22.9.14

Valoa pimeydessä - Kansallisbaletin tripla, osa 1

"Tanssijoille pitää antaa paljon rakkautta." Näin kommentoi koreografi Natália Horecná Yle Uutisten haastattelussa (19.9.2014). Ja miksipä sitä heille ei antaisi? Tanssijan työ on todella rankkaa, sen tietää tanssin harrastajakin. Ammattilainen ei tarvitse piiskaa tehdäkseen rakastamaansa työtään, sen enempää kuin harrastajakaan. Se mitä me kaikki kaipaamme, on aitoa välittämistä, huomiota, tsemppiä, rakkautta - näistä saamme voimaa ja uskallusta heittäytyä mukavuusalueittemme ulkopuolelle, uusille vesille ja mantereille. Yksi tälläinen manner on Horecnán Utopia of Another Continent, jonka kantaesitys oli viime perjantaina (19.9.) Kansallisoopperan suurella lavalla.

Nataliá Horečná: Utopia of Another Continent. Suomen Kansallisbaletti 2014. Kuvaaja: Sakari Viika.

Ennen teoksen näkemistä olin ehtinyt kuulla paljon hyvää Horecnásta, kuinka rakastettava ja ihastuttava persoona hän on, harjoituksissa ja muutenkin. Olin nähnyt myös videopätkän (rehearsal) teoksen alkuvaiheista, mutta sen enempää en tiennyt mitä oli luvassa ja tulossa. Väliajalla lueskelin ohjelmalehtistä ja hämmästelin Utopia of Another Continent:in käsikirjoitusta. Tekstissä on riittävästi materiaalia kokoillan baletiksi... Tai vähintään kuusi-osaiseksi scifi-sarjaksi. Horecnán koreografia on tieteistarina, scifi-satu, ja metafoorinen matka ihmisen sisimpään. On ihmisparan hämmennystä ja vastuunpakoa, ihmiskunnan sekasortoa, lapsi joka ilmentää viattomuutta, lapsen suojelijoita (muttei enkeleitä), rakkautta ja uhrautumista, elämää ja kuolemaa, valaistumista muttei pelastusta. On pimeyden sotia, toivon duettoja, ja matka absurdiin maahan joka lederhoseneista päätellen sijaitsee Baijerissa. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut parempi jättää libretto lukematta ja vain antautua tanssin vietäväksi. Nyt hain koreografiasta mitä olin lukenut tekstistä, ja liian monesti hetki oli ohi ennen kuin ymmärsin mitä tapahtui. Horecnán visio ei oikein auennut minulle. Mutta tarvitseeko tanssia aina ymmärtää?

Kuvassa Nikolas Koskivirta, Antti Keinänen, Sara Saviola. Kuvaaja Sakari Viika.

Utopia of Another Continent ei siis ollut se syksyn tanssitapaus millaista siitä odotin, mutta oli siinä puolensakin. Antti Keinänen tanssi Ihmisen roolin, ja teki sen sellaisella heittäytymisellä ettei voi muuta kuin kumartaa miehen edessä. Siinä on tanssija joka uskaltaa olla lavalla alasti (vaatteet päällä), herkkä, haavoittuvainen, rikkinäinen, vereslihalla, inhimillinen. En yllättynyt että Horacná valitsi juuri Keinäsen tähän rooliin, ja veikkaan että inspiraatio on ollut molemminpuoleista. Toinen ihanuus lavalla oli Sara Saviola Lapsen osassa: herkkä, iloitteleva, rakastava, ja toivoa täynnä. Koko ryhmä teki upeata työtä, näki että teoksen työstäminen oli tapahtunut pintaa ja lihaksia syvemmällä. Horacnán käyttämä liikekieli - miten sitä kuvailisi? Ehkä tuo videolinkki kertoo kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa tässä. Yhden teoksen perusteella en kuitenkaan osaisi sitä vielä omanlaiseksi erottaa. Klassisen baletin ystäville voin kertoa että entinen baletintanssija Horacná ei ole täysin hylännyt baletin liikekieltä. Teoksessä nähdään muun muuassa höyhenkevyitä grand jetéitä. Lavastus oli pelkistetyn synkällä tavalla vaikuttava. Naisten puvustuksessa ja maskissa olin näkevinäni Pikku-Myymäisiä vaikutteita.

Tripla-illan viimeisenä balettina Utopia of Another Continent sai kunnioitettavan runsaat aplodit, mutta raikuvimmat suosionosoitukset taisivat tulla tanssijoilta itseltään... Kokemus on nähtävästi ollut upea, ja se heille suotakoon. Jos antaisin tanssiteoksista tähtiä, niin tälle antaisin  ✰✰✰ viidestä, ja Antti Keinäselle vielä omansa.
Kuvassa takana Antti Keinänen. Kuvassa edessä Valon Lapsi. Kuvaaja Sakari Viika.

10.9.14

Tukka nutturalla, kassi olalla

Olen saavuttanut uuden virstapylvään: nuttura yhdellä kietaisulla ja pinnillä. Pinni on sellainen 7,5 cm pitkä ja paksu hengetön, ja kun sen tökkii keskelle nutturaa niin johan pysyy. Paitsi piruetit ja isot hypyt, ne vaativat mulla vähintään kuuden pinnin kiinnitystä. Hengettömien lisäksi hiusverkko on balettinutturan paras kaveri, ainakin jos haluaa ehdottoman siistin ja pysyvän kampauksen. Viime aikoina noita hiusverkkoja on vain ollut kummallisen vaikeasti löydettävissä. Itse asiassa olen pitänyt taukoa klassisesta balettinutturasta. Leikkasin huhtikuussa hiukset sen verran lyhyeksi että ponihäntä ei ollut tanssiessa tiellä. Oli todella vapauttava olo kun ei tarvinnut väkertää nutturaa joka kerta! Nyt hiukset ovat kasvaneet taas ylipitkiksi, mutta olen edelleen laiska hiusten laittaja. Helppoon tottuu...

Balettitunnilla sen sijan ei ole pelkoa että voisi tottua liian helppoon. Ja jos ikinä kuvittelen että nyt mä osaan kaiken (oli se sitten perustason tai jatkotason tunti), niin tulkaa joku läpsimään mut takaisin todellisuuteen! Mutta kuten jo sanottu, siitä ei ole pelkoa. Välillä kyllä teen asioista itselleni turhan vaikeita. Kuten eilen aamutunnilla. Pitkässä adagiossa oli mm. yksi tombé renversée attitudeen. Siinä isoa rondia tekevän jalan pitäisi olla nousujohteinen ja tietenkin aukikierrossa loppuun asti. Sarjassa oli muutakin, korkeita jalannostoja, vientejä, hallittua tasapainopiruettia jne.. Opettajan sanat soivat vieläkin korvissani: "I want to see clean..." Tiesin heti etten pystyisi tekemään kerralla puhdasta jälkeä (no chance in hell!). Ja amutunneilla teemme sarjat useasti vain kerran oikealle ja vasemmalle. Siinä ei ole paljon mahdollisuuksia sählätä ja sitten parantaa. Ammattilaiset ja edistyneet tanssijat/harrastajat saavat näistä kertaharjoituksista varmaan enemmän irti. Voivat heti ottaa korjauksista ja neuvoista vaarin, kun perus- ja jatko-osaaminen on jo niin vahvaa. Mun olisi pitänyt vain antautua musiikin vietäväksi, pysyä fiiliksessä, tuntea liike, venyttää jalkoja, hengittää koko vartalolla, rentouttaa kasvot, hymyillä - ja nauttia tanssista. Virheitä saa tehdä ja tekniikkaa ehti aina työstää ja parantaa. Onneksi tänään on uusi päivä ja uusi tunti!

Treenikassi olalla menen neljänä päivänä, joskus satunnaisesti viidesti viikossa. Tiistaisin ja torstaisin treenaan Footlightissa aamutunneilla ja keskiviikkoisin kahdella iltatunnilla. Kolmena päivänä käyn samalla opettajalla, ja muina vaihtuvilla. Tämä yhdistelmä toimii mulla parhaiten. Omalta luotto-opettajaltani saan eniten korjauksia, kannustusta ja hienosäätöä, ja hän tuntee myös parhaiten mun vahvuudet ja heikkoudet. Yhteistyö on ollut todella antoisaa! Muitten opettajien tunneilta haen vaihtelua sarjoihin, eri näkökulmia tuttuihin asioihin ja myös sitä omin päin treenaamista (tarkoittaen vähemmän korjauksia ja kehuja). Musta on tärkeätä pysyä avoimena eri tavoille tanssia ja treenata. Sitä voi löytää itsestään ihan uusia juttuja! Tällä hetkellä olen erittäin onnellinen mun tunteihin ja siihen opetukseen mitä saan.

Baletti on mun henkireikä. Joskus multa on kysytty muista harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista, ja onhan niitäkin: valokuvaaminen, bloggaaminen, ulkoilu, meressä uinti, käsityöt (opettelen vasta), lukeminen, musiikin kuuntelu, reissaaminen, muoti ja kauneus, löhöily... Mutta baletista tykkään eniten.

Säärystimet (ekat itsetehdyt), kärkitossut (Bloch Balance European), pikaliimaa tossujen kovettamiseen,  moneen kertaan teipatut pehmeät tossut (myös Bloch), teippiä ja sakset, virkistävä kosteuspyyhe hikisiin jalkoihin. Vesipullo, trikoot, mustat shortsit, musta pitkähihainen napiton takintapainen (mytyssä),mesh-kankainen lämppärimekko ja Mirellan sininen puku (selästä auki, ja osin mesh-kankainen). 

8.9.14

Suosikkibaletti: Onegin

Oletko koskaan ollut palavasti rakastunut, ja uskonut että rakkautesi kohde tuntee samoin? Maalailet ruusunpunaisia tulevaisuudenkuvia, mutta sitten käykin ilmi että mies on vain leikitellyt tunteillasi... Tulet jätetyksi ja sydämesi särkyy. Vuodet vierähtävät, muistot hälvenevät, löydät uuden rakkauden, ja menet naimisiin. Sitten kohtaat yllättäen menneisyytesi suuren rakkauden uudelleen. Nyt kaikki on toisin. Mies tajuaa että sinä olitkin se ainoa oikea ja hän haluaa sinut takaisin. Vanhat tunteesi heräävät, mutta olet onnellisesti naimisissa hyvän miehen kanssa. Mitä teet? Heittäydytkö hetken huumaan, jätätkö kaiken taaksesi, vai kostatko ehkä särkyneen sydämesi ja maksat takaisin samalla mitalla?

Rakkautta vain.
Kuvassa Wilfried Jacobs ja Edita Raušerová. John Cranko: Onegin. Suomen Kansallisbaletti.
Valokuvaaja: Sakari Viika.

Oneginin dramaattinen tarina on tätä ja paljon enemmän. Suuria, riipaisevia tunteita, ihanaa musiikkia, upeita tanssiaisia, ja niin sykähdyttäviä pas de deux - kohtauksia että saan vieläkin kylmiä väreitä. Näin baletin ensimmäisen kerran viime kevään Kenneth & Friends -gaalassa. Tosin silloin ei näytetty koko teosta, vain ainoastaan kolmatta ja viimeistä näytöstä. Olin kyllä lukenut tiivistelmän juonesta, mutta oli outoa hypätä suoraan baletin loppuun. Jos päätehtävissä ei olisi ollut niin uskomattoman upeita tanssijoita/tulkitsijoita (Isabelle Ciaravola, Kenneth Greve, Nicholas Ziegler), en ehkä olisi ollut niin vakuuttunut. Mutta puuttuvat näytökset jäivät kummittelemaan... Millainen oli Tatianan ensikohtaaminen aristokraattisen ja häikäilettömän Oneginin kanssa? Miten ujosta neidosta kasvoi niin voimakas nainen? Siksi oli ihanaa nähdä nyt koko baletti, ja vieläpä ensi-illassa!

Olga ja kihlattunsa Lenski nuoren onnensa kukkuloilla, ennen kun kohtalo puuttuu peliin.
Kuvassa Linda Haakana ja Florian Modan. John Cranko: Onegin. Suomen Kansallisbaletti. Valokuvaaja: Sakari Viika.

Kansallisbaletin Oneginissa on kolme osajakoa, ja näin tosiaan sen ensimmäisen. Wilfried Jacobs, joka kertomansa mukaan tanssi unelmaroolissaan, oli itse Onegin. Olen nähnyt WJ:n aiemmin enemmän tai vähemmän pahiksen rooleissa, ja täytyy myöntää että hänen olemuksessaan on jotain vetoavan vaarallista... Hänellä on hyvin karismaattinen lavaolemus, ja tyylikkään vahva tekniikka. Grand jetét ovat huikean korkeita ja nuolenteräviä. Kun hän tulkitsee Oneginia, jokainen katse ja liike kertoo tarinaa. Kylmiä väreitä, kylmiä väreitä... Häntä rakastavaa Tatianaa esitti ensi-illassa kauniskasvoinen ja puhtaasti tanssiva Edita Raušerová. Minun makuuni hän oli alussa hieman liian pidättyväinen, olisin kaivannut voimallisempaa tulkintaa - etenkin Jacobsin rinnalla. Toisaalta Tatiana on luonteeltaan vakavansorttinen lukutoukka, joten mitään suuria tunteenpurkauksia häneltä ei ehkä sovi odottaakaan. Mutta viimeisessa näytöksessä hän ei pidätellyt enää. Raušerován Tatiana oli vahva ja syvästi tunteva, ja ihan lopussa itselleni tuli kyllä itku. Tatianan aviomiehenä (ruhtinas Gremin) tanssi aina luotettava Samuli Poutanen. Muissa tärkeissä rooleissa olivat Linda Haakana Tatianan eläväisenä Olga-siskona ja Florian Modan tämän kihlattuna (nuori runoilija Lenski). Nuori saksalainen tanssija ei tietääkseni ole aiemmin tanssinut solistisia tehtäviä, ei ainakaan mitään näin haastavaa. Lenskin pitkä soolo ennen kaksintaistelua Oneginin kanssa vaatii paitsi hyviä hermoja, myös solistitason tekniikkaa ja tulkintaa. Modan selvityi tehtävästä kunnialla, ja odotan mielenkiinnolla millaiseksi tanssijaksi hän vielä kehittyy. Linda Haakana oli viehättävä, uskottava ja teknisesti varma, kuten häntä on totuttu näkemään. Kansallisbaletin kuoro oli esityksen alussa hivenen jännittyneen oloinen, mutta kun ottaa huomioon että ensi-ilta oli myös koko kauden ensimmäinen näytös, ei mikään ihme.

Oneginin vuoro riutua rakkaudessa.
Kuvassa Wilfried Jacobs ja Edita Raušerová. John Cranko: Onegin. Suomen Kansallisbaletti.
Valokuvaaja: Sakari Viika. 

John Crankon koreografia ja Tšaikovskin musiikki... Upea yhdistelmä! Crankon koreografia on tyylillisesti neoklassinen: liikekieli pohjautuu klassiseen balettiin mutta samalla myös rikkoo Petipan aikaisia perinteitä. Liike on orgaanisempaa, siinä on sävyjä ja kerroksia, ja jokainen askel ja ele kuljettaa tarinaa eteenpäin. Etenkin pas de deux - kohtaukset ovat huikeita. Musiikki ei muuten ole varta vasten sävelletty yhtenäinen teos, vaan kasattu erilaisista Tšaikovskin teoksista ja vasta sitten sovitettu. Itse en olisi edes moista huomannut! Pidin myös hyvin paljon lavastuksesta ja puvustuksesta. Tässä baletissa kaikki natsaa.

Näytöksiä on kirjoitushetkellä (7.9.) vielä kolme jäljellä (25.9., 1.10. ja 8.10.), ja kahdessa viimeisessä nähdään kolmas osajako: Tiina Myllymäki ja Michal Krčmář. Haluaisin todella nähdä tuon parin lavalla, ja olisin jopa valmis luopumaan yhdestä Madamen iltatunnista. Yleensä en jätä näitä tunteja väliin mistään hinnasta ja menosta, mutta Oneginin vuoksi voisin tehdä poikkeuksen. Kaiken kaikkiaan Onegin on sykähdyttävä baletti, ja menee suoraan omien suosikkibalettieni kärkeen. Suosittelen!