16.6.17

Aamutunti festareilla


Ensimmäinen festaripäivä alkoi perinteisesti baletin aamutunnilla klo 9.30 Musiikkikeskuksessa. Tänä vuonna treeneihin tuo erityistä luksusta se että asun kätevästi kadun toisella puolella! Kotona ollessani joudun lähtemään vähintään tuntia aiemmin jos meinaan olla mitenkään ajoissa, kun taas täällä ehdin vaikka nukkuisin vielä tuntia ennen. Ja tuo Musiikkikeskus (Muske), on muutenkin kiva paikka treenata. Koko talo kuhisee elämää ja tanssia aamusta iltaan. Siinä on ihan oma festarifiiliksensä :)!

Baletin aamutunti on tasoa ammattilaiset/ammattiin opiskelevat, mihin ryhmään en harrastajana tietenkään kuulu, mutta opettaja Arja Tervo on mulle ennestään tuttu. Pari vuotta sitten hän sijaisti Footlightilla Marie-Pierre Greven aamutunteja. Saman vuonna kävin sitten täällä festareilla Arjan aikuisten keskitason kurssilla, ja viime vuonna kysyin josko voisin tulla näille aamutunneille... Sain luvan, ja täällä ollaan.

Taso on mulle haastava, harjoitukset vaikeampia ja nopeampia kuin mihin olen tottunut. Etenkin keskellä olen kaukana omalta mukavuusalueelta! Esimerkiksi tämänaamuinen piruettidiagonaali päättyi kombinaatioon piruetti en dehors + fouetté ja siitä vielä attitude ympäri. Ekana päivänä vielä koitin lisätä tuota fouetté pirtsaa, mutta tänään ei riittänyt uskallus ja itseluottamus. Täytyy myöntää että balettioppilaitoksen ak-laisten läsnäolo ei hirveästi auttanut. Nämä tytöt kun vetävät noi vaikeat sarjat sellaisella varmuudella ja näyttämisen halulla että meikäläinen ei sen jälkeen kehdannut edes yrittää. Tyhmää, tiedän kyllä. Jos ei yritä ja uskalla, niin ei voi myöskään oppia. Ja jos mun yritykset olisivatkin jonkun mielestä noloja tai huvittavia, so what? Mutta tuskinpa... Yleensä kaikki keskittyvät omaan tekemiseensä. Oli miten oli, huomenna vedän kyllä taas täysillä!

Se pitää vielä sanoa että haastavasta tasosta ja pienestä itseluottamuksen notkahduksesta huolimatta aamutreeni on ollut tosi kivaa. Opettaja on tarkka, mutta tosi mukava - ja hän tsemppaa meitä kaikkia!

No comments:

Post a Comment