Tämä ovi käy tiuhaan myös kesällä! |
Tajusin just että tanssikouluni kesälukkari lähenee jo loppuaan, enää kolme viikkoa syyskauden alkuun. Ja taas ihmettelen ajankulun nopeutta! Ehkä siksi koska olen tanssinut koko kesän, ilman mökki- tai matkataukoja. Olisin kyllä halunut lähteä reissuun, mutta erinäisistä syistä johtuen budjetti ei anna tänä vuonna periksi. Harmittais kyllä paljon enemmän jos ei olisi noita balettitunteja! Ja Helsinki on nyt muutenkin kiva kesäkaupunki.
Mun kesän tanssilukkari on ollut kevyempi kuin yleensä. Balettia vain neljä kertaa viikossa, eikä mitään tuplasettejä. Neljä kertaa ei ehkä kuulosta vähäiseltä, mutta ennen kevätnäytöstä mulla oli treenejä kuutena päivänä viikossa (harjoitukset viikonloppuisin). Ja kolmena päivänä kahdet tunnit (90 min + 60 min) putkeen. Siihen verrattuna kesätunnit ovat kuin puistossa kävelisi! Maanantaisin käyn siis jatko2-tunnilla, tiistaina on vuorossa J3, keskiviikkona on tarjolla vain J1:stä, torstain on taukopäivä ja perjantaina taas J3-taso. Pointea ei ole kesäisin lainkaan, mutta olen tehnyt osan J1-tunnista kärjillä. Tanko menee ihan hyvin, ja keskellä myös hitaammat sarjat. Mutta liikkuvat diagonaalit joissa on esim nopeita chaînéita kaiken muun ohella - se on mulle vielä liian vaikeata! Siinä vaiheessa olenkin vaihtanut äkkiä pehmeisiin tossuihin. Uudet ja liian haastavat jutut on parempi säästää varsinaisiin pointe-tunteihin.
Uudet Balance Europeanit ennen sisäänajoa. |
Kesäisin vaihtelua tuovat myös vaihtuvat opettajat. Gabriella opetti ensimmäiset viisi viikkoa, ja nyt vuorossa on Silvia. Hänen tyylinsä on tuttu jo viime kesästä, ja tykkään siitä edelleen. Tanko on tosin hieman liian kevyt ja lyhyt mun makuun, mutta keskilattian liikkuvat sarjat korvaavat sen moninkertaisesti! Tunneilla kiinnitetään erityisen paljon huomiota musikaalisuuteen ja ilmaisuun. Tekeminen ei myöskään saa olla "pakotettua" taikka jäkittävää, vaan liikkeen pitää soljua rennosti ja vapaasti. Silvialla on hyvin kaunis port de bras ja épaulement ja hän antaa tarkat ohjeet miten löytää samat linjat omasta kehosta. Yllätyin myös siitä että J3-tunneilla sarjat ovat osin vaikeampia kuin vastaavat tunnit muilla vakiopettajillani. Ei niinkään teknisesti (lukuunottamatta piruetteja), mutta muistamisen kannalta. Sarjoissa on myös paljon suunnanvaihdoksia ja yllättäviä askelyhdistelmiä. Liikkuminen on kaiken kaikkiaan isompaa ja laajempaa. Ainoa asia mitä toivoisin lisäksi, olisi se tiukempi tanko ja henkilökohtainen palaute. Yleiset ohjeet ja korjaukset ovat kyllä erittäin hyviä.
Toivotaan että aurinko tekee vielä upean comebackin, mutta tanssimassa käyn joka tapauksessa - satoi tai paistoi!