8.12.13

Kärkitossukirurgiaa

Rohkenin viimein viedä kärkitossujen sisäänajon astetta pidemmälle. Katsoin ensin missä kohtaa tossun pohjallisen pitäisi taipua kantapään alla, sitten rullasin sitä lattiaa vasten. Sen jälkeen revin kaksi päällimmäistä sisäpohjallista irti, noin kolmanneksen tossun pituudesta. Just sen verran että pääsin mattoveitsellä käsiksi alempaan pohjalliseen. Tein pari viiltoa, ja katkaisin pohjan. Tässä kohtaa prot leikkaavat katkaistun pätkän kokonaan irti, mutta mulle riitti tämä toimenpide. Laitoin ylimmät pohjalliset takaisin ja pehmensin tossua vielä demi pointe kohdasta - valmista!


Tossukirurgiaa.

Tiistain pointe-tunnilla puin tossut vauhdissa ilman mitään teippauksia ja pehmusteita, ihan vain kokeeksi. Ja arvatkaa mitä, se katkaistu tossu toimi kuin unelma! Pohjallinen istui jalan kaaren alla kuin mittatilaustyönä tehty. Sain ihan uuden tuntuman, ja todella hyvä tuen. Opettaja tykkäsi myös että hyvältä näyttää! Häneltä minä opinkin tuon pro-tyylisen sisäänajon. Ope olisi tosin repinyt vielä tuon kantapään alla olevan pohjallisen irti. Ainoastaan oikean jalan tossun kanssa oli ongelma: naula on just katkaisupaikassa eikä mulla ole pihtejä. Sain kyllä pohjan poikki, mutta naula on tiellä. Kunhan saan ne pihdit käsiini...


Valmiit tossut. Bloch Balance European, koko 5.5 XX. 

3.12.13

Ensimmäinen luukku


En ole harrastanut joulukalentereita moneen vuoteen, mutta en voinut vastustaa kimaltavaa Kansallisbaletin Lumikuningatarta! Olin eilen katsomassa balettia, ja kipaisin väliajalla Ooppera Shoppiin. Maksoin kalenterista 18,00 euroa, mikä on aika lailla yhden 90 minuuttisen balettitunnin hinta. Mutta onhan tässä 24 luukkua mitä avata...

Näin Kenneth Greven Lumikuningattaren nyt toistamiseen, ja tykkäsin siitä vieläkin. Helsingin Kauppatorille sijoittuva ensimmäinen suuri joukkotanssikohtaus on hurmaava, iloinen ja vauhdikas. Ja Lumikiteiden/hiutaleitten ensimmäinen esiinmarssi just sopivan hyytävä... Ehdoton suosikkikohtaukseni tapahtuu kuitenkin peikkojen saunassa, missä hurjan näköiset äijät heittävät sellaiset löylyt että oksat pois. Mahtavaa!

Roolijako oli uudistunut viime vuoden enskarista, ja oli kiinnostavaa nähdä erilaisia tulkintoja nyt jo tutuista hahmoista. Maria Baranova on pitkän kuntoutusjakson jälkeen tehnyt vihdoin paluun lavalle, ja olikin hienoa nähdä että hän oli teknisesti täydessä iskussa. Lumikuningattarena hän oli odotetusti viileän kaunis, mutta ehkä hieman etäinen... Kaipasin sitä erityistä säihkettä mitä Baranovalta ollaan totuttu näkemään. Tosin minulla on vielä vahvasti muistissa Tiina Myllymäen tulkinta, joka oli todella hyisen viekotteleva! Mutta tanssijat ovat taiteilijoita eivätkä toistensa klooneja, ja se juuri tekee samasta baletista aina uuden ja upean kokemuksen!

Lauantain esityksessä oli muuten vähän ylimääräistä jännitystä kun esiverho laskettiin yllättäen ennen väliaikaa. Olin kyllä pannut merkille että Kauppatorilta puuttui tausta, mutta tanssin tiimellyksessä unohdin sen saman tien. Kun baletin taiteellinen johtaja nousi lavalle kertomaan että heillä on teknisiä ongelmia shown kanssa, ja että korjaavat asiaa parhaillaan, olin oikeasti hämmästynyt! En usko että kukaan joka ei ollut nähnyt esitystä aiemmin, olisi kokenut jäävänsä jostain paitsi. Mutta yhtälailla on todettava että erikoistehosteet ovat oleellinen osa näyttämökuvaa ja juonenkulkua. Ja yleisö on tietenkin oikeutettu näkemään koko komeuden. Onneksi ongelma saatiin korjattua, ja jouduimme odottamaan vain kymmenisen minuuttia.

Seuraavana aamuna avasin ensimmäisen luukun, ja läksin aamupäivän balettitunnille. Tunti oli tosi vauhdikas, ja teknisesti melkoisen haastava. Sähelsin keskilattialla tavallistakin enemmän, mutta koin myös mukavia onnistumisen hetkiä. Paras tunti on oikeastaan sellainen jossa jonkin sarjan kohdalla voi vain nauraa että onko tuo edes mahdollista - ja sitten sitä kuitenkin yrittää pilke silmäkulmassa.. Onnistui tai ei. Ai niin, yleensä siinä oppii myös jotain uutta. Tunnin jälkeen hyppäsin ratikkaan ja kävin Tanssitarvikkeessa sovittamassa uusia kärkitossuja. Olen jo pitkään halunut kokeilla mun vakiomallia Balance Europeania puoli numeroa pienempänä, ja nyt sitä oli vihdoin myymälässä erikseen tilaamatta. Tossu osoittautui napakaksi, muttei liian pieneksi - joten ostin mukaani. Näihin tossuihin ei mahdu ouch pouchit, mutta olen viime aikoina totutellut tekemään vähemmällä toppauksella. Saas nähdä miten toimivat tunnilla.




P.S. Mun piti ehtiä avata jo kolmas luukku, ja kirjoittaa lisää mutta olen taas myöhässä... Tulevana pitkänä viikonloppuna postaan lisää! 

14.11.13

Seitsemän päivää balettia: Torstai on toivoa täynnä

Torstai. Viikon toinen aamutunti. Herään suht pirteänä, vaikka olin tavan mukaan kotona vasta klo 22 jälkeen. Aamiaiseksi syön kaurapuuroa rusinoilla, rahkajukurttia ja otan vielä banaanin mukaan matkaevääksi. Kahvi on ihan pakollinen, en herää ilman sitä. Nutturan laitan valmiiksi kotona ja puen myös treenipuvun ja sukkikset alle. Tanssikoululla pääsemme yleensä vasta varttia vaille sisään, enkä halua tuhlata lämmittelyaikaa. Törmään ulko-ovella meidän opettajaan, ja vaihdamme kuulumisia. Odotan tuntia innolla.

Tankoharjoitusten aikana tulee taas roppakaupalla korjauksia. Välillä ope tulee aivan eteen, eikä luovuta ennen kuin näkee että olen ymmärtänyt korjauksen tai hienosäädön - ja teen sen hänen silmien alla oikein. Vähintäänkin paremmin. Usein Madame huutaa korjaukset salin toiselta puolelta, ja yleensä se menee näin: "Johanna, stretch your knee! Johanna, left/right shoulder down! Johanna, keep your turn-out!" Korjausten lisäksi saamme kaikki runsain mitoin kehuja, tai kutstutaan niitä vaikkapa positiiviseksi palautteeksi. Joka tapauksessa tekee hyvää kuulla open kommentoivan: "good, better, yes, bien, very nice, beautiful, yes, excellent..."

Tangolla teemme adagion jossa viimeinen developpé tulee eteen, ja samalla taivutamme cambrén taakse. Opettaja sattuu just silloin mun kohdalle, ja hän ottaa kevyellä kädellä kiinni vasemmasta jalastani (varpaista, jos ollaan tarkkoja). Onnistun kuitenkin pitämään jalan ylhäällä omilla lihaksilla, koko taaksetaivutuksen ajan. Ope: "Nice." Hymyilen takaisin. Tänään moni asia sujuu tosi hyvin. Diagonaalissa teemme piruettisarjaa jossa on nopeita relevé-developpeita, balancoir -ympärimenoa, piqué arabeski, t.p.d.b, preparaatio en dehors pirtsaan, fouetté käännös ympäri, toinen piruetti, nopea pas de bourré ja lopetusasento Balanchine-tyyliin. Ope patistaa meidät tanssimaan "full out", eli liikkumaan isosti ja käyttämään koko diagonaalin pituutta (ja se on kuulkaas pitkä sali). Olen sählännyt tämän sarjan kanssa aiemmin, mutta nyt löydän toisella kierroksella oikean moodin. Annan palaa - ja mitä tapahtuu? Kaikki loksahtaa paikoilleen. Piruetit, tasapainot, koordinaatio, ihan kaikki. Fiilis on sen mukainen. Ihanaa.

Ihan paras palaute tulee tänään kuitenkin käsistä: "Your port de bras is beginning to look like mine.." Kun olin ensimmäisiä kertoja Madamen tunneilla, oletin että me oppilaat tekisimme perusakateemista port de bras:ta, rippumatta open omasta tulkinnasta. Ajattelin että se on principal tanssijan ja mestariopettajan etuoikeus olla taiteellinen. Mutta ei. Hän halusi että teemme juuri niin kuin hänkin. Se on aika paljon vaadittu ja toivottu. Madamen port de bras, épaulement, kasvojen, katseen, koko vartalon käyttö on tavattoman hienostunutta, hengittävää, herkkää, vahvaa ja kaunista.  Meille hän kertoo että hän haluaa nähdä värejä ja sävyjä, persoonallista ja nautinnollista tanssimista. "Make me enjoy it!" Aluksi minua ujostutti, mutta nyt liike on alkanut syntyä ihan itsestään. Se on ihana tunne.

Alkuperäinen kuva (ilman tekstiä): Nikolay Krusser. Teksti: oma. 

11.11.13

Seitsemän päivää balettia, osa 1



Sunnuntai. Aamupäivätunti ja Kansallisbaletin huippuhyvä pianisti Dima säestämässä! Olosuhteet ovat mitä parhaimmat, mutta olen nukkunut huonosti enkä ole oikein vireessä... Tunnin loppua kohden turhaudun omiin sähläyksiin ja surkeisiin piruetteihini. Meidän ihana opettaja sen sijan on yhtä kannustava ja ystävällinen kuten aina. Oikeasti, virheet ja epäonnistumiset kuuluvat oppimiseen. Jos ei yritä, ei voi mennä pieleen. Siksi pitäisi säilyttää keskittynyt, rauhallinen ja positiivinen mielentila - silloinkin kun mikään ei tunnu sujuvan. Jos kompuroi kesken sarjan, ei tarvitse luovuttaa. Ei sitä lavallakaan voi perääntyä kesken tanssin...

Maanantai. Ei tanssia. Yksi mahdollinen tunti on liian aikainen, ja toinen liian myöhäinen. Mutta lepo tekee hyvää ja työpäivän päättyessä odotan jo iloisena seuraavaa aamua. Mun entisessä kotimaassani Saksassa puhutaan Vorfreudesta, kivan tapahtuman mieluisasta odotuksesta. Baletin harrastuksessa onkin se ihana puoli että on aina jotain kivaa tuntia mitä odottaa. Muuten ilta kuluu trikoita pestessä, treenikassia pakatessa ja venytellessä. Pakotan itseni ajoissa nukkumaan. Keskiyön jälkeen alakerta palaa kotiinsa riidellen ja kolistellen. Tungen tulpat korviin ja laitan pään tyynyn alle, mutta olen niin vihainen että unentulo kestää.


Tiistai. Mahdollisesti mun lemppari treenipäivä. Meitä on aamuisin vähemmän, siinä 8-12 oppilaan paikkeilla - ja se tietää rankempaa tuntia. Mikä on siis hyvä asia. Tänään olo on kuitenkin hieman nuutunut, ja kun huomaan että opettaja valmistelee uusia sarjoja, kysyn leikilläni tarvitseeko mun olla hereillä. Tunti sujuu kaikesta huolimatta hyvin. Saan paljon henkilökohtaisia korjauksia, ja kannustavia kehuja. Se ei ole mitenkään poikkeuksellista, enkä ole suinkaan ainoa. Madame on erittäin vaativa opettaja. "I want to see quality!" Tekniikkaa hiotaan jatkuvasti, laatu ja puhtaus ovat avainsanoja - mutta mitään ei tehdä ilman tanssillisuutta. Tunnilla ei haluta nähdä balettikoulurobotteja, vaan persoonallisia tanssijoita. Liike on suurta, venyvää ja hengittävää. Epaulementiin kiinnitetään paljon huomiota. Kädet saavat elää: "Play with your port de bras." Kasvoja ja katsetta ei myöskään unohdeta: "Use your port de tête (tête = kasvot)." Alas ei katsota ellei koreografia vaadi sitä. Silmien pitää nähdä jotain, katse ei saa olla tyhjä. Ja: "Always be elegant."

Kuva: pinterest

Petit allegrossa tulen oudosti alas, nilkkaan sattuu. Kipu ei jää päälle, ja voin astua normaalisti, joten jatkan. Sama kipu uudestaan. Nyt menen sivuun, en uskalla riskeerata enempää. Jalka tuntuu edelleen ihan normaalilta, vaikka pyörittelen ja tunnustelen sitä. Opettaja kysyy huolestuneena josko tarvitsen jäitä, mutta kerron ettei tässä mitään vakavampaa ole sattunut. Jään seuraamaan tuntia loppuun asti. Harmittaa ihan pirusti, etenkin kun meillä on uusia ja tosi kivoja hyppysarjoja! Tunnin jälkeen meinaan hipsiä pois, mutta ope pyytää vielä takaisin. Kyselee tarkemmin nilkasta, missä sattuu ja miten. Hän arvelee että se voisi olla äkillinen lihasjännitys tms., ja suosittelee jäitä ja hierontaa. Kun huikkaan lähtiessä että nähdään huomenna, opea naurattaa. Kuulostaa varmaan hullulta, mutta en jää kovin herkästi pois tunneilta. Madame tietää tämän, mutta luottaa myös siihen että tiedän mitä olen tekemässä.

Keskiviikko. Iltatunti ja pointe, edelleen avec Madame. Keskiviikkoisin meillä on usein täysi sali, ja on hauska nähdä tuttuja treenikamuja. Ennen tuntia ehtii just vaihtaa kuulumisia, tunnin aikana korkeintaan hymyn tai kaksi. Tykkään siitä että meidän ope aloittaa tunnin aina iloisella tervehdyksellä: "Good evening!" Sen jälkeen tehdään eka lämppäri, degagét ja pliét tankoon päin. Madame kiertää jo tässä vaiheessa salia, ja korjaa lempeästi yhden selkää, toisen hartioita tai aukikiertoa, tai nilkan ojennusta. Sama linja jatkuu kaikissa harjoituksissa, henkilökohtaisia ja yhteisiä korjauksia satelee. Se tarkoittaa että Madame on usein myöhässä (mitä hän itsekin pahoittelee), ja että keskilattialla ei ehditä tehdä niin paljon. Minua se ei haittaa. Kaikki korjaukset ja kannustamiset ovat kullan arvoisia.


Ennen tuntia opettaja kyselee nilkan perään, ja kerron ettei ole ollut kipua eilisen jälkeen. Hän varmistaa vielä että keskeytänhän treenin jos tuntuu vähänkin oudolta, johon vastaan että tottakai. Ope on kuitenkin nähnyt lävitseni."With you I can never be really sure..." Jep, olen ollut tunneilla ennenkin erinäisten kremppojen kanssa. Mutta olen aina pystynyt säätämään tekemisiäni. Enkä puske kipurajojen yli. Tai sanotaan näin: Tiedän mikä kipu on vielä siedettävän rajoissa ja milloin pitää oikeasti hellittää. Tunti sujuu ongelmitta. Grand allegrossa meillä on Giselle-tyylinen hyppysarja. Temps levé - fouetté arabeski ja kädet siten että molemmat menevät etukautta takaviistoon. Tätä toistetaan kunnes happi loppuu. Ihanaa. Oikeesti.

Pointe on ollut tänä syksynä entistä haastavampi. Siitäkin huolimatta etten osallistu toisen opettajan jatkotason tunnille. Päätin nimittäin kesän jälkeen että teen mielummin perustreeniä. Olen kiirehtinyt turhan nopeasti kokeilemaan vaikeita variaatioita, mikä on aiheuttanut lähinnä turhautumisia. Madame on tässäkin asiassa vaativa. Pointe-tunti (45 min) on tekniikkaa varten, muilla tunneilla tanssitaan. Me (hänen perustaso-ryhmänsä) olemme vielä suhteellisen aloittelijoita, eikä meillä ole vielä tarpeeksi vahvaa tekniikkaa haastavampiin tanssisarjoihin. Onneksi Madamen perustreenikin on tanssillista, vaikka se onkin rankkaa jaloille. Mitään ei tehdä sinnepäin. Harjoituksissa painotetaan erityisen paljon demi-pointea, sekä releveissä että alastuloissa. Muuten, mun ehdoton pointe-inhokki: cambré eteen tokasta asennosta, kärjillä. Mun aukikierto ei ole muutenkaan parhaasta päästä, ja tokassa asennossa kantapäät tahtovat kääntyä väkisinkin sisäänpäin. Lisäksi mulla on ongelmia pysyä boksin yläpuolella. Ja kun näen koko komeuden peilistä (ei pitäisi katsoa!!), niin tekisi mieli pakata tossut saman tien kassiin. Mutta sitten on niitä muita juttuja mistä tykkään. Esimerkiksi kaikki mitä tehdään yhdellä jalalla, etenkin jos vasen on tukijalkana. Toinen asia: Olen viime aikoina tapellut tossujeni kanssa. Mikään tuttu malli ei enää toimi. Ehkä mun tekniikka on kehittynyt ja jalka muuttunut sen mukana? Odotan veropalautusta ja käyntiä tossukauppaan... Mutta siitä lisää toisen kerran.

Olen käyttänyt noita isoja "siivekkeitä" Ouch Pouchien sijan. Muoto on sellainen että sopivat just vampin sisään. Toimivat myös hyvin jos tossu on hieman väljä, mutta liian tiukka paksumman pehmusteen kanssa. 

Torstai. Mun piti laittaa koko viikko tänne kerralla, mutta siitä tuli liian pitkä tarina. Jatkan seuraavassa postauksessa, mikäli yksikin lukija kommentoi tätä. En ole pitkään aikaan kirjoittanut omista tunneistani ja tuntemuksistani, joten odotan palautetta hieman jännittyneenä...

Tanssillisin terveisin,
Johanna

4.11.13

Deca Dance Helsinki - tunnin tykitys

Ohad Naharin: Deca Dance Helsinki. Kansallisbaletti. Kuva (c) Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Väliaika Kansallisbaletissa. Vajaa puoli tuntia aikaa vaihtaa kuulumisia ja tunnelmia, nauttia lämpiön tarjoilusta ja jonottaa vessaan... Itselleni siitä on muodostunut mukava perinne, ja odotan aina tuttujen tanssi-intoiljoiden näkemistä. Parhaassa tapauksessa olen katsomossa pressilipulla, ja talo tarjoaa väliaikajuomat. Se on mulle aika luksusta! Tällä kertaa jäin kuitenkin ilman intermission iloja. Kansallisbaletin uudessa ensi-illassa ei ole väliaikaa laisinkaan, vaan yksi tunti ja kymmenen minuuttia tanssia, non-stop. Mutta taukoskumpat ovat lopulta toisarvoisia. Olen paikan päällä tanssin takia.

Ohad Naharinin Deca Dance Helsinki on kierrätystä aiemmista teoksita, re-miksaus ripauksella uutta. Olen nähnyt Naharinin matskua ennenkin: Etenkin Minus 7 vei jalat alta. Mahtava biisi. En kuitenkaan tunne hänen teoksiaan niin hyvin että tunnistaisin mikä on uutta ja vanhaa tässä ensi-illassa. Ohjelmassa lukee kyllä että koreografia koostuu otteista, ja otteiden alkuperäiset teokset on myös mainittu nimeltä. Naharinilla on ilmeisesti tapana työstää koreografia tanssijoitten kanssa niin että siitä tulee ryhmän näköinen. Vieressä istunut sisäpiiriläinen kertoikin että teos oli ihan eri näköinen Pietarissa. Naharinin työskentelytapa on myös mielenkiintoinen: tanssijat harjoittelevat alusta asti ilman peiliä. Hesarin haastattelussa koreografi jopa kommentoi että tapa leviäisi ennen pitkää myös baletin puolelle. Sitä en kyllä usko, vaikka aika ajoin olisi kaikkien hyvä treenata ilman peiliin tuijottamista!

Eun-Ji Ha ja Linda Haakana. Kuva (c) Sakari Viika /SKB.


Deca Dancea kun katselin, ihastelin taas sitä miten monipuolinen ja taitava ryhmä SKB onkaan. Kuinka moni tanssija pystyy hyppäämään Ruususen variaatioista nykytanssin pyörteisiin? Se vaatii paitsi tekniikkaa myös uskallusta ja heittäytymistä, taiteellista kypsyyttä ja ennakkoluulotonta asennetta. Nykypäivänä harva balettitanssija tekee enää pelkästään klassista balettia. Voin kyllä kuvitella että erilainen liikemateriaali tuo mielenkiintoista vaihtelua treenaamiseen ja esittämiseen. Samalla sen täytyy olla myös haaste kropalle, kun pusketaan pois tutuista liikeradoista. Ohad Naharin onkin kehittänyt ihan oman tekniikan, jota kutsuu "Gagaksi". Videolinkissä Naharin kertoo itse mistä on kysymys: Ohad Naharin discusses Gaga movement.

Mitä sitten jäi illan Deca Dancesta mieleen? Alku oli lupaava. Ryhmä liikkui kuin yhtenä organismina, jokainen pienikin ele sävähdytti. Ryhmäbiisien välissä nähtiin sekä sooloja että pienempiä ryhmiä. Kolmen tanssijan esittämä "Trio Mabul" ei oikein kolahtanut. Ehkä yritin liikaa hakea tarinaa kahden naisen ja miehen kohtaamisessa. Linda Haakanan ja Eun-Ji Ha:n "B/olerossa" oli hienoja hetkiä, mutta tuttu musiikki vei väkisinkin muistot Johan Ingerin mahtavaan "Walking Mad" biisiin. Viiden miehen tanssimassa "Black Milk:issä" oli lähestulkoon dervissimäistä liikettä, ilmavia hyppyjä, tanssin riemua. Siinä nähtiin myös eräänlainen yhteisöön tai veljeyteen liittyvä rituaali, jossa miehet maalasivat itsensä märällä savella. Se mikä ei minulle ihan auennut: oliko saven ja veden jälkiä siivoava tekniikka osa esitystä vaiko vain välttämätön huoltoseisokki ennen seuraava biisiä?

Ohad Naharin: Deca Dance Helsinki, "Black Milk". Kansallisbaletin tanssijoita. Kuva (c) Sakari Viika / SKB.

Tietynlainen sirpalemaisuus vaivasi hieman kokonaisuutta. En aina hahmottanut miten otteet eri biiseistä liittyivät toisiinsa, muutoin kuin samalla puvustuksella. Musiikkiakin kuultiin laidasta laitaan: Beach Boys, Missy Elliott, Goldfrapp, Maurice Ravel, Vivaldi... Ainoa havaittava punainen lanka Naharinin omanlaisen liikekielen lisäksi oli tanssijoitten käyttämissä laskuissa. Sekä biisin alussa että lopussa tanssijat laskivat sekä sormin että asennoin yhdestä kymmeneen. Lopussa nauhalta kuuluivat numerot vieraskielisenä - enkä millään saanut päähäni millä kielellä! Viimeinen, deca, viittaa kreikan kieleen, mutta muista en mene sanomaan. No, se ei ole niin oleellista.

Näin lavalla niin monta herkullista hetkeä ja yllätystä että voisin mennä katsomaan toisenkin kerran. Esimerkiksi se kohta missä tanssijat maiskuttavat rytmissä. Tai Frans Valkaman ja Eemu Äikiön herkkä ja humoristinen salonkitanssi... Tai viimeisen tanssijan iloittelu verhon jo laskeutuessa... Kansallisbaletin tanssijat vetivät kyllä kaikki pisteet kotiinpäin. Ja Johanna Nuutinen on uskomattoman upea tanssija! Hänessä yhdistyi kaikki se mistä Naharin puhuu ylläolevassa videossa: herkkyys, iskevyys, omien rajojen ylittäminen, sielukkuus.

Menkää katsomaan!

Ohad Naharin: Deca Dance Helsinki. Tanssija: Johanna Nuutinen. Kuva (c) Sakari Viika /SKB.

8.9.13

Seitsemän Veljestä taipuu upeaksi baletiksi

Marjo Kuusela: Seitsemän Veljestä. Kuvassa Nikolas Koskivirta, Teemu Tainio, Samuli Poutanen, Frans Valkama, Tuukka Piitulainen, Antti Keinänen, Jani Talo. Kuvaaja: © 2013 Sakari Viika. Kuva SKB:n luvalla. 

Pieni tunnustus heti alkuun: minulla on kirjanmentävä aukko sivistyksessäni. En ole nimittäin koskaan lukenut Aleksis Kiven Seitsemää Veljestä. Muistaakseni se oli koulussa luettavien kirjojen listalla, mutta läksy jäi lukematta. Olin varhaisteini, viettänyt siihenastisen lapsuuteni pääasiassa Berliinissä, enkä löytänyt mitään samastumisen kohdetta Kiven romaanista. Puhuimme eri kieltäkin. Olisinpa silloin saanut nähdä veljesten tarinan Kansallisbaletin tanssimana!

Eilen olin Seitsemän veljeksen ensi-illassa, enkä juurikaan tiennyt mitä odottaa. Olin aiemmin nähnyt vain otteita Marjo Kuuselan koreografiasta, eri gaaloissa ja kesäkiertueilla. Sen tiesin että ihan ensimmäinen ensi-ilta oli jo vuonna 1980, ja että Kuusela on muokannut teosta vuosien varrella. Rooleihin valitut tanssijat ovat myös jossain määrin vaikuttaneet liikemateriaalin syntyyn, mikä on minusta todella kiehtovaa (HS.fi:n juttu löytyy täältä). Kuvittelin etukäteen että biisi olisi vahvasti tanssiteatterillinen ja nykytanssipainotteinen, synkähkö ja kokonaisuudessaan yhtä vaikeasti avautuva kuin Kiven kirjoittama tarina oli minulle aikoinaan. Sen sijan tanssin kieli veikin heti mennessään. Vapaasti virtaavaa liike-energiaa, oivaltavaa koreografiaa, Eero Ojasen hienoa musiikkia, herkullisia yksityiskohtia ja yllätyksiä. Ja ennen kaikkea: upeita tanssijoita!

Lavalla tarina alkaa äidin kuolemasta. Kirkonkellot soivat, tunnelma on ahdistava, veljesten tuska käsinkosketeltava. Vapaana kasvanut veljessarja on pudonnut tyhjän päälle, eikä osaa sopeutua kyläläisten vaatimuksiin sivistyneestä elämäntavasta. Pitäis oppia lukemaan jotta voisi riiata naisia. Tosin naisetkin ovat äitiä kaipaaville miehille vielä suuri mysteeri: yhtä aikaa sekä pelottavia että vastustamattomia. Veljesten ensikohtaamiset kylän naisten kanssa tuovat tanssiin ensimmäiset vapauttavat naurut. Edita Raušerová tekee muuten herkullisen roolin Juhanin ihastuksena, keinuvalanteisena Venlana. Tanssi on älyttömän tarkasti aksentoitua, ja luo mielenkiintoisen vastakohdan veljesten maanläheiselle liikekielelle. Kiven tarinassa ei kuitenkaan päästä vielä naimisiin, vaan ensin tulevat rukkaset, pettymykset, turhautuminen koulunpenkillä ja lopulta tappelu. Veljekset lähtevät sivistystä pakoon Impivaaran metsään.

Kuvassa Edita Raušerová. Kuvaaja © Sakari Viika. Kuva SKB:n luvalla. 

Metsässä Kuuselan koreografiaan tulee jännittävää sadun tuntua... On teeriä, kettuja, metsän ötökkä ja kauniita tarujen impiä. Sara Saviolan tanssima naaraskettu on ihana, sensuelli ja iloitteleva. Yimeng Sunin teeri hätkähdyttää yksinkertaisella mutta ah niin upealla jalan nostolla. Ötökkä on ihan oma lukunsa (en kerro tässä enempää). Lopulta veljet humaltuvat vapaudesta ja viinasta ja erehtyvät Viertolan nelikymmenpäisen härkälauman sekaan. Se että Kuusela laittoi naistanssijat esittämään sarvilaumaa, on minusta nerokas ratkaisu. Sonnien jalkoina toimivat ruskeaksi värjätyt kärkitossut, ja kovista kärjistä syntyvä ääni on kuin sorkkien kopsetta. Laumana härkänaiset ovat huikea ilmestys, uhkaava ja alkukantainen voima. Veljekset reagoivat uhkaan kivettämällä kaikki härät kuoliaaksi. Kun heille valkenee tekonsa karmeus, katumus on todellista - ja minulle nousi pala kurkkuun. Mutta velat maksetaan, metsästä löytyy vapauden lisäksi maata ja vaurautta ja lopulta myös kylä hyväksyy velkansa maksaneet pojat takaisin  - kunhan oppivat ensin lukemaan.

Vaikka näemmekin aapisia lavalla, lukutaidon opettelu kuvataan tanssin keinoin - ja mikäs sopisi siihen paremmin kuin klassisen baletin vokabulaari? Kun Eero palaa koulun penkiltä, hän opettaa veljilleen kielioppia, mikä ilmennetään baletin perustekniikalla: degagé sivulle, rondi taakse ja piruetti. Baletin sanasto ja degagé/tendun merkitys ei varmaan aukea kaikille katsojille, mutta klassisen tanssin muodollisuus ja säännönmukaisuus kyllä. Koreografiassa on hyödynnetty muutenkin paljon enemmän klassisen baletin tekniikkaa kuin etukäteen luulin tietäväni. Se näkyy etenkin miesten huikeissa hypyissä ja pirueteissa, ja tietenkin myös kärkitekniikassa. Veljet oppivat lopulta sivistyneen kylän tavoille, ja vauraus ja lukutaito tuovat vihdoin myös menestystä kylän naimattomien naisten kanssa. Tarinalla on onnellinen loppu.

Kuvassa Linda Haakana, Nikolas Koskivirta, Tuukka Piitulainen, Jani Talo. Kuvaaja ©Sakari Viika / SKB.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, en tiennyt mitä odottaa. En osannut arvata että ihastuisin Juhaniin, Simeoniin, Eeroon, Tuomakseen, Aapoon, Timoon ja Lauriin. Nyt kun vihdoin aion lukea alkuperäisen teoksen, en voi kuvitella Juhanina ketään muuta kuin Samuli Poutasta. Antti Keinänen voisi minusta vain seistä lavalla ja olla silti vakuuttava, mutta Simeonina hän oli erityisen koskettava. Nikolas Koskivirran Eero olisi voinut tanssia vastaan Keskiyön Unelmassa, niin iloittelevaa hänen klassinen tanssinsa oli. Salskea Tuukka Piitulainen nähtäneen pian prinssin rooleissa. Naisista jäivät erityisesti mieleen herkkä Anna Sariola Seunalan Annana, sensuelli Sara Saviola naaraskettuna, hehkeä Edita Rauserová Venlana ja mainio Linda Haakana lukkarin tyttärenä. Koko Kansallisbaletin ryhmä tanssi vahvasti ja upeasti.

Voisin kirjoittaa vielä paljon enemmän, mutta en halua paljastaa liikaa ja pilata yllätysmomentteja. Sen voisin vielä kertoa että yhdessä kohtaa tarinaa olin näkevinäni sisäpiirivitsin. Voisin vannoa että kyseessä oli viittaus Lumikuningattaren saunakohtaukseen. Ehkä joku on nähnyt saman? Lopuksi en voi muuta sanoa kuin että ostakaa liput ja menkää katsomaan. Marjo Kuuselan Seitsemän Veljestä on jokaisen tanssia rakastavan must-see.

24.8.13

Balettia aamusta iltaan

Aamutunti, iltatunti, aamutunti... mun balettilukkari on tänä syksynä mennyt ihan uusiksi. Ensin tanssikouluni muutti vakiintuneen aikataulunsa, sitten minä muutin firman mukana kauemmas tanssikoulusta - enää en ehdi kävellä kuudessa minuutissa työpaikalta tanssimaan. Se olikin melkoista luksusta. En kuitenkaan valita, koska tässä kävi lopulta paremmin kuin hyvin. Sain järjestettyä työaikani siten että pääsen lemppariopeni uusille aamutunneille kahdesti viikossa - ja se vasta luksusta onkin! Lisäksi mulla on baletin jatko-3 ja pointe keskiviikko iltaisin, ja perjantaisin toivon mukaan pian alkava neoklassisen baletin koreotunti. Siihen päälle vielä privasti järjestetty ryhmätreeni sunnuntaisin, ja mun uusi lukkari on aika lailla täydellinen. Vakkarituntien lisäksi tulee varmaan käytyä muillakin tunneilla, riippuen aikatauluista ja jaksamisesta.

Se kävi kyllä mielessä että klo 21.15 päättyvä pointe ja seuraavana aamuna klo 10 alkava baletti olisi vähän turhan raskas yhdistelmä, mutta ainakin ensimmäinen viikko on sujunut ilman ongelmia. Paljon raskaampaa oli käydä joka ilta tunneilla, ja tulla kotiin vasta klo 22 aikoihin. Uusi päivä on muuten ihana aloittaa baletilla! Iltatuntien jälkeen käyn useasti kierroksilla vielä keskiyöllä, mutta aamutreenin jälkeen voin purkaa noi samat kierrokset töitä tehdessä. Hei, työnantajakin hyötyy...

Hieman muuten nolottaa etten ole kirjoittanut kesällä mitään. Olin koko kesän töissä, ja kävin myös tunneilla, mutta ehkä mun piti pitää lomaa edes kirjoittamisesta. Nyt meinaan kuitenkin palata täysillä bloggaamisen pariin. Saatan laittaa muutaman postauksen kevään ja kesän kuvioista, mutta pääasiassa kirjoitan mulle ajankohtaisista tanssiasioista. Ja vastaan edelleen mielelläni kysymyksiin ja kommentteihin.

Seuraava postaus on jo työn alla, palaillaan pian!
- Johanna

Kuva on otettu kevätnäytöksen jälkeen. Aurinkolasit on photoshopattu jälkikäteen... ;)

5.6.13

Gaynor Mindenin tuotetestaus

Kaksi kuukautta edellisestä postauksesta - ei tässä näin pitänyt käydä. Anteeksi, hyvät lukijat! En ole kuitenkaan jättänyt balettia, enkä bloggaamista - itse asiassa kaikenlaista kivaa on ollut ja tapahtunut tässä välissä. En vain tiedä mistä aloittaa/jatkaa... Ei kai teitä haittaa jos palaan välillä ajassa taaksepäin?

Ihan alkajaisiksi haluan kuitenkin näyttää mitä posti toi tänään: mun ihka ensimmäisen "complimentary goody bag:in"! Englantilaisen Dancemania:n kaupallinen tirehtööri otti yhteyttä toisen blogini kautta, ja kyseli josko haluaisin testata joitain Gaynor Mindenin tuotteita. Olin kirjoittanut postauksen kärkitossujen kanssa käytettävistä satiininauhoista, ja heistä se oli "brilliant article". Juu, suomalaisittain hieman liioiteltu sanavalinta, mutta oli se siitä huolimatta kivaa lukea!

Gaynor Mindenin tuotteet eivät ole mulle ennestään kovinkaan tuttuja. Olen sovittanut GM:n kärkitossuja, mutta ne eivät tuntuneet omilta. Yksi klassinen musta leo löytyy kaapista, ja "Totally Toes Fitting Kit" -setti. Arvelin että siitä vois olla apua kärkitossujen tuunauksessa, mutta toistaiseksi osat ovat jääneet käyttämättä. Kerran ostin GM:n "European Invisible" -kuminauhaa koska Blochin vastaava oli loppunut täkäläisistä kaupoista. En kuitenkaan pitänyt siitä (liian heppoista), ja kerroin tästä myös sähköpostissa Dancemanialle. Onneksi he toivovat rehellistä arviota, koska en lähtisi kaunistelemaan taikka kehumaan tuotteita mistä en pidä. Lopulta päädyimme tähän valikoimaan:



GM:n The Dancer's Dozen, eli vihkonen jossa 12 kuminauha-jumppaohjetta plus kaksi eri vahvuista kumpparia. Testasin sen tänään pikaisesti, ja harjoitukset vaikuttavat hyviltä. Nauhojen vastustasot sen sijan voisivat olla kovempia.

Varvasteippiä. Materiaali on ns. microfoamia, pehmustettua ja kahteen suuntaan venyvää teippiä. Ei jätä liimaa varpaisiin, ja sitä voi repiä ihan käsin. Luin netistä muitten käyttäjien arvioita, ja näyttäisi olevan toimivaa ja tykättyä. Ainoa miinuspuoli: jos hikoilee liikaa (mikä on vaikeaa välttää pointe-tunnilla), teippi ei pysy kunnolla. Ja hinta voisi olla edullisempi. Yritin katsoa josko samaa löytyis apteekista, mutta ei onnistanut. Kokeilen ensi viikolla miten teippi toimii käytännössä.

GM:n satiininauha on englantilaista, ja luulenpa että mulla on ollut samaa käytössä ennenkin. Värisävy toimii kauniisti tossujen ja sukkisten kanssa ja materiaali on sopivan napakkaa olematta kovaa, eikä se ole myöskään liian kiiltävää. Ei valittamista, vaikka olen tässä välissä tykästynyt Blochin kumppari-satiiniin. Siis se missä kuminauhan on tarkoitus suojata akillesjännettä liialliselta hankaukselta.

Pinkki juomapullo tuli lahjan päälle lahjaksi, mutta taidan pysytellä mun omissa vesipulloissa.


Sukkikset, kokoa M. Jalkapohjan aukko on viimeistelty, niin voisin kuvitella että silmäpakoja ei tule yhtä nopeasti kuin muissa malleissa. Väri on peruskalpea ballet pink, materiaali napakka ja pehmeä, mutta pinnassa aavistuksen verran kiiltoa. Vyötärönauha saisi olla pehmeämpi ja leveämpi.

Tossut ovat Blochin "Jetstream" -mallia. 

Mites teillä - onko näistä tai vastaavista tuotteista mitään käyttökokemuksia? Mistä sukkiksista pidät, millä teipillä suojaat varpaita, oletko kokeillut kuminauhatreeniä? 

5.4.13

Tuumasta toimeen

Oli se vaan pakko todeta. On yksi asia viettää "sapattivuotta" ja tanssia kaikki päivät, ja ihan toinen asia olla päivät töissä ja tanssia kaikki illat. Vaikka rakastan tanssimista ja balettituntejani yli kaiken, niin olen alkanut väsyä jokapäiväiseen pyöritykseen: herätys klo 8.00, töissä klo 10.00-18.00, baletissa klo 18.30/19.30 - 21.00, kotona klo 22, ja nukkumaan ennen kahtatoista. Ainoa vapaa arki-ilta on ollut torstaina, ja silloin pestään pyykkiä ja ihmetellään kuinka aika hurahtaa niin nopeasti ohi. "Time flies when you're having fun!" Totta sekin, ja nautin ihan oikeasti joka treenistä - mutta kaipaan muutakin.  Etenkin nyt, kun kevät puskee päälle ja illat ovat yhä valoisampia. En halua kadottaa tanssin ilon jonnekin kiireiden keskelle. On siis aika tehdä jotain toisin.

"Less is more" on mun ratkaisu. Tällä hetkellä balettia on viitenä päivänä viikossa, yhteensä noin kahdeksan tuntia plus näytösharkat vielä siihen päälle. Uusi lukkari voisi näyttää tältä:

Ma: vapaa, etenkin jos sunnuntaina on näytösharkat tunnin jälkeen
Ti: sama setti kuin ennenkin, eli niin paljon M-P:n tunteja kuin ehdin ja kykenen  :)
Ke: vapaa JOS seuraavana päivänä pääsisi aamutunnille
To: mahdollisesti uusi aamutunti - katso alla lisää
Pe: G:n jatko-3 ja pointe
La: vapaa edelleen (ellei ole harkkoja)
Su: tunti pysyy

Hmm... Mun "less is more" taitaa olla aika suhteellinen käsite. Kuinka monen mielestä kuusi tuntia neljänä päivänä on vähän? Mutta parannus on selvä: kolme vapaata arki-iltaa tehdä kaikkea sitä mitä nyt en ehdi. Ja kuitenkin saan tanssia aika paljon! Luulen että mun kroppa tykkää myös jos panostan enemmän laatuun kuin määrään. Jos välillä tekee mieli tanssia lisää, voin aina käydä ylimääräisellä tunnilla.

Torstain aamutunti:

Ollaan oppilaiden kesken pitkään toivottu että M-P voisi opettaa useampana päivänä viikossa nykyisen tiistain lisäksi. Valitettavasti hän ei ehdi muina iltoina, mutta sitten selvisi että hän olisi halukas pitämään tuntia aamulla. Tuumasta toimeen - pyysimme koulua perustamaan uutta jatkotason aamutuntia torstaille klo 10-11.30. Footlightin rehtori vastasi pyyntöömme ja uusi tunti laitettiin lukkariin just ennen pääsiäistä. Nyt vain odotellaan että tulee sopiva määrä vakkari-ilmoittautumisia (kertamaksajia ja korvaajia ei lasketa), jotta tunti käynnistyy.

Marie-Pierre Greve Annan nimiroolissa Alexander Ratmanskyn teoksessa
Anna Karenina, Tanskan Kuninkaallinen Baletti. Valokuva: Henrik Stenberg

Marie-Pierre Greve opettaa siis Footlightilla uutta jatko-3 tason aamutuntia torstaisin klo 10-11.30. Jos FL on tuttu treenipaikka, mutta M-P uusi tuttavuus, niin taso vastaa vaikeudeltaan suurinpiirtein Gabriellan J2 - J3 tasoja. HTO:lla vastaava taso lienee sama jatko 2-3. Jos on suht varma keskitason tanssija, niin taso saattaisi olla sopivan haastava. Ei tarvitse olla melkein tai entinen pro tai baletin erikoiskoulutusta käynyt. Itse olen ihan tavis aikuinen harrastaja ja pärjään oikein hyvin. Anyways, tunnit ovat ihanan tanssillisia, ja opetus painottaa ilmaisua yhtä paljon kuin puhdasta tekniikkaa. M-P on tosi vaativa opettaja, ja antaa hyvin paljon henkilökohtaisia korjauksia - mutta kannustaen ja kaikkia rohkaisten. Treenistä jää aina mahtava fiilis! :)

Jos joku innostui, niin linkki on tässä: Uusi baletti J3-tason tunti to klo 10-11.30


2.3.13

Uudet tossut, uudet kujeet

Laskin juuri että mun kylpyhuoneessa roikkuu sen seitsemän leotardia, kahdet pinkit sukkikset, yhdet mustat leggarit, erinäisiä toppeja, t-paitoja, shortsia ja lämppäreitä. Olomakuuhuoneessa (asun yksiössä) voi leikkiä "spot the pointe shoe", niitä on nurkissa, sängyllä, lipaston päällä. Ja jos avaa oven vaatehuoneeseen, törmää ensimmäiseksi tossuhenkariin, ellei sitten kompastu säärystinkasaan. Mun asunto alkaa muistuttaa ballerinan pukuhuonetta... Pitäisi ostaa välillä ihan oikeita vaatteita, mutta löydän harvemmin jotain mistä pidän - ja mihin mulla on varaa! Paljon hauskempaa on ostaa treenipukuja netistä. Näin just dance directin sivulla ihania uutuuksia, ja nyt visa electron polttaa lompakossa...




Uudet kärkitossut sen sijan eivät ole mikään ylimääräinen hankinta. Kokeilin tässä välissä Capezion Tiffany-mallia, mutta jokin meni vikaan sovituksessa. Mulla taisi olla liian kiire saada uudet tossut alle, ja lankesin siihen että uusi malli voisi olla entistä ehompi. Vaan eipäs ollutkaan. Tossu todettiin jo kaupassa puolta kokoa liian suureksi, ja vaikka sekä myyjä että minä arveltiin sen olevan ok, niin ei se sitä ole. Kotelo ei myöskään toimi mun jalassa, arvelen sen johtuvan liian korkeasta profiilista. Heti ekalla tunnilla oli vieras olo tossuissa, tasapaino-ongelmia ja kärjellä keikkumista Mutta kun vanhat kuolivat, oli pakko pukea noi takaisin jalkaan. Eilen myös opettajani totesi etteivät ne toimi mun jalassa, pohjallinen vääntyy kantapään alta ja linja ei näytä hyvältä.

Mutta ei hätää! Ystäväni Aija Tampereelta oli käymässä Helsingissä ja pyysin häntä poikkeamaan sitä ennen Ballerina & Liikunta -tanssitarvikeliikkeessä. Olin soittanut sinne jo etukäteen, ja pyytänyt laittamaan mun tuttua mallia (Balance European) sivuun. Samalla kysyin josko heillä olisi Blochin uutta Hannah-mallia (sitä ei näkynyt heidän verkkokaupassa) - ja ystävällinen omistaja/myyjä kertoi että kyllä löytyy! En ollut sovittanut Hannah:ia ennen, mutta päättelin Blochin sivuilta (Bloch Australia) että malli on lähellä Balance Europeania. Sovimme että voisin sovittaa tossut Helsingissä, ja tarpeen mukaan palauttaa ne ystäväni mukana. Toiset pitäisin joka tapauksessa.

Nyt molemmat tossut ovat kotona ja odottavat ompelemista! Ensimmäinen kerta kun mulla on kahdet tuliterät tossut yhtäaikaa käytössä. Yleensä kulutan yhdet loppuun ennen kuin kiirehdin kauppaan. Meinaan ottaa ensi tiistaina molemmat mukaan, ja kokeilla Hannah-tossuja tavallisella perustason (ei pointe-) tunnilla. Ihan vaan että saan tuntumaa. Tossuissa on joustavampi pohja, ja matalampi profiili, mutta muuten en tiedä vielä miten ne käytännössä toimivat. Ainakin opettajani katsoi eilen että jalan linja on kärjellä hyvän näköinen. Saas nyt nähdä... 

27.1.13

Paluu arkeen

Tällä blogirintamalla on viime aikoina ollut hiljaista... Siihen on kuitenkin hyvä syy: viime tanssivuoden jälkeen olen palannut palkalliseen työhön ja normaaliin työaikaan. Mikä tarkoittaa että lähden kotoa klo 9 aikoihin, ja tulen takaisin yleensä vasta klo 22 jälkeen. Olen jo huomannut että iltaisin ei parane enää valvoa ja roikkua netissä, vaan pitää valmistautua jo seuraavaan päivään. Täytyy purkaa treenikassi, käydä pesulla, pestä trikoita, syödä yöpalaa (olen aina nälkäinen), pakata uusi treenikassi, venytellä hetkisen, vaihtaa kuulumisia ja käydä nukkumaan ennen keskiyötä. Se on vaatinut tiettyä kurinalaisuutta, muuten tanssin ja työn tasapainottaminen ei onnistu! Onneksi työpaikalta on lyhyt kävelymatka tanssikoululle, joten olen voinut olla töissä klo 18 asti ja silti ehtiä vielä klo 18.30 balettitunnille. Kiire siinä kyllä tulee. Lapsia minulla ei ole, kuten perheelliset lukijat ovat varmaan jo arvanneet...

Olen aina tykännyt valmistautua huolella, ajoittaa lounaat ja eväät mahdollisemman hyvin, tulla ajoissa tanssikoululle, kammata siisti nuttura ja lämmitellä ja venytellä rauhassa. Silloin kun se ollut mahdollista. Olen myös juossut työpaikalta, vaihtanut vaatteet lennossa ja ehtinyt saliin just ennen kuin opettaja näyttää ekan sarjan. Se ei ole ihanteellista, mutta sitä voi avittaa. Nutturan olen laittanut valmiiksi jo töissä, se säästää huonona hiuspäivänä ainakin viisi minuuttia. Jos tekee palauttavia venytyksiä joka ilta, on liikkuvuus tunnillakin parempaa. Jos töistä tulee kiire ehtiä tunnille, käy matka jo pienestä lämppäristä. Matkalla on hyvä rauhoittaa pää päivän kiireistä, ja vaihtaa mielessään jo siihen hetkeen kun käsi lepää tangolla ja musiikki alkaa...

Treenipäivänä on myös tosi tärkeätä mitä syö ja milloin. Aamiaista en jätä koskaan väliin, ja lounaaksi syön usein jotain kana-vihannes-riisiruokaa. Salaatti olisi hyvä lisäksi, mutta uuden työpaikan yhteydessä ei ole omaa ruokalaa joten olen siirtynyt mikroiluun. Salaatit jäävät iltaan tai viikonloppuun. Hedelmiä mulla on aina mukana, yleensä banaania. Tykkään myös skyr-rahkoista, mutta vain niistä joissa ei ole makeutusaineita. Vältän kaikkia keinotekoisia koska saan niistä ilmavaivoja. Samasta syystä pavut ja parsakaalit jäävät ainakin tanssipäivinä pois. Kuka nyt haluaisi kaasuttaa tunnilla tanssikamujaan? Sen sijan pähkinöistä saa hyvin energiaa. Pidän myös luontaistuotekaupoista saatavista energia- ja proteiinipatukoista. Lidlistä ostan silloin tällöin hedelmä-smoothien mukaan. Halvempaa kuin muualla ja hyvää. Smoothiesta saa äkkiä energiaa kesken tunnin, jos rupeaa heikottamaan.

Ihan joka päivä en tanssi. Torstaisin on vapaa arki-ilta, ja lauantaisin teen kaikkea muuta. Sunnuntaisin minulla on yksi bonus-tunti, mutta ei muuta. Tanssia on siis viitenä päivänä viikossa, ja vaikka se vaatii järjestelyjä ja itsekuria, niin minulle se on ihanteellista. Pitää kyllä kertoa että aina ei mene kuten Strömsössä. Tosi hyvien treenien jälkeen käyn iloisesti ylikierroksilla, enkä saa heti unta. Ja välillä jään roikkumaan nettiin kun kavereita ei ehdi muuten tavata. Olen myös jättänyt kassin pakkaamatta, ja sitten aamun kiireessä unohtanut tossut kotiin (josta tuli ylimääräinen 1,5 tunnin kierros kotiin ja takaisin stadiin). Uuden työn opettelu on myös vaatinut veronsa. Tunneilla minulla on ollut tavallista enemmän bläkkäreitä. Moni asia tulee selkärangasta kuten ennenkin, mutta jos ope laittaa uuden ja nopsan hyppysarjan olen tippunut kärryiltä. Univelkaisena tehot eivät ole samat, ja minun on pitänyt opetella myös antamaan itselleni armoa. Aina ei jaksa tehdä parhaansa, virheitä tulee ja se on okei. Silti en vaihtaisi yhtäkään tuntia pois. Tanssiminen on vain niin ihanaa!

Kärkitossuille löytyi näppärä kuivauspaikka! 

7.1.13

Loisto-oppilas


Löysin muuton yhteydessä kellarin kätköistä kasan vanhoja kalentereitani - ja siinä samassa ensimmäiset tanssiin liittyvät muistiinpanoni! Kommentteja ei ole paljon (eikä joka tunnille), mutta ajattelin että niille kuuluu paikka tässä blogissa. Eletään siis vuotta 1991 (ei kuitenkaan yllä olevassa kuvassa, se on nimittäin viime vuodelta).

08.1.1991 Tanssivinttiin, ilmoittauduttiin ja ostimme lippuja (siihen aikaan maksettiin suoraan).

13.1.1991 Eka jazztunti - kivaa. Kalenterissa sitä ei lue, mutta muistan edelleen musiikin: MC Hammer ja "U Can't Touch This"! Hauskaa ja hikistä. Mitä en muistanut: Jo tällä ekalla jazztunnilla opettaja kertoi että aikuisille on tarjolla myös balettia, ja uusi alkeistunti on juuri alkamassa...

17.1.1991 Ensimmäinen balettitunti klo 18. Tykkäsin kovasti - hyvä ope Jill. Aloitimme lattialla istuen, jalat edessä ja nilkat flex-pointe, heel - ball - toe. Opettaja oli amerikkalainen, puhui täydellisesti suomea, mutta käytti balettiranskan lisäksi englantia. Harjoitukset olivat yksinkertaisia, mutta kaiken perusta. Olin heti koukussa.

24.1.1991 Balettiin. Uudet mustat trikoot + puku päällä. Alkeita, pliet etc.. Hyvä tunti mutta pissatti kovasti. Jännitystä vai unohdinko käydä? Kesken tunnin ei kyllä ole kiva rynnätä vessaan, eikä meillä aina ole edes taukoa tangon ja keskilattian välissä. Mutta jos on pakko, niin on pakko ;)

31.1.1991 Grand plie barreilla. Kyllä tuntuu reisissä. Huvittaa että kirjoitin tangon balettiranskaksi.

14.2.1991 Good, very good. Ilmeisesti eka opelta saatu kehu. Positiivinen palaute on tärkeää, se kannustaa eteenpäin. Silloinkin kun tietää että kehut ovat suhteutettu tasoon ja omiin valmiuksiin. "Hyvä" on silti "hyvää", oli se sitten alkeistasolla tai edistyneitten tunnilla. Omaa edistymistään ei myöskään pidä verrata toisiin harrastajiin, sillä jokainen on ainutlaatuinen ja erilainen oppija. Mutta jos huomaa jonkun tanssivan tai tsemppaavan erityisen hyvin, voi tietenkin katsoa mitä kyseinen tanssija tekee toisin - ja ehkä saada siitä inspiraatiota!

04.4.1991 Enää yksi käsi tangolla. Merkkipaalu! Mahtavaa miten silloin niin pienet asiat olivat niin isoja juttuja. Joka kerralla oppi huimasti uutta ja edistyi.

16.5.1991 Aerobic ja sieltä balettiin. Sain vähän kehujakin (nice), oli joustoa jaloissa ja hyppyni pomppasi... Oli kiva huomata olevansa hyvä jossain. Olen usein sanonut etten ole lahjakas, eikä kukaan balettiopettaja ole koskaan mennyt väittämään toisin. Ei niin että olisin (ollut) toivoton tapaus, tuskin sellaista edes on. Mutta mitä tulee baletin erityisvaatimuksiin: En ole luonnostaan notkea taikka taipuisa, aukikiertoa on vähäisesti, eivätkä jalat nouse kevyesti vieläkään. Siitä huolimatta olen mennyt eteenpäin, edistynyt ja kehittynyt tanssijana. Kehujakin on tullut matkan varrella, ja monia ihania onnistumisen tunteita ja elämyksiä.

Mietin tässä että mikä sai minut alunperin niin innostumaan? Yksi syy oli varmaan se että opettaja oli niin hyvä: tiukka, tarkka, kannustava ja inspiroiva. Hän ei vaatinut meiltä balettikoululaisen valmiuksia, enkä koskaan kokenut olevani vääränlainen tai riittämätön. Jos opetus olisi ollut tylsää tai ikävää, olisi se voinut jäädä siihen. Tosin ystäväni joka aloitti samaan aikaan, ja piti myöskin opettajasta, ei sitten kuitenkaan jatkanut. Moni muukin on kokeillut, eikä kokenut balettia omaksi jutuksi. Ehkä olin sittenkin "sopivampi" kuin mitä olen aina ajatellut? En ollut niin sanotusti ballerinamatskua, mutta olin liikunnallinen ja ihastunut balettiin. Joitain vuosia myöhemmin silloinen opettajani kehui kerran tunnin jälkeen "loisto-oppilaaksi". Edelleenkään en venynyt spagaattiin, jalat eivät nousseet korviin, arabeskit olivat lähempänä lattiaa kuin kattoa, ja piruetit parhaimmillaan tuplia. Mutta tykkäsin olla tunneilla ja saada korjauksia. Keskityin ja tsemppasin. Otin tanssimisen tosissani, otsaa rypistämättä - ja iloitsin joka hetkestä. Enempää siihen ei tarvittu, eikä tarvita vieläkään.


Tänään pohdin miksi ja minne sen aikainen "loisto-oppilas" ja rohkea heittäytyjä on vetäytynyt. Syitä on varmaan useampi. Esimerkiksi edistyminen on nykyään huomattavasti hitaampaa ja hienovaraisempaa, samalla kun opettajat ovat entistä vaativampia (vaikka tykkään nimenomaan vaativista opeista - kunhan eivät ole ilkeitä). Tieto lisää myös tuskaa. Alussa sitä vain kokeili kaikkea ennakkoluulottomasti, mutta nyt olen paljon tietoisempi monista heikkouksistani ja fyysisistä rajoistani. Joskus se jarruttaa uuden oppimista, ja se vasta turhauttaakin. Sitä haluaisi olla niin paljon parempi! Mutta pitäisi myös muistaa nauttia siitä mitä on jo oppinut - ja ottaa ne uudet haasteet rohkeasti vastaan.

Viime vuoden lopussa pohdin haluanko ylipäätään jatkaa tanssimista... Olosuhteet olivat olleet vaikeat jo pitkään, budjetti liian tiukka, ja väsymys ja epävarmuus ottamassa vallan myös tunneilla. Fiilikset eivät olleet parhaasta päästä. Joulutauon pakkoloma auttoi, kuten myös olosuhteiden muutos rutkasti parempaan. Ja kun löysin vanhat kalenterini ja luin omaa tanssinhistoriaani, tajusin sen vahvempana kuin koskaan: baletti on edelleen mun juttu. Tarve tanssia on niin syvällä, että sitä ei tarvitse perustella sen enempää kenellekään. Ei edes itselleni.