Tanssien Joulutauolle!

Yhdentoista päivän joulutauko ei tänä vuonna tullut päivääkään liian aikaisin. Viime aikoina tuli tanssittua niin paljon että makeaa mahan täydeltä.. Vakiotreenien päälle harjoitukset, sitten näytös ja sitten vielä lisää tunteja. Mun tanssikoulu ei lopettanut syyslukukautta joulunäytökseen (16.12.), vaan tunnit jatkuivat 22.12. asti. Mikä on tosi kivaa, paitsi että torstain kohdalla väsähdin. Ei vaan tanssimisesta, vaan oli muitakin juttuja mitkä stressasivat ja väsyttivät. Halusin kuitenkin vetää loppuun asti! Perjantaina alkoi sitten oikea polvi oireilemaan, luultavasti liikarasituksesta. Ja tunti meni multa muutenkin alta lipan, ei ollut energiaa eikä tsemppiä. Silloin kyllä tietää että on loman paikka! Mutta ei tässä mitään, mä kuittaan mun tanssivuoden mielummin viime tiistain ja keskiviikon tunteihin - ne oli nimittäin aivan huiput.

Tiistaina sain M-P:lta vielä viimeiset vuoden 2012 korjaukset ja säädöt, mm. arabeskista, aukierrosta ronde de jambea tehdessä (ne viimeiset millit kun ollaan ecartén kohdalla), ja passé retiréstä kun tehdään developpé taakse (pitää nostaa korkeammalle ennen kun vien sen taakse). Noottia sain kun en lopettanut yhtä tankosarjaa pointessa kunnolla. Harjoitus kun on loppu vasta kun ollaan palattu hallitusti alkuasentoon. Pitää olla jolie, siis kaunista. Yleensä muistan, mutta tällä kertaa luistin. Ope huomasi tietenkin heti, heh... Oli myös onnistumisia: Tein keskellä vihdoin sellaiset piruetit joihin meidän erittäin vaativa opettajakin oli tyytyväinen. Ei mitään ihmeellistä, mutta puhtaat tuplat en dehors ja en dedans. Mulla on aina ollut vaikeaa saada retiré jalka kauniiseen asentoon, niin että kantapää on linjassa ja jalan aukikierto maksimissa. Nyt oli sitten vihdoin parannusta! Ja oli kiva tehdä ne piruetit suoraan open eteen, hän nimittäin seurasi meidän rivejä takaperin kävellen. Toinen onnistunut hetki oli pointessa: Tehtiin keskellä pitkää tasapainoharjoitusta jossa pysyttiin koko ajan kärjellä. Viidennestä asennosta degagét eteen (noin 45 astetta tai enemmän), taakse ja sitten passé retirét ja taas degagét. Plié ja takaisin ylös ja uudestaan. Mulla oli pari melko hyvää tasapainoa. Jalka nousi varmasti, ja vähän ylemmän kuin olin ajatellut. Pysyinkin hetken. Kaiken kaikkiaan oli ihanaa kun sai vielä puskea itseään, ja kun tuli paljon korjauksia (ja niitä kehujakin). Tunti oli aika rankka, ja tuntui kropassa, mutta M-P halusi että muistamme hänet vähän pidempään...

Keskiviikkona oli muuten vaan hyvät G:n tunnit. Kivat tanssikamut, rento ja iloinen tunnelma, sopivan haastavia sarjoja, paljon tsemppiä ja muutama tosi hyvä henkilökohtainen korjaus. Ja mulla oli harvinainen piruettipäivä! Oikealle mentäessä vähemmän, mutta vasemmalle pirtsat pyöri kuin tanssien. Yay! Jaksoin myös vetää kaksi tuntia putkeen, oli energiaa ja intoa. Samaa fiilistä ja kuntoa lataan nyt joulutauon aikana, josta on vielä yhdeksän päivää jäljellä. Meinaan venytellä, ulkoilla, katsella jotain Pähkistä netistä (San Franscisco Baletin versio tulikin jo Teemalta), kirjoitella ja rentoutua. Ja herkutella.

Toivotan teille tunnelmallista ja leppoisaa Joulua, ja uudelle vuodelle niitä kaikkein parhaita tanssielämyksiä!

Jännitystä lavalla

Grande finale! Olen edessä oikealla. Footlightin Joulunäytös 16.12.2012

Se hetki kun odotetaan verhoissa lavalle pääsyä... Sydän hakkaa ja yritän hengittää syvään. Sisääntuloni on balettitekniikan esittelyä, ja koska askeleet ovat verrattain yksinkertaiset kaikki heikkoudet korostuvat. Tekniikalla tarkoitan tässä vartalon kokonaisvaltaista käyttämistä, päästä varpaisiin. Siihen kuuluu myös koreografiaan ja rooliin istuva ilmaisu - ja lavalle kuuluva läsnäolo. Käyn mielessäni läpi mitä opettajani sanoi: Muista aksentit ja assembléssa jalat yhteen ilmassa! Jännää, mutta se mikä tuntuu helpolta tunneilla ei ole sitä enää lavalla. En voi korjata linjoja peilin kautta ja yleisön läsnäolo hermostuttaa. 

Meillä oli siis eilen tanssikoulun joulunäytös. Lava löytyi ihanan perinteikkäästä Aleksanterin teatterista - Kansallisbaletin vanhasta kodista! Pelkästään tieto siitä ketkä kaikki baletin legendat ovat tanssineet samalla lavalla on kutkuttava. Se lava on muuten hämmästyttävän pieni, ja ainakin uusi Lumikuningatar olisi ollut mahdoton tuottaa sinne. Meille tila oli oikein sopiva, vaikka oli haastavaa sovittaa rivit lavalle yhdellä ainoalla kenraalilla. Keväällä ehdimme katsoa ensin paikat, mutta tällä kertaa aikaa riitti vain läpimenoon. Siihen nähden pärjäsimme tosi hyvin! Ja koreografia oli onneksi sama tuttu Don Quijote (meille muokattuna). Olisi luksusta jos vois harjoitella lavalla enemmän, niin kuin esimerkiksi Kansallisbaletin tanssijat tekevät. Heillä on teknisiä lavaharjoituksia, ja uuden teoksen ollessa kyseessä lisäksi useampi kenraaliharjoitus.

Siitä tulikin mieleen vanha tanssijoitten taikausko: huono kenraali tietää hyvää näytöstä. En mene väittämään vastaan. Tosin... Itselleni jäi näytöksestä sekalainen fiilis. Osin se meni paremmin kuin viimeksi, etenkin sisääntulo. Edellisellä kerralla siitä puuttui aksentti, ja attitude-tasapainot näyttivät kusevilta koirilta. En tiedä onnistuivatko attitudet nyt, mutta ainakin hypyissä oli enemmän napakkuutta. Yritin myös hymyillä enemmän, mutta pelkään että ilmeeni olivat hieman väkinäisiä. Kevään näytöksessä olin yleensä jonkun toisen tanssijan takana, mutta nyt yksi tytöistä oli lähtenyt ulkomaille opiskelemaan tanssia. Opettaja halusi hänen tilalleen yhden hyvän tytön ek-linjalta, mutta tämän aikataulut eivät käyneet yhteen meidän kolmen viikonloppuharjoituksen kanssa. Joten minä siirryin eteen. En voinut tuudittautua seuraamaan muita, vaan piti johtaa omaa riviä. Se oli jännittävää! Ja kun omasta ryhmästäni oli yksi poissa, minulle tuli ylimääräinen soolodiagonaali: Chassé alle ja viisi perättäistä grand jetéetä. Jonka onnistuin valitettavasti pilaamaan...

Okei, nyt liioittelen vähäsen. Ei se sentään ollut mikään täydellinen katastrofi. Minun piti juosta paikalleni verhojen takana, mutta olin unohtanut miten ahdasta ja hämärää siellä on. Enkä muistanut varoa siellä hengailevia seuraavan biisin tanssijoita (jotka eivät tienneet että meikä juoksisi sinne kesken numeron). Jouduin puikkelehtimaan välistä ja meinasin myöhästyä musiikista! Tässä kohtaa kokenut esiintyjä olisi nollanut tilanteen, ja nauttinut siitä että ehti just vielä ajoissa. Tanssin pitäisi kuitenkin näyttää yleisön silmissä vaivattomalta, vaikka se tuntuisi sillä hetkellä kuinka vaikealta. Ei niin että tanssitaan otsa rypyssä, jännittynyt ilme kasvoilla - kuten minä tein. Harmittaa tosi paljon, etenkin kun oikeasti tykkään isoista hypyistä! Viime tunneilla olin nähnyt myös edistystä ylävartalon käytössä, mutta ehkä se tuli liian myöhään näytöstä varten. No, opinpa taas jotain. Esiintymistä voi harjoitella vain esiintymällä.

Opin myös sen että tarvitsen enemmän treeniä ja korjauksia. Tiedän että opettajalla on kokonaisuus mielessä, ja että on vaikeata ellei mahdotonta keskittyä jokaiseen tanssijaan erikseen. Lisäksi meidän ope varmasti oletti että kokeneemmat harrastajat tarvitsevat vähemmän ohjausta. Tosin meidän edistyneessäkin porukassa on tosi isoja tasoeroja. Yksi on nuori lavakonkari jolla on tekniikka ja ilmaisu hallussa - ja selvästi nauttii joka hetkestä. Todellinen eturivin luottotanssija. Toisessa ääripäässä olen minä: kohtalaisen hyvä tekniikka aikuiseksi harrastajaksi, mutta epätasainen. Ilmaisun kanssa on tehtävä vielä paljon töitä. Jos totta puhutaan, tarvitsisin sekä kannustavaa kädestä pitäjää että vaativaa ja tiukkaa ohjaajaa. Mitä varmempi olen omasta osaamisestani, sitä enemmän voin nauttia myös esiintymisestä.

Muuten meni kyllä ihan hyvin. Meitä oli viisitoista tanssijaa lavalla, ja kokonaisuus entistä parempi. Kaikki olivat menneet teknisesti ja ilmaisullisesti eteenpäin, etenkin alempien tasojen tanssijat. Hieno homma, siskot! Ja meidän ainoa mies ja ensitanssija David hoiti oman osuutensa paremmin kuin hyvin. Lopussa kuultiin yleisöstä jopa bravo-huutoja! En ole vielä nähnyt videota, mutta mutu-tuntuman perusteella uskallan sanoa että loppujen lopuksi en ollut niin huono. Siellä täällä oli muutama sähläys ja horjahdus, mutta pysyin sentään pystyssä. Toivon että näytin yleisölle muutakin kuin otsaryppyisiä ilmeitä, ja että pystyin edes ajoittain välittämään tanssin nautinnon eteenpäin. Sillä kaikesta huolimatta nautin lavalla olemisesta. Se oli hermostuttavaa, jännittävää, hauskaa, ihanaa. Ja aivan liian nopeasti ohi.

Olipa kerran aikuisballerina

Ballerinalla on uusi näköalapaikka.

Muutin kaksi viikkoa sitten uuteen asuntoon, ja kaikki muuttohärdelin läpikäyneet tietävät millainen stressi siitä seuraa... Vuosien aikana kertynyt tavaramäärä, sen lajittelu, kierrätys, pakkaaminen, roudaaminen ja purkaminen - horrors. Nostelin ja siirsin tavaroita niskat jumissa ja silmät ristissä. Mutta lopulta selvisin muutosta kunnialla, vaikkakin umpiväsyneenä. Onneksi oli sukulaisia ja ystäviä auttamassa! Blogi jäi tosin väkisinkin sivuraiteille, kuten muutama lukija on varmaan huomannut. Olin tässä välissä vajaan viikon ilman nettiäkin, mikä oli aika outo kokemus... Vähän piristäväkin! Mutta nyt takaisin blogin pariin.

Yksi muuttamisen mielenkiintoisempia asioita on se mitä löytyy vanhan omaisuuden joukosta. Kuten valokuvia joita ei ole nähnyt vuosiin, ja kadonneeksi luultuja koruja. Tai hiuspinnejä joita löytyi joka mahdollisesta kolosta... Puhumattakaan ikivanhoista kalentereista ja päiväkirjoista. Yhden merkinnän haluan jakaa teidän kanssa, ihan sellaisenaan, mitään editoimatta. Kirjoitin sen noin vuosi siitä kun olin aloittanut baletin. Eletään 90-luvun alkua:

"Löysin itselleni vihdoin harrastuksen josta jaksan innostua yhä uudelleen - tanssin. En olisi ikinä uskonut tätä muutama vuosi sitten - että kävisin viikossa kuusi kertaa treenaamassa, usein kaksi tuntia kerralla! Aloitin noin vuosi sitten tammikuussa käymällä kerran viikossa jazztunnilla ja aloitin siinä samalla klassisen baletin alkeet (aikuistunti). Paljolti ihanan opettajani Jill Millerin ansiota löysin siitä oman "alani". Ei minusta olisin ikinä ammattilaista tullut, ruumiinrakenteeni jo sanoo vastaan.. Mutta näin on hyvä. En ole kovin notkea, mutta nyt jo notkeampi kuin vuosi sitten. Vasen jalkani nousee kohtalaisen korkealle (yli 90°) ja oikea puoli on taakse notkeampi. Tosin jalkani ovat vahvat ja kun tiedän mitä olen tekemässä varmuudella, teen sen kohtalaisen hyvin ja saan silloin tällöin kehuja. Olen nyt I-tason "tanssija" ja käyn lauantaisin kokeilemassa II-tasoa. Toivon syskysllä edistyväni kyseiselle tasolle. Klassisen lisäksi harrastan modernia ja mahdollisuuksien mukaan jazzia. Harrastuksesta on tullut elämäntapa - olen löytänyt uusia ystäviä (seuraa pitkä lista nimiä)."

Noin kaksikymmentä vuotta eteenpäin, eikä paljon ole muuttunut noista ajoista. Innostun edelleen baletista, yhä uudelleen. Väliin on mahtunut toki pidempiäkin taukoja, mutta tällä hetkellä käyn sen viisi-kuusi kertaa viikossa tunneilla, ja toisina päivinä kaksi tuntia putkeen. Tanssin nälkä ei ole vähentynyt! Vasen jalka on edelleen vahvempi, ja oikea taakse notkeampi. Se vähän mietityttää... Olisikohan pitänyt tehdä enemmän töitä tasoituksen eteen? Korkeutta on kyllä tullut lisää, mutta en osaa sanoa missä asteissa mennään. Ehkä vasen puoli nousee noin 120° eteen ja parhaimmillaan 130° sivulle? Siis jos jalka nostetaan developpén kautta, eikä käden avulla. Muistan myös etten pystynyt tuolloin venymään spagaattiin, en edes paremmalla puolella. Siihen on ainakin tullut huomattavaa parannusta.

"Kun tiedän mitä olen tekemässä varmuudella, teen sen kohtalaisen hyvin (..)" Jep, varmuus ja itseluottamus ja usko siihen mitä on tekemässä - se auttaa todellakin. Vaikka sarjat ja asennot eivät vielä onnistukaan puhtaasti ja kauniisti, niin on parempi laittaa itsensä likoon kuin säästellä ja varoa epäonnistumisia. Pitää luottaa siihen että opettaja korjaa mitä milloinkin on korjattavissa. Ja pitää uskoa siihen että ajan ja työn kanssa sitä kehittyy paremmaksi. Sillä välin voi nauttia jo yrittämisestä! Pikkasen huvitti lukea miten kunnianhimoinen treenaja silloin olin: "Toivon syksyllä edistyväni kyseiselle tasolle". Voin sanoa aivan rehellisesti että sen aikaisessa II-tasossa olisi mulle edelleen riittävästi haastetta! Tieto lisää tuskaa, niin se vain menee. Mutta en tainnut silloinkaan uskoa että olisin heti sen tason harrastaja, vaan että psytyisin oppimaan jotain olematta kenenkään tiellä. Ja olin kuitenkin tunneilla opettajani luvalla.

Ensimmäinen opettajani Jill Miller - häntä minua on edelleen ikävä. New Yorkista kotoisin olleen Jillin tyyli opettaa oli aika erilainen kuin mitä olen myöhemmin kokenut. Se ei ollut klassisinta vaganovaa, mutta se oli tyylikästä ja tanssillista (amerikkalaistyylistä?) balettia. Painotus oli anatomisesti oikeaoppisessa plaseerauksessa, liikkeiden musikaalisessa fraseerauksessa ja myös tilan käytössä. Sarjat olivat haastavia, etenkin keskilattian monipuoliset suunnanvaihdokset. Parasta tunneissa oli se että sai olla oma ei-balettimainen itsensä, etenkin alussa. Ei ollut väliä kuinka lahjakas, notkea, taipuisa tai "sopiva" sitä oli. Tärkeämpää oli musikaalisuus, ja se että oppi työstämään ja käyttämään omia valmiuksiaan. Jillillä oli luontaista auktoriteettiä, ja joskus hän oli vähän kipakkakin. Mutta hän myös kannusti, motivoi ja inspiroi oppilaitaan. Jillin yllättävä ja ennenaikainen poismeno viisi vuotta sitten jätti melkoisen aukon, mutta olen ylpeä siitä että sain olla hänen oppilaansa. Ensimmäinen baletinopettaja on aina erityisen merkityksellinen.

Baletin harrastuksesta tuli siis elämäntapa jo kaksikymmentä vuotta sitten, ja sellaisena se on pysynytkin. Parhaat ystävät ovat löytyneet tangon vierestä, ja uusia tulee koko ajan lisää. Rakkaus balettiin voi yhdistää hyvinkin erilaisia ihmisiä!

Lumikuningattaren pauloissa

Tiina Myllymäki, Wilfried Jacobs. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Nyt se on nähty. Kansallisbaletin uusi ja huikea spektaakkeli Lumikuningatar, taiteellisen johtajan Kenneth Greven tanssillinen tulkinta H.C. Andersenin klassikkosadusta. Greve kertoi että hän oli aina nähnyt mielessään Lumikuningatteren sijoittuvan juuri tänne Pohjolan perukoille, Lapin lumisiin maisemiin. Baletti onkin kunnianosoitus Suomelle, sen jenkalle, saunalle ja omille myyttisille tarinoille. Vai tiedättekö toista balettia jossa saunovat maahiset tanssivat lavalle? Tuo kohtaus on muuten yksi baletin vahvimpia ja saikin ansaitusti yksi illan parhaita aplodeja. Miestanssijat käyttävät siinä omaa vartaloaan lyömäsoittimena, tapa jolla on vahvat perinteet kansantanssissa. Mahtavaa. Jos et ole vielä nähnyt baletin traileria, niin se löytyy Oopperakanavalla. Mutta palataan alkuun, eli 1800-1900 luvun Helsinkiin...

Kain ja Kertun tarina alkaa Kertun syntymäpäiväjuhlista. Kai on tehnyt parhaalle ystävälleen ihmeellisen lasipallon, joka alkaa loistaa kun Kerttu ottaa lahjan vastaan. Lasipallo symbolisoi kauniisti sitä hetkeä jolloin lapsuuden ystävyys alkaa muuttua orastavaksi rakkaudeksi. Saammekin kuulla että pallo loistaa niin kauan kun tuo nuori rakkaus elää ja yhdistää... Nyt joku saattaa ihmetellä: miten niin saamme kuulla? Balettihan ei ole puheteatteria, vaan tarinat tavataan kertoa liikekielellä. Mutta Kenneth Greve onkin lähtenyt hakemaan toisenlaista ratkaisua. Tässä baletissa ei tukeuduta pelkästään koreografiseen kerrontaan, vaan tarinan kertojaan - ikään kuin lasten satuhetkessä. Kertun isöäiti on se joka johdattaa katsojat sadun maailmaan. Jos ymmärsin oikein, Greve on  halunut varmistaa ettei kukaan (lapsi-)katsojista putoa kärryiltä, sen verran mutkikkaasta tarinasta on kyse. Paikoin se toimiikin oikein hyvin, mutta joissain kohdin kerronta on mielestäni liian alleviivaavaa. Koreografi olisi voinut luottaa enemmänkin tanssin ilmaisuvoimaan ja lasten kykyyn tulkita liikekieltä! Ensi-illassa nuori ja kaunis näyttelijä Krista Kosonen eläytyi vanhemman naisen rooliin, ja isoäidistä tuli ehkä himpun verran liian nuorekas (harmaasta peruukista huolimatta). Olisi ollut mielenkiintoista nähdä Minna Tervamäki samassa roolissa, ainakin kenraalista kantautui vain hyviä arvioita. Eikä siksi että hän on Kososta vanhempi, vaan siksi että hän on tanssijana tanssjoitten joukossa.

Mutta takaisin tarinaan. Kain ja Kertun onni katkeaa Lumikuningattaren taikapeiliin, joka on päätynyt mutkien kautta isoäidin omistukseen. Kuningatar saa peilin olinpaikan selville ja lähettää maahisensa ja noitansa noutamaan peilin takaisin. Taikapeili kuitenkin rikkoutuu ja yksi sirpaleista lentää Kain silmään. Sen seurauksena Lumikuningattaren kylmyys tarttuu Kaihin, ja muuttaa tämän tapaa nähdä ja kokea maailmaa. Kai näyttää menettäneen kykynsä rakastaa ja hylkää hätääntyneen Kertun. Lumikuningatar saa tietää että Kai on taitava lasinpuhaltaja ja päättää kaapata tämän mukaan valtakuntaansa korjaamaan peilin entiseen loistoon.

Tiina Myllymäki, Samuli Poutanen, Wilfried Jacobs, Salla Eerola (sängyssä). Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Kerttu jää yksin, muttei toimeettomaksi. Vaikka hän ei tiedä minne Kai on viety, päättää hän lähteä maailman ääreen löytäkseen rakkaansa. Matkallaan Kerttu kohtaa erilaisia kulttuureja, maahisia myöten, ja oppii samalla olemaan pelkäämättä erilaisuutta. Lopussa Kerttu pelastaa Kain kylmän Kuningattaren jäisestä otteesta sekä maahisten että kaiken voittavan rakkautensa avulla. Tässä tarina tiivistetysti. Jos joku tuntee alkuperäisen sadun erittäin hyvin, kannattaa muistaa että baletti on Greven oma tulkinta. Taitelijan vapaus ja silleen...

Parasta Lumikuningattaressa on kokonaisuus, se on enemmän kuin hienojen osiensa summa. Paljosta on kiittäminen huippuammattilaisten muodostamaa työryhmää: Erika Turusen loistokas puvustus (ja osittain myös lavastus), Mikki Kuntun huikaiseva lavastus ja valaistus, ja Pekka Helysen mainio naamiointi. Lumikuningattaren palatsista tuli mieleen Hollywoodin varhaiset musikaalit suurine portaineen. Oli todella hyvä keksintö tehdä baletin lavasta monikerroksinen, se tuo jotain uutta muuten niin tuttuun lattiatilaan... Tuomas Kantelisen musiikki on ihan oma lukunsa. Kantelinen on säveltänyt paljon elokuvamusiikkia, ja se kuuluu. Tosin nauhalta, mikä oli monille pienoinen pettymys - vaikka musiikki onkin äänitetty talon omalla orkesterilla. Nauhoite perusteltiin sillä että orkesterimonttu haluttiin peittoon ja koko tila lavan käyttöön. Tanssijat tulevatkin lähemmäs kuin koskaan ennen baletissa! Mutta musiikki on upeata, ja tukee vahvasti tarinaa. En ole muusikko, joten en osaa kuvailla sitä sen paremmin. Kylmiä väreitä tuli kuitenkin. Mahtavaa.

Erika Turusen suunnittelemia ja oopperan ompelimossa valmistettuja upeita pukuja. Vasemmalla japanilaishenkinen asu ja oikealla "venäläinen" puku. Puvut eivät ole tarkkoja kopioita mistään alkuperäisistä asuista, vaan Turunen kertoi että hän sunnitteli puvut omien mieltymysten mukaan. Viitteet Japaniin ja Venäjälle ovat kuitenkin katsojallekin selvät. Kuva: Johannan Balettikassi.

Koreografi Greve on yhdistänyt nykytanssia klassiseen balettiin, ja lopputulos on raikas - ja erittäin toiminnallinen! Välillä lavalla tapahtuu jopa niin paljon että pelkäsin katsovani jonkun hienon kohtauksen vierestä. Ensimmäinen suuri tanssikohtaus Helsingin kauppatorilla alkoi mainiosti lasten vetämällä jenkalla - ja päättyy lennokkaasti aikuisten tanssijoitten vapaamuotoiseen baletti-iloitteluun. Kaikki lapsiesiintyjät suoriutuivat ensi-illasta erittäin hienosti, etupäässä Rasmus Ahlgren pikku-Kaina ja Rosa Säilynoja pikku-Kerttuna. Heidän yhteinen pas de deux oli herkkä ja teknisesti hallittu. Kauppatorilla tanssitussa jenkassa oli myös yksi mainio omenavaras, nuori tyttö joka olisi kyllä ansainnut saada nimensä ohjelmalehtiseen!

Tiina Myllymäen Lumikuningatar. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Illan suurin tähti oli kuitenkin Tiina Myllymäen tanssima Lumikuningatar. Olen jo pidempään ihaillut Myllymäen puhdasta tekniikkaa ja kauniita linjoja, mutta viime aikoina hän on huimasti kypsynyt taiteilijana. Tanssissa on uusia sävyjä ja ulottuvuuksia, ja olemus on yhtä aikaa sekä herkkä että vahva. Tiina Myllymäen kuningatar oli elegantti, uljas ja jäätävän puoleensavetävä - oli helppo nähdä miksi hän sai kaikki pauloihinsa. Kuka tahansa ei saa näyttämään segwayllä (kyllä!) ajelun noin coolilta. Olisin toivonnut että häntä olisi nähty vielä enemmän lavalla, välillä Tiina jäi melkein kuoron alle. Baletin kuorolla olikin hurjasti tanssittavaa, suuria grand jetéitä kaanonissa liikuvien rivien välistä - kuviot vaihtuivat kirjaimellisesti lennossa. Yksi pieni mutta näkyvä liike mistä pidin erityisesti oli Lumikuningattaren ja hänen Lumihiutaleitten käsien asento. Siinä on viitettä suomalaisten rakastamaan heavy metalliin! Ehkä tahattomasti, en mene sanomaan. Kuvissa se korostuu enemmän, ei niinkään käsien ollessa liikkeessä.

Illan toinen tähti oli tietenkin Salla Eerola. En tiedä ketään toista joka voisi sopia niin hyvin Kertun rooliin. Sallassa on lämpöä, ja hän on täysin uskottava viattomana Kerttuna joka kokee rakkauden eheyttävän voiman. Sallan ja manion Samuli Poutasen tanssima pas de deux oli yksi baletin kohokohtia. Muista tanssijoista on vielä mainittava karismaattinen Wilfried Jacobs Lapin Velhona ja hienostunut Elena Ilyina Lapin Seitana.

Salla Eerola ja Samuli Poutanen. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Kaikkea en tohdi tässä paljastaa, saatikaan analysoida puhki... Baletissa oli muutama kohta joka olisi kaivannut syvällisempää työstöä, etenkin Kertun kohtaamiset vieraitten kultturien kanssa. Olin odottanut enemmän, koska tarinan keskeinen opetus on juuri tuo suvaitsevaisuus ja erilaisuuden ymmärtäminen. Sen sijan saamme nähdä Pähkinäsärkijämäisen kavalkadin etnisiä ja eksottisia kansantanssiryhmiä. Vieraat kulttturit on baletissa helppoa esittää kansantanssin keinoin, mutta miksi persialainen tanssi näytti siltä kuin se olisi tipahtanut Las Vegaksen show-lavoilta? Ja mitä Kerttu teki ylipäätään Japanissa asti? Kun ottaa huomioon että satu on sijoitettu 1800-1900 luvun Suomeen, Ruotsi ja Venäjä olisivat olleet jo tarpeeksi kaukaisia matkakohteita nuorelle Kertulle. Vieraitten kulttuurien kohtaaminen typistyi nätiksi välinumeroksi josta tosin puuttui muuten niin upea lavastus. Mutta onneksi Kerttu löytää tiensä takaisin Suomeen, Lappiin, maahisten ja Lapin Seidan valtakuntaan ja lopulta Lumikuningattaren palatsiin. Siinä kohtaa baletti heräsi jälleen huimaan eloon, ja pystyin jättämään sisäisen kriitikkoni sivuun. Loppuhuipennus ei pettänyt odotuksia, ja voin sanoa varmuudella että Kansallisbaletilla on käsissään hitti myös tuleville kausille! Ja näin lopuksi, paljastamatta onnellista loppua: Kaikki ei ole aina sitä miltä se näyttää...

Edessä Tiina Myllymäki. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

P.S. Kaikki kuvat Suomen Kansallisbaletin luvalla ellei toisin mainittu. Kuvien käyttöoikeus rajoittuu tähän blogiin, joten ethän kopioi eteenpäin. Kiitos!

Tanssivalle sattuu...

Se oli viimeinen iso hyppysarja: diagonaalissa viidennestä echappé - pas de bourré - balloné - balloné - siitä vikasta ballonésta suoraan jeté - taas pas de bourré - ja brisé - brisé. Olin vihdoin saanut jalat alleni, olin vauhdissa ja opekin kehui matkan varrella. Sitten vikan hypyn kohdalla takareisi pamahti. Okei, pamahdus on liioittelua. Se tuntui lähinnä krampin ja potkaisun välimuodolta, just siinä hamstring-lihaksen sivussa, lähempänä polvea. Mulla on ennenkin revähtänyt lihas (silloin se oli oikea pohje), ja vaikka toivoin että se olisi ollut vain kramppi, tiesin jo että taukoa tulee... Hetken aikaa olin kuitenkin niin yltiöpositiivinen että laitoin vielä kärkitossut jalkaan. Tein parit hitaat ja epämukavat relevét ekassa ja tokassa, mutta kun yritin tuoda jalat yhteen viidenteen: auts, auts, ja auts. Se siitä pointe-tunnista. Kaiken kukkuraksi meillä oli poikkeuksellisesti eri (mutta silti tuttu) ope sillä tunnilla, ja hän teetti just sellaisia pointe-harjoituksia mitä olisin palavasti halunut tehdä! Aargh. Riisuin tossut, menin sivuun ja katselin tuntia matolta. Tajusin vasta siinä että polven ojentaminenkin sattuu...

Varmaan arvaatte miten paljon harmitti. Just kun olin hyvässä vedossa ja vireessä, tulee vammaa ihan puskan takaa. Olin lämmin, sarjan vaikeusaste oli mun tasoa, tiesin mitä tein ja silti sattui. Shit happens, kuten sitä tavataan sanoa. Kävelin/linkutin kuitenkin omin voimin tanssikoululta bussille, joten paljon pahemminkin olis voinut sattua. Kotona noudatin kuuliaisesti tutun lääkärin ohjeita. Kylmähoitoa ensimmäiset 2 päivää, ja lepoa. Sen jälkeen voisin jo aloittaa varovaisen kuntoutuksen jotta lihas paranisi mahdollisimman nopeasti ja hyvin. Jos siinä on pieni repeämä, kevyesti pumppaava hermovenytys auttaisi lihassäkeiden muodostuksessa. Mä tein töitä käskettyä. Ekat kaksi-kolme päivää oli hankalaa kävellä, ja meinasin myöhästyä joka bussista kun en muistanut että juoksu ei suju. En voinut venytellä koipea, enkä saanut nostettua sitä yli 90 asteen kulmaan. Polven ojentaminen tuntui lihaksessa myös kipeältä. Mutta onneksi tämä on parantunut tosi hyvin! Kyseessä on sittenkin vain lievä ensimmäisen asteen venähdys, toisin kuin pohjelihaksen kanssa (silloin jouduin olemaan kuukauden poissa). Olen pitänyt nyt viikon verran taukoa ja aion huomenna kokeilla tunnilla miten kevyt treeni sujuu.

Tietysti sen piti olla venyvämpi vasen joka venähti.. No, ainakin kankeampi oikea jalka saa nyt enemmän huomiota.

Kotona olen kokeillut tehdä pliéitä, tenduita ja fondueita. Developpé ojentuu kivutta hieman yli 90 asteen korkeudessa, ja venyvyyskin on jo parempi. Reippailin tänään ulkona ja jalassa tuntuu enää kireyttä, ei kipua. Eihän tämä ole vielä kokonaan parantunut, mutta uskon että voin muokata tankoharjoituksia sen verran. Teen matalammat (ja hitaammat) grand battementit, ja isot hypyt saavat tietenkin vielä odottaa. Meillä on huomenna taas tiistain vakiope, joten joudun kyllä kertomaan mikä on tilanne. Ei voi ottaa sellaista riskiä että opettaja tulee nostamaan jalkaa jossain developpén kohdalla. Toivottavasti en jää kuitenkaan ihan toipilas-paitsioon - vaikka pitääkin varoa voin silti ottaa korjauksia vastaan. Tykkään saada korjauksia! Meidän opet ovat onneksi ihanan huolehtivaisia. Muistavat kaikkia mahdollisia vammoja ja kysyvät aina millainen vointi/kunto on. Kun satutin itseni tällä kertaa, ope (G) lohdutti parhaansa mukaan - ja se kyllä auttoi!

Mutta huomenna siis takaisin tangon ääreen, ja siitä pikkuhiljaa takaisin kuntoon. Meillä on nimittäin joulunäytös tulossa 16.12. ja ekat harkat tulevana viikonloppuna. Ja mulla on aika monta isoa hyppyä siinä! Jee ja jaiks..

Mites teillä? Onko sattunut tunnilla? Miten kuntoutus on sujunut?

Tutunnelmia...

Tunnustan sen tässä ja nyt. Pitkäaikainen altistuminen baletille on aiheuttanut minussa erikoisen halun pukeutua tutuun. Olen tästä kirjoittanut ennenkin, mutta silloin olin vasta kallistumassa myönteiselle tutu-kannalle. Nyt olen sata vakuuttunut että balettikokemukseni ei ole täydellinen ennen kuin tyllihörhelö on puettu edes kerran päälle. Ja siinä pitää tietenkin myös tanssia, ei riitä että käyn kääntymässä jossain sovituskopissa. Luulen että sitä eläytyisi ihan uudella tavalla balleriinan rooliin. Viime keväänä mulla olisi ollut vihdoin tilaisuus pukeutua tunnilla baletin harjoitustutuun, mutta samaan aikaan oli näytösharkat toisaalla joten sekin balleriinahetki meni ohi. Ehkä vielä tulevaisuudessa?

Olin tänään Oopperalla seuraamassa Lumikuningattaren harkkoja, ja otin jälkeenpäin kuvia lämpiöön esille laitetuista tutuista. Kyllä meillä osataan! Erika Turunen ja Anna Kontek ovat suunnitelleet todella upeita luomuksia Kansallisbaletille. Ja Oopperan ompelimossa on huikean taitavia tekijöitä, siellä osataan tehdä tarvittaessa ihan kaikki alusta lähtien. Harmi vaan että budjetit eivät salli uusia puvustuksia jokaiseen balettiin. Nykyään kun talot lainaavat pakon edestä toisiltaan jopa kokonaisia tuotantoja, lavasteita ja tutuja myöten. Eikä tutujen tekeminen ole mitään nopeata ketjutuotantoa, yhden tutun valmistamiseen voi mennä ammattilaiselta monta viikkoa. Pääsin kerran katsomaan miten tutu kasataan, ja yllätyin miten monta työvaihetta siihen tarvitaan! Huvitti myös millaisiin mummokalsareihin tyllikerrokset ommellaan. Tutun ensivaiheet eivät ehkä ole kovin hohdokkaat, mutta lopputulos on sitten sitäkin sadunomaisempi... Kaunis kiitos vielä Oopperan ompelimon huippuammattilaisille vieraanvaraisuudesta ja kärsivällisyydestä!

Alussa ovat harsomaiset kalsarit.. Näihin merkataan poikittaissuunnassa viivoja,
sen mukaan kuinka monta kerrosta tyllejä ommellaan.

Ompelu vaati tarkkaa silmää ja pitkää pinnaa...

Glitterihileet kimmeltävät lavalla upeasti, mutta ne myös leviävät ompelimossa joka
paikkaan... Tämä tutu on muuten osa Lumikuningattaren puvustoa.

Tässä näkyvät hyvin "jääkukat". Pitää muistaa että valmis tutu nähdään kauempaa ja eri valoissa.
Suunnittelu: Erika Turunen.

Varastoon odottamaan...

Millaisia tutukokemuksia teillä on ollut? Luulen että nuoremmat lukijat ja ek-luokkalaiset tuntevat tutun jo omakseen, mutta mites aikuiset harrastajat? Tuntuuko tutu ihan kreisiltä vaatteelta, vai onko se sittenkin (salainen) tutunelma? Ja laittaakaa te tutukonkarit myös palautetta!

Balettikassi: Pink & Black

Tiistaisin pakkaan aina kahdet treeniasut mukaan. Käyn kolmella tunnilla, ja kun välissä on vielä tunnin tauko en tykkää odotella hikisissä vermeissä. Tuo pinkki Blochin puku on yksi mun lemppareista, se piristää aina. Musta puku on vanha, taitaa olla Gaynor Mindenin mallistoa. Musta hamonen on sekin Blochilta. Musta kasa oikeassa ylälaidassa on H&M:ltä ostettu, eli lyhkäiset shortsit. Sitten on vielä mustat säärystimet. Vaaleanpunaiset legginsit ovat Intermezzon, ostin Piruetista alehintaan. Niissä on kivan persikkainen sävy, ja ovat tosi mukavat päällä. Ja koska rullaan muutenkin aina sukkikset ylös, nämä ovat käytössä helpommat. Tykkään olla kaikissa tossuissa paljain jaloin, tuntuu että saan paremman otteen. Pehmeät tossut ovat Sanshan (Pro 1) ja kovat Blochin Balance Europeanit. Tästä kuvasta puuttuu vielä lämppäriverkkarit (harmaat lökät, sivuissa kelta-valkoiset vauhtiraidat), punainen hihallinen toppi jonka leikkasin vanhasta puvusta ja ylimääräinen ohut musta t-paita. Plus kaikki muut tarvikkeet: pinnit, hiuslakka, vesipullo, sun muut. Tiistain balettikassi on melkoisen pulska!

Silti olis kivaa saada jotain uutta... Toiset pehmeät tossut olen jo tilannut Porsellin verkkokaupasta, tällä kertaa taas Blochin Pump-mallia. Tykkään että istuvat parhaiten mun jalkaan, ja värisävy "ballet pink" on lähempänä ihonsävyä kuin tuo Sanshan vaalea tossu. Sointuvat myös sukkiksiin. Balettipukuja mulla on useampi, mutta haluaisin jotain umpinaisempaa talveksi. Olen myös pikkuhiljaa tykästynyt pitsisiin yksityiskohtiin, vaikka aluksi pidin sitä liian alusvaatemaisena. Silmä näköjään tottuu kaikkeen.

Kuvassa vasemmalla ja keskellä Plumen naisellinen pitsileo, ja oikealla Wear Moi:n sporttinen, vetskarilla varustettu puku.

Mites teillä? Onko uusia treenivarusteita tilauksessa tai toivomuslistalla?

Draivia!

Näin taas balettiunta viime yönä. Olin tunnilla ja teimme developpé harjoituksia. Nostin jalkaa korkean passé retirén kautta ja ojensin - ja hupsista: jalka oli kello kuuden asennossa. Se tuntui unessa niin ihanan kevyeltä, ja muistan ajatelleeni että nyt mä sen vihdoin osaan! Siinä kohtaa tietenkin heräsin. Kun olin eilen oikealla tunnilla piti taas todeta että unta se oli vain... Hitsi. Nukkuessani olen pyörinyt loputtomia piruetteja, ja lentänyt grand jetéllä salin päästä päähän. Olen kyllä myös nähnyt balettipainajaisia. Niitä missä en tajua sarjoista yhtään mitään, tai olen myöhässä enkä mahdu balettipukuuni, tai olen menossa lavalle enkä tiedä koreografiaa. Silloin on yleensä hyvä herätä!

Olen käynyt viime viikot tosi tiiviisti tunneilla. Kun odottelin varpaani parantumista, tanssivimma ehti patoutua - ja sitä oli pakko päästä purkaamaan! Ehdin viiden päivän aikana käydä yhdeksällä balettitunnilla, eikä edes väsyttänyt. Päin vastoin, mulla on nyt just tosi hyvä draivi päällä. Viikonloput ovat edelleen varattuna lepoon ja ei-balettijuttuihin, mutta arkiviikko on mun tanssityöviikko. Tykkään harrastaa balettia niin paljon että olen innoissani ennen tuntia, sen aikana ja myös tunnin jälkeen (jolloin voikin odotella jo seuraavaa treeniä). Tanssi on oikeasti kuin huume, siihen jää koukkuun!

Silloinkin kun on huonoja päiviä ja surkeita piruetteja. Joskus on tehnyt mieli heittää tossut nurkkaan, mutta ei oikeasti. Aina olen halunut tulla takaisin tunnille ja yrittää uudestaan. Aina on ollut joku hetki minkä vuoksi kaikki työ on kannattanut tehdä. Onneksi tykkään siitä puurtamisestakin! Parisen viikkoa sitten sain tunnin jälkeen opettajaltani tosi mukavaa palautetta. Ja se tuli just oikeaan aikaan. Mua oli jo pidempään vaivannut tietty epävarmuus ja itseluottamuksen puute, mutta open sanat kolahtivat. Sen jälkeen on ollut paljon varmempi olo, ja tsemppi on saanut ihan uutta virtaa. Se on muuten jännää miten hyvin baletinopettaja oppii tuntemaan oppilaitaan. Hän näkee asioita joista ei itsekään ole tietoinen. Eikä ainoastaan sen että varpaat eivät ojentuneet grand jetéssä...

Mä pidän itseäni tosi onnekkaana mitä tulee opettajiin. Olen sitä ennenkin kirjoittanut, mutta jos haluaa sekä nauttia tunneista että treenata tavoitteellisesti, niin hyvä opettaja on ratkaiseva. Mikään ei korvaa ammattitaitoisen ja intohimoisen opettajan katsetta ja korjaavaa kättä. Korostan intohimoa siksi että tietotaito ja kokemus ei vielä riitä jos opettajalla ei ole paloa omaan työhönsä. Pitää olla draivia, rakkautta tanssiin ja halua jakaa omia kokemuksiaan oppilaitten parhaaksi. Opettaja joka on yhtä aikaa sekä vaativa että kannustava on kullan arvoinen. Arvostan myös sitä että baletin vaatimuksia ei vesitetä siksi että tehdään töitä aikuisten harrastajien kanssa. Jalkaa ei tarvitse nostaa kello kuuteen, mutta aina voi parantaa tekniikkaa ja pyrkiä baletille ominaiseen hienostuneeseen ilmaisuun.

Mahtavista opettajista puhen ollen, tässä videosuositus: Jaques d'Amboise, amerikkalainen tanssijalegenda, koreografi ja opettaja näyttää mallia intohimoisesta suhtautumisesta tanssin opettamiseen. Jos tämä ei inspiroi, niin sitten ei mikään!

Uudet kärkitossut verkkokaupasta

Onnistuin jälleen kerran jättämään uusien kärkitossujen hankinnan viime tippaan. Oikeasti, olisi fiksumpaa ostaa ja valmistella uudet tossut kun vanhat ovat vielä priimakunnossa. Kun huomasin että tossuni alkoivat natisemaan ja tukemaan vähemmän, soitin ensin Suomen Tanssitarvikkeeseen josta olen ennenkin ostanut Blochin kärkitossuja. Mutta mun mallia ja kokoa ei ollutkaan varastossa! Toinen vaihtoehtoni oli pyytää Tampereella asuvaa ystävääni käymään Balleriina & Liikunta -nimisessä liikkeessa ja tuomaan tossut mukanaan seuraavalla Helsingin reissulla. Mutta ajoitus ei olisi onnistunut, ystävällä oli seminaari samaan aikaan kun mulla oli balettitunnit. Seuraava mahdollisuus olisi vasta lokakuun lopussa, ja toivoin että tossuni kestäisivät siihen asti.

Rupesin jälleen kerran tutkimaan mitä tossujen tilaus maksaisi verkkokaupasta käsin. Malli ja koko ovat siis tuttuja, muuten en tilaisi mitään sovittamatta ensin.

• Suomessa Blochin Balance Europeanit maksavat 59 - 60 euroa, ja toimituskulut esim. Balleriina & Liikunnasta (ballerinajaliikunta.fi) ovat 7,50 euron luokkaa.

• Blochin omassa verkkokaupassa (blochshop.co.uk) tossut maksavat 38,95 puntaa (noin 50 €) ja postitus Suomeen 19,95 puntaa (25 €), eli hintaa tulisi yksille tossuille huikeat 75 euroa. Pitäisi ostaa vähintään kaksi paria kerralla jotta se kannattaisi.

• Porsellin ja Dance Directin hinnat ovat huomattavasti edullisempia, mutta valitettavasti mun mallia ei ole valikoimissa. Planet Dance:sta sen sijan löytyi, hintaa tulisi 34,95 + 9,95 puntaa, eli loppusumaa vastaisi täällä kaupassa ostettuja tossuja (planetdancedirect.co.uk). Olinkin jo laittamassa tilausta sisään kunnes tein vielä yhden lisähaun ja löysin ihan uuden verkkokaupan...

http://lazydancer.eu/

Lazy Dancer -nimisellä kaupalla ei pelkästään ole kaikkia mun himoitsemia Blochin tossuja, heillä on lisäksi uskomattoman edulliset hinnat. Balance European maksaa siellä vain 35,10 € - ja toimitus Suomeen käy ilman postituskuluja! Olin aluksi epäileväinen ja tutkin siksi tarkkaan kaikki pikkuprintit, ehdot ja yrityksen tiedot. Lazy Dancer on vuonna 1999 perustettu pieni perheyritys joka toimii Kreikan Ateenasta käsin. Lähetin myös sähköpostia jossa kerroin olevani balettibloggari joka on kiinnostunut tilaamaan tossuja, ja ilokseni siihen vastattiin yhden päivän kuluessa. Omistajan äiti (entinen balleriina ja nykyinen opettaja) oli jopa lukenut yhden blogeistani ja antoi asiantuntevaa neuvoa kipeän varpaan hoidosta. Päätin sitten tehdä tilauksen viime maanantaina (15. lokakuuta). Maksaminen onnistui tavallisella visa electronilla, ja varmennuksessa käytettiin vielä Verified by Visa - palvelua. Tilauksesta tuli vahvistus sähköpostiin ja lähetys oli seuraavana päivänä postissa. Tänään postinjakaja soitti ovikelloa ja sain uudet kärkitossuni suoraan kotiovelle.

Bloch Balance European, kokoa 6 XX. Hinta 35,10 €.

Tossut olivat Blochin muovipussukassa ja pakattu pehmustettuun kirjekuoreen. Malli ja koko on oikea, satiini on puhdasta enkä ole löytänyt tossuista mitään vikaa. Taidankin tilata saman tien uudet pehmeät tossut, Lazy Dancerilla on nimittäin Blochin uusin "Zenith" valikoimassa: kangastossu jossa on stretchiä! Ja tiedättekö mitä? Ainakin tiedän että mun "Kreikan tuki" menee nyt oikeaan paikkaan...


JÄLKIKIRJOITUS (9.11.2012): Lazy Dancerin verkkokauppa ei ole toiminut ainakaan viikkoon. Olen kyllä päässyt katselemaan sivuja ja tuotteita, mutta en saa lisättyä mitään ostoskoriin. En pääse myöskään katsomaan omia tietojani. Kun yritän, selain heittää ulos ja ilmoittaa että sivulla on "sisällön koodausvirhe" eikä sitä siksi voida näyttää. Olen laittanut asiasta sähköpostia, ja toivon että ongelma saadaan kuntoon. Toinen huomio: Hinnat eivät ole enää samat. Tossut mitkä ostin 35:llä eurolla, maksavat nyt 42 euroa. Ehkä halvemmat hinnat olivat avajaistarjouksia, tai sitten hinnoista olivat unohtuneet arvonlisäverot sun muut... Harmittaa etten ehtinyt tilata enemmän halvalla! Tosin 42 euroa kärkitossuista on vieläkin hyvä diili.

Varpailla ja ilman

Ihana Darcey Bussell.
K. MacMillanin "Prince of the Pagodas", kuva Leslie E. Spatt

Viime viikko ei sujunut aivan odotusten mukaisesti. Ohjelmassa oli tanssia maanantaista perjantaihin, ja tiistain iltaan mennessä olinkin jo ehtinyt käydä neljällä balettitunnilla. Alku oli lupaava, vaikka piruetit olivat edelleen hakusessa ja moni muukin asia vaiheessa, kuten baletissa on tapana. Mutta jostain syystä minua on viime aikoina vaivannut jonkin sortin (itse)varmuuden puute. Viikko sitten perjantaina grand allegrossa oli kahdessa kohtaa haastava cabriole taakse, enkä edes yrittänyt. Olen tehnyt cabrioleja ennenkin, mutta taaksepäin mentävät eivät kuulu mun varmaan reppaan. Juuri siksi niitä pitäisikin harjoitella aina kun on tilaisuus! Onneksi kokeilin vielä tunnin jälkeen josko saisin jalat alleni, ja opekin tuli avuksi. Useampi yritys ja lopulta jalat iskivät yhteen ilmassa. Cabriolessa kannattaa muuten "lyödä" jalat yhteen siten että ylempi lähestyy alempaa, eikä toisin päin.

Maanantain tunnilla olisi pitänyt muistaa tuon perjantain opetuksen (mokat ovat sallittua, älä luovuta), mutta isossa allegrossa jähmetyin taas. Mitä ihmettä? Ei edes tehty cabrioleja, vaan grand jeté hyppyjä joissa mennään joka hypyn välissä pliessä ympäri. En osaa selittää paremmin, mutta miehet tekevät sitä usein maneesissa. Yksi termi tälle hypylle on grand jeté italienne. Anyway, taas yksi askel jossa olen tosi epävarma - eli kaikki harjoitus on tarpeen. Ehkä mulla on nyt joku vaihe päällä, enkä oikeastaan kaipaa mitään haasteita. Joskus omalla mukavuusalueella tanssiminen on vain niin mukavaa! Tarviiko sitä nyt aina puskea itseään? No ei tarvi, mutta jos alkaa suhtautua sarjoihin pelkästään suoritettavina haasteina, hauskanpito unohtuu. Päätän että tästä lähin riittää kun teen vaikeimmat askeleet sinnepäin - niin ehkä lakkaan yrittämästä liikaa. Katsotaan mitä tapahtuu...

Tiistaina tapahtui kolmen balettitunnin edestä. Surkeita piruetteja edelleen, mutta myös joitain ihania hetkiä. Sain jälleen hyviä korjauksia, ohjeita ja paljon positiivista palautetta (sitä tulee tasaisesti kaikille). Ekalla perustason tunnilla jalka nousi plié developpéssa yllättävän korkealle, ja kun ope tuli nostamaan vähän lisää se tuli melkein otsaan kiinni. Hauskaa! Toimii vain vasemmalla puolella, mutta pitää iloita kaikesta, eikös? Vikalla pointe-tunnilla sen sijan olin vaikeuksissa. Mun toka asento kärjillä ei ole mikään ilo silmälle, eikä se ole sitä myöskään itselleni. Meidän piti tehdä cambrét relevessä, mutta en pysynyt pystyssä. Echappeet olivat raskaita, ja sekoilin myös sarjoissa. Tossut tuntuivat liian pehmeiltä, ja vasen varvas lauloi hoosiannaa joka kerta kun menin ylös. Isovarvas oli tuntunut aralta jo viime viikolla, mutta se häiritsi vain jos varvas osui kynnen vierestä lattiaan. Kuten esimerkiksi taaksepäin degagéssa, tai ronds de jambesissa.

Kun tulin kotiin, varvas tuntui vieläkin kipeältä. Eikä sitä tavallista ja ohimenevää pointe-tunnin jälkeistä tuntumaa. Se alkoi sattua koko ajan enemmän. Menin nukkumaan, mutta en saanut unta. Varvas tuntui siltä kun siihen olis porattu neula. Otin panadolia, eikä sekään auttanut. Kello kahden aikaan yöllä katsoin tokkurassa vanhoja The Nanny - jaksoja youtubesta, kunnes simahdin joskusn neljän jälkeen. Seuraavana päivänä varvas oli kynnen vierestä punainen ja turvoksissa. Tuttu lääkäri teki nopean diagnoosin: kynsivallin tulehdus. Ei uskoisi miten niin mitättömältä kuulostava vaiva voi sattua niin paljon! Kun läksin kaupunkiin, nilkutin ennen kuin ehdin perille. Sain antiobioottivoiteen ja hoidin varvasta ohjeiden mukaan, mutta kesti yli neljä päivää ennen kuin varvas rauhoittui. Perjantaina mietin josko olisin lähtenyt tunnille, mutta kun en voinut pukea edes pehmeätä tossua jalkaan, jäin suosiolla kotiin. Tänään pystyin vihdoin laittamaan lenkkarit ja olin lenkillä ilman mitään kipuja - eli se tietää että varvas on parantunut! Huomenna pääsen taas tunnille, ihanaa. Tiistain pointe-tunnista en uskalla vielä sanoa mitään, mutta pidän sormet ristissä.

Totesin just että mulla on nyt oikeastaan aika hyvät fiilikset. Odotan innolla ensi viikon treenejä, ja toivon pääseväni kokeilemaan jotain uutta ja haastavaa ja huisin vaikeata. Osaanko kaiken heti? Hahahaa, sitä ei tapahdu koskaan! Tuleeko mokailtua? Ihan varmasti. Aionko ottaa siitä huolimatta kaiken ilon irti? Hell, yeah!

Omakehun paikka

Pieni varoitus näin alkuun. Tässä postauksessa aion kehua itseäni ja hehkuttaa hyviä puoliani tanssin harrastajana. Miksi? No, yksi rakas balettikamuni on kyllästynyt siihen että aina dissaan itseäni. Näen kaikki mahdolliset puutteeni ja heikkouteni suurennuslasin alla, mutta unohdan turhan usein mitä on tullut opittua ja tehtyä hyvin. Epäilen etten ole ainoa joka sortuu moiseen. Klassinen baletti asettaa melkoisia vaatimuksia, ja ikuinen pyrkimys täydellisyyteen onkin yksi sen liikkeelle panevista voimista. Kuitenkin ymmärretään että täydellisyyttä ei ole, ellei yksittäisissä ohikiitävissä hetkissä. Jokainen tanssija tietää että aina voi parantaa tai tehdä jotain toisin. Se voi olla joskus turhauttavaa, mutta toisaalta se tarjoaa yhä uudestaan hienon tilaisuuden. Uusi päivä, uusi plié!

Mutta takaisin itsekehuun, joka haisemisen sijan saa nyt erikoisluvan tuoksua kuin uutukainen kärkitossupari! Hmm... Onpas vaikeata. Tuntuu että pitää ensin laittaa jonkun sortin disclaimer: Olen siis aikuinen harrastaja, aikuisena aloittanut, ja omassa koulussani keskitason (jatko 2-3) tietämillä. Jos kohta arvioin jotain osa-aluettani "hyväksi", niin olen suhteuttanut sen omaan taustaani ja valmiuksiini. En vertaa ryhmäni toisiin tanssijoihin, enkä myöskään ammattilaisiin. Yritän olla sekä rehellinen että armollinen itselleni. Jos joku tuttu treenikamu on jostain eri mieltä, saa tulla palauttamaan maan pinnalle!

Vasen jalkani. Tämän eteen on tehty töitä..

Hyvää: Vasen nilkka/jalka. Toimii erityisen hyvin kärjellä, nilkan kaari on korkea ja taipuisa. Yhden opettajani sanoin: "nice foot". Oikean jalan kaari on matalampi, mutta olen huomannut että nilkka on vasenta vahvempi kun hypätään yhdellä jalalla (kärjellä). Eräs opettajani totesikin kerran että nilkkani sopivat erityisen hyvin juuri kärjillä hyppelyyn. Molempien jalkojen varpaat ovat myös niin sanottua maalaismallia (peasant toes), eli kolme ensimmäistä varvasta ovat saman pituiset. Jalkani eivät ole kauneimmillaan kapeissa remmisandaaleissa, mutta pointe-treenin kannalta ne ovat oikeata lajiketta. Se on sanottava että vajaan aukikierron takia eka-viides asento kärjillä on vähän surullisen näköinen, mutta edistymistä on tapahtunut pikku hiljaa.

Hyvää: Hallitsen melko hyvin laajan baletti-ranskan. Lukion lyhyestä ranskasta on ollut enmmän hyötyä kuin osasin odottaa! Kun tuntee baletin termit, on helpompi oppia ja muistaa uusia sarjoja. Edistyneellä tasolla pitäisi periaatteessa pystyä toistamaan sarjaa pelkästään sanallisten ohjeitten perusteella. On myös hyvää tietää että eri koulukunnilla on joistain liikkeistä tai asennoista eri nimityksiä.

Hyvää: Olen puurtaja. Se mikä puuttuu lahjakkuudessa, olen korvannut puurtamisella. Tosin sorrun välillä tekemään liiaksi otsa rypyssä ja unohdan nauttia itse tanssista. Mutta silloin kun luotan itseeni ja uskallan heittäytyä, tapahtuu eniten edistystä. Tekniikka ja ilmaisu tanssivat todellakin käsi kädessä.

Hyvää: Tykkään kun saan paljon korjauksia ja koutsausta, ja teen parhaani jotta muistaisin ne myös seuraavalla kerralla. Saatan kirjoittaa tärkeimmät ylös, joko tänne tai tanssivihkooni.

Hyvää: Vasemman jalan developpé eteen ja sivulle, oikean jalan aukikierto ja developpé / arabeski taakse. Kukaan meistä ei ole täysin symmetrinen, mutta olen huomattavan eriparinen! Siitä on myös hupia, koska opettajat erehtyvät usein luulemaan että olen parantanut kun vaihdetaan vasemmalle. Yhtäkkiä jalka nousee kuin käskystä parikymmentä astetta korkeammalle. Oikeasti olen tehnyt myös oikealla puolella jo parhaani, se on vain niin paljon huonompi kuin vasen! Sen sijan oikea jalka on vahvempi ponnistaja, ja jopa akilles on vasenta venyvämpi.

Hyvää: Pomppu, eli ballon ja elevation. Ilmava hyppy on aina ollut mun vahvuuksia, miksi mulla olisi muuten näin lihaksikkaat jalat? En ole niinkään nopea ja näppärä hyppääjä, vaan tarvitsen kunnolla liikevauhtia alle - sillä tulee hyppyihin paras "rebound". Petit allegro jossa on paljon battuja on mulle vieläkin kiven takana, tuntuu että aivojen ja jalkojen välillä on liian pitkä matka. Mutta ballotét, ballonét, temps de flèchet, sissone ouvertit, grand jetét en avant ynnä muut vastaavat hypyt ovat herkkua!

Mutta - mun on pakko olla tarkempi hyppyjeni alastulojen kanssa, etenkin kun laskeudutaan kahdelle jalalle. Mulla on nimittäin paha taipumus antaa periksi jalkojen linjauksen kanssa, eli polvet eivät pysy kunnolla varpaitten yllä! Tämä voi tietää vammoja, eikä siksi ole pelkkä kauneusvirhe. Opettajani on onnekseni hyvin vaativa, ja on jopa tullut läpsimään jalkani auki joka alastulon kohdalla. Ilahduin tosi paljon kun hän kehui että mulla on "wonderful jump" - kunhan muistan tehdä oikein. Kun keskityn ja tsemppaan tosissani, pystyn kyllä siihen - joten toivoa on!

Kevätnäytös vuodelta 2010. Olen edessä ja ilmassa.
Kuva on napattu videosta, siksi tuo huono laatu.

Hyvää: Port de bras. Siitä on tullut kehuja myös tanssikamuilta. Käsien kanssa ei tarvita notkeutta tai aukikiertoa, ja ne nousevat korkeuksiin ihan itsestään. Parantamisen varaa on silti, etenkin kun kädet eivät ole mitään ilman épaulementia. Port de bras lähtee selästä, eikä päätäkään pidä unohtaa. Mulla on taipumusta tanssia keskittyneesti omassa pikku kuplassani, kohdistamatta katsettani. Tanssia pitäisi kuitenkin ulospäin, oli yleisö sitten tosi tai kuvitteellinen. Opettajani kehoittaa meitä usein "to present yourself" ja "to dance big", mutta en osaa olla oikein vakuuttava. Taidan ujostella vieläkin.

Hyvää: Uskallan väittää etten ole täysin vailla tyylitajua. Pyrkimykseni on tanssia luontevan elegantisti, ja ajoittain näen peilistä jotain ihan tyylikästä. Linjani eivät ole huonoimmasta päästä, vaikka saan edelleen korjauksia polvista ja varpaista, käsistä ja päästä... Hei, jos ei ole tehnyt ikinä virheitä, ei ole koskaan yrittänyt mitään uutta! Einstein taisi sanoa noin.

Hyvää: En ole (vielä) edistynyt tanssija, mutta olen kokenut tanssija. Olen oppinut asioita kirjaimellisesti kantapään kautta. Tiedän että oppimiskäyrä ei ole tasaista ylämäkeä, vaan että notkahduksia ja tasankoja tulee eteen yhä uudestaan. Tiedän että huonoina päivinä oppiminen on täydessä käynnissä ja että juuri siitä syntyvät ne hyvät päivät. Olen kokenut miten huomaamatonta edistyminen voi olla - jos odottaa joka tunnilta suuri hetkiä. Silti tiedän että sitä oppii ja kehittyy koko ajan. Olen myös oppinut että pitää uskoa omaan potentiaaliin, eikä pidä koskaan luovuttaa. Ja että piruetit lopetetaan aina tyylillä.

Parasta: Rakkaus tanssiin. Olin koukussa ekasta kerrasta, ja suhde on siitä ajasta vain syventynyt. Olen saanut kokeilla kaikenlaista, ja opiskella monien ihanien opettajien kanssa. Ja tavannut mahtavia tyyppejä! Kaikki kokemukset ovat rikastuttaneet elämääni, ja voin sanoa että tanssin kautta olen kasvanut myös ihmisenä. Tämä on sellainen löytöretki jonka en halua ikinä päättyvän!

Lukijahaaste: Kerro mikä sinussa on hyvää, mistä olet ylpeä / iloinen / onnellinen. Ehkä olet nopea oppimaan sarjoja, tai sinulla on varmat piruetit? Olet täsmällinen ja ahkera? Aina hyväntuulinen ja hymyilevä? Otat korjauksia vastaan kuin sieni? Kokeilet kaikkea uutta ennakkoluulottomasti? Tanssit hyvin ryhmässä?

Piraatti pointe-tunnilla

Kävin noin viikko sitten katsomassa Kansallisbaletin Merirosvoa (Le Corsaire), jota mainostetaan koko perheen baletiksi - siitäkin huolimatta että miehet ovat joko piraatteja tai orjakauppiaita, ja naiset vähäpukeisiksi orjiksi päätyviä ryöstösaaliita. Mutta juoni ei ole tässä baletissa vakavasti otettavissa, ja merirosvoilla on myyty viihdettä ennenkin. Johnny Deppiä tästä tarinasta on tosin turha hakea... Sen sijan Wilfried Jacobsin pahis-piraatti sykähdyttää naiskatsojaa. Siinä on miehekäs, karismaattinen ja voimakas tanssija!

Baletin ystävälle Le Corsaire tarjoaa ennen kaikkea tuttuakin tutumpia variaatioita - juuri niitä mitä nähdään kaikissa kilpailuissa ja gaaloissa. Ja siinä piileekin pienoinen pettymys.  Ensimmäisessä näytöksessä variaatiot hukkuivat liiaksi taustahälinään, ja jäin kaipaamaan sellaista bravuuraa mitä esimerkiksi Alys Shee tarjosi taannoisessa HIBC:in balettikilpailussa. Kilpailuvarkkoja tavataan harjoittaa kuukausikaupalla, jopa vuodesta toiseen - Shee on esittänyt pelkästään Medoran variaatiota (tästä youtubeen) viimeiset neljä vuotta! Kokoillan baletti vaati ensitanssijoiltaan kuitenkin paljon enemmän. Kaikki tehot ja taidonnäytteet ei voida tunkea parin minuttin pätkään, vaan energian ja läsnäolon pitää riittää myös väliajan yli. Siinä tyylikäs Tiina Myllymäki ei pettänyt - päin vastoin. Hän oli Medoran roolissaan tasaisen hyvä alusta loppuun, ja hänen kauniit linjansa kantoivat katsomossa aina takariville asti. Baletti alkoi toden teolla hengittämään kun päästiin toisen näytöksen pas de deux:hen, taustana vain merirosvojen luola ja aukosta siintävä sininen meri.

Ivan Liška / Petipa: Le Corsaire - Merirosvo
Kuvassa Samuli Poutanen, Tiina Myllymäki
Kuva Sakari Viika, facebook.com/ooppera

Viimeisessä näytöksessä katsojille tarjotaan melkoinen hääkakkuhattara. On kultaa ja koristetta, vaaleanpunaista tutua, ruusuköynnöksiä ja suloisia lapsitanssijoita. Tästä baletista on minimalismi kaukana... Mutta jos kaipaa kimmeltävää piristettä harmaan syksyyn, niin eikun lippua ostamaan! Vinkki: olin sen verran edessä että kaikki se runsaus tuntui vyöryävän päälle, ja suosittelen istumaan kuudetta riviä kauemmas. Näin saa paremman kuvan lopun näyttävästä mutta monimutkaisesta sommitelmasta - josta suuri lasten corps de ballet selviytyy erittäin hienosti.

Puvustukseen en ollut ihan niin ihastunut. Vaikka tiedän että tutut kuuluvat klassiseen balettiin, niin tässä nimenomaisessa tarinassa ei löytynyt mitään syytä miksi Medora pukeutuu niin eri tavoin kuin kaikki muut naiset. Osalla tanssijoista on mustalaistyylistä hametta, naisorjilla haaremihousua ja hulmuavaa sifonkia, ja sitten on jäykkää tutua. Yhden balleriinan sininen tutu on valkoinen alta, ja kun jalat ovat nuden värisissä sukkahousuissa, näytti siltä kuin hänellä olisi valkoiset pikkuhousut alla. Joita sitten vilautellaan kaikissa nostoissa. Ehkä se oli vain kuuden ensimmäisen rivin näköhaitta, mutta itse olisin värjännyt tuon tutun myös alta siniseksi. On kuitenkin hienoa nähdä jalkojen kauniit linjat kokonaisina. Ja tutut ovat nyt vain tutuja. Klassista balettia olis vaikea mieltää kokonaan ilman tutujen kahinaa ja keinuntaa.

Tähän uuteen Merirosvo t-paitaan olen sen sijan tosi tykästynyt! Kun näin keväällä piraatti-kärkitossu- logon baletin nettisivuilla, mietin heti että siinä olis hyvä printti paitaan. Vinkkasin asiasta tutulle, ja kun en ollut yksin ideani kanssa, piraatti-paita toteutui! Kävin viime torstaina Oopperalla sovittamassa ja sain omani lahjaksi. Voisko olla parempaa treenipaitaa pointe-tunneille? ;)

Piruetin pyörteissä

Nuo piru-lliset piru-etit... Oikeasti, en tiedä miksi vieläkin stressaan pirtsoja näin monen vuoden tanssimisen jälkeen. Tiedän että pystyn tekemään suhteellisen varmoja tuplia, sekä en dehors että en dedans. Silloin tällöin onnistaa ja sieltä tupsahtaa triplakin, ja kerran jäin nelosesta kolmannesta vaille. Oikein hyvänä päivänä olen pyörinyt tupla arabeskin tai attituden, ja myös piqué en dehors (askelpiruetti) on menny kahdesti ympäri. Huonoina päivinä tuskailen siistin ykkösen kanssa. Ja jos puhutaan piruetin spottaamisesta, niin olen siinä täysin onneton.

Piruetti on pitkälti korvien välissä. Sen jälkeen kun ollaan harjoiteltu tekniikkaa, ja varmistettu vartalon linjaus, pitää lopulta vain päättää että ympäri mennään! Ykkönen on pelkkä tasapaino jossa plié ja vastakkaisen käden sulkeminen vie tanssijan yhden kerran ympäri. Tuplassa tarvitaan vain pikkasen enemmän työntöä, vauhdista on vielä aikaista puhua. Ja oikeastaan vasta triplassa spottaus tulee peliin. Mutta jos lähdetään liikkeelle vähänkin epäröiden, tai lyödään jarrut pohjaan ennen kuin tulee valmista, niin silloin piruetista jää vain piru jäljelle.

Olen todennut omissa pirueteissani seuraavanlaisia ongelmia, johon onneksi löytyy ratkaisuja:

Vastakkainen käsi/olkapää jää taakse ja tilttaa kropan pois akselista. Ratkaisu: tuon käden nopeammin ja voimakkaamin sisään. Toinen konsti on tuoda molemmat kädet lähemmäs kroppaa, mutta silloin on varottava ettei ota liikaa vauhtia.

Lähden ympäri ennen kuin asento on valmis. Passé retiré jalka ei ole tarpeeksi auki, mikä ei näytä kauniilta. Ratkaisu: Harjoittelen tasapainoja kaikista lähtöasennoista. Samalla on katsottava ettei työskentelevän jalan lonkka nouse retireetä tehdessä. Asentoon ei myöskään saa hypätä, vaan syvästä pliestä noustaan nopeasti ylös.

Passé retiré jalan kantapääni ei ole tarpeeksi edessä, ja nilkka taipuu joko banaaniin tai jää muuten vain vajaaksi. Ratkaisu: Kiinnitän huomiota nilkkaan tunnin alusta loppuun, etenkin kaikissa retiré ja coud de pieds -asennoissa. Kantapää menee aina edellä, ja varpaat osoittavat taakse. Tämä on mulla edelleen työn alla. Toinen opettajani tsemppaa pirueteissa enemmän kierroslukuja, mutta yritän tavoittaa myös puhtaan ja kauniin pyörimisasennon.

En tule alas hallitusti, vaan piruetti taikka sen lopetus jää kesken. Ratkaisu: Piruetti lopetetaan aina tyylillä, no matter what. Yritän kuvitella että olen jo lavalla, yleisön edessä. Ja on hyvä muistaa että liikkeen/askeleen/sarjan lopetus on tärkeä osa tekniikkaa! Tämä koskee muuten muitakin sarjoja ja harjoituksia. Eli, kun lähdetään piruettiin on hyvä nähdä mielessään jo sen lopetusasento, johon laskeudutaan aina hallitun pehmeästi. Heh, mulle tuli juuri mielikuva lentokoneesta joka työntää laskutelineet ja pyörät ulos...

Jännitän välillä liikaa. Ratkaisu: tämä on jo vaikeampi tapaus. Jännitys on merkki siitä että asia on itselle tärkeä, ja että haluaa onnistua tosissaan. Pitäisi vain luottaa siihen että tekniikka on jo hallussa ja uskoa itseensä. Sitten syvä hengitys ja mieli tyhjäksi. Ja jos ei ole vielä niin pitkällä? Ei se haittaa jos piruetti ei onnistu - kunhan yrittää ja lopettaa sen kunnolla! Vaikka mulla onkin tapana stressata piruetteja turhan usein, tykkään kuitenkin harjoitella niitä. Ja kun piruetti (vihdoin) onnistuu, se on niin mahtava tunne. :)

Tässä kerroin omista ongelmakohdistani, mutta piruetti on toki tätä haastavampi tapaus ja kaikilla omat juttunsa.. Löysin täältä lisää erinomaisia vinkkejä, kannattaa ehdottomasti lukea:

Tips for Pirouettes

Ja tässä yksi mielenkiintoinen video, siinä näytetään myös Balanchine-tekniikan piruetti. Olen kokeillut joskus tunnin jälkeen, myös open ohjauksessa. Se lähtö pitkästä neljännestä tuntuu melkein uhkarohkealta! Mutta kun uskaltaa, siitä saa yllättävän paljon vauhtia.



Lukijakysymys: mikä on sinun suosikki-piruettisi ja mikä inhokki?

Pohjalta on hyvä ponnistaa

Baletti tarjoaa harrastajalle (ja tanssijalle) loputtomasti haasteita. Samalla kun opetellaan uutta, pitää ylläpitää ja parantaa jo opittua vanhaa. Ja mitä pidemmälle opiskelee, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Tai sanotaan näin, baletti ei ole koskaan helppoa - sitä vain edistyy ottamaan vastaan uusia haasteita. Mutta ei sitä aina jaksa puskea itseään eteenpäin. Mä olen ollut viimeisen viikon oman mukavuusalueeni ulkopuolella, ja vaikka tiedän että pitäisi tarttua härkää sarvista ja tsempata, olen kaivannut takaisin omalle tasolleni. Ainoat kerrat jolloin olen tuntenut itseni varmaksi alusta loppuun, oli perustason tunnilla tiistaina ja jatko-1 tunnilla torstaina. Muina päivinä olen lähinnä säheltänyt. Jos olisin edes yrittänyt parhaani, virheet ja epäonnistumiset eivät haittaisi. Kuuluhan se oppimiseen. Mutta sellaista puolivillaista sinne päin tekemistä on vaikeampi antaa itselleen anteeksi.

Ehkä odotin tältä viikolta liikoja. Ostin pitkästä aikaa anytime-kortin, ja olen käynyt tunneilla joka päivä. Tiistaina jopa kolmasti. Samalla kun olen tuplanut tuntimääräni kerralla, olen nukkunut tosi huonosti - aika huono yhdistelmä... Torstaina kroppa jumitti joka paikasta ja haukottelin vähän väliä, ja eilen tuntui vain raskaalta. Ehkä tunnit eivät ole sen vaikeampia kuin ennenkään, se on vain minä joka ei jaksa pysyä perässä! Ja kun alkaa olla riittävän väsynyt, herkistyy ja turhautuu pienestäkin. Tällä viikolla vanhat ulkonäköpaineet ovat nousseet takaisin pintaan ja olen irvistellyt peilissä mun paksuille, anteeksi, muodokkaille reisille. Olen tuntenut itseni ikälopuksi 15-vuotiaiden vieressä ja kömpelöksi ek-luokkalaisten taidonnäytteiden jälkeen. Heitin pyyhkeen kehään ennen kuin edes yritin, ehkä suurin synti minkä voi tehdä. Jos ei ole valmis epäonnistumaan, ei pääse nauttimaan onnistumisen hetkistäkään!

On myös hyvä kuunnella omaa kroppaansa. Jos väsyttää, pitää levätä - tai ainakin tyytyä siihen että vähempikin kelpaa. Aina ei tarvitse puskea ja yrittää parhaansa, joskus riittää että käy tunnilla ja saa kropan lämpimäksi ja liikkeelle. Kun treenaa paljon (tai vähän), kaikki päivät eivät voi olla huippuhyviä. Ja silloinkin kun tuntuu että mikään ei onnistu ja kaikki näyttää karsealta, yleensä jokin asia on kuitenkin toiminut. Jos ei ne uudet askeleet, niin sitten ne tutut perusasiat. Esimerkiksi tällä viikolla olen saanut entistä parempaa tuntumaa fondue-sarjassa, ja opettaja tykkäsi että jalkani näyttävät paremmilta. Sain myös paljon hyviä korjauksia, jotka toivon mukaan siirtyvät pikku hiljaa aivoista lihaksiin.

Tämän viikonlopun aion rentoutua, kuittaa univelat, ulkoilla, venytellä ja pitää hauskaa. Maanantaina on uusi tanssipäivä ja uusi, parempi yritys. Joka tapauksessa aion nauttia kaikista hetkistä, ja heittäytyä mukaan musiikin vietäväksi!

Onko sinulla ollut tunteja taikka kausia jolloin mikään ei tunnu onnistuvan? Oletko sortunut vertailemaan itseäsi muihin (sen sijan että katsoisit omaa kehityskaartasi)? Miten olet nostanut itsesi takaisin ylös?

Asentoa ei ole korjattu, tukijalan paino on liian takana ja tankojalka voisi olla enemmän auki.
Tekniikassa riittää loputtomasti parannettavaa!

 

Atleetilla spagaatti tilauksessa

Huokaus... Olisipa minullakin yhtä notkea ja balettiystävällinen kroppa kuin tanssikamullani! Kun opettaja tulee nostamaan, tämän jalka nousee arabeskissa jopa pään yläpuolelle - ei todellakaan mikään normisuoritus aikuiselta harrastajalta. Ihmekös tuo jos ope kehuu uskomattoman taipuisaksi! Lahjakas balettikamuni ei edes ole balettioppilaitoksen kasvatteja tai voimistelutaustan omaava tanssija. Tavallinen aikuisena aloittanut harrastaja kuten minäkin, vaan ei niin tavallinen. Mutta me olemme kaikki erilaisia ja ainutlaatuisia - toinen on luonnostaan supertaipuisa ja toinen... jotain muuta. Ei ole hyväksi lähteä vertailemaan itseään muihin tanssijoihin, ellei sitten hae mallia ja inspiraatiota heidän tavastaan tanssia.

Onko kellään kokemuksia? Toimiiko tämä edes jos ei ole jo luonnostaan taipuisa?
Kuva täältä: flexistretcher.com

Kuitenkin turhaudun aika ajoin kroppani vastahakoisuuteen venyä ja taipua enemmän. Minulla on kohta kaksi vuosikymmentä tanssia takana, enkä vieläkään pääse spagaatissa alas asti. Kun vasen jalka on edessä, olen tosi lähellä - mutta toinen puoli ei vain suostu. Ei niin että se olisi harrastajalle mikään ehdoton vaatimus, mutta aika moni iso liike näyttää paremmalta kun liikkuvuutta on enemmän. Grand jeté jää vajaaksi ilman sitä, arebeskit matalaksi, jalat eivät nouse korviin - kaikki on vähän vaatimattomampaa. Tiedän toki että aikuisen harrastajan ei tarvitse venyä kuten nuoren balettioppilaan taikka ammattitanssijan, eikä notkeus ei ole muutenkaan kaikki kaikessa. Baletissa tarvitaan myös voimaa, tasapainoa, koordinaatiota, musikaalisuutta, kykyä oppia sarjoja ja ottamaan vastaan korjauksia, ja persoonallisuutta.

Oma opettajani kertoi minulle kerran että kropallani kaikki on mahdollista. Tarkoittaen että hän ei teetä tai vaadi meiltä mahdottomia. Minulla ei siis ole fyysisiä esteitä harjoitella samaa kuin muutkin meidän tunneilla, eikä mikään estä oppimasta lisää. Valmiuksia ja tekniikkaa on riittävästi jotta voisin nauttia tunneistani. Kunhan olisin itsekin itseeni tyytyväinen - ja muistaisin ne omat vahvuuteni! Ihmisellä on kuitenkin tapana haluta sitä mitä ei voi saada. Omalla kohdallani se on juuri tuo haluttu ylenpalttinen taipuisuus - asia, millä ei ole mitään merkitystä baletin ulkopuolella. Mutta miksi se luonnistuu niin monelta, ja toisilta ei ikinä? Löysin sattumalta siivouksen yhteydessä vanhan Evita-lehden numeron (syyskuu 2009), ja siinä kerrotaan näin:

"Jotkut taipuvat kuin kumia. Jotkut hyväkuntoisetkaan taas eivät veny millään. (..) Ihmiset jaetaan ruumiinrakenteensa puolesta karkeasti kolmeen ryhmään:

Leptosomi  on rakenteeltaan pitkä ja hoikka. Vilkkaan aineenvaihdunnan vuoksi ylipainoa kerääntyy harvoin. Kudokset ovat luonnostaan elastisia, mutta lihasvoiman hankkiminen on työlästä. Spagaatti onnistuu leptosomilta vähällä treenaamisella.

Pyknikko on pyöreä ja lyhyt. Aineenvaihdunta toimii hitaasti, minkä vuoksi ylipainoa kertyy helposti. Pyknikon on helppoa hankkia voimaa, notkeutta ja kestävyyttä. Spagaatti vaati yleensä määrätietoista harjoittelua.

Atleettisella tyypillä on vahvat, kehosta erottuvat lihakset. Luusto on kulmikas. Atleetti on hyvä lihasvoimaa vaativissa lajeissa, mutta kudokset ovat kireät. Spagaattiin venyminen on työlästä, jopa mahdotonta." (Teksti: Mirja Aarnio)

Arvatkaa mihin ryhmään minä kuulun? Tämän perusteella voisin ripustaa tossut saman tien naulakkoon, jos spagaatti olisi kaiken alku ja loppu. Onneksi näin ei ole. Sitä paitsi en ole yhtä jäykkä kuin aloittaessani baletin, edistystä on siis tapahtunut kaikesta huolimatta. Kunhan venyttelen päivittäin (mikä on atleettiselle tyypille suositeltavaa), liikkuvutta on kohtuullisesti. Ei "uskomattoman" paljon, mutta kuitenkin tarpeeksi baletin harrastamiseen.

Mihin ryhmään sinä kuulut? Mitä kokemuksia sinulla on ollut oman kroppasi kanssa?

Yks, kaks, kärjille!

Tänään tulee kaksi vuotta täyteen siitä kun aloitin pointe-tunnit! Pitäiskö sitä ihan posauttaa pikkolo skumppapullo auki? Olihan se vähän kreisi päähänpisto aloittaa tässä iässä kärkitossuilla treenamisen. Jos mun opettaja ei olisi sitä ehdottanut, koko homma olisi jäänyt vanhentuneeksi haaveksi vain. Mutta tässä sitä mennään. Siinä iässä missä ammattitanssijat ripustavat tossunsa naulakkoon, meikäläinen ei malta odottaa seuraava pointe-tuntiaan!

Kulunut kesä oli siinä mielessä vähän turhauttava. Vaikka meillä oli balettia maanantaista perjantaihin, koululla ei ollut tarjota yhtään erillistä pointe-treeniä. Mä en kuitenkaan halunut pitää yhdentoista viikon mittaista taukoa, varsinkin kun olen näin alussa vielä. Ratkaisin ongelman samalla tavalla kuin viime vuonna, eli tein opettajan luvalla joitain perustason tunteja tossuilla. Oikeastaan jatkoin vain siitä mitä harrastin koko viime lukukauden, siis yksi tavallinen tunti kärjillä pointe-treenin lisäksi. On nimittäin yllättävän haastavaa tehdä perustekniikkaa kärkitossuissa. Sitä joutuu tekemään niin paljon enemmän töitä jotta saa varpaat ojennettua demi-pointen kautta, oli se sitten degagé tai developpé. Myös tasapainot tasajalalla ovat hankalia, kärkitossussa kun ei ole samanlaista tasaista tuntumaa lattiaan. Arabeskissa joutuu hakemaan tasapainoa kuin keikkuvassa veneessä. Oikeastaan kaikki on vaikeampaa, paitsi piqué-piruetit keskellä: kärjillä on vähemmän kitkaa ja siten enemmän vauhtia!

Nyt on kuitenkin uusi lukukausi ja pointe-tunnit takaisin lukkarissa. Tiistaisin käyn M-P:n perustason pointessa, se on suoraa jatkoa talvella 2010 alkaneelle kurssille. Silloin tehtiin jopa vaikeampia juttuja koska opettaja ei vielä tiennyt tarpeeksi meidän taustoista ja valmiuksista. Olin alussa aika lailla helisemässä... Mutta nyt kun tunnit ovat rauhallisempia, tuntuu että voisin kokeilla jo vaikeampia harjoituksia! Okei, ehkä tässä asiassa on kuitenkin parempi luottaa opettajaan. Esimerkiksi piruetit ovat vieläkin, miten sen nyt sanoisi, haastavia? Pehmeissäkin tossuissa mulla on jatkuva pirtsojen korjausoperaatio meneillään. Parhaimmilani olen onnistunut tekemään kärjillä jonkun satunnaisen tuplan, ja välillä siistin ykkösen. Siistillä piruetilla tarkoitan myös pyörimisasentoa, ja passé retiré jalan oikeata linjausta varpaita ja kantapäätä myöten. Ope on siitä erityisen tarkka. Laatu ennen määrää!

Tänään meillä pitäisi olla Gabriellan pointe, mutta tunti odottaa vielä alkamista. En oikein ymmärrä miksi tuo pointe on palautettu alkeistasoksi, etenkin kun edeltävä tunti on jatko-3. Edistyneellä tunnilla ei ole pointe-aloittelijoita, eikä niitä ole myöskään sitä edeltävillä perustason ja alkeistason tunneilla. Mutta opettaja katsoo lopulta tason aina sen mukaan ketä sinne tulee. Eli siinäkin tapauksessa jos varsinaisia aloittelijoita olisi vain muutama, heidät kyllä huomioidaan. Kaksi vuotta sitten mun lisäksi oli vain toinen pointe-untuvikko, ja hyvin me lopulta pärjättiin!

Silti mua harmittaa ettei aloittelijoille ole voitu laittaa fiksumpaa vaihtoehtoa, esim yhtä 90 minsan tuntia jossa olisi 20 minuutin pointe-osuus. Tai sitten alkeistason tunti jonkun jatko-2:n perään. Samalla tuo perjantain pointe olisi voinut olla suoraa jatkoa kevään tunneille. Viime vuonnahan me saatiin jo kokeilla variaatioita, mm. helpotettuja pätkiä Ruususesta (sinilintu) ja Grand Pas Classiquesta. Ja keväällä tehtiin Paquitan eka variaatio kokonaisuudessaan! Puhumattakaan meidän kevätnäytöksestä, jossa saatiin esitää Gisellen toisen näytöksen sisääntuloa. Joten tuntuu kyllä kurjalta jos tänä vuonna ei päästä tekemään samaa! Just kun pääsin varkkojen makuun. Nyyh. Niin, miksei meillä voisi olla omaa repertuaarituntia? 

Mitä kokemuksia teillä on pointe- ja varkkatunneista?