Viimeinen viikko tanssia

"Baletti All Stars -esityksessä Helsingin jäähallin (23.5.) ja Ouluhallin (29.5.) jättinäyttämöillä nähdään koko Kansallisbaletti esittämässä upean valikoiman parhaita paloja rakastetuimmista balettiklassikoista Pähkinänsärkijästä Don Quijoteen ja kiinnostavimmista nykybaletin teoksista, kuten huippusuositusta Minus 7:sta. Tätä ei kannata jättää väliin: koko ilta balettia kympillä!"- Ooppera.

Kuvassa Eun-Ji Ha ja Frans Valkama, Don Quijote (kor. Patrice Bart). Kuva Sakari Viika 2015 / SKB.

Huipputason balettia kympillä - ja lippuja on vielä jäljellä myös Helsingin esitykseen nyt lauantaina (23.5. klo 18.00)! En tiedä vielä tarkempaa ohjelmistoa, mutta olen menossa paikan päälle hyvissä ajoin, pääsen nimittäin seuraamaan backstage valmisteluita ja fiilareita ennen esitystä! Huisin jännittävää! All Stars -iltaan huipentuu myös mun oma balettikauteni. Meinasin jo kirjoittaa että "päättyy," mutta treeneille tulee ehkä vielä kahden viikon jatkoaika kesätiivarin muodossa. Muuten viimeinen tunti Footlightilla on tämän viikon torstain aamutunti (mikäli tokenen flunssasta siihen mennessä).

Tämä viikko piti tosiaan olla täyttä tanssia, mutta kevätflunssa pääsi yllättämään. Onneksi meillä oli TeaKin workshopin esitys jo viime viikolla. Se meni muuten tosi hyvin! Oli hyvin erilaista esiintyä studiossa, niin lähellä yleisöä... Tunnelma oli intiimi ja intensiivinen, mutta vaikka adrenaliini oli koholla, niin mua ei jännittänyt. Aiemmissa tanssikoulun kevätnäytöksissä olin aina ihan hermona, en juurikaan nauttinut lavalla olemisesta. Parasta näytöksissä oli oikeastaan niihin valmistautuminen, harjoitteluprosessi ja yhdessä tanssiminen. Ehkä koska asetan itselleni aika korkeat vaatimukset... On yksi asia treenata balettia tunnilla, mutta ihan toinen asia esiintyä yleisön edessä! Baletti on niin armotonta, tekniset puutteet ja virheet näkyvät heti. Tunneilla sillä ei ole väliä, niin kauan kun tekee töitä ja yrittää parhaansa. Virheitä tulee kun opettelee uutta, se kuuluu lajiin. Baletin liikekieltä ei rakenneta päivässä eikä kahdessa vuodessakaan. Sitä paitsi aikuinen harrastaja tanssii itselleen, puhtaasta tanssin ilosta. Mutta lavalla... Sekin vähä mitä teknisesti osaan kärsii siitä kun jännitän liikaa epäonnistumisia. Siksi on ollut ihanan vapauttava kokemus työstää workshopin yhteydessä omaa liikekieltä ja koreografiaa! Luulen että lisään nykytanssin lukkariin myös syksyn tullen.

Peilin kautta räpsitty kuva. Tykkään tuosta nilkasta, mutta ärysttää että tossujen kantapää pussittaa aina...

Tänään olisin mennyt aamutunnille, ja harmittaa kun torstaina on jo viimeinen. Olen tykännyt tosi paljon Arjan tavasta opettaa. Hän on symppis, mukava ja rento - mutta opettajana tarkka. Hän antaa tasaisesti korjauksia, ja kun kerroin että mua saisi korjata enemmänkin, toiveeni toteutui! Olen sen sortin oppija että kaipaan runsaasti palautetta, korjauksia ja myös kannustusta. Tykkään tehdä töitä, ja mua saa myös puskea. Aikuiselle harrastajalle se ei ole aina itsestään selvää, että heitä korjataan ja pusketaan yhtä paljon kuin nuorempia - vaikka molempien kohdalla olisi kyse "pelkästä" harrastuksesta, eikä pyrkimyksistä ammattiopintoihin. Ehkä jotkut opettajat empivät vanhempien harrastajien kohdalla, kun eivät ole varmoja motivaatiosta ja fyysisestä jaksamisesta? Voin kuitenkin pitkän kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa että laadukas ja intensiivinen lähiopetus tuottaa hyviä tuloksia myös vanhempien aikuisten kanssa! Oppiminen kun ei lopu koskaan.

Viime lauantaina kävin pitkästä aikaa Karl (Kalle) Hedmanin tunnilla. Taukoa on ollut osin workshopin takia, en ole ehtinyt enkä jaksanut ottaa ylimääräisiä tunteja. Kallen tyyli on old school vaganovaa, ja fyysisesti melko rankkaa pitkine toistoineen... Mutta hän on edelleen intohimoisesti mukana, palautetta tulee suoraan ja kursailematta. Vaikka itse kallistun ranskalaiseen koulukuntaan, ja tykkään tanssia vähemmän akateemisesti, on silti hyvä hakea vahvuuksia myös muista tyyleistä ja tavoista. Viimeksi Kalle puski mua tekemään puhtaan tupla fouettéen (en dedans) tangossa, spottauksen kera. Sain tehdä uusiksi aika monta kertaa! Kun tein vaaditun siistin ykkösen, Kalle totesi että olisin voinut tehdä samantien tuplan, ja sitten ei auttanut kuin yrittää uudestaan, ja uudestaan. Lopulta onnistuin! Sama juttu keskellä isojen hyppyjen kanssa. Olin alkavan flunssan takia aika puhki, mutta tsemppasin korjausten kanssa. Siitä entrelacé-sarjasta olen nähnyt untakin.

Tällä viikolla siis enää kaksi tanssituntia. Perjantaina yritän päästä katsomaan Ooopperan balettikoulun kevätnäytöstä, ja sitten lauantaina All Stars jäähallilla. Sunnuntaina vielä oma treeni - ja se on siinä. Jos kesätiivari ei toteudu, seuraava balettitunti on vasta elokuussa, toivon mukaan tiistai aamu Marie-Pierren kanssa. Postaukset eivät kuitenkaan lopu tähän, ensi viikolla hyppään Balettijunan kyytiin! Siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa :).


Tanssillisin terveisin,
Johanna

Tukka nutturalla, kassi olalla

Olen saavuttanut uuden virstapylvään: nuttura yhdellä kietaisulla ja pinnillä. Pinni on sellainen 7,5 cm pitkä ja paksu hengetön, ja kun sen tökkii keskelle nutturaa niin johan pysyy. Paitsi piruetit ja isot hypyt, ne vaativat mulla vähintään kuuden pinnin kiinnitystä. Hengettömien lisäksi hiusverkko on balettinutturan paras kaveri, ainakin jos haluaa ehdottoman siistin ja pysyvän kampauksen. Viime aikoina noita hiusverkkoja on vain ollut kummallisen vaikeasti löydettävissä. Itse asiassa olen pitänyt taukoa klassisesta balettinutturasta. Leikkasin huhtikuussa hiukset sen verran lyhyeksi että ponihäntä ei ollut tanssiessa tiellä. Oli todella vapauttava olo kun ei tarvinnut väkertää nutturaa joka kerta! Nyt hiukset ovat kasvaneet taas ylipitkiksi, mutta olen edelleen laiska hiusten laittaja. Helppoon tottuu...

Balettitunnilla sen sijan ei ole pelkoa että voisi tottua liian helppoon. Ja jos ikinä kuvittelen että nyt mä osaan kaiken (oli se sitten perustason tai jatkotason tunti), niin tulkaa joku läpsimään mut takaisin todellisuuteen! Mutta kuten jo sanottu, siitä ei ole pelkoa. Välillä kyllä teen asioista itselleni turhan vaikeita. Kuten eilen aamutunnilla. Pitkässä adagiossa oli mm. yksi tombé renversée attitudeen. Siinä isoa rondia tekevän jalan pitäisi olla nousujohteinen ja tietenkin aukikierrossa loppuun asti. Sarjassa oli muutakin, korkeita jalannostoja, vientejä, hallittua tasapainopiruettia jne.. Opettajan sanat soivat vieläkin korvissani: "I want to see clean..." Tiesin heti etten pystyisi tekemään kerralla puhdasta jälkeä (no chance in hell!). Ja amutunneilla teemme sarjat useasti vain kerran oikealle ja vasemmalle. Siinä ei ole paljon mahdollisuuksia sählätä ja sitten parantaa. Ammattilaiset ja edistyneet tanssijat/harrastajat saavat näistä kertaharjoituksista varmaan enemmän irti. Voivat heti ottaa korjauksista ja neuvoista vaarin, kun perus- ja jatko-osaaminen on jo niin vahvaa. Mun olisi pitänyt vain antautua musiikin vietäväksi, pysyä fiiliksessä, tuntea liike, venyttää jalkoja, hengittää koko vartalolla, rentouttaa kasvot, hymyillä - ja nauttia tanssista. Virheitä saa tehdä ja tekniikkaa ehti aina työstää ja parantaa. Onneksi tänään on uusi päivä ja uusi tunti!

Treenikassi olalla menen neljänä päivänä, joskus satunnaisesti viidesti viikossa. Tiistaisin ja torstaisin treenaan Footlightissa aamutunneilla ja keskiviikkoisin kahdella iltatunnilla. Kolmena päivänä käyn samalla opettajalla, ja muina vaihtuvilla. Tämä yhdistelmä toimii mulla parhaiten. Omalta luotto-opettajaltani saan eniten korjauksia, kannustusta ja hienosäätöä, ja hän tuntee myös parhaiten mun vahvuudet ja heikkoudet. Yhteistyö on ollut todella antoisaa! Muitten opettajien tunneilta haen vaihtelua sarjoihin, eri näkökulmia tuttuihin asioihin ja myös sitä omin päin treenaamista (tarkoittaen vähemmän korjauksia ja kehuja). Musta on tärkeätä pysyä avoimena eri tavoille tanssia ja treenata. Sitä voi löytää itsestään ihan uusia juttuja! Tällä hetkellä olen erittäin onnellinen mun tunteihin ja siihen opetukseen mitä saan.

Baletti on mun henkireikä. Joskus multa on kysytty muista harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista, ja onhan niitäkin: valokuvaaminen, bloggaaminen, ulkoilu, meressä uinti, käsityöt (opettelen vasta), lukeminen, musiikin kuuntelu, reissaaminen, muoti ja kauneus, löhöily... Mutta baletista tykkään eniten.

Säärystimet (ekat itsetehdyt), kärkitossut (Bloch Balance European), pikaliimaa tossujen kovettamiseen,  moneen kertaan teipatut pehmeät tossut (myös Bloch), teippiä ja sakset, virkistävä kosteuspyyhe hikisiin jalkoihin. Vesipullo, trikoot, mustat shortsit, musta pitkähihainen napiton takintapainen (mytyssä),mesh-kankainen lämppärimekko ja Mirellan sininen puku (selästä auki, ja osin mesh-kankainen). 

Paluu arkeen

Tällä blogirintamalla on viime aikoina ollut hiljaista... Siihen on kuitenkin hyvä syy: viime tanssivuoden jälkeen olen palannut palkalliseen työhön ja normaaliin työaikaan. Mikä tarkoittaa että lähden kotoa klo 9 aikoihin, ja tulen takaisin yleensä vasta klo 22 jälkeen. Olen jo huomannut että iltaisin ei parane enää valvoa ja roikkua netissä, vaan pitää valmistautua jo seuraavaan päivään. Täytyy purkaa treenikassi, käydä pesulla, pestä trikoita, syödä yöpalaa (olen aina nälkäinen), pakata uusi treenikassi, venytellä hetkisen, vaihtaa kuulumisia ja käydä nukkumaan ennen keskiyötä. Se on vaatinut tiettyä kurinalaisuutta, muuten tanssin ja työn tasapainottaminen ei onnistu! Onneksi työpaikalta on lyhyt kävelymatka tanssikoululle, joten olen voinut olla töissä klo 18 asti ja silti ehtiä vielä klo 18.30 balettitunnille. Kiire siinä kyllä tulee. Lapsia minulla ei ole, kuten perheelliset lukijat ovat varmaan jo arvanneet...

Olen aina tykännyt valmistautua huolella, ajoittaa lounaat ja eväät mahdollisemman hyvin, tulla ajoissa tanssikoululle, kammata siisti nuttura ja lämmitellä ja venytellä rauhassa. Silloin kun se ollut mahdollista. Olen myös juossut työpaikalta, vaihtanut vaatteet lennossa ja ehtinyt saliin just ennen kuin opettaja näyttää ekan sarjan. Se ei ole ihanteellista, mutta sitä voi avittaa. Nutturan olen laittanut valmiiksi jo töissä, se säästää huonona hiuspäivänä ainakin viisi minuuttia. Jos tekee palauttavia venytyksiä joka ilta, on liikkuvuus tunnillakin parempaa. Jos töistä tulee kiire ehtiä tunnille, käy matka jo pienestä lämppäristä. Matkalla on hyvä rauhoittaa pää päivän kiireistä, ja vaihtaa mielessään jo siihen hetkeen kun käsi lepää tangolla ja musiikki alkaa...

Treenipäivänä on myös tosi tärkeätä mitä syö ja milloin. Aamiaista en jätä koskaan väliin, ja lounaaksi syön usein jotain kana-vihannes-riisiruokaa. Salaatti olisi hyvä lisäksi, mutta uuden työpaikan yhteydessä ei ole omaa ruokalaa joten olen siirtynyt mikroiluun. Salaatit jäävät iltaan tai viikonloppuun. Hedelmiä mulla on aina mukana, yleensä banaania. Tykkään myös skyr-rahkoista, mutta vain niistä joissa ei ole makeutusaineita. Vältän kaikkia keinotekoisia koska saan niistä ilmavaivoja. Samasta syystä pavut ja parsakaalit jäävät ainakin tanssipäivinä pois. Kuka nyt haluaisi kaasuttaa tunnilla tanssikamujaan? Sen sijan pähkinöistä saa hyvin energiaa. Pidän myös luontaistuotekaupoista saatavista energia- ja proteiinipatukoista. Lidlistä ostan silloin tällöin hedelmä-smoothien mukaan. Halvempaa kuin muualla ja hyvää. Smoothiesta saa äkkiä energiaa kesken tunnin, jos rupeaa heikottamaan.

Ihan joka päivä en tanssi. Torstaisin on vapaa arki-ilta, ja lauantaisin teen kaikkea muuta. Sunnuntaisin minulla on yksi bonus-tunti, mutta ei muuta. Tanssia on siis viitenä päivänä viikossa, ja vaikka se vaatii järjestelyjä ja itsekuria, niin minulle se on ihanteellista. Pitää kyllä kertoa että aina ei mene kuten Strömsössä. Tosi hyvien treenien jälkeen käyn iloisesti ylikierroksilla, enkä saa heti unta. Ja välillä jään roikkumaan nettiin kun kavereita ei ehdi muuten tavata. Olen myös jättänyt kassin pakkaamatta, ja sitten aamun kiireessä unohtanut tossut kotiin (josta tuli ylimääräinen 1,5 tunnin kierros kotiin ja takaisin stadiin). Uuden työn opettelu on myös vaatinut veronsa. Tunneilla minulla on ollut tavallista enemmän bläkkäreitä. Moni asia tulee selkärangasta kuten ennenkin, mutta jos ope laittaa uuden ja nopsan hyppysarjan olen tippunut kärryiltä. Univelkaisena tehot eivät ole samat, ja minun on pitänyt opetella myös antamaan itselleni armoa. Aina ei jaksa tehdä parhaansa, virheitä tulee ja se on okei. Silti en vaihtaisi yhtäkään tuntia pois. Tanssiminen on vain niin ihanaa!

Kärkitossuille löytyi näppärä kuivauspaikka! 

Omakehun paikka

Pieni varoitus näin alkuun. Tässä postauksessa aion kehua itseäni ja hehkuttaa hyviä puoliani tanssin harrastajana. Miksi? No, yksi rakas balettikamuni on kyllästynyt siihen että aina dissaan itseäni. Näen kaikki mahdolliset puutteeni ja heikkouteni suurennuslasin alla, mutta unohdan turhan usein mitä on tullut opittua ja tehtyä hyvin. Epäilen etten ole ainoa joka sortuu moiseen. Klassinen baletti asettaa melkoisia vaatimuksia, ja ikuinen pyrkimys täydellisyyteen onkin yksi sen liikkeelle panevista voimista. Kuitenkin ymmärretään että täydellisyyttä ei ole, ellei yksittäisissä ohikiitävissä hetkissä. Jokainen tanssija tietää että aina voi parantaa tai tehdä jotain toisin. Se voi olla joskus turhauttavaa, mutta toisaalta se tarjoaa yhä uudestaan hienon tilaisuuden. Uusi päivä, uusi plié!

Mutta takaisin itsekehuun, joka haisemisen sijan saa nyt erikoisluvan tuoksua kuin uutukainen kärkitossupari! Hmm... Onpas vaikeata. Tuntuu että pitää ensin laittaa jonkun sortin disclaimer: Olen siis aikuinen harrastaja, aikuisena aloittanut, ja omassa koulussani keskitason (jatko 2-3) tietämillä. Jos kohta arvioin jotain osa-aluettani "hyväksi", niin olen suhteuttanut sen omaan taustaani ja valmiuksiini. En vertaa ryhmäni toisiin tanssijoihin, enkä myöskään ammattilaisiin. Yritän olla sekä rehellinen että armollinen itselleni. Jos joku tuttu treenikamu on jostain eri mieltä, saa tulla palauttamaan maan pinnalle!

Vasen jalkani. Tämän eteen on tehty töitä..

Hyvää: Vasen nilkka/jalka. Toimii erityisen hyvin kärjellä, nilkan kaari on korkea ja taipuisa. Yhden opettajani sanoin: "nice foot". Oikean jalan kaari on matalampi, mutta olen huomannut että nilkka on vasenta vahvempi kun hypätään yhdellä jalalla (kärjellä). Eräs opettajani totesikin kerran että nilkkani sopivat erityisen hyvin juuri kärjillä hyppelyyn. Molempien jalkojen varpaat ovat myös niin sanottua maalaismallia (peasant toes), eli kolme ensimmäistä varvasta ovat saman pituiset. Jalkani eivät ole kauneimmillaan kapeissa remmisandaaleissa, mutta pointe-treenin kannalta ne ovat oikeata lajiketta. Se on sanottava että vajaan aukikierron takia eka-viides asento kärjillä on vähän surullisen näköinen, mutta edistymistä on tapahtunut pikku hiljaa.

Hyvää: Hallitsen melko hyvin laajan baletti-ranskan. Lukion lyhyestä ranskasta on ollut enmmän hyötyä kuin osasin odottaa! Kun tuntee baletin termit, on helpompi oppia ja muistaa uusia sarjoja. Edistyneellä tasolla pitäisi periaatteessa pystyä toistamaan sarjaa pelkästään sanallisten ohjeitten perusteella. On myös hyvää tietää että eri koulukunnilla on joistain liikkeistä tai asennoista eri nimityksiä.

Hyvää: Olen puurtaja. Se mikä puuttuu lahjakkuudessa, olen korvannut puurtamisella. Tosin sorrun välillä tekemään liiaksi otsa rypyssä ja unohdan nauttia itse tanssista. Mutta silloin kun luotan itseeni ja uskallan heittäytyä, tapahtuu eniten edistystä. Tekniikka ja ilmaisu tanssivat todellakin käsi kädessä.

Hyvää: Tykkään kun saan paljon korjauksia ja koutsausta, ja teen parhaani jotta muistaisin ne myös seuraavalla kerralla. Saatan kirjoittaa tärkeimmät ylös, joko tänne tai tanssivihkooni.

Hyvää: Vasemman jalan developpé eteen ja sivulle, oikean jalan aukikierto ja developpé / arabeski taakse. Kukaan meistä ei ole täysin symmetrinen, mutta olen huomattavan eriparinen! Siitä on myös hupia, koska opettajat erehtyvät usein luulemaan että olen parantanut kun vaihdetaan vasemmalle. Yhtäkkiä jalka nousee kuin käskystä parikymmentä astetta korkeammalle. Oikeasti olen tehnyt myös oikealla puolella jo parhaani, se on vain niin paljon huonompi kuin vasen! Sen sijan oikea jalka on vahvempi ponnistaja, ja jopa akilles on vasenta venyvämpi.

Hyvää: Pomppu, eli ballon ja elevation. Ilmava hyppy on aina ollut mun vahvuuksia, miksi mulla olisi muuten näin lihaksikkaat jalat? En ole niinkään nopea ja näppärä hyppääjä, vaan tarvitsen kunnolla liikevauhtia alle - sillä tulee hyppyihin paras "rebound". Petit allegro jossa on paljon battuja on mulle vieläkin kiven takana, tuntuu että aivojen ja jalkojen välillä on liian pitkä matka. Mutta ballotét, ballonét, temps de flèchet, sissone ouvertit, grand jetét en avant ynnä muut vastaavat hypyt ovat herkkua!

Mutta - mun on pakko olla tarkempi hyppyjeni alastulojen kanssa, etenkin kun laskeudutaan kahdelle jalalle. Mulla on nimittäin paha taipumus antaa periksi jalkojen linjauksen kanssa, eli polvet eivät pysy kunnolla varpaitten yllä! Tämä voi tietää vammoja, eikä siksi ole pelkkä kauneusvirhe. Opettajani on onnekseni hyvin vaativa, ja on jopa tullut läpsimään jalkani auki joka alastulon kohdalla. Ilahduin tosi paljon kun hän kehui että mulla on "wonderful jump" - kunhan muistan tehdä oikein. Kun keskityn ja tsemppaan tosissani, pystyn kyllä siihen - joten toivoa on!

Kevätnäytös vuodelta 2010. Olen edessä ja ilmassa.
Kuva on napattu videosta, siksi tuo huono laatu.

Hyvää: Port de bras. Siitä on tullut kehuja myös tanssikamuilta. Käsien kanssa ei tarvita notkeutta tai aukikiertoa, ja ne nousevat korkeuksiin ihan itsestään. Parantamisen varaa on silti, etenkin kun kädet eivät ole mitään ilman épaulementia. Port de bras lähtee selästä, eikä päätäkään pidä unohtaa. Mulla on taipumusta tanssia keskittyneesti omassa pikku kuplassani, kohdistamatta katsettani. Tanssia pitäisi kuitenkin ulospäin, oli yleisö sitten tosi tai kuvitteellinen. Opettajani kehoittaa meitä usein "to present yourself" ja "to dance big", mutta en osaa olla oikein vakuuttava. Taidan ujostella vieläkin.

Hyvää: Uskallan väittää etten ole täysin vailla tyylitajua. Pyrkimykseni on tanssia luontevan elegantisti, ja ajoittain näen peilistä jotain ihan tyylikästä. Linjani eivät ole huonoimmasta päästä, vaikka saan edelleen korjauksia polvista ja varpaista, käsistä ja päästä... Hei, jos ei ole tehnyt ikinä virheitä, ei ole koskaan yrittänyt mitään uutta! Einstein taisi sanoa noin.

Hyvää: En ole (vielä) edistynyt tanssija, mutta olen kokenut tanssija. Olen oppinut asioita kirjaimellisesti kantapään kautta. Tiedän että oppimiskäyrä ei ole tasaista ylämäkeä, vaan että notkahduksia ja tasankoja tulee eteen yhä uudestaan. Tiedän että huonoina päivinä oppiminen on täydessä käynnissä ja että juuri siitä syntyvät ne hyvät päivät. Olen kokenut miten huomaamatonta edistyminen voi olla - jos odottaa joka tunnilta suuri hetkiä. Silti tiedän että sitä oppii ja kehittyy koko ajan. Olen myös oppinut että pitää uskoa omaan potentiaaliin, eikä pidä koskaan luovuttaa. Ja että piruetit lopetetaan aina tyylillä.

Parasta: Rakkaus tanssiin. Olin koukussa ekasta kerrasta, ja suhde on siitä ajasta vain syventynyt. Olen saanut kokeilla kaikenlaista, ja opiskella monien ihanien opettajien kanssa. Ja tavannut mahtavia tyyppejä! Kaikki kokemukset ovat rikastuttaneet elämääni, ja voin sanoa että tanssin kautta olen kasvanut myös ihmisenä. Tämä on sellainen löytöretki jonka en halua ikinä päättyvän!

Lukijahaaste: Kerro mikä sinussa on hyvää, mistä olet ylpeä / iloinen / onnellinen. Ehkä olet nopea oppimaan sarjoja, tai sinulla on varmat piruetit? Olet täsmällinen ja ahkera? Aina hyväntuulinen ja hymyilevä? Otat korjauksia vastaan kuin sieni? Kokeilet kaikkea uutta ennakkoluulottomasti? Tanssit hyvin ryhmässä?

Pohjalta on hyvä ponnistaa

Baletti tarjoaa harrastajalle (ja tanssijalle) loputtomasti haasteita. Samalla kun opetellaan uutta, pitää ylläpitää ja parantaa jo opittua vanhaa. Ja mitä pidemmälle opiskelee, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Tai sanotaan näin, baletti ei ole koskaan helppoa - sitä vain edistyy ottamaan vastaan uusia haasteita. Mutta ei sitä aina jaksa puskea itseään eteenpäin. Mä olen ollut viimeisen viikon oman mukavuusalueeni ulkopuolella, ja vaikka tiedän että pitäisi tarttua härkää sarvista ja tsempata, olen kaivannut takaisin omalle tasolleni. Ainoat kerrat jolloin olen tuntenut itseni varmaksi alusta loppuun, oli perustason tunnilla tiistaina ja jatko-1 tunnilla torstaina. Muina päivinä olen lähinnä säheltänyt. Jos olisin edes yrittänyt parhaani, virheet ja epäonnistumiset eivät haittaisi. Kuuluhan se oppimiseen. Mutta sellaista puolivillaista sinne päin tekemistä on vaikeampi antaa itselleen anteeksi.

Ehkä odotin tältä viikolta liikoja. Ostin pitkästä aikaa anytime-kortin, ja olen käynyt tunneilla joka päivä. Tiistaina jopa kolmasti. Samalla kun olen tuplanut tuntimääräni kerralla, olen nukkunut tosi huonosti - aika huono yhdistelmä... Torstaina kroppa jumitti joka paikasta ja haukottelin vähän väliä, ja eilen tuntui vain raskaalta. Ehkä tunnit eivät ole sen vaikeampia kuin ennenkään, se on vain minä joka ei jaksa pysyä perässä! Ja kun alkaa olla riittävän väsynyt, herkistyy ja turhautuu pienestäkin. Tällä viikolla vanhat ulkonäköpaineet ovat nousseet takaisin pintaan ja olen irvistellyt peilissä mun paksuille, anteeksi, muodokkaille reisille. Olen tuntenut itseni ikälopuksi 15-vuotiaiden vieressä ja kömpelöksi ek-luokkalaisten taidonnäytteiden jälkeen. Heitin pyyhkeen kehään ennen kuin edes yritin, ehkä suurin synti minkä voi tehdä. Jos ei ole valmis epäonnistumaan, ei pääse nauttimaan onnistumisen hetkistäkään!

On myös hyvä kuunnella omaa kroppaansa. Jos väsyttää, pitää levätä - tai ainakin tyytyä siihen että vähempikin kelpaa. Aina ei tarvitse puskea ja yrittää parhaansa, joskus riittää että käy tunnilla ja saa kropan lämpimäksi ja liikkeelle. Kun treenaa paljon (tai vähän), kaikki päivät eivät voi olla huippuhyviä. Ja silloinkin kun tuntuu että mikään ei onnistu ja kaikki näyttää karsealta, yleensä jokin asia on kuitenkin toiminut. Jos ei ne uudet askeleet, niin sitten ne tutut perusasiat. Esimerkiksi tällä viikolla olen saanut entistä parempaa tuntumaa fondue-sarjassa, ja opettaja tykkäsi että jalkani näyttävät paremmilta. Sain myös paljon hyviä korjauksia, jotka toivon mukaan siirtyvät pikku hiljaa aivoista lihaksiin.

Tämän viikonlopun aion rentoutua, kuittaa univelat, ulkoilla, venytellä ja pitää hauskaa. Maanantaina on uusi tanssipäivä ja uusi, parempi yritys. Joka tapauksessa aion nauttia kaikista hetkistä, ja heittäytyä mukaan musiikin vietäväksi!

Onko sinulla ollut tunteja taikka kausia jolloin mikään ei tunnu onnistuvan? Oletko sortunut vertailemaan itseäsi muihin (sen sijan että katsoisit omaa kehityskaartasi)? Miten olet nostanut itsesi takaisin ylös?

Asentoa ei ole korjattu, tukijalan paino on liian takana ja tankojalka voisi olla enemmän auki.
Tekniikassa riittää loputtomasti parannettavaa!

 

Atleetilla spagaatti tilauksessa

Huokaus... Olisipa minullakin yhtä notkea ja balettiystävällinen kroppa kuin tanssikamullani! Kun opettaja tulee nostamaan, tämän jalka nousee arabeskissa jopa pään yläpuolelle - ei todellakaan mikään normisuoritus aikuiselta harrastajalta. Ihmekös tuo jos ope kehuu uskomattoman taipuisaksi! Lahjakas balettikamuni ei edes ole balettioppilaitoksen kasvatteja tai voimistelutaustan omaava tanssija. Tavallinen aikuisena aloittanut harrastaja kuten minäkin, vaan ei niin tavallinen. Mutta me olemme kaikki erilaisia ja ainutlaatuisia - toinen on luonnostaan supertaipuisa ja toinen... jotain muuta. Ei ole hyväksi lähteä vertailemaan itseään muihin tanssijoihin, ellei sitten hae mallia ja inspiraatiota heidän tavastaan tanssia.

Onko kellään kokemuksia? Toimiiko tämä edes jos ei ole jo luonnostaan taipuisa?
Kuva täältä: flexistretcher.com

Kuitenkin turhaudun aika ajoin kroppani vastahakoisuuteen venyä ja taipua enemmän. Minulla on kohta kaksi vuosikymmentä tanssia takana, enkä vieläkään pääse spagaatissa alas asti. Kun vasen jalka on edessä, olen tosi lähellä - mutta toinen puoli ei vain suostu. Ei niin että se olisi harrastajalle mikään ehdoton vaatimus, mutta aika moni iso liike näyttää paremmalta kun liikkuvuutta on enemmän. Grand jeté jää vajaaksi ilman sitä, arebeskit matalaksi, jalat eivät nouse korviin - kaikki on vähän vaatimattomampaa. Tiedän toki että aikuisen harrastajan ei tarvitse venyä kuten nuoren balettioppilaan taikka ammattitanssijan, eikä notkeus ei ole muutenkaan kaikki kaikessa. Baletissa tarvitaan myös voimaa, tasapainoa, koordinaatiota, musikaalisuutta, kykyä oppia sarjoja ja ottamaan vastaan korjauksia, ja persoonallisuutta.

Oma opettajani kertoi minulle kerran että kropallani kaikki on mahdollista. Tarkoittaen että hän ei teetä tai vaadi meiltä mahdottomia. Minulla ei siis ole fyysisiä esteitä harjoitella samaa kuin muutkin meidän tunneilla, eikä mikään estä oppimasta lisää. Valmiuksia ja tekniikkaa on riittävästi jotta voisin nauttia tunneistani. Kunhan olisin itsekin itseeni tyytyväinen - ja muistaisin ne omat vahvuuteni! Ihmisellä on kuitenkin tapana haluta sitä mitä ei voi saada. Omalla kohdallani se on juuri tuo haluttu ylenpalttinen taipuisuus - asia, millä ei ole mitään merkitystä baletin ulkopuolella. Mutta miksi se luonnistuu niin monelta, ja toisilta ei ikinä? Löysin sattumalta siivouksen yhteydessä vanhan Evita-lehden numeron (syyskuu 2009), ja siinä kerrotaan näin:

"Jotkut taipuvat kuin kumia. Jotkut hyväkuntoisetkaan taas eivät veny millään. (..) Ihmiset jaetaan ruumiinrakenteensa puolesta karkeasti kolmeen ryhmään:

Leptosomi  on rakenteeltaan pitkä ja hoikka. Vilkkaan aineenvaihdunnan vuoksi ylipainoa kerääntyy harvoin. Kudokset ovat luonnostaan elastisia, mutta lihasvoiman hankkiminen on työlästä. Spagaatti onnistuu leptosomilta vähällä treenaamisella.

Pyknikko on pyöreä ja lyhyt. Aineenvaihdunta toimii hitaasti, minkä vuoksi ylipainoa kertyy helposti. Pyknikon on helppoa hankkia voimaa, notkeutta ja kestävyyttä. Spagaatti vaati yleensä määrätietoista harjoittelua.

Atleettisella tyypillä on vahvat, kehosta erottuvat lihakset. Luusto on kulmikas. Atleetti on hyvä lihasvoimaa vaativissa lajeissa, mutta kudokset ovat kireät. Spagaattiin venyminen on työlästä, jopa mahdotonta." (Teksti: Mirja Aarnio)

Arvatkaa mihin ryhmään minä kuulun? Tämän perusteella voisin ripustaa tossut saman tien naulakkoon, jos spagaatti olisi kaiken alku ja loppu. Onneksi näin ei ole. Sitä paitsi en ole yhtä jäykkä kuin aloittaessani baletin, edistystä on siis tapahtunut kaikesta huolimatta. Kunhan venyttelen päivittäin (mikä on atleettiselle tyypille suositeltavaa), liikkuvutta on kohtuullisesti. Ei "uskomattoman" paljon, mutta kuitenkin tarpeeksi baletin harrastamiseen.

Mihin ryhmään sinä kuulut? Mitä kokemuksia sinulla on ollut oman kroppasi kanssa?

Unelmille siivet

Minun oli alunperin tarkoitus kirjoittaa suoraan kommenttiboksiin, eikä tehdä tästä omaa postausta - mutta tekstiä pukkasi koko ajan lisää! Tämä on siis jatkoa "Fiilareissa" -kirjoitukselle, ja samalla vastaus useampaan kommenttiin. Kiitos muuten kahdelle anonyymille kannustavista sanoista! :)

En halua antaa lukijoilleni sellaista vaikutelmaa että olisin jotenkin tunnevammainen, pelkkää teknistä täydellisyyttä janoava jäkittäjä! Väitänpä etten tanssi nytkään jäkittäen, vaan useimmiten nautinnollisesti hengittäen ja venyttäen. Haluan tanssia siten että baletin tiukoista määritelmistä huolimatta minun oma persoona paistaisi hyvällä tavalla läpi. Haluan löytää oman "ääneni" tanssijana. Se on haastavaa, myös ammattitanssijalle!

Klassinen baletti on esittävää taidetta, mutta se on myös esteettinen taitolaji. Asenne on toki tärkeä, ja vapaa heittäytyminen ilmaisuun myös... Mutta ilman nöyrää työntekoa ja pyrkimystä puhtaaseen teknikkaan se ei ole balettia. Baletti on vaikeata, ja kyllä ne epätäydelliset ojennukset ja tekniset puutteet näkyvät myös yleisölle. Täydellisyyttä ei ole, mutta se ei estä pyrkimästä siihen! Terve itsekritiikkki on myös paikallaan. Ja kriittisyydellä en tarkoita negatiivista itsensä ruoskimista, vaan mahdollisimman objektiivista tarkastelua, rakentavaa kritiikkiä. Pitää osata ja kestää nähdä ne omat heikkoudet, virheet ja maneerit. Ja pitää kyetä punnitsemaan ja tasapainottamaan huonot puolensa hyvien kanssa. Joitain asioita itsessäni en kykene muuttamaan (anatomia, aukikierto jne.), mutta silti löytyy aina jotain parannettavaa. Jos teen pelkästään asenteella, enkä välitä lopputuloksesta, kiellän itseltäni mahdollisuuden nousta uudelle tasolle!

Myönnän että olen välillä aika ankara itselleni, ja että odotan ehkä liikoja mitä tulee tekniseen edistymiseen. Murehdin myös liikaa omia puutteitani, ja näitten kielteisten tunteiden käsittelyssä minulla on vielä oppimista. Ja toisinaan mulla ei ole ns. hyvää päivää, enkä nauti joka ikisestä hetkestä. Tiedän myös että se menee ohi. Tavoitteeni on tanssia mahdollisimman puhtaasti, kauniisti, elegantisti ja musikaalisesti. Se voi kuulostaa aika korkealentoiselta harrastajan suusta, mutta jospa unelma antaisi siivet...

Ylläoleva kuva: Dorothée Gilbert for Repetto.

Eka kerta

Olin koukussa heti ekasta kerrasta. Minulla ei ollut ennakko-odotuksia balettitunnista, olin vain innoissani ja hieman jännittynyt. Vähän aikaisemmin en edes tiennyt että aikuisenakin voisi vielä aloittaa ja harrastaa balettia, ja nyt istuin tanssisalin lattialla ojentamassa nilkkojani. Heel - ball - toe! Ohje tuli englanniksi, vaikka newyorkilainen opettajamme puhui muuten sujuvaa suomea. Kantapää - päkiä - varpaat! Selkä suorana, jalat ojennettuna eteen. Teimme yksinkertaisen mutta niin tärkeän harjoituksen klassisen musiikin tahtiin, ja tiesin sen jo silloin. Baletista tulisi mun juttuni.

Olin päätynyt balettitunnille mutkan kautta, mutta voisin vannoa että kyse oli enemmän johdatuksesta kuin sattumasta! Tosin kesti aikansa ennen kuin ensi-ihastus balettiin muuttui oikeaksi suhteeksi. Näin ensimmäisen balettini noin 11-12 vuotiaana vanhassa Oopperassa. Ukki vei katsomaan, ja sain ostaa tilaisuutta varten uuden mekonkin. Baletti oli Giselle, ja viimeistään sillä hetkellä kun hunnutetut wilit astuivat näyttämölle, olin myyty. Miten kaunista! En kuitenkaan tiennyt että olisin itsekin voinut harrastaa balettia, eikä sitä kukaan mulle ehdottanutkaan. Paras ystäväni oli käynyt balettikoulua, mutta muistaakseni hän oli silloin jo lopettanut. Kuvittelin että baletti on vain harvojen ja valittujen tanssia.

Noin kymmenen vuotta myöhemmin työkaveri halusi aloittaa jazz-tunnit ja houkutteli minua mukaan. En epäröinyt hetkeäkään! Gisellen jälkeen olin harrastanut vähän sitä sun tätä; uintia noin seitsemän vuotta, naisvoimistelua puolisen vuotta, ja opiskelijavaihdossa jopa hetken aikaa sirkusta. Liikunnasta olin aina tykännyt, jopa koulussa, mutta tanssia ihailin vain kaukaa.  Kun sitten lopulta päädyin kaverin imussa jazz-tunneille, treeni oli hikistä ja hauskaa. Mutta en kokenut vielä mitään suurta ahaa-elämystä. Sitten kiva opettajamme kertoi että voisimme kokeilla myös klassista balettia, ja että uusi aikuisten alkeistunti alkaisi vuoden alusta..

Olin täydellisen hämmästynyt. Balettia aikuisille?! Minäkö voisin harrastaa balettia?? En ollutkaan liian vanha tai "vääränlainen"! Menin samantien ostamaan ensimmäiset pehmeät tossuni Balleriina-shopista, joka silloin sijaitsi vielä Fredalla. Ne olivat Freedin ja valkoista nahkaa. Minulla on myös hämärä muistikuva valkoisesta treenipuvusta, mutta muistaakseni en käyttänyt sukkiksia vaan jotain muuta treenihousun tapaista. Hei, siitä on jo aikaa kun olin 21 vuotias! :)

Ensimmäisen balettitunnin suhteen mulla oli melkoinen tuuri. Tunti alkoi aivan alusta, ja salissa oli mukavan sekalainen seurakunta. Oli arviolta saman-ikäisiä, teinejä ja minua reippaasti vanhempia. Joku oli harrastanut jo muita tanssiljajeja tai voimistelua, ja joku aloitti liikunnan ihan nollasta. Oli helppo ystävystyä tämän porukan kanssa! Opettajan kanssa onnisti myös. Hyvä opettaja on nimittäin baletin opiskelussa ratkaisevassa asemassa, ja jos löytää sellaisen josta vielä pitää niin sitten lähtökohdat ovat jo parhaat mahdolliset! Meidän opella oli karismaa ja sellaista tyyntä arvovaltaa joka kertoi pitkästä kokemuksesta ja tietotaidosta. Hän oli jämpti ja ystävällinen ja kiinnitti tarkkaa huomiota liikeratojen turvalliseen suorittamiseen. Jill oli myös tavattoman musikaalinen, tyylikäs ja varma tanssija. Hänestä tuli nopeasti ensimmäinen roolimallini baletissa. Kaipaan häntä vieläkin.

Baletin lisäksi jatkoin jazz-tanssin parissa ja aloitin myös nykytanssin tunnit. Näillä tunneilla vauhti oli ihan erilainen, tehtiin mutkikasta koreografiaa ja vaativia askel-yhdistelmiä. Se oli todella hauskaa, mutta baletin paljon hitaampi ja perusteellisempi työskentelytapa ei haitannut yhtään, päinvastoin! Pidin jo silloin tuntien keskittyneestä ja kurinalaisesta tunnelmasta sekä selkeistä raameista. Baletissa kun on etenevä ja tavoitteellinen opetusmetodi, joka voi tuottaa hienoja tuloksia kunhan on sekä ahkera että innokas. Ja malttaa työstää asiat rauhassa. Tämä on silleen mahtava laji, että vaikka oppimiseen tarvitaan tuhansia toistoja, sitä ei ehdi kyllästyä. Tunneilla on omat rutiininsa, ja silti yksikään päivä ei ole samanlainen!

Sillä ensimmäisella balettitunnilla saatiin opetella ekaa ja tokaa asentoa, plié tuli tutuksi ja harjoiteltiin tenduta ja keskellä yksinkertaista port de bras:ta. Paljon on sen jälkeen ehtinyt tapahtua. En ole pitänyt tarkkaa lukua, mutta tunteja on kertynyt useita tuhansia. Parhaimmillaan treenasin kuutena päivänä viikossa, usein kaksi tuntia putkeen (joskus oli taukoakin välissä). Ja tässä sitä mennään, vieläkin! Onneksi baletissa ei tule koskaan valmista.

Tämä postaus oli osittain toisen bloggaajan Marian inspiroima - ja kiitos hänelle siitä! Oli mukavaa muistella menneitä. Mites teidän ekat kertanne? Milloin te tiesitte että baletti on se oma juttu?

Jännitystä elämään!

Variaatioiden harjoittelu on jännittävää puuhaa. Sen verran jännää että jännitän helposti liikaa! Jos joku on lukenut mun englanninkielisen postauksen tästä (Princess Diary, Part 1), niin tietää jo miksi se on muka niin ihmeellistä. Olen tanssinut tosi kauan, se tiedetään. Mutta olen harjoitellut melkein pelkästään tekniikkaa! Kun aloitin baletin, ei edes ollut näytöksiä aikuisille baletin harrastajille. Lavalla olen ollut todellakin vasta kuusi kertaa, mikä on kieltämättä aika köyhää tuhansien tanssituntien jälkeen. Mutta hei - parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Tässä videossa on meidän vuoden 2010 kevätnäytöksen musiikki, eli Pas de Trois Joutsenlammen ekasta näytöksestä. G käytti samaa liikemateriaalia sovellettuna, mutta numero oli vähän lyhyempi (noin 4 min). Tämä on perinteisesti pas de trois, sen sijan meitä oli lavalla 12 tanssijaa. Oli erilaisia sisääntuloja, kuviota ja vaikeutta. Meidän paras tyttö veti myös fouetté-piruetit loppu-huipennukseksi. Yleisökin taisi tykätä. Huvittaa kyllä ajatus että olen tanssinut "Joutsenlampea" lavalla! :D

Nyt harjoitellaan pointe-tunnilla jo osia soolo-variaatioista. En olisi ikinä ajatellut enkä uskonut enkä edes uskaltanut toivoa että tähän vielä päästään! Kun menin ekalle pointe-tunnille vuosi sitten, kuvittelin että tehdään perustekniikkaa vuosiksi eteenpäin. Variaatiot olisivat edistyneille ja hyville tytöille. En ollut edes kateelliinen, kun tiedän miten vaikeata baletti on ilmankin kärkitossuja! Syksyn alussa opettajamme kuitenkin ujutti sen Sinilinnun varkan (YouTube) tunnille. Tosin pelkästään alun ja hivenen helpotettuna, mutta tunnisti kyllä mistä baletista oli kyse.

Mulle iski paniikki. Ekalla tunnilla en edes yrittänyt! En voinut uskoa että opettaja oli tarkoittanut saman variaation myös mulle opeteltavaksi! Jep, vakava puute mun baletti-itseluottamuksessa.  Piti huovata asiaa oikein kunnolla, vuodattaa tanssi-kamuille turhautumiset ja pelot ja lopulta myös paljastaa opelle mikäs siinä niin hermostuttaa  - ja sitten tokenin siitä. Kun variaatiota pilkottiin pienempiin osiin, mikään ei ollutkaan mahdotonta. Ja kun harjoittelin koreota itsekseni, uskaltauduin myös jo vähän eläytyä rooliin. Olen ennenkin löytänyt nautintoa pelkästään tekniikan treenaamisesta, ei kai tämä voisi olla niin erilaista?

Opettajani on siitä ekasta kerrasta oppinut ovelammaksi. Sen sijan että hän kertoisi (mulle) etukäteen mitä ollaan harjoittelemassa, hän vain näyttää tehtävät askeleet ja laittaa sitten musiikin soimaan. Ihan niin kuin muutenkin tunneilla. Viime perjantaina musiikki oli tuttuakin tutumpi, mutta olin niin keskittynyt askeleisiin etten tajunnut mitä oltiin tekemässä. Vasta kun olimme jo lopettaneet, ope kertoi että kyseessä oli Grand Pas Classique:n variaatio. Ei tietenkään kokonaan, vain ekat 16 laskua ja ilman attitude relevétä (muistakaa että olen tehnyt vasta yhden vuoden kärjillä, kerran viikossa) - mutta silti! Olen aina ihaillut Elisabeth Platelin puhdasta ja tyylikästä tanssimista. Jos olisin tiennyt ennakkoon että harjoitellaan osa hänen variaatiostaan, olisin luultavasti jänistänyt! Onneksi en kuitenkaan  luovuttanut, se oli nimittäin ihanaa!

Oikea pätkä löytyy yllä olevasta videosta, kohdasta 06:25 ja ensimmäiset 16 laskua, joista 8 ekaa toistettuna. Ensi kerralla aion kysyä saisko kokeilla myös sitä relevé attitudea. M-P:n tunneilla ollan nimittäin harjoiteltu tangossa vastaavaa relevétä yhdelle jalalle ja kaikkiin suuntiin. Degagé, siis irtoava jalka on ollut suorana, mutta sen ei pitäis olla helpompaa kuin attitude. Sain siitä myös harvinaista kehua, joten lienen oikeilla jäjillä. :)

Mites mieltä te olette variaatioiden harjoittelusta? Tiedän että nuorena aloittaneilla tanssijoilla on todennäköisesti enemmän kokemusta, ja olisi kiva kuulla lisää. Mutta muiltakin toivon palautetta: onko haaveissa joku tietty variaatio vai oletteko jo ihan tyytyväisiä ilmankin?

Tanssillisin terveisin,   
Johanna

Fouettés - Here I come!

Ihmeiden aika ei ole ohi.. Olin tänään tavan mukaan balettitunnilla, ja C laittoi meidät taas harjoittelemaan niitä "ihania" fouetté-piruetteja. Jotka ovat siis vain ihania ja upeita jos ne osaa. Tai voishan niitä tehdä joku mun puolesta, ja vaihdetaan sitten vain pää erikoistehosteiden avulla.. ;) Oli miten oli, fouetté-pirtsan kanssa olen vielä alkutekijöissä. Tajuan kyllä jotenkuten jo teorian ja olen  saanut harjoitella erittäin hyvän opettajan ohjauksessa, mutta puhtaasti olen silti pystynyt tekemään korkeintaan kaksi. Siis alle tupla-piruetti ja päälle kaksi fouettéta plus siisti lopetus. Vaikeinta mulle on säätää sen ekan piruetin nopeus, siten että saan tehtyä kunnon plien ennen kuin secondiin avaava jalka ehtii viedä mut pois akselista. Välillä meno on ollut aika villiä..

Anyway, tänään päästiin siis taas pyörimään. Ope vaan heitti että tehkää, ja ainakin 16 tai vähintään kahdeksan. Siinä ne ohjeet olikin. Mä en usein avaa suutani tunnilla (en melkein koskaan, ellei ope kysy jotain meiltä), mutta siinä kohtaa puhuin. "Anteeks, mut mun maksimi on ollut vasta kaksi.." Tarkoitin sillä sanoa  että yritän kyllä, mutta ei pidä odottaa mitään. Siihen ope, että tee sitten neljä. Ja että klassiseen balettiin kuuluu myös temppujen tekeminen (ja kuvittelenko vaan vai oliko äänensävy hieman ivallinen?). Kas kun mä olen aina ajatellut että aikuisen tanssijan kuuluisi ensisijaisesti oppia mahdollisimman puhdas tekniikka,  ja sitten tanssia. Siis todella tanssia. Tietty fouettét ja muut vastaavat ovat osa baletin liikekieltä, sokerina pohjalla ja silleen, mutta se ei tee tanssin harrastajasta luuseria jos kaikki temput ei kuulu repertuaariin.

(POST EDIT: yksi kommentoija käsitti vähän väärin, enkä selvästikään ilmaisut itseäni hyvin. Tarkoitin sanoa että aikuisen ei tarvitse treenata otsa rypyssä temppujen perässä, vaan että hänen pitää saada keskittyä puhtaan tekniikan opetteluun ja itse tanssimiseen! Mä kirjoitan näitä välillä yömyöhään, ei aina pysy näppis ajatusten perässä. En todellakaan ole sanomassa että aikuinen harrastaja ei saisi nauttia tanssimisesta ja ilmaisusta jos ei ole ensin opetellut täydellistä tekniikkaa. Sehän olis ihan bullshittiä. Ja mä en myöskään ymmärrä niitä joitten mielestä aikuisten harrastajien ei kuuluis missään nimessä mennä esiintymään, ei edes oppilasnäytökseen, koska se on heidän mielestä tosi noloa! Mutta ei kukaan meistä kuvittele olevansa joku balleriina, tehdään vaan parhaamme. Miksei aikuinen saisi nauttia esiintymisen huumasta?)

En tiedä, ehkä tämä ope ajatteli etten ole koskaan viitsinyt harjoitella tai että olen vaan avuton/lahjaton kun en osaa vielä? Hei, mä en oo tanssinut lapsesta saakka! Haluan kyllä tehdä töitä ja oppia, kunhan saan myös jotain koutsausta ja aikaa. Mutta tiedättekö mitä? Mulle tuli niin "whatever"-fiilis, etten ottanut yhtään paineita, ja muistelin vain mitä mun toinen ope oli takonut mulle kroppaan.. Musiikki alkoi, ja kun sain kerrankin hyvän tuplan alle fouettét vaan lähti pyörimään! Tein koko musan edestä, enkä ole koskaan tehnyt niin monta putkeen! Hittolainen! Mun teki oikeesti mieli huutaa opelle että hei tää oli parasta multa so far! Etenkin kun odotin jotain palautetta, ja erityisesti korjausta. Tiedän varsin hyvin että ne eivät olleet puhtaita, luultavasti aika karseita, mutta pääsin ympäri - ja vieläpä mun huonommalla puolella. 

Parasta kuitenkin että tiedän nyt.. Fouettét eivät ole mulle mahdottomia sittenkään. Nyt tarvii enää hioa niitä kauniiksi - siinä sitä onkin tekemistä. Ja se on tosi hyvä juttu, sillä mä rakastan baletin treenaamista yli kaiken!

Tähän loppuun vielä yksi hieno variaatio, POB:n Dorothee Gilbert tanssii:


Kuva ylinnä: Anastasia Matvienko, Mariinsky, rehearsal photo. © Gene Schiavone