Miksi baletti? Mitä tanssi merkitsee sinulle?
Äitini vei minut pienenä oma-aloitteisesti balettitunnille ilman, että varsinaisesti kysyi mielipidettäni asiasta. Sukulaiseni olivat sanoneet, että “ei se siellä kauan viihdy”... Taisin kuitenkin viihtyä! Tanssista tuli rakkain ja pitkäaikaisin harrastukseni. Baletissa viehättää sen herkkyys ja kauneus, ja se, ettet ole koskaan valmis: saat haastaa ja ylittää itsesi jatkuvasti. Tästä seuraa onnistumisen tunteita ja myös ymmärrys, ettei koskaan pidä luovuttaa, vaikka jonkin asian oppiminen kestäisi kauankin. Baletin/tanssin harrastaminen on mielestäni erittäin hyödyllistä (missä iässä tahansa) jo pelkästään lihaskoordinaationkin kannalta: se tuo hyvän pohjan kaikkeen muuhun liikkumiseen ja antaa henkilön olemukseen tiettyä ryhdikkyyttä.
Kuinka kauan olet harrastanut balettia, ja minkä ikäisenä aloitit?
Aloitin 6-vuotiaana, ja olen tanssinut nyt 34 vuotta.
Monta kertaa viikossa käyt tunneilla? Treenaatko muita lajeja?
Treenipäiviä kertyy viikolle yleensä viisi. Tällä hetkellä treenaan baletin lisäksi hiphoppia ja myös showtanssia aina kun ehdin.
Tanssit myös kärjillä. Milloin aloitit pointe-treenin ja kuinka usein harjoittelet?
Aloitin pointe-treenin lapsena. En muista tarkkaa ikää, mutta heti kun se oli ylipäätään lapsille mahdollista. Olen pitänyt pointesta joskus pieniä taukoja elämäni varrella, mutta tällä hetkellä harjoittelen kerran viikossa.
Mitä kärkitossuja käytät, ja miten ajat tossusi sisään?
Minun jalkaani parhaiten sopivat tossut ovat mallia Grishko 2007. Meni aika monta vuotta löytää “ne oikeat”! Yleensä pehmitän ja taivuttelen tossuja aluksi käsin ja pidän niitä jalassa kotona ja kävelen puolivarpailla, mutta parhaiten ne tulevat omalla kohdalla ajettua sisään tuntityöskentelyllä.
Mitkä ovat vahvuutesi baletissa?
Minulla on ollut vuosien varrella ilo käydä hyvin monenlaisten opettajien tunneilla, ja tätä kautta baletin tuntemus on tullut laajaksi. Minulle ei tietääkseni ole myöskään kehittynyt mitään suurempia maneereja, joista pitäisi päästä eroon eli olen aika mukautuvainen.
Mitkä ovat suurimmat haasteesi?
Ehdottomasti piruetit! Yhtenä päivänä ne saattavat mennä todella hyvin, mutta seuraavana taas aivan päin mäntyä… Tämä on kaiketi aika yleinen ilmiö. Hyvä piruettipäivä vaatii tekniikan lisäksi tietyn mielen- ja vireystilan ja myös tietynlaisen lattian ja hyvin istuvat tossut.
Esiinnyt myös Wannabe Ballerinas -ryhmässä. Miten päädyit mukaan, ja mitä esiintyminen merkitsee sinulle?
Hain ja pääsin mukaan ryhmään kaksi vuotta sitten, kun sinne haettiin muutamia uusia tanssijoita. Olen päässyt ryhmän mukana esiintymään tilanteisiin ja paikkoihin, joista en olisi muutama vuosi sitten osannut edes haaveilla. Esiintymisestä tulee mielettömän hyvä fiilis, vaikka jännitänkin aika paljon etukäteen.
Kuinka sovitat treenit ja esiintymiset työn ja muun arjen sekaan?
Minulla on hyvä tilanne, koska työni (olen johdon assistentti) on joustavaa ja pääsen yleensä mukaan sellaisiinkiin esiintymisiin, jotka ovat keskellä päivää. Aika moni ilta viikosta kuluu tanssisalilla, mutta pidän huolen siitä, että myös lepopäiviä on tarpeeksi. Silloin kun harjoittelemme Wannabe Ballerinas -ryhmän kanssa isompia esityksiämme varten (useita päiviä kestävät joulu- ja kevätesityksemme), en loppumetreillä kyllä ehdi paljon muuta tekemään. :)
Olen välttynyt yllättävän hyvin vakavammilta vammoilta (olen ainoastaan kerran taittanut pahasti nivelsiteeni tanssitunnilla ja yhden kerran murtanut varpaan), mutta pientä (ehkä iän mukanaan tuomaa) vaivaa tuntuu olevan nykyään vähän väliä. Käyn hierojalla säännöllisesti ja yritän muistaa venytellä ja kuunnella kehoani.
Tanko, keskilattia, adagio, allegro… Mistä tuntiosuudesta pidät eniten/vähiten?
Pidän kaikista osuuksista omalla tavallaan, mutta ehdoton lempparini ovat salin poikki menevät piruettisarjat ja valssit. Adagio tuntuu välillä raskaalta äheltämiseltä (varsinkin jos olen muutenkin väsynyt), joten se ei välttämättä ole aina se, mitä eniten odotan.
Onko joku entinen/nykyinen opettaja ollut sinulle erityisen merkityksellinen?
Paula Salosaari oli ensimmäinen baletinopettajani ja hän varmasti osaltaan vaikutti siihen, että jatkan tanssimista edelleen. Jill Milleriä muistelen lämmöllä ja hän tulee edelleen mieleeni usein. Marie Greve on tuonut ihanan ranskalaisen tuulahduksen Helsingin nykyiseen balettituntitarjontaan.
Lempibalettisi?
Upein näkemäni baletti on Bolshoin esittämä Spartacus, jonka näin viime vuonna leffateatterissa valkokankaalta. Myös English National Ballet’n versio Lumikuningattaresta on jäänyt vahvasti mieleen (näin sen joitakin vuosia sitten Lontoossa). Ei-kerronnallisista baleteista Balanchinen Jewels on lähellä sydäntä, ja siitä erityisesti osa Rubies.
Suosikkitanssijasi?
Svetlana Zaharova, Anastasia Matvienko, Aurélie Dupont, David Hallberg, Maria Baranova.
Mikä sinua inspiroi?
Se kun tunnilla sattuu olemaan minulle erityisen mieluista musiikkia ja miten se nivoutuu yhteen liikkeen kanssa - se tuo tanssiin erityistä nostetta ja fiilistä. Lempitanssijat ja -opettajat ovat tietysti aina myös inspiraation lähteitä: heidän olemuksestaan imee väkisinkin vaikutteita.
Sitaatti / sanonta / motto?
“It’s never too late to become what you might have been”.
Kuvat: Laura Iisalo.