Lumikuningattaren pauloissa

Tiina Myllymäki, Wilfried Jacobs. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Nyt se on nähty. Kansallisbaletin uusi ja huikea spektaakkeli Lumikuningatar, taiteellisen johtajan Kenneth Greven tanssillinen tulkinta H.C. Andersenin klassikkosadusta. Greve kertoi että hän oli aina nähnyt mielessään Lumikuningatteren sijoittuvan juuri tänne Pohjolan perukoille, Lapin lumisiin maisemiin. Baletti onkin kunnianosoitus Suomelle, sen jenkalle, saunalle ja omille myyttisille tarinoille. Vai tiedättekö toista balettia jossa saunovat maahiset tanssivat lavalle? Tuo kohtaus on muuten yksi baletin vahvimpia ja saikin ansaitusti yksi illan parhaita aplodeja. Miestanssijat käyttävät siinä omaa vartaloaan lyömäsoittimena, tapa jolla on vahvat perinteet kansantanssissa. Mahtavaa. Jos et ole vielä nähnyt baletin traileria, niin se löytyy Oopperakanavalla. Mutta palataan alkuun, eli 1800-1900 luvun Helsinkiin...

Kain ja Kertun tarina alkaa Kertun syntymäpäiväjuhlista. Kai on tehnyt parhaalle ystävälleen ihmeellisen lasipallon, joka alkaa loistaa kun Kerttu ottaa lahjan vastaan. Lasipallo symbolisoi kauniisti sitä hetkeä jolloin lapsuuden ystävyys alkaa muuttua orastavaksi rakkaudeksi. Saammekin kuulla että pallo loistaa niin kauan kun tuo nuori rakkaus elää ja yhdistää... Nyt joku saattaa ihmetellä: miten niin saamme kuulla? Balettihan ei ole puheteatteria, vaan tarinat tavataan kertoa liikekielellä. Mutta Kenneth Greve onkin lähtenyt hakemaan toisenlaista ratkaisua. Tässä baletissa ei tukeuduta pelkästään koreografiseen kerrontaan, vaan tarinan kertojaan - ikään kuin lasten satuhetkessä. Kertun isöäiti on se joka johdattaa katsojat sadun maailmaan. Jos ymmärsin oikein, Greve on  halunut varmistaa ettei kukaan (lapsi-)katsojista putoa kärryiltä, sen verran mutkikkaasta tarinasta on kyse. Paikoin se toimiikin oikein hyvin, mutta joissain kohdin kerronta on mielestäni liian alleviivaavaa. Koreografi olisi voinut luottaa enemmänkin tanssin ilmaisuvoimaan ja lasten kykyyn tulkita liikekieltä! Ensi-illassa nuori ja kaunis näyttelijä Krista Kosonen eläytyi vanhemman naisen rooliin, ja isoäidistä tuli ehkä himpun verran liian nuorekas (harmaasta peruukista huolimatta). Olisi ollut mielenkiintoista nähdä Minna Tervamäki samassa roolissa, ainakin kenraalista kantautui vain hyviä arvioita. Eikä siksi että hän on Kososta vanhempi, vaan siksi että hän on tanssijana tanssjoitten joukossa.

Mutta takaisin tarinaan. Kain ja Kertun onni katkeaa Lumikuningattaren taikapeiliin, joka on päätynyt mutkien kautta isoäidin omistukseen. Kuningatar saa peilin olinpaikan selville ja lähettää maahisensa ja noitansa noutamaan peilin takaisin. Taikapeili kuitenkin rikkoutuu ja yksi sirpaleista lentää Kain silmään. Sen seurauksena Lumikuningattaren kylmyys tarttuu Kaihin, ja muuttaa tämän tapaa nähdä ja kokea maailmaa. Kai näyttää menettäneen kykynsä rakastaa ja hylkää hätääntyneen Kertun. Lumikuningatar saa tietää että Kai on taitava lasinpuhaltaja ja päättää kaapata tämän mukaan valtakuntaansa korjaamaan peilin entiseen loistoon.

Tiina Myllymäki, Samuli Poutanen, Wilfried Jacobs, Salla Eerola (sängyssä). Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Kerttu jää yksin, muttei toimeettomaksi. Vaikka hän ei tiedä minne Kai on viety, päättää hän lähteä maailman ääreen löytäkseen rakkaansa. Matkallaan Kerttu kohtaa erilaisia kulttuureja, maahisia myöten, ja oppii samalla olemaan pelkäämättä erilaisuutta. Lopussa Kerttu pelastaa Kain kylmän Kuningattaren jäisestä otteesta sekä maahisten että kaiken voittavan rakkautensa avulla. Tässä tarina tiivistetysti. Jos joku tuntee alkuperäisen sadun erittäin hyvin, kannattaa muistaa että baletti on Greven oma tulkinta. Taitelijan vapaus ja silleen...

Parasta Lumikuningattaressa on kokonaisuus, se on enemmän kuin hienojen osiensa summa. Paljosta on kiittäminen huippuammattilaisten muodostamaa työryhmää: Erika Turusen loistokas puvustus (ja osittain myös lavastus), Mikki Kuntun huikaiseva lavastus ja valaistus, ja Pekka Helysen mainio naamiointi. Lumikuningattaren palatsista tuli mieleen Hollywoodin varhaiset musikaalit suurine portaineen. Oli todella hyvä keksintö tehdä baletin lavasta monikerroksinen, se tuo jotain uutta muuten niin tuttuun lattiatilaan... Tuomas Kantelisen musiikki on ihan oma lukunsa. Kantelinen on säveltänyt paljon elokuvamusiikkia, ja se kuuluu. Tosin nauhalta, mikä oli monille pienoinen pettymys - vaikka musiikki onkin äänitetty talon omalla orkesterilla. Nauhoite perusteltiin sillä että orkesterimonttu haluttiin peittoon ja koko tila lavan käyttöön. Tanssijat tulevatkin lähemmäs kuin koskaan ennen baletissa! Mutta musiikki on upeata, ja tukee vahvasti tarinaa. En ole muusikko, joten en osaa kuvailla sitä sen paremmin. Kylmiä väreitä tuli kuitenkin. Mahtavaa.

Erika Turusen suunnittelemia ja oopperan ompelimossa valmistettuja upeita pukuja. Vasemmalla japanilaishenkinen asu ja oikealla "venäläinen" puku. Puvut eivät ole tarkkoja kopioita mistään alkuperäisistä asuista, vaan Turunen kertoi että hän sunnitteli puvut omien mieltymysten mukaan. Viitteet Japaniin ja Venäjälle ovat kuitenkin katsojallekin selvät. Kuva: Johannan Balettikassi.

Koreografi Greve on yhdistänyt nykytanssia klassiseen balettiin, ja lopputulos on raikas - ja erittäin toiminnallinen! Välillä lavalla tapahtuu jopa niin paljon että pelkäsin katsovani jonkun hienon kohtauksen vierestä. Ensimmäinen suuri tanssikohtaus Helsingin kauppatorilla alkoi mainiosti lasten vetämällä jenkalla - ja päättyy lennokkaasti aikuisten tanssijoitten vapaamuotoiseen baletti-iloitteluun. Kaikki lapsiesiintyjät suoriutuivat ensi-illasta erittäin hienosti, etupäässä Rasmus Ahlgren pikku-Kaina ja Rosa Säilynoja pikku-Kerttuna. Heidän yhteinen pas de deux oli herkkä ja teknisesti hallittu. Kauppatorilla tanssitussa jenkassa oli myös yksi mainio omenavaras, nuori tyttö joka olisi kyllä ansainnut saada nimensä ohjelmalehtiseen!

Tiina Myllymäen Lumikuningatar. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Illan suurin tähti oli kuitenkin Tiina Myllymäen tanssima Lumikuningatar. Olen jo pidempään ihaillut Myllymäen puhdasta tekniikkaa ja kauniita linjoja, mutta viime aikoina hän on huimasti kypsynyt taiteilijana. Tanssissa on uusia sävyjä ja ulottuvuuksia, ja olemus on yhtä aikaa sekä herkkä että vahva. Tiina Myllymäen kuningatar oli elegantti, uljas ja jäätävän puoleensavetävä - oli helppo nähdä miksi hän sai kaikki pauloihinsa. Kuka tahansa ei saa näyttämään segwayllä (kyllä!) ajelun noin coolilta. Olisin toivonnut että häntä olisi nähty vielä enemmän lavalla, välillä Tiina jäi melkein kuoron alle. Baletin kuorolla olikin hurjasti tanssittavaa, suuria grand jetéitä kaanonissa liikuvien rivien välistä - kuviot vaihtuivat kirjaimellisesti lennossa. Yksi pieni mutta näkyvä liike mistä pidin erityisesti oli Lumikuningattaren ja hänen Lumihiutaleitten käsien asento. Siinä on viitettä suomalaisten rakastamaan heavy metalliin! Ehkä tahattomasti, en mene sanomaan. Kuvissa se korostuu enemmän, ei niinkään käsien ollessa liikkeessä.

Illan toinen tähti oli tietenkin Salla Eerola. En tiedä ketään toista joka voisi sopia niin hyvin Kertun rooliin. Sallassa on lämpöä, ja hän on täysin uskottava viattomana Kerttuna joka kokee rakkauden eheyttävän voiman. Sallan ja manion Samuli Poutasen tanssima pas de deux oli yksi baletin kohokohtia. Muista tanssijoista on vielä mainittava karismaattinen Wilfried Jacobs Lapin Velhona ja hienostunut Elena Ilyina Lapin Seitana.

Salla Eerola ja Samuli Poutanen. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Kaikkea en tohdi tässä paljastaa, saatikaan analysoida puhki... Baletissa oli muutama kohta joka olisi kaivannut syvällisempää työstöä, etenkin Kertun kohtaamiset vieraitten kultturien kanssa. Olin odottanut enemmän, koska tarinan keskeinen opetus on juuri tuo suvaitsevaisuus ja erilaisuuden ymmärtäminen. Sen sijan saamme nähdä Pähkinäsärkijämäisen kavalkadin etnisiä ja eksottisia kansantanssiryhmiä. Vieraat kulttturit on baletissa helppoa esittää kansantanssin keinoin, mutta miksi persialainen tanssi näytti siltä kuin se olisi tipahtanut Las Vegaksen show-lavoilta? Ja mitä Kerttu teki ylipäätään Japanissa asti? Kun ottaa huomioon että satu on sijoitettu 1800-1900 luvun Suomeen, Ruotsi ja Venäjä olisivat olleet jo tarpeeksi kaukaisia matkakohteita nuorelle Kertulle. Vieraitten kulttuurien kohtaaminen typistyi nätiksi välinumeroksi josta tosin puuttui muuten niin upea lavastus. Mutta onneksi Kerttu löytää tiensä takaisin Suomeen, Lappiin, maahisten ja Lapin Seidan valtakuntaan ja lopulta Lumikuningattaren palatsiin. Siinä kohtaa baletti heräsi jälleen huimaan eloon, ja pystyin jättämään sisäisen kriitikkoni sivuun. Loppuhuipennus ei pettänyt odotuksia, ja voin sanoa varmuudella että Kansallisbaletilla on käsissään hitti myös tuleville kausille! Ja näin lopuksi, paljastamatta onnellista loppua: Kaikki ei ole aina sitä miltä se näyttää...

Edessä Tiina Myllymäki. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

P.S. Kaikki kuvat Suomen Kansallisbaletin luvalla ellei toisin mainittu. Kuvien käyttöoikeus rajoittuu tähän blogiin, joten ethän kopioi eteenpäin. Kiitos!

Tanssivalle sattuu...

Se oli viimeinen iso hyppysarja: diagonaalissa viidennestä echappé - pas de bourré - balloné - balloné - siitä vikasta ballonésta suoraan jeté - taas pas de bourré - ja brisé - brisé. Olin vihdoin saanut jalat alleni, olin vauhdissa ja opekin kehui matkan varrella. Sitten vikan hypyn kohdalla takareisi pamahti. Okei, pamahdus on liioittelua. Se tuntui lähinnä krampin ja potkaisun välimuodolta, just siinä hamstring-lihaksen sivussa, lähempänä polvea. Mulla on ennenkin revähtänyt lihas (silloin se oli oikea pohje), ja vaikka toivoin että se olisi ollut vain kramppi, tiesin jo että taukoa tulee... Hetken aikaa olin kuitenkin niin yltiöpositiivinen että laitoin vielä kärkitossut jalkaan. Tein parit hitaat ja epämukavat relevét ekassa ja tokassa, mutta kun yritin tuoda jalat yhteen viidenteen: auts, auts, ja auts. Se siitä pointe-tunnista. Kaiken kukkuraksi meillä oli poikkeuksellisesti eri (mutta silti tuttu) ope sillä tunnilla, ja hän teetti just sellaisia pointe-harjoituksia mitä olisin palavasti halunut tehdä! Aargh. Riisuin tossut, menin sivuun ja katselin tuntia matolta. Tajusin vasta siinä että polven ojentaminenkin sattuu...

Varmaan arvaatte miten paljon harmitti. Just kun olin hyvässä vedossa ja vireessä, tulee vammaa ihan puskan takaa. Olin lämmin, sarjan vaikeusaste oli mun tasoa, tiesin mitä tein ja silti sattui. Shit happens, kuten sitä tavataan sanoa. Kävelin/linkutin kuitenkin omin voimin tanssikoululta bussille, joten paljon pahemminkin olis voinut sattua. Kotona noudatin kuuliaisesti tutun lääkärin ohjeita. Kylmähoitoa ensimmäiset 2 päivää, ja lepoa. Sen jälkeen voisin jo aloittaa varovaisen kuntoutuksen jotta lihas paranisi mahdollisimman nopeasti ja hyvin. Jos siinä on pieni repeämä, kevyesti pumppaava hermovenytys auttaisi lihassäkeiden muodostuksessa. Mä tein töitä käskettyä. Ekat kaksi-kolme päivää oli hankalaa kävellä, ja meinasin myöhästyä joka bussista kun en muistanut että juoksu ei suju. En voinut venytellä koipea, enkä saanut nostettua sitä yli 90 asteen kulmaan. Polven ojentaminen tuntui lihaksessa myös kipeältä. Mutta onneksi tämä on parantunut tosi hyvin! Kyseessä on sittenkin vain lievä ensimmäisen asteen venähdys, toisin kuin pohjelihaksen kanssa (silloin jouduin olemaan kuukauden poissa). Olen pitänyt nyt viikon verran taukoa ja aion huomenna kokeilla tunnilla miten kevyt treeni sujuu.

Tietysti sen piti olla venyvämpi vasen joka venähti.. No, ainakin kankeampi oikea jalka saa nyt enemmän huomiota.

Kotona olen kokeillut tehdä pliéitä, tenduita ja fondueita. Developpé ojentuu kivutta hieman yli 90 asteen korkeudessa, ja venyvyyskin on jo parempi. Reippailin tänään ulkona ja jalassa tuntuu enää kireyttä, ei kipua. Eihän tämä ole vielä kokonaan parantunut, mutta uskon että voin muokata tankoharjoituksia sen verran. Teen matalammat (ja hitaammat) grand battementit, ja isot hypyt saavat tietenkin vielä odottaa. Meillä on huomenna taas tiistain vakiope, joten joudun kyllä kertomaan mikä on tilanne. Ei voi ottaa sellaista riskiä että opettaja tulee nostamaan jalkaa jossain developpén kohdalla. Toivottavasti en jää kuitenkaan ihan toipilas-paitsioon - vaikka pitääkin varoa voin silti ottaa korjauksia vastaan. Tykkään saada korjauksia! Meidän opet ovat onneksi ihanan huolehtivaisia. Muistavat kaikkia mahdollisia vammoja ja kysyvät aina millainen vointi/kunto on. Kun satutin itseni tällä kertaa, ope (G) lohdutti parhaansa mukaan - ja se kyllä auttoi!

Mutta huomenna siis takaisin tangon ääreen, ja siitä pikkuhiljaa takaisin kuntoon. Meillä on nimittäin joulunäytös tulossa 16.12. ja ekat harkat tulevana viikonloppuna. Ja mulla on aika monta isoa hyppyä siinä! Jee ja jaiks..

Mites teillä? Onko sattunut tunnilla? Miten kuntoutus on sujunut?

Tutunnelmia...

Tunnustan sen tässä ja nyt. Pitkäaikainen altistuminen baletille on aiheuttanut minussa erikoisen halun pukeutua tutuun. Olen tästä kirjoittanut ennenkin, mutta silloin olin vasta kallistumassa myönteiselle tutu-kannalle. Nyt olen sata vakuuttunut että balettikokemukseni ei ole täydellinen ennen kuin tyllihörhelö on puettu edes kerran päälle. Ja siinä pitää tietenkin myös tanssia, ei riitä että käyn kääntymässä jossain sovituskopissa. Luulen että sitä eläytyisi ihan uudella tavalla balleriinan rooliin. Viime keväänä mulla olisi ollut vihdoin tilaisuus pukeutua tunnilla baletin harjoitustutuun, mutta samaan aikaan oli näytösharkat toisaalla joten sekin balleriinahetki meni ohi. Ehkä vielä tulevaisuudessa?

Olin tänään Oopperalla seuraamassa Lumikuningattaren harkkoja, ja otin jälkeenpäin kuvia lämpiöön esille laitetuista tutuista. Kyllä meillä osataan! Erika Turunen ja Anna Kontek ovat suunnitelleet todella upeita luomuksia Kansallisbaletille. Ja Oopperan ompelimossa on huikean taitavia tekijöitä, siellä osataan tehdä tarvittaessa ihan kaikki alusta lähtien. Harmi vaan että budjetit eivät salli uusia puvustuksia jokaiseen balettiin. Nykyään kun talot lainaavat pakon edestä toisiltaan jopa kokonaisia tuotantoja, lavasteita ja tutuja myöten. Eikä tutujen tekeminen ole mitään nopeata ketjutuotantoa, yhden tutun valmistamiseen voi mennä ammattilaiselta monta viikkoa. Pääsin kerran katsomaan miten tutu kasataan, ja yllätyin miten monta työvaihetta siihen tarvitaan! Huvitti myös millaisiin mummokalsareihin tyllikerrokset ommellaan. Tutun ensivaiheet eivät ehkä ole kovin hohdokkaat, mutta lopputulos on sitten sitäkin sadunomaisempi... Kaunis kiitos vielä Oopperan ompelimon huippuammattilaisille vieraanvaraisuudesta ja kärsivällisyydestä!

Alussa ovat harsomaiset kalsarit.. Näihin merkataan poikittaissuunnassa viivoja,
sen mukaan kuinka monta kerrosta tyllejä ommellaan.

Ompelu vaati tarkkaa silmää ja pitkää pinnaa...

Glitterihileet kimmeltävät lavalla upeasti, mutta ne myös leviävät ompelimossa joka
paikkaan... Tämä tutu on muuten osa Lumikuningattaren puvustoa.

Tässä näkyvät hyvin "jääkukat". Pitää muistaa että valmis tutu nähdään kauempaa ja eri valoissa.
Suunnittelu: Erika Turunen.

Varastoon odottamaan...

Millaisia tutukokemuksia teillä on ollut? Luulen että nuoremmat lukijat ja ek-luokkalaiset tuntevat tutun jo omakseen, mutta mites aikuiset harrastajat? Tuntuuko tutu ihan kreisiltä vaatteelta, vai onko se sittenkin (salainen) tutunelma? Ja laittaakaa te tutukonkarit myös palautetta!

Balettikassi: Pink & Black

Tiistaisin pakkaan aina kahdet treeniasut mukaan. Käyn kolmella tunnilla, ja kun välissä on vielä tunnin tauko en tykkää odotella hikisissä vermeissä. Tuo pinkki Blochin puku on yksi mun lemppareista, se piristää aina. Musta puku on vanha, taitaa olla Gaynor Mindenin mallistoa. Musta hamonen on sekin Blochilta. Musta kasa oikeassa ylälaidassa on H&M:ltä ostettu, eli lyhkäiset shortsit. Sitten on vielä mustat säärystimet. Vaaleanpunaiset legginsit ovat Intermezzon, ostin Piruetista alehintaan. Niissä on kivan persikkainen sävy, ja ovat tosi mukavat päällä. Ja koska rullaan muutenkin aina sukkikset ylös, nämä ovat käytössä helpommat. Tykkään olla kaikissa tossuissa paljain jaloin, tuntuu että saan paremman otteen. Pehmeät tossut ovat Sanshan (Pro 1) ja kovat Blochin Balance Europeanit. Tästä kuvasta puuttuu vielä lämppäriverkkarit (harmaat lökät, sivuissa kelta-valkoiset vauhtiraidat), punainen hihallinen toppi jonka leikkasin vanhasta puvusta ja ylimääräinen ohut musta t-paita. Plus kaikki muut tarvikkeet: pinnit, hiuslakka, vesipullo, sun muut. Tiistain balettikassi on melkoisen pulska!

Silti olis kivaa saada jotain uutta... Toiset pehmeät tossut olen jo tilannut Porsellin verkkokaupasta, tällä kertaa taas Blochin Pump-mallia. Tykkään että istuvat parhaiten mun jalkaan, ja värisävy "ballet pink" on lähempänä ihonsävyä kuin tuo Sanshan vaalea tossu. Sointuvat myös sukkiksiin. Balettipukuja mulla on useampi, mutta haluaisin jotain umpinaisempaa talveksi. Olen myös pikkuhiljaa tykästynyt pitsisiin yksityiskohtiin, vaikka aluksi pidin sitä liian alusvaatemaisena. Silmä näköjään tottuu kaikkeen.

Kuvassa vasemmalla ja keskellä Plumen naisellinen pitsileo, ja oikealla Wear Moi:n sporttinen, vetskarilla varustettu puku.

Mites teillä? Onko uusia treenivarusteita tilauksessa tai toivomuslistalla?