Showing posts with label korjauksia baletti-tunnilla. Show all posts
Showing posts with label korjauksia baletti-tunnilla. Show all posts

14.11.13

Seitsemän päivää balettia: Torstai on toivoa täynnä

Torstai. Viikon toinen aamutunti. Herään suht pirteänä, vaikka olin tavan mukaan kotona vasta klo 22 jälkeen. Aamiaiseksi syön kaurapuuroa rusinoilla, rahkajukurttia ja otan vielä banaanin mukaan matkaevääksi. Kahvi on ihan pakollinen, en herää ilman sitä. Nutturan laitan valmiiksi kotona ja puen myös treenipuvun ja sukkikset alle. Tanssikoululla pääsemme yleensä vasta varttia vaille sisään, enkä halua tuhlata lämmittelyaikaa. Törmään ulko-ovella meidän opettajaan, ja vaihdamme kuulumisia. Odotan tuntia innolla.

Tankoharjoitusten aikana tulee taas roppakaupalla korjauksia. Välillä ope tulee aivan eteen, eikä luovuta ennen kuin näkee että olen ymmärtänyt korjauksen tai hienosäädön - ja teen sen hänen silmien alla oikein. Vähintäänkin paremmin. Usein Madame huutaa korjaukset salin toiselta puolelta, ja yleensä se menee näin: "Johanna, stretch your knee! Johanna, left/right shoulder down! Johanna, keep your turn-out!" Korjausten lisäksi saamme kaikki runsain mitoin kehuja, tai kutstutaan niitä vaikkapa positiiviseksi palautteeksi. Joka tapauksessa tekee hyvää kuulla open kommentoivan: "good, better, yes, bien, very nice, beautiful, yes, excellent..."

Tangolla teemme adagion jossa viimeinen developpé tulee eteen, ja samalla taivutamme cambrén taakse. Opettaja sattuu just silloin mun kohdalle, ja hän ottaa kevyellä kädellä kiinni vasemmasta jalastani (varpaista, jos ollaan tarkkoja). Onnistun kuitenkin pitämään jalan ylhäällä omilla lihaksilla, koko taaksetaivutuksen ajan. Ope: "Nice." Hymyilen takaisin. Tänään moni asia sujuu tosi hyvin. Diagonaalissa teemme piruettisarjaa jossa on nopeita relevé-developpeita, balancoir -ympärimenoa, piqué arabeski, t.p.d.b, preparaatio en dehors pirtsaan, fouetté käännös ympäri, toinen piruetti, nopea pas de bourré ja lopetusasento Balanchine-tyyliin. Ope patistaa meidät tanssimaan "full out", eli liikkumaan isosti ja käyttämään koko diagonaalin pituutta (ja se on kuulkaas pitkä sali). Olen sählännyt tämän sarjan kanssa aiemmin, mutta nyt löydän toisella kierroksella oikean moodin. Annan palaa - ja mitä tapahtuu? Kaikki loksahtaa paikoilleen. Piruetit, tasapainot, koordinaatio, ihan kaikki. Fiilis on sen mukainen. Ihanaa.

Ihan paras palaute tulee tänään kuitenkin käsistä: "Your port de bras is beginning to look like mine.." Kun olin ensimmäisiä kertoja Madamen tunneilla, oletin että me oppilaat tekisimme perusakateemista port de bras:ta, rippumatta open omasta tulkinnasta. Ajattelin että se on principal tanssijan ja mestariopettajan etuoikeus olla taiteellinen. Mutta ei. Hän halusi että teemme juuri niin kuin hänkin. Se on aika paljon vaadittu ja toivottu. Madamen port de bras, épaulement, kasvojen, katseen, koko vartalon käyttö on tavattoman hienostunutta, hengittävää, herkkää, vahvaa ja kaunista.  Meille hän kertoo että hän haluaa nähdä värejä ja sävyjä, persoonallista ja nautinnollista tanssimista. "Make me enjoy it!" Aluksi minua ujostutti, mutta nyt liike on alkanut syntyä ihan itsestään. Se on ihana tunne.

Alkuperäinen kuva (ilman tekstiä): Nikolay Krusser. Teksti: oma. 

28.4.11

Aamutunnille!

Yes! Edellisessä postauksessa vielä harmittelin kun en enää koskaan pääse aamutunneille, mutta.. tänään pääsin sittenkin! Kas kun pitämättömia lomia oli vielä lisää niin sain nyt sitten loikoilla tämänkin torstain päivän. Mutten todellaakaan laiskotellut, hah! Nousin ylös jo kello 7.30, söin puuroni ja läksin reippaana tanssikoululle. Vähänkös kivaa, viimeksi olen ollut aamutunnilla kai joskus joulukuussa! Menin eilen jopa kiltisti ajoissa nukkumaan, mikä on muuten mulle mahdottoman vaikeata. Mutta oikean balleriinan päivä se vasta rankka onkin..


Paitsi että sain nauttia päivänavauksesta baletin parissa, parasta tässä aamutunnissa oli se että oma openi Gabriella oli taas opettamassa! Oikeasti hän palaa äityislomaltaan vasta kesäkussa, mutta oli siis tämän viikon sijaistamassa. Hieman jännitti, kun olen viimeksi ollut hänen tunneillaan viime vuoden lokakuussa. Siitä ei ehkä ole niin kauan, mutta kun kävin silloin säännöllisesti noin 3-5 kertaa viikossa (kahden vuoden ajan) niin puolen vuoden tauko kyllä tuntuu! Ja nyt kun olen ehtinyt tanssimaan vain noin kahdesti viikossa, niin hieman huoletti josko olen open silmissä ihan lösähtänyt.. 

Onneksi meillä on tässä välissä kuitenkin ollut ihana Marie-Pierre opettamassa, joka edustaa ranskalaista koulukuntaa parhaimmillaan. Korjauksia tulee ensimmäisestä sarjasta viimeiseen, sekä sanallisina että hands-on, tasaisesti kaikille ja paljon. Sekin on kivaa että hän aina huomaa kun joku tsemppaa tosissaan, ja ymmärtää myös suhteuttaa palautteen kunkin oppilaan yksilölliseen tasoon. Hän on todella iloinen ja positiivinen opettaja, aina kannustamassa parempiin suorituksiin!

Voihan sitä katsoa varpaitaan tuostakin vinkkelistä..
Valokuva: Gene Schiavone, tanssijaa en tiedä.
Pakko muuten sanoa, että aamulla mun kroppa ei ole ihan parhaimmillaan. Sitä venyvyyttä puuttuu vielä, ja selkäkin on jäykänpuoleinen. Ei ihan onnistu tuo ylläolevan kuvan asento! Ei kyllä iltaisinkaan, heh.. Tunti oli osin myös teknisesti vaikeampi kuin viime perjantain jatko3, etenkin keskilattian petit allegro. En tiedä johtuiko aikaisesta aamusta ja kahvin puutteesta (olin unohtanut juoda omani), mutta vaikka silmät  näkivät sarjat, aivot olivat tauolla (ja odottamassa sitä kahvia). Yksi sarja meni (kai) näin:

Tombé pas de bourré (tbdb) -  cabriole devant (oikea käsi edessä alaviistossa allongé ja vasen takana) - glissade - brisé - changement - t b d b - cabriole devant (sama) - chassé - grand jeté attitude - askel - grand jeté attitude. Tuossa viimeisessä hypyssä on lisänä ylävartalon epaulement, katse ensin oikealle alaviistoon, ja sitten hypyssä kohti yleisöä. Meinas vaan koko ajan mennä välihypyt ja askeleet sekaisin, lopulta niin paljon että total black-out! Oivoi.. ensin G oli laittanut mut näyttämään hyppysarjan (hänellä nilkka kipeänä), ja sitten hän päivitteli että mitä mä oikein sählään. Kun ollaan tehty vaikeampiakin juttuja (totta) ja mun pitäisi kyllä osata nämä! Hieman nolotti. Vaikka olin samalla mielissäni siitä että ope tiesi odottaa multa enemmän! Ei olis kuitenkaa pitänyt unohtaa juoda sitä kahvia.. ;)  Tai ehkä joku energiajuoma olisi vielä parempi? Hitsi, tällä tanssijalla sitä poweria kyllä riittää!

Carla Korbes, ballerina with Pacific Northwest Ballet 


30.4.2011 LISÄYS: näin sarja meni oikeasti, sain Gabriellalta tarkennusta. Muistin siis alunkin ihan väärin! Taisin sekoittaa ison hyppysarjan kanssa. Hyvä minä.


1.0SA:
jeté, temps-levé,
(pieni) sissonne développé sivulle, pas de bourré
cabriole, (nopea) pas de bourré, brisé, entrechat 3

2.0SA:
jeté, temps-levé
(pieni) sissonne développé sivulle, pas de bourré
(heti vasen eteen) chassé, posé jeté eteen, posé jeté eteen 


Kaikki kyllä tietävät sen että kun opettaja on uusi, sarjojen kanssa on aina vähän säätämistä. Ja vaikka G:n tyyli on mulle entuudestaan tuttua, hänellä on tapana heittää haastetta joko askelyhdistelmien tai tempon muodossa. Mutta omista sählingeistäni huolimatta tykkäsin ihan hirveesti! Sain korjauksia entiseen malliin, siis ope oli heti tsekkaamassa mm. mun selän ja lantion linjausta ja huomasi myös jokaisen ei ihan loppuun asti ojennetun nilkan tai liiallisen jäykistelyn/jännittämisen. Se on ihan mahtavaa kun saa niin paljon huomiota! Opeteltavaa kun riittää ihan loputtomasti.. Lisäksi tehtiin tosi kaunis ja hengittävä adagio, erilaisia piruettisarjoja, liikkuvia ja haastavia valssisarjoja ja grand allegroa. Pirtsat onnistui aika hyvin, paitsi ei en dedans-suuntaan. Jostain syystä olen sen kanssa taas helisemässä.

Tunnin jälkeen halusin vielä harjoitella itsekseni fouetté-piruetteja, mutta kun G huomasi aikeeni hän jäikin katsomaan.. Meinasin odottaa että hän lähtee, mutta ei auttanut. Ja tietenkin meni heti pieleen! Aina sama juttu. Jos mulla on vähänkin paineita, fouetteista ei tuu mitään. Pitäisi olla sellainen hällä väliä ja whatever -asenne, ja sitten ihan rennosti vaan! No, sanoin opelle että jännitin ihan liikaa kun hän katsoi. Siihen Gabriella vain nauroi hyväntahtoisesti ja sanoi kyllä ymmärtävänsä, että se on ihan tavallista.. Mutta vielä mä näytän! Toivottavasti..