24.8.12

Yks, kaks, kärjille!



Tänään tulee kaksi vuotta täyteen siitä kun aloitin pointe-tunnit! Pitäiskö sitä ihan posauttaa pikkolo skumppapullo auki? Olihan se vähän kreisi päähänpisto aloittaa tässä iässä kärkitossuilla treenamisen. Jos mun opettaja ei olisi sitä ehdottanut, koko homma olisi jäänyt vanhentuneeksi haaveksi vain. Mutta tässä sitä mennään. Siinä iässä missä ammattitanssijat ripustavat tossunsa naulakkoon, meikäläinen ei malta odottaa seuraava pointe-tuntiaan!

Kulunut kesä oli siinä mielessä vähän turhauttava. Vaikka meillä oli balettia maanantaista perjantaihin, koululla ei ollut tarjota yhtään erillistä pointe-treeniä. Mä en kuitenkaan halunut pitää yhdentoista viikon mittaista taukoa, varsinkin kun olen näin alussa vielä. Ratkaisin ongelman samalla tavalla kuin viime vuonna, eli tein opettajan luvalla joitain perustason tunteja tossuilla. Oikeastaan jatkoin vain siitä mitä harrastin koko viime lukukauden, siis yksi tavallinen tunti kärjillä pointe-treenin lisäksi. On nimittäin yllättävän haastavaa tehdä perustekniikkaa kärkitossuissa. Sitä joutuu tekemään niin paljon enemmän töitä jotta saa varpaat ojennettua demi-pointen kautta, oli se sitten degagé tai developpé. Myös tasapainot tasajalalla ovat hankalia, kärkitossussa kun ei ole samanlaista tasaista tuntumaa lattiaan. Arabeskissa joutuu hakemaan tasapainoa kuin keikkuvassa veneessä. Oikeastaan kaikki on vaikeampaa, paitsi piqué-piruetit keskellä: kärjillä on vähemmän kitkaa ja siten enemmän vauhtia!

Nyt on kuitenkin uusi lukukausi ja pointe-tunnit takaisin lukkarissa. Tiistaisin käyn M-P:n perustason pointessa, se on suoraa jatkoa talvella 2010 alkaneelle kurssille. Silloin tehtiin jopa vaikeampia juttuja koska opettaja ei vielä tiennyt tarpeeksi meidän taustoista ja valmiuksista. Olin alussa aika lailla helisemässä... Mutta nyt kun tunnit ovat rauhallisempia, tuntuu että voisin kokeilla jo vaikeampia harjoituksia! Okei, ehkä tässä asiassa on kuitenkin parempi luottaa opettajaan. Esimerkiksi piruetit ovat vieläkin, miten sen nyt sanoisi, haastavia? Pehmeissäkin tossuissa mulla on jatkuva pirtsojen korjausoperaatio meneillään. Parhaimmilani olen onnistunut tekemään kärjillä jonkun satunnaisen tuplan, ja välillä siistin ykkösen. Siistillä piruetilla tarkoitan myös pyörimisasentoa, ja passé retiré jalan oikeata linjausta varpaita ja kantapäätä myöten. Ope on siitä erityisen tarkka. Laatu ennen määrää!

Tänään meillä pitäisi olla Gabriellan pointe, mutta tunti odottaa vielä alkamista. En oikein ymmärrä miksi tuo pointe on palautettu alkeistasoksi, etenkin kun edeltävä tunti on jatko-3. Edistyneellä tunnilla ei ole pointe-aloittelijoita, eikä niitä ole myöskään sitä edeltävillä perustason ja alkeistason tunneilla. Mutta opettaja katsoo lopulta tason aina sen mukaan ketä sinne tulee. Eli siinäkin tapauksessa jos varsinaisia aloittelijoita olisi vain muutama, heidät kyllä huomioidaan. Kaksi vuotta sitten mun lisäksi oli vain toinen pointe-untuvikko, ja hyvin me lopulta pärjättiin!

Silti mua harmittaa ettei aloittelijoille ole voitu laittaa fiksumpaa vaihtoehtoa, esim yhtä 90 minsan tuntia jossa olisi 20 minuutin pointe-osuus. Tai sitten alkeistason tunti jonkun jatko-2:n perään. Samalla tuo perjantain pointe olisi voinut olla suoraa jatkoa kevään tunneille. Viime vuonnahan me saatiin jo kokeilla variaatioita, mm. helpotettuja pätkiä Ruususesta (sinilintu) ja Grand Pas Classiquesta. Ja keväällä tehtiin Paquitan eka variaatio kokonaisuudessaan! Puhumattakaan meidän kevätnäytöksestä, jossa saatiin esitää Gisellen toisen näytöksen sisääntuloa. Joten tuntuu kyllä kurjalta jos tänä vuonna ei päästä tekemään samaa! Just kun pääsin varkkojen makuun. Nyyh. Niin, miksei meillä voisi olla omaa repertuaarituntia? 

Mitä kokemuksia teillä on pointe- ja varkkatunneista?

19.8.12

Romeo ja Julia

Kuva Kansallisbaletin ystävällisellä luvalla. Valokuvaaja: Mirka Kleemola.

Kävin torstaina katsomassa Kansallisbaletin Romeon ja Julian pääharjoituksia, ja voisiko olla parempaa tapa korkata uusi tanssikausi? Koko viikko on ollut ihanan tanssintäyteinen, syyslukkarin tunnit ovat alkaneet ja suosikkiopettajat palanneet lomiltaan. Keskiviikkoon mennessä olin ehtinyt käydä viidellä balettitunnilla, ja torstaina kroppa huusikin jo taukoa. Eikun Oopperaan nauttimaan muitten tanssista! Olin innoissani ja ajoissa, paitsi etten ollutkaan. Olin kyllä saanut oikeat tiedot, mutta aamulla muistin vanhastaan että näytös alkaisi klo 11.30. Ja että treffit olisivat varttia yli. Pääharjoituksiin ei nimittäin pääse millään lipulla. Pitää olla talon omaa väkeä tai erillinen kutsu, ja saliin pääsee vain näyttämön sivuovista. Ellei sitten kyseessä ole joku koululaisnäytös tms. Kun sitten tulin Töölönlahden puolelta sisälle, pyysin vaksia ilmoittamaan talon tiedottajalle joka ilmestyi hetken päästä. "Olet myöhässä." Näytös olikin alkanut tasan klo 11 ja tapaaminen oli varttia vaille. Halusin vajota lattian alle sillä hetkellä. Miten noloa!

Olin jo varma että joutuisin palaamaan kotiin siltä seisomalta, mutta onneksi pääsin kuitenkin saliin. Menimme henkilökunnan reittiä, ja sain vielä ohjeet minne istuutua. Eturiviin ei kannattanut mennä koska valokuvaaja liikkuisi siellä edestakaisin. Ja piti katsoa ettei ole tekniikan ja taiteellisen johdon tiellä. Voisin soluttautua huomaamattomasti johonkin sivuun. Siinä kohtaa olisi voinut hiukan jännittää, mutta tämä ei ollut ensimmäinen tekninen/pääharjoitus jota olin päässyt seuraamaan. Kuvio oli jo tuttu. Nyökkäsin, kiitin ja livahdin saliin. Tanssiaiset olivat jo alkaneet, mutta Julia teki vielä tuloaan.

Kansallisbaletin Romeo & Julia on John Crankon koreografia, ja se esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1962 Stuttgartin baletissa. Shakespearen kuuluisasta rakkaustarinasta on tehty muitakin baletteja, ja toiset pitävät englantilaisen Kenneth McMillanin koreografiaa ylivertaisena. En ole kuitenkaa nähnyt McMillanin balettia kokonaisuudessaan, enkä varsinkaan livenä. Sen tiedän, että syyskuussa Suomessa vieraileva Boston Ballet on esittänyt viime vuonna juuri Crankon versiota. Lavastus ja puvustus on sekä Helsingissä että Bostonissa Susan Bensonin käsialaa. Itse asiassa puvustus saattaa olla lainassa, se on nimittäin nykyisin aika yleinen tapa säästää rahaa. 


Baletin puvustuksessa on vuodenaikaan nähden sopivaa elonkorjuun väriloistoa. Ylhäisö pukeutuu kultaan, umbraan ja purppuraan, syviin ja rikkaisiin väreihin. Tavallisempi kansa nähdään oljen ja okran maanläheisissä sävyissä. Julian asussa on valkoista ja persikkaa, kuvastaen viattomuttaa ja orastavaa naiseutta. Romeo on pukeutunut valkoiseen ja oljenväriseen liiviin - joka sattumalta sopii täydellisesti Jani Talon hiusten väriin. Todellinen kultapoika. Puvut ovat kaiken kaikkiaan upeita, mutta ensimmäistä kertaa toivoisin miesten asuihin toisenlaista ratkaisua. Valkoiset trikoot ovat klassinen valinta, ja näyttävät toki jalkojen tyylikkään vahvat linjat esteettä. Mutta maanläheisten värien ja miekkataisteluiden joukossa ne muodostavat mielestäni liian vahvan kontrastin. Haluaisin nähdä jotain realistisempaa.

Toisaalta baletti on fyysis-estettinen laji, ja siinä missä ihailin Tiina Myllymäen upeita nilkkoja katselin myös miestanssijoitten atleettisen kiinteitä takapuolia. Hieman eri silmällä tosin. Silti mietin pitäiskö tehdä välillä myönnytyksiä suomalaisten heteromiesten sukkahousukammolle. Jos sukkisten sijan nähtäisiin lavalla enemmän housuja, toisiko se lisää yleisöä baletille? Ja jos tämä uusi yleisö kykenisi antautumaan baletin taiteelle niin että se lopulta jättäisi taakseen ennakkoluulonsa? Toisaalta, miksi meidän muitten pitäisi luopua perinteistä ja silmäniloista? Kaikkia ei kuitenkaan voi eikä tarvitse miellyttää.

Yhdestä kohtauksesta näkisin mieluusti päivitetyn version, niin kaunis kuin rakastavaisten pas de deux olikin. Romeon ja Julian ensimmäisen yhteisen yön jälkeen molemmat heräävät täysissä pukeissa, sukkahousuja ja kärkitossuja myöten. Puvustus on tässä tietenkin käytännön sanelema, sillä Cranko on halunnut pitäytyä klassisen baletin perinteissä. Mutta mitä jos molemmat olisivatkin paljain jaloin, Romeo lyhkäisissä shortseissa ja Julia pelkässä yöpaidassa ilman kärkitossujaan? Vaikka tiedämmekin että avioliitto on pantu toteen myös vuoteessa, toisi se kohtaukseen lisää intiimiä herkkyyttä ja haavottuvaisuutta.

Tiina Myllymäen tulkinta Juliasta on viehkeä. Ensikohtaamisessaan Romeon kanssa hän on hämmentyneen ihastunut, jopa kaino, kunnes syvenevä rakkaus herättää tytössä uinuvan naisen. Myllymäen tanssissa on herkkää lyyrisyyttä, ja puhdas tekniikkaa tukee tulkintaa. Hänen partnerinsa Jani Talo sopii loistavasti Romeon osaan. Komea, kultatukkainen sankari - juuri se poika johon koulussa kaikki ihastuvat! Talon tekniikka on vaivatonta, hypyt ilmavia ja piruetit varmoja. Mercutiona nähdään Jaakko Eerola, joka sopii rooliin kuin nakutettu. Wilfried Jacobs on vaarallisen tuntuinen Tybaltina. Hänet näkisin mieluusti isommissakin osissa. Kaiken kaikkiaan nähtiin varmaa ja taidokasta tanssia, eli kansallisbaletti on kesän jälkeen hyvässä vedossa!


Se mikä tässä baletissa aina koskettaa ja liikuttaa on tarina.
Viha ja väkivalta joka kylvää vain lisää vihaa ja surua. Nuoren rakkauden huuma joka ylittää yhteisön asettamat rajat ja sukujen välisen vihanpidon. Shakespeare kirjoitti Romeon ja Julian yli 400 vuotta sitten ja ajoitti sen renesanssin aikaan, mutta teemat ovat edelleen ajankohtaisia. Ja entäs sitten Prokofjevin musiikki! Se mitä Cranko baletti ei anna meille, on onnellista loppua. Tämä ei ole Prinsessa Ruusunen. Rakkaus ei voita, vaan päättyy yhteiseen kuolemaan. Alkuperäinen tarina ei kuitenkaan lopu tähän. Kun isät saapuvat hautakammioon ja näkevät kuolleet lapsensa ikuisessa syleilyssä, he päättävät vihdoin haudata vihansa. Rakkaus ei pelastanut rakastavaisia, mutta se muutti viimein heidän maailmansa.

2.8.12

Tuleva tanssilukkari


Tältä näyttää mun toivelukkari ensi kaudelle. Haluaisin treenata taas päivittäin, lukuunottamatta ehkä viikonloppuja. Vähintään yksi päivä pitää kuitenkin pyhittää levolle, muuten kroppa alkaa protestoida. Mutta tanssi ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa. Kun tiedän että mulla on treenit illalla, se vaikuttaa mun koko päivään. Fiilis on aina parempi!

Kesän lukujärjestys vaihtuu siis uuteen 13. elokuuta. Tavallisesti olisin ihan intona, mutta... Näillä näkymin jouduin nimittäin karsimaan suurimman osan noista toivetunneista. Budjettini ei yksinkertaisesti enää riitä kattamaan mun tanssin himoa! Pystyin lopulta ilmoittautumaan vain yhdelle jatko-3 tason tunnille ja yhdelle pointe-tunnille. Sekin tekee muuten jo 90 euroa per neljän viikon jakso. Itse asiassa, mitä vähemmän tunteja sitä arvokkaimpia ne suhteessa ovat. Jos maksaisin 100 euroa lisää, saisin sillä anytime-kortin jolla treenaa jakson aikana rajattoman paljon. Mutta tämä tylsä tilanne on vain väliaikainen. Hyvässä tapauksessa pääsen takaisin tanssipäiväjärjestykseen ennen kuin lehdet putoavat puista. Ja onneksi mulla on kesän jäljiltä vielä muutama korvauslappunen - niillä saan yhden viikkotunnin lisää elokuun loppuun.  Ensi viikon saan kuitenkin vielä fiilistellä peräti neljällä tunnilla, ja aion ottaa siitä ilosta kaiken irti!

Miltäs teidän uudet lukkarit näyttävät? Toteutuvatko kaikki toiveet vai pitääkö tehdä kompromisseja? Mitä haluaisitte lisää, mitä ehkä vähemmän?

P.S. Kuvan nappasin tänään Espalla yhden lelukaupan ikkunasta. Mulla ei koskaan ollut balleriina-soittorasiaa, mutta se on jotenkin söpis. ;)