14.11.13

Seitsemän päivää balettia: Torstai on toivoa täynnä

Torstai. Viikon toinen aamutunti. Herään suht pirteänä, vaikka olin tavan mukaan kotona vasta klo 22 jälkeen. Aamiaiseksi syön kaurapuuroa rusinoilla, rahkajukurttia ja otan vielä banaanin mukaan matkaevääksi. Kahvi on ihan pakollinen, en herää ilman sitä. Nutturan laitan valmiiksi kotona ja puen myös treenipuvun ja sukkikset alle. Tanssikoululla pääsemme yleensä vasta varttia vaille sisään, enkä halua tuhlata lämmittelyaikaa. Törmään ulko-ovella meidän opettajaan, ja vaihdamme kuulumisia. Odotan tuntia innolla.

Tankoharjoitusten aikana tulee taas roppakaupalla korjauksia. Välillä ope tulee aivan eteen, eikä luovuta ennen kuin näkee että olen ymmärtänyt korjauksen tai hienosäädön - ja teen sen hänen silmien alla oikein. Vähintäänkin paremmin. Usein Madame huutaa korjaukset salin toiselta puolelta, ja yleensä se menee näin: "Johanna, stretch your knee! Johanna, left/right shoulder down! Johanna, keep your turn-out!" Korjausten lisäksi saamme kaikki runsain mitoin kehuja, tai kutstutaan niitä vaikkapa positiiviseksi palautteeksi. Joka tapauksessa tekee hyvää kuulla open kommentoivan: "good, better, yes, bien, very nice, beautiful, yes, excellent..."

Tangolla teemme adagion jossa viimeinen developpé tulee eteen, ja samalla taivutamme cambrén taakse. Opettaja sattuu just silloin mun kohdalle, ja hän ottaa kevyellä kädellä kiinni vasemmasta jalastani (varpaista, jos ollaan tarkkoja). Onnistun kuitenkin pitämään jalan ylhäällä omilla lihaksilla, koko taaksetaivutuksen ajan. Ope: "Nice." Hymyilen takaisin. Tänään moni asia sujuu tosi hyvin. Diagonaalissa teemme piruettisarjaa jossa on nopeita relevé-developpeita, balancoir -ympärimenoa, piqué arabeski, t.p.d.b, preparaatio en dehors pirtsaan, fouetté käännös ympäri, toinen piruetti, nopea pas de bourré ja lopetusasento Balanchine-tyyliin. Ope patistaa meidät tanssimaan "full out", eli liikkumaan isosti ja käyttämään koko diagonaalin pituutta (ja se on kuulkaas pitkä sali). Olen sählännyt tämän sarjan kanssa aiemmin, mutta nyt löydän toisella kierroksella oikean moodin. Annan palaa - ja mitä tapahtuu? Kaikki loksahtaa paikoilleen. Piruetit, tasapainot, koordinaatio, ihan kaikki. Fiilis on sen mukainen. Ihanaa.

Ihan paras palaute tulee tänään kuitenkin käsistä: "Your port de bras is beginning to look like mine.." Kun olin ensimmäisiä kertoja Madamen tunneilla, oletin että me oppilaat tekisimme perusakateemista port de bras:ta, rippumatta open omasta tulkinnasta. Ajattelin että se on principal tanssijan ja mestariopettajan etuoikeus olla taiteellinen. Mutta ei. Hän halusi että teemme juuri niin kuin hänkin. Se on aika paljon vaadittu ja toivottu. Madamen port de bras, épaulement, kasvojen, katseen, koko vartalon käyttö on tavattoman hienostunutta, hengittävää, herkkää, vahvaa ja kaunista.  Meille hän kertoo että hän haluaa nähdä värejä ja sävyjä, persoonallista ja nautinnollista tanssimista. "Make me enjoy it!" Aluksi minua ujostutti, mutta nyt liike on alkanut syntyä ihan itsestään. Se on ihana tunne.

Alkuperäinen kuva (ilman tekstiä): Nikolay Krusser. Teksti: oma. 

11.11.13

Seitsemän päivää balettia, osa 1



Sunnuntai. Aamupäivätunti ja Kansallisbaletin huippuhyvä pianisti Dima säestämässä! Olosuhteet ovat mitä parhaimmat, mutta olen nukkunut huonosti enkä ole oikein vireessä... Tunnin loppua kohden turhaudun omiin sähläyksiin ja surkeisiin piruetteihini. Meidän ihana opettaja sen sijan on yhtä kannustava ja ystävällinen kuten aina. Oikeasti, virheet ja epäonnistumiset kuuluvat oppimiseen. Jos ei yritä, ei voi mennä pieleen. Siksi pitäisi säilyttää keskittynyt, rauhallinen ja positiivinen mielentila - silloinkin kun mikään ei tunnu sujuvan. Jos kompuroi kesken sarjan, ei tarvitse luovuttaa. Ei sitä lavallakaan voi perääntyä kesken tanssin...

Maanantai. Ei tanssia. Yksi mahdollinen tunti on liian aikainen, ja toinen liian myöhäinen. Mutta lepo tekee hyvää ja työpäivän päättyessä odotan jo iloisena seuraavaa aamua. Mun entisessä kotimaassani Saksassa puhutaan Vorfreudesta, kivan tapahtuman mieluisasta odotuksesta. Baletin harrastuksessa onkin se ihana puoli että on aina jotain kivaa tuntia mitä odottaa. Muuten ilta kuluu trikoita pestessä, treenikassia pakatessa ja venytellessä. Pakotan itseni ajoissa nukkumaan. Keskiyön jälkeen alakerta palaa kotiinsa riidellen ja kolistellen. Tungen tulpat korviin ja laitan pään tyynyn alle, mutta olen niin vihainen että unentulo kestää.


Tiistai. Mahdollisesti mun lemppari treenipäivä. Meitä on aamuisin vähemmän, siinä 8-12 oppilaan paikkeilla - ja se tietää rankempaa tuntia. Mikä on siis hyvä asia. Tänään olo on kuitenkin hieman nuutunut, ja kun huomaan että opettaja valmistelee uusia sarjoja, kysyn leikilläni tarvitseeko mun olla hereillä. Tunti sujuu kaikesta huolimatta hyvin. Saan paljon henkilökohtaisia korjauksia, ja kannustavia kehuja. Se ei ole mitenkään poikkeuksellista, enkä ole suinkaan ainoa. Madame on erittäin vaativa opettaja. "I want to see quality!" Tekniikkaa hiotaan jatkuvasti, laatu ja puhtaus ovat avainsanoja - mutta mitään ei tehdä ilman tanssillisuutta. Tunnilla ei haluta nähdä balettikoulurobotteja, vaan persoonallisia tanssijoita. Liike on suurta, venyvää ja hengittävää. Epaulementiin kiinnitetään paljon huomiota. Kädet saavat elää: "Play with your port de bras." Kasvoja ja katsetta ei myöskään unohdeta: "Use your port de tête (tête = kasvot)." Alas ei katsota ellei koreografia vaadi sitä. Silmien pitää nähdä jotain, katse ei saa olla tyhjä. Ja: "Always be elegant."

Kuva: pinterest

Petit allegrossa tulen oudosti alas, nilkkaan sattuu. Kipu ei jää päälle, ja voin astua normaalisti, joten jatkan. Sama kipu uudestaan. Nyt menen sivuun, en uskalla riskeerata enempää. Jalka tuntuu edelleen ihan normaalilta, vaikka pyörittelen ja tunnustelen sitä. Opettaja kysyy huolestuneena josko tarvitsen jäitä, mutta kerron ettei tässä mitään vakavampaa ole sattunut. Jään seuraamaan tuntia loppuun asti. Harmittaa ihan pirusti, etenkin kun meillä on uusia ja tosi kivoja hyppysarjoja! Tunnin jälkeen meinaan hipsiä pois, mutta ope pyytää vielä takaisin. Kyselee tarkemmin nilkasta, missä sattuu ja miten. Hän arvelee että se voisi olla äkillinen lihasjännitys tms., ja suosittelee jäitä ja hierontaa. Kun huikkaan lähtiessä että nähdään huomenna, opea naurattaa. Kuulostaa varmaan hullulta, mutta en jää kovin herkästi pois tunneilta. Madame tietää tämän, mutta luottaa myös siihen että tiedän mitä olen tekemässä.

Keskiviikko. Iltatunti ja pointe, edelleen avec Madame. Keskiviikkoisin meillä on usein täysi sali, ja on hauska nähdä tuttuja treenikamuja. Ennen tuntia ehtii just vaihtaa kuulumisia, tunnin aikana korkeintaan hymyn tai kaksi. Tykkään siitä että meidän ope aloittaa tunnin aina iloisella tervehdyksellä: "Good evening!" Sen jälkeen tehdään eka lämppäri, degagét ja pliét tankoon päin. Madame kiertää jo tässä vaiheessa salia, ja korjaa lempeästi yhden selkää, toisen hartioita tai aukikiertoa, tai nilkan ojennusta. Sama linja jatkuu kaikissa harjoituksissa, henkilökohtaisia ja yhteisiä korjauksia satelee. Se tarkoittaa että Madame on usein myöhässä (mitä hän itsekin pahoittelee), ja että keskilattialla ei ehditä tehdä niin paljon. Minua se ei haittaa. Kaikki korjaukset ja kannustamiset ovat kullan arvoisia.


Ennen tuntia opettaja kyselee nilkan perään, ja kerron ettei ole ollut kipua eilisen jälkeen. Hän varmistaa vielä että keskeytänhän treenin jos tuntuu vähänkin oudolta, johon vastaan että tottakai. Ope on kuitenkin nähnyt lävitseni."With you I can never be really sure..." Jep, olen ollut tunneilla ennenkin erinäisten kremppojen kanssa. Mutta olen aina pystynyt säätämään tekemisiäni. Enkä puske kipurajojen yli. Tai sanotaan näin: Tiedän mikä kipu on vielä siedettävän rajoissa ja milloin pitää oikeasti hellittää. Tunti sujuu ongelmitta. Grand allegrossa meillä on Giselle-tyylinen hyppysarja. Temps levé - fouetté arabeski ja kädet siten että molemmat menevät etukautta takaviistoon. Tätä toistetaan kunnes happi loppuu. Ihanaa. Oikeesti.

Pointe on ollut tänä syksynä entistä haastavampi. Siitäkin huolimatta etten osallistu toisen opettajan jatkotason tunnille. Päätin nimittäin kesän jälkeen että teen mielummin perustreeniä. Olen kiirehtinyt turhan nopeasti kokeilemaan vaikeita variaatioita, mikä on aiheuttanut lähinnä turhautumisia. Madame on tässäkin asiassa vaativa. Pointe-tunti (45 min) on tekniikkaa varten, muilla tunneilla tanssitaan. Me (hänen perustaso-ryhmänsä) olemme vielä suhteellisen aloittelijoita, eikä meillä ole vielä tarpeeksi vahvaa tekniikkaa haastavampiin tanssisarjoihin. Onneksi Madamen perustreenikin on tanssillista, vaikka se onkin rankkaa jaloille. Mitään ei tehdä sinnepäin. Harjoituksissa painotetaan erityisen paljon demi-pointea, sekä releveissä että alastuloissa. Muuten, mun ehdoton pointe-inhokki: cambré eteen tokasta asennosta, kärjillä. Mun aukikierto ei ole muutenkaan parhaasta päästä, ja tokassa asennossa kantapäät tahtovat kääntyä väkisinkin sisäänpäin. Lisäksi mulla on ongelmia pysyä boksin yläpuolella. Ja kun näen koko komeuden peilistä (ei pitäisi katsoa!!), niin tekisi mieli pakata tossut saman tien kassiin. Mutta sitten on niitä muita juttuja mistä tykkään. Esimerkiksi kaikki mitä tehdään yhdellä jalalla, etenkin jos vasen on tukijalkana. Toinen asia: Olen viime aikoina tapellut tossujeni kanssa. Mikään tuttu malli ei enää toimi. Ehkä mun tekniikka on kehittynyt ja jalka muuttunut sen mukana? Odotan veropalautusta ja käyntiä tossukauppaan... Mutta siitä lisää toisen kerran.

Olen käyttänyt noita isoja "siivekkeitä" Ouch Pouchien sijan. Muoto on sellainen että sopivat just vampin sisään. Toimivat myös hyvin jos tossu on hieman väljä, mutta liian tiukka paksumman pehmusteen kanssa. 

Torstai. Mun piti laittaa koko viikko tänne kerralla, mutta siitä tuli liian pitkä tarina. Jatkan seuraavassa postauksessa, mikäli yksikin lukija kommentoi tätä. En ole pitkään aikaan kirjoittanut omista tunneistani ja tuntemuksistani, joten odotan palautetta hieman jännittyneenä...

Tanssillisin terveisin,
Johanna

4.11.13

Deca Dance Helsinki - tunnin tykitys

Ohad Naharin: Deca Dance Helsinki. Kansallisbaletti. Kuva (c) Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Väliaika Kansallisbaletissa. Vajaa puoli tuntia aikaa vaihtaa kuulumisia ja tunnelmia, nauttia lämpiön tarjoilusta ja jonottaa vessaan... Itselleni siitä on muodostunut mukava perinne, ja odotan aina tuttujen tanssi-intoiljoiden näkemistä. Parhaassa tapauksessa olen katsomossa pressilipulla, ja talo tarjoaa väliaikajuomat. Se on mulle aika luksusta! Tällä kertaa jäin kuitenkin ilman intermission iloja. Kansallisbaletin uudessa ensi-illassa ei ole väliaikaa laisinkaan, vaan yksi tunti ja kymmenen minuuttia tanssia, non-stop. Mutta taukoskumpat ovat lopulta toisarvoisia. Olen paikan päällä tanssin takia.

Ohad Naharinin Deca Dance Helsinki on kierrätystä aiemmista teoksita, re-miksaus ripauksella uutta. Olen nähnyt Naharinin matskua ennenkin: Etenkin Minus 7 vei jalat alta. Mahtava biisi. En kuitenkaan tunne hänen teoksiaan niin hyvin että tunnistaisin mikä on uutta ja vanhaa tässä ensi-illassa. Ohjelmassa lukee kyllä että koreografia koostuu otteista, ja otteiden alkuperäiset teokset on myös mainittu nimeltä. Naharinilla on ilmeisesti tapana työstää koreografia tanssijoitten kanssa niin että siitä tulee ryhmän näköinen. Vieressä istunut sisäpiiriläinen kertoikin että teos oli ihan eri näköinen Pietarissa. Naharinin työskentelytapa on myös mielenkiintoinen: tanssijat harjoittelevat alusta asti ilman peiliä. Hesarin haastattelussa koreografi jopa kommentoi että tapa leviäisi ennen pitkää myös baletin puolelle. Sitä en kyllä usko, vaikka aika ajoin olisi kaikkien hyvä treenata ilman peiliin tuijottamista!

Eun-Ji Ha ja Linda Haakana. Kuva (c) Sakari Viika /SKB.


Deca Dancea kun katselin, ihastelin taas sitä miten monipuolinen ja taitava ryhmä SKB onkaan. Kuinka moni tanssija pystyy hyppäämään Ruususen variaatioista nykytanssin pyörteisiin? Se vaatii paitsi tekniikkaa myös uskallusta ja heittäytymistä, taiteellista kypsyyttä ja ennakkoluulotonta asennetta. Nykypäivänä harva balettitanssija tekee enää pelkästään klassista balettia. Voin kyllä kuvitella että erilainen liikemateriaali tuo mielenkiintoista vaihtelua treenaamiseen ja esittämiseen. Samalla sen täytyy olla myös haaste kropalle, kun pusketaan pois tutuista liikeradoista. Ohad Naharin onkin kehittänyt ihan oman tekniikan, jota kutsuu "Gagaksi". Videolinkissä Naharin kertoo itse mistä on kysymys: Ohad Naharin discusses Gaga movement.

Mitä sitten jäi illan Deca Dancesta mieleen? Alku oli lupaava. Ryhmä liikkui kuin yhtenä organismina, jokainen pienikin ele sävähdytti. Ryhmäbiisien välissä nähtiin sekä sooloja että pienempiä ryhmiä. Kolmen tanssijan esittämä "Trio Mabul" ei oikein kolahtanut. Ehkä yritin liikaa hakea tarinaa kahden naisen ja miehen kohtaamisessa. Linda Haakanan ja Eun-Ji Ha:n "B/olerossa" oli hienoja hetkiä, mutta tuttu musiikki vei väkisinkin muistot Johan Ingerin mahtavaan "Walking Mad" biisiin. Viiden miehen tanssimassa "Black Milk:issä" oli lähestulkoon dervissimäistä liikettä, ilmavia hyppyjä, tanssin riemua. Siinä nähtiin myös eräänlainen yhteisöön tai veljeyteen liittyvä rituaali, jossa miehet maalasivat itsensä märällä savella. Se mikä ei minulle ihan auennut: oliko saven ja veden jälkiä siivoava tekniikka osa esitystä vaiko vain välttämätön huoltoseisokki ennen seuraava biisiä?

Ohad Naharin: Deca Dance Helsinki, "Black Milk". Kansallisbaletin tanssijoita. Kuva (c) Sakari Viika / SKB.

Tietynlainen sirpalemaisuus vaivasi hieman kokonaisuutta. En aina hahmottanut miten otteet eri biiseistä liittyivät toisiinsa, muutoin kuin samalla puvustuksella. Musiikkiakin kuultiin laidasta laitaan: Beach Boys, Missy Elliott, Goldfrapp, Maurice Ravel, Vivaldi... Ainoa havaittava punainen lanka Naharinin omanlaisen liikekielen lisäksi oli tanssijoitten käyttämissä laskuissa. Sekä biisin alussa että lopussa tanssijat laskivat sekä sormin että asennoin yhdestä kymmeneen. Lopussa nauhalta kuuluivat numerot vieraskielisenä - enkä millään saanut päähäni millä kielellä! Viimeinen, deca, viittaa kreikan kieleen, mutta muista en mene sanomaan. No, se ei ole niin oleellista.

Näin lavalla niin monta herkullista hetkeä ja yllätystä että voisin mennä katsomaan toisenkin kerran. Esimerkiksi se kohta missä tanssijat maiskuttavat rytmissä. Tai Frans Valkaman ja Eemu Äikiön herkkä ja humoristinen salonkitanssi... Tai viimeisen tanssijan iloittelu verhon jo laskeutuessa... Kansallisbaletin tanssijat vetivät kyllä kaikki pisteet kotiinpäin. Ja Johanna Nuutinen on uskomattoman upea tanssija! Hänessä yhdistyi kaikki se mistä Naharin puhuu ylläolevassa videossa: herkkyys, iskevyys, omien rajojen ylittäminen, sielukkuus.

Menkää katsomaan!

Ohad Naharin: Deca Dance Helsinki. Tanssija: Johanna Nuutinen. Kuva (c) Sakari Viika /SKB.