29.9.12

Piraatti pointe-tunnilla

Kävin noin viikko sitten katsomassa Kansallisbaletin Merirosvoa (Le Corsaire), jota mainostetaan koko perheen baletiksi - siitäkin huolimatta että miehet ovat joko piraatteja tai orjakauppiaita, ja naiset vähäpukeisiksi orjiksi päätyviä ryöstösaaliita. Mutta juoni ei ole tässä baletissa vakavasti otettavissa, ja merirosvoilla on myyty viihdettä ennenkin. Johnny Deppiä tästä tarinasta on tosin turha hakea... Sen sijan Wilfried Jacobsin pahis-piraatti sykähdyttää naiskatsojaa. Siinä on miehekäs, karismaattinen ja voimakas tanssija!

Baletin ystävälle Le Corsaire tarjoaa ennen kaikkea tuttuakin tutumpia variaatioita - juuri niitä mitä nähdään kaikissa kilpailuissa ja gaaloissa. Ja siinä piileekin pienoinen pettymys.  Ensimmäisessä näytöksessä variaatiot hukkuivat liiaksi taustahälinään, ja jäin kaipaamaan sellaista bravuuraa mitä esimerkiksi Alys Shee tarjosi taannoisessa HIBC:in balettikilpailussa. Kilpailuvarkkoja tavataan harjoittaa kuukausikaupalla, jopa vuodesta toiseen - Shee on esittänyt pelkästään Medoran variaatiota (tästä youtubeen) viimeiset neljä vuotta! Kokoillan baletti vaati ensitanssijoiltaan kuitenkin paljon enemmän. Kaikki tehot ja taidonnäytteet ei voida tunkea parin minuttin pätkään, vaan energian ja läsnäolon pitää riittää myös väliajan yli. Siinä tyylikäs Tiina Myllymäki ei pettänyt - päin vastoin. Hän oli Medoran roolissaan tasaisen hyvä alusta loppuun, ja hänen kauniit linjansa kantoivat katsomossa aina takariville asti. Baletti alkoi toden teolla hengittämään kun päästiin toisen näytöksen pas de deux:hen, taustana vain merirosvojen luola ja aukosta siintävä sininen meri.

Ivan Liška / Petipa: Le Corsaire - Merirosvo
Kuvassa Samuli Poutanen, Tiina Myllymäki
Kuva Sakari Viika, facebook.com/ooppera

Viimeisessä näytöksessä katsojille tarjotaan melkoinen hääkakkuhattara. On kultaa ja koristetta, vaaleanpunaista tutua, ruusuköynnöksiä ja suloisia lapsitanssijoita. Tästä baletista on minimalismi kaukana... Mutta jos kaipaa kimmeltävää piristettä harmaan syksyyn, niin eikun lippua ostamaan! Vinkki: olin sen verran edessä että kaikki se runsaus tuntui vyöryävän päälle, ja suosittelen istumaan kuudetta riviä kauemmas. Näin saa paremman kuvan lopun näyttävästä mutta monimutkaisesta sommitelmasta - josta suuri lasten corps de ballet selviytyy erittäin hienosti.

Puvustukseen en ollut ihan niin ihastunut. Vaikka tiedän että tutut kuuluvat klassiseen balettiin, niin tässä nimenomaisessa tarinassa ei löytynyt mitään syytä miksi Medora pukeutuu niin eri tavoin kuin kaikki muut naiset. Osalla tanssijoista on mustalaistyylistä hametta, naisorjilla haaremihousua ja hulmuavaa sifonkia, ja sitten on jäykkää tutua. Yhden balleriinan sininen tutu on valkoinen alta, ja kun jalat ovat nuden värisissä sukkahousuissa, näytti siltä kuin hänellä olisi valkoiset pikkuhousut alla. Joita sitten vilautellaan kaikissa nostoissa. Ehkä se oli vain kuuden ensimmäisen rivin näköhaitta, mutta itse olisin värjännyt tuon tutun myös alta siniseksi. On kuitenkin hienoa nähdä jalkojen kauniit linjat kokonaisina. Ja tutut ovat nyt vain tutuja. Klassista balettia olis vaikea mieltää kokonaan ilman tutujen kahinaa ja keinuntaa.

Tähän uuteen Merirosvo t-paitaan olen sen sijan tosi tykästynyt! Kun näin keväällä piraatti-kärkitossu- logon baletin nettisivuilla, mietin heti että siinä olis hyvä printti paitaan. Vinkkasin asiasta tutulle, ja kun en ollut yksin ideani kanssa, piraatti-paita toteutui! Kävin viime torstaina Oopperalla sovittamassa ja sain omani lahjaksi. Voisko olla parempaa treenipaitaa pointe-tunneille? ;)


25.9.12

Piruetin pyörteissä

Nuo piru-lliset piru-etit... Oikeasti, en tiedä miksi vieläkin stressaan pirtsoja näin monen vuoden tanssimisen jälkeen. Tiedän että pystyn tekemään suhteellisen varmoja tuplia, sekä en dehors että en dedans. Silloin tällöin onnistaa ja sieltä tupsahtaa triplakin, ja kerran jäin nelosesta kolmannesta vaille. Oikein hyvänä päivänä olen pyörinyt tupla arabeskin tai attituden, ja myös piqué en dehors (askelpiruetti) on menny kahdesti ympäri. Huonoina päivinä tuskailen siistin ykkösen kanssa. Ja jos puhutaan piruetin spottaamisesta, niin olen siinä täysin onneton.

Piruetti on pitkälti korvien välissä. Sen jälkeen kun ollaan harjoiteltu tekniikkaa, ja varmistettu vartalon linjaus, pitää lopulta vain päättää että ympäri mennään! Ykkönen on pelkkä tasapaino jossa plié ja vastakkaisen käden sulkeminen vie tanssijan yhden kerran ympäri. Tuplassa tarvitaan vain pikkasen enemmän työntöä, vauhdista on vielä aikaista puhua. Ja oikeastaan vasta triplassa spottaus tulee peliin. Mutta jos lähdetään liikkeelle vähänkin epäröiden, tai lyödään jarrut pohjaan ennen kuin tulee valmista, niin silloin piruetista jää vain piru jäljelle.

Olen todennut omissa pirueteissani seuraavanlaisia ongelmia, johon onneksi löytyy ratkaisuja:

Vastakkainen käsi/olkapää jää taakse ja tilttaa kropan pois akselista. Ratkaisu: tuon käden nopeammin ja voimakkaamin sisään. Toinen konsti on tuoda molemmat kädet lähemmäs kroppaa, mutta silloin on varottava ettei ota liikaa vauhtia.

Lähden ympäri ennen kuin asento on valmis. Passé retiré jalka ei ole tarpeeksi auki, mikä ei näytä kauniilta. Ratkaisu: Harjoittelen tasapainoja kaikista lähtöasennoista. Samalla on katsottava ettei työskentelevän jalan lonkka nouse retireetä tehdessä. Asentoon ei myöskään saa hypätä, vaan syvästä pliestä noustaan nopeasti ylös.

Passé retiré jalan kantapääni ei ole tarpeeksi edessä, ja nilkka taipuu joko banaaniin tai jää muuten vain vajaaksi. Ratkaisu: Kiinnitän huomiota nilkkaan tunnin alusta loppuun, etenkin kaikissa retiré ja coud de pieds -asennoissa. Kantapää menee aina edellä, ja varpaat osoittavat taakse. Tämä on mulla edelleen työn alla. Toinen opettajani tsemppaa pirueteissa enemmän kierroslukuja, mutta yritän tavoittaa myös puhtaan ja kauniin pyörimisasennon.

En tule alas hallitusti, vaan piruetti taikka sen lopetus jää kesken. Ratkaisu: Piruetti lopetetaan aina tyylillä, no matter what. Yritän kuvitella että olen jo lavalla, yleisön edessä. Ja on hyvä muistaa että liikkeen/askeleen/sarjan lopetus on tärkeä osa tekniikkaa! Tämä koskee muuten muitakin sarjoja ja harjoituksia. Eli, kun lähdetään piruettiin on hyvä nähdä mielessään jo sen lopetusasento, johon laskeudutaan aina hallitun pehmeästi. Heh, mulle tuli juuri mielikuva lentokoneesta joka työntää laskutelineet ja pyörät ulos...

Jännitän välillä liikaa. Ratkaisu: tämä on jo vaikeampi tapaus. Jännitys on merkki siitä että asia on itselle tärkeä, ja että haluaa onnistua tosissaan. Pitäisi vain luottaa siihen että tekniikka on jo hallussa ja uskoa itseensä. Sitten syvä hengitys ja mieli tyhjäksi. Ja jos ei ole vielä niin pitkällä? Ei se haittaa jos piruetti ei onnistu - kunhan yrittää ja lopettaa sen kunnolla! Vaikka mulla onkin tapana stressata piruetteja turhan usein, tykkään kuitenkin harjoitella niitä. Ja kun piruetti (vihdoin) onnistuu, se on niin mahtava tunne. :)

Tässä kerroin omista ongelmakohdistani, mutta piruetti on toki tätä haastavampi tapaus ja kaikilla omat juttunsa.. Löysin täältä lisää erinomaisia vinkkejä, kannattaa ehdottomasti lukea:

Tips for Pirouettes

Ja tässä yksi mielenkiintoinen video, siinä näytetään myös Balanchine-tekniikan piruetti. Olen kokeillut joskus tunnin jälkeen, myös open ohjauksessa. Se lähtö pitkästä neljännestä tuntuu melkein uhkarohkealta! Mutta kun uskaltaa, siitä saa yllättävän paljon vauhtia.



Lukijakysymys: mikä on sinun suosikki-piruettisi ja mikä inhokki?

15.9.12

Pohjalta on hyvä ponnistaa

Baletti tarjoaa harrastajalle (ja tanssijalle) loputtomasti haasteita. Samalla kun opetellaan uutta, pitää ylläpitää ja parantaa jo opittua vanhaa. Ja mitä pidemmälle opiskelee, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Tai sanotaan näin, baletti ei ole koskaan helppoa - sitä vain edistyy ottamaan vastaan uusia haasteita. Mutta ei sitä aina jaksa puskea itseään eteenpäin. Mä olen ollut viimeisen viikon oman mukavuusalueeni ulkopuolella, ja vaikka tiedän että pitäisi tarttua härkää sarvista ja tsempata, olen kaivannut takaisin omalle tasolleni. Ainoat kerrat jolloin olen tuntenut itseni varmaksi alusta loppuun, oli perustason tunnilla tiistaina ja jatko-1 tunnilla torstaina. Muina päivinä olen lähinnä säheltänyt. Jos olisin edes yrittänyt parhaani, virheet ja epäonnistumiset eivät haittaisi. Kuuluhan se oppimiseen. Mutta sellaista puolivillaista sinne päin tekemistä on vaikeampi antaa itselleen anteeksi.

Ehkä odotin tältä viikolta liikoja. Ostin pitkästä aikaa anytime-kortin, ja olen käynyt tunneilla joka päivä. Tiistaina jopa kolmasti. Samalla kun olen tuplanut tuntimääräni kerralla, olen nukkunut tosi huonosti - aika huono yhdistelmä... Torstaina kroppa jumitti joka paikasta ja haukottelin vähän väliä, ja eilen tuntui vain raskaalta. Ehkä tunnit eivät ole sen vaikeampia kuin ennenkään, se on vain minä joka ei jaksa pysyä perässä! Ja kun alkaa olla riittävän väsynyt, herkistyy ja turhautuu pienestäkin. Tällä viikolla vanhat ulkonäköpaineet ovat nousseet takaisin pintaan ja olen irvistellyt peilissä mun paksuille, anteeksi, muodokkaille reisille. Olen tuntenut itseni ikälopuksi 15-vuotiaiden vieressä ja kömpelöksi ek-luokkalaisten taidonnäytteiden jälkeen. Heitin pyyhkeen kehään ennen kuin edes yritin, ehkä suurin synti minkä voi tehdä. Jos ei ole valmis epäonnistumaan, ei pääse nauttimaan onnistumisen hetkistäkään!

On myös hyvä kuunnella omaa kroppaansa. Jos väsyttää, pitää levätä - tai ainakin tyytyä siihen että vähempikin kelpaa. Aina ei tarvitse puskea ja yrittää parhaansa, joskus riittää että käy tunnilla ja saa kropan lämpimäksi ja liikkeelle. Kun treenaa paljon (tai vähän), kaikki päivät eivät voi olla huippuhyviä. Ja silloinkin kun tuntuu että mikään ei onnistu ja kaikki näyttää karsealta, yleensä jokin asia on kuitenkin toiminut. Jos ei ne uudet askeleet, niin sitten ne tutut perusasiat. Esimerkiksi tällä viikolla olen saanut entistä parempaa tuntumaa fondue-sarjassa, ja opettaja tykkäsi että jalkani näyttävät paremmilta. Sain myös paljon hyviä korjauksia, jotka toivon mukaan siirtyvät pikku hiljaa aivoista lihaksiin.

Tämän viikonlopun aion rentoutua, kuittaa univelat, ulkoilla, venytellä ja pitää hauskaa. Maanantaina on uusi tanssipäivä ja uusi, parempi yritys. Joka tapauksessa aion nauttia kaikista hetkistä, ja heittäytyä mukaan musiikin vietäväksi!

Onko sinulla ollut tunteja taikka kausia jolloin mikään ei tunnu onnistuvan? Oletko sortunut vertailemaan itseäsi muihin (sen sijan että katsoisit omaa kehityskaartasi)? Miten olet nostanut itsesi takaisin ylös?

Asentoa ei ole korjattu, tukijalan paino on liian takana ja tankojalka voisi olla enemmän auki.
Tekniikassa riittää loputtomasti parannettavaa!
 

8.9.12

Atleetilla spagaatti tilauksessa

Huokaus... Olisipa minullakin yhtä notkea ja balettiystävällinen kroppa kuin tanssikamullani! Kun opettaja tulee nostamaan, tämän jalka nousee arabeskissa jopa pään yläpuolelle - ei todellakaan mikään normisuoritus aikuiselta harrastajalta. Ihmekös tuo jos ope kehuu uskomattoman taipuisaksi! Lahjakas balettikamuni ei edes ole balettioppilaitoksen kasvatteja tai voimistelutaustan omaava tanssija. Tavallinen aikuisena aloittanut harrastaja kuten minäkin, vaan ei niin tavallinen. Mutta me olemme kaikki erilaisia ja ainutlaatuisia - toinen on luonnostaan supertaipuisa ja toinen... jotain muuta. Ei ole hyväksi lähteä vertailemaan itseään muihin tanssijoihin, ellei sitten hae mallia ja inspiraatiota heidän tavastaan tanssia.

Onko kellään kokemuksia? Toimiiko tämä edes jos ei ole jo luonnostaan taipuisa?
Kuva täältä: flexistretcher.com

Kuitenkin turhaudun aika ajoin kroppani vastahakoisuuteen venyä ja taipua enemmän. Minulla on kohta kaksi vuosikymmentä tanssia takana, enkä vieläkään pääse spagaatissa alas asti. Kun vasen jalka on edessä, olen tosi lähellä - mutta toinen puoli ei vain suostu. Ei niin että se olisi harrastajalle mikään ehdoton vaatimus, mutta aika moni iso liike näyttää paremmalta kun liikkuvuutta on enemmän. Grand jeté jää vajaaksi ilman sitä, arebeskit matalaksi, jalat eivät nouse korviin - kaikki on vähän vaatimattomampaa. Tiedän toki että aikuisen harrastajan ei tarvitse venyä kuten nuoren balettioppilaan taikka ammattitanssijan, eikä notkeus ei ole muutenkaan kaikki kaikessa. Baletissa tarvitaan myös voimaa, tasapainoa, koordinaatiota, musikaalisuutta, kykyä oppia sarjoja ja ottamaan vastaan korjauksia, ja persoonallisuutta.

Oma opettajani kertoi minulle kerran että kropallani kaikki on mahdollista. Tarkoittaen että hän ei teetä tai vaadi meiltä mahdottomia. Minulla ei siis ole fyysisiä esteitä harjoitella samaa kuin muutkin meidän tunneilla, eikä mikään estä oppimasta lisää. Valmiuksia ja tekniikkaa on riittävästi jotta voisin nauttia tunneistani. Kunhan olisin itsekin itseeni tyytyväinen - ja muistaisin ne omat vahvuuteni! Ihmisellä on kuitenkin tapana haluta sitä mitä ei voi saada. Omalla kohdallani se on juuri tuo haluttu ylenpalttinen taipuisuus - asia, millä ei ole mitään merkitystä baletin ulkopuolella. Mutta miksi se luonnistuu niin monelta, ja toisilta ei ikinä? Löysin sattumalta siivouksen yhteydessä vanhan Evita-lehden numeron (syyskuu 2009), ja siinä kerrotaan näin:

"Jotkut taipuvat kuin kumia. Jotkut hyväkuntoisetkaan taas eivät veny millään. (..) Ihmiset jaetaan ruumiinrakenteensa puolesta karkeasti kolmeen ryhmään:

Leptosomi  on rakenteeltaan pitkä ja hoikka. Vilkkaan aineenvaihdunnan vuoksi ylipainoa kerääntyy harvoin. Kudokset ovat luonnostaan elastisia, mutta lihasvoiman hankkiminen on työlästä. Spagaatti onnistuu leptosomilta vähällä treenaamisella.

Pyknikko on pyöreä ja lyhyt. Aineenvaihdunta toimii hitaasti, minkä vuoksi ylipainoa kertyy helposti. Pyknikon on helppoa hankkia voimaa, notkeutta ja kestävyyttä. Spagaatti vaati yleensä määrätietoista harjoittelua.

Atleettisella tyypillä on vahvat, kehosta erottuvat lihakset. Luusto on kulmikas. Atleetti on hyvä lihasvoimaa vaativissa lajeissa, mutta kudokset ovat kireät. Spagaattiin venyminen on työlästä, jopa mahdotonta." (Teksti: Mirja Aarnio)

Arvatkaa mihin ryhmään minä kuulun? Tämän perusteella voisin ripustaa tossut saman tien naulakkoon, jos spagaatti olisi kaiken alku ja loppu. Onneksi näin ei ole. Sitä paitsi en ole yhtä jäykkä kuin aloittaessani baletin, edistystä on siis tapahtunut kaikesta huolimatta. Kunhan venyttelen päivittäin (mikä on atleettiselle tyypille suositeltavaa), liikkuvutta on kohtuullisesti. Ei "uskomattoman" paljon, mutta kuitenkin tarpeeksi baletin harrastamiseen.

Mihin ryhmään sinä kuulut? Mitä kokemuksia sinulla on ollut oman kroppasi kanssa?