Näin taas balettiunta viime yönä. Olin tunnilla ja teimme developpé harjoituksia. Nostin jalkaa korkean passé retirén kautta ja ojensin - ja hupsista: jalka oli kello kuuden asennossa. Se tuntui unessa niin ihanan kevyeltä, ja muistan ajatelleeni että nyt mä sen vihdoin osaan! Siinä kohtaa tietenkin heräsin. Kun olin eilen oikealla tunnilla piti taas todeta että unta se oli vain... Hitsi. Nukkuessani olen pyörinyt loputtomia piruetteja, ja lentänyt grand jetéllä salin päästä päähän. Olen kyllä myös nähnyt balettipainajaisia. Niitä missä en tajua sarjoista yhtään mitään, tai olen myöhässä enkä mahdu balettipukuuni, tai olen menossa lavalle enkä tiedä koreografiaa. Silloin on yleensä hyvä herätä!
Olen käynyt viime viikot tosi tiiviisti tunneilla. Kun odottelin varpaani parantumista, tanssivimma ehti patoutua - ja sitä oli pakko päästä purkaamaan! Ehdin viiden päivän aikana käydä yhdeksällä balettitunnilla, eikä edes väsyttänyt. Päin vastoin, mulla on nyt just tosi hyvä draivi päällä. Viikonloput ovat edelleen varattuna lepoon ja ei-balettijuttuihin, mutta arkiviikko on mun tanssityöviikko. Tykkään harrastaa balettia niin paljon että olen innoissani ennen tuntia, sen aikana ja myös tunnin jälkeen (jolloin voikin odotella jo seuraavaa treeniä). Tanssi on oikeasti kuin huume, siihen jää koukkuun!
Silloinkin kun on huonoja päiviä ja surkeita piruetteja. Joskus on tehnyt mieli heittää tossut nurkkaan, mutta ei oikeasti. Aina olen halunut tulla takaisin tunnille ja yrittää uudestaan. Aina on ollut joku hetki minkä vuoksi kaikki työ on kannattanut tehdä. Onneksi tykkään siitä puurtamisestakin! Parisen viikkoa sitten sain tunnin jälkeen opettajaltani tosi mukavaa palautetta. Ja se tuli just oikeaan aikaan. Mua oli jo pidempään vaivannut tietty epävarmuus ja itseluottamuksen puute, mutta open sanat kolahtivat. Sen jälkeen on ollut paljon varmempi olo, ja tsemppi on saanut ihan uutta virtaa. Se on muuten jännää miten hyvin baletinopettaja oppii tuntemaan oppilaitaan. Hän näkee asioita joista ei itsekään ole tietoinen. Eikä ainoastaan sen että varpaat eivät ojentuneet grand jetéssä...
Mä pidän itseäni tosi onnekkaana mitä tulee opettajiin. Olen sitä ennenkin kirjoittanut, mutta jos haluaa sekä nauttia tunneista että treenata tavoitteellisesti, niin hyvä opettaja on ratkaiseva. Mikään ei korvaa ammattitaitoisen ja intohimoisen opettajan katsetta ja korjaavaa kättä. Korostan intohimoa siksi että tietotaito ja kokemus ei vielä riitä jos opettajalla ei ole paloa omaan työhönsä. Pitää olla draivia, rakkautta tanssiin ja halua jakaa omia kokemuksiaan oppilaitten parhaaksi. Opettaja joka on yhtä aikaa sekä vaativa että kannustava on kullan arvoinen. Arvostan myös sitä että baletin vaatimuksia ei vesitetä siksi että tehdään töitä aikuisten harrastajien kanssa. Jalkaa ei tarvitse nostaa kello kuuteen, mutta aina voi parantaa tekniikkaa ja pyrkiä baletille ominaiseen hienostuneeseen ilmaisuun.
Mahtavista opettajista puhen ollen, tässä videosuositus: Jaques d'Amboise, amerikkalainen tanssijalegenda, koreografi ja opettaja näyttää mallia intohimoisesta suhtautumisesta tanssin opettamiseen. Jos tämä ei inspiroi, niin sitten ei mikään!
Olen käynyt viime viikot tosi tiiviisti tunneilla. Kun odottelin varpaani parantumista, tanssivimma ehti patoutua - ja sitä oli pakko päästä purkaamaan! Ehdin viiden päivän aikana käydä yhdeksällä balettitunnilla, eikä edes väsyttänyt. Päin vastoin, mulla on nyt just tosi hyvä draivi päällä. Viikonloput ovat edelleen varattuna lepoon ja ei-balettijuttuihin, mutta arkiviikko on mun tanssityöviikko. Tykkään harrastaa balettia niin paljon että olen innoissani ennen tuntia, sen aikana ja myös tunnin jälkeen (jolloin voikin odotella jo seuraavaa treeniä). Tanssi on oikeasti kuin huume, siihen jää koukkuun!
Silloinkin kun on huonoja päiviä ja surkeita piruetteja. Joskus on tehnyt mieli heittää tossut nurkkaan, mutta ei oikeasti. Aina olen halunut tulla takaisin tunnille ja yrittää uudestaan. Aina on ollut joku hetki minkä vuoksi kaikki työ on kannattanut tehdä. Onneksi tykkään siitä puurtamisestakin! Parisen viikkoa sitten sain tunnin jälkeen opettajaltani tosi mukavaa palautetta. Ja se tuli just oikeaan aikaan. Mua oli jo pidempään vaivannut tietty epävarmuus ja itseluottamuksen puute, mutta open sanat kolahtivat. Sen jälkeen on ollut paljon varmempi olo, ja tsemppi on saanut ihan uutta virtaa. Se on muuten jännää miten hyvin baletinopettaja oppii tuntemaan oppilaitaan. Hän näkee asioita joista ei itsekään ole tietoinen. Eikä ainoastaan sen että varpaat eivät ojentuneet grand jetéssä...
Mä pidän itseäni tosi onnekkaana mitä tulee opettajiin. Olen sitä ennenkin kirjoittanut, mutta jos haluaa sekä nauttia tunneista että treenata tavoitteellisesti, niin hyvä opettaja on ratkaiseva. Mikään ei korvaa ammattitaitoisen ja intohimoisen opettajan katsetta ja korjaavaa kättä. Korostan intohimoa siksi että tietotaito ja kokemus ei vielä riitä jos opettajalla ei ole paloa omaan työhönsä. Pitää olla draivia, rakkautta tanssiin ja halua jakaa omia kokemuksiaan oppilaitten parhaaksi. Opettaja joka on yhtä aikaa sekä vaativa että kannustava on kullan arvoinen. Arvostan myös sitä että baletin vaatimuksia ei vesitetä siksi että tehdään töitä aikuisten harrastajien kanssa. Jalkaa ei tarvitse nostaa kello kuuteen, mutta aina voi parantaa tekniikkaa ja pyrkiä baletille ominaiseen hienostuneeseen ilmaisuun.
Mahtavista opettajista puhen ollen, tässä videosuositus: Jaques d'Amboise, amerikkalainen tanssijalegenda, koreografi ja opettaja näyttää mallia intohimoisesta suhtautumisesta tanssin opettamiseen. Jos tämä ei inspiroi, niin sitten ei mikään!
