Paluu arkeen

Tällä blogirintamalla on viime aikoina ollut hiljaista... Siihen on kuitenkin hyvä syy: viime tanssivuoden jälkeen olen palannut palkalliseen työhön ja normaaliin työaikaan. Mikä tarkoittaa että lähden kotoa klo 9 aikoihin, ja tulen takaisin yleensä vasta klo 22 jälkeen. Olen jo huomannut että iltaisin ei parane enää valvoa ja roikkua netissä, vaan pitää valmistautua jo seuraavaan päivään. Täytyy purkaa treenikassi, käydä pesulla, pestä trikoita, syödä yöpalaa (olen aina nälkäinen), pakata uusi treenikassi, venytellä hetkisen, vaihtaa kuulumisia ja käydä nukkumaan ennen keskiyötä. Se on vaatinut tiettyä kurinalaisuutta, muuten tanssin ja työn tasapainottaminen ei onnistu! Onneksi työpaikalta on lyhyt kävelymatka tanssikoululle, joten olen voinut olla töissä klo 18 asti ja silti ehtiä vielä klo 18.30 balettitunnille. Kiire siinä kyllä tulee. Lapsia minulla ei ole, kuten perheelliset lukijat ovat varmaan jo arvanneet...

Olen aina tykännyt valmistautua huolella, ajoittaa lounaat ja eväät mahdollisemman hyvin, tulla ajoissa tanssikoululle, kammata siisti nuttura ja lämmitellä ja venytellä rauhassa. Silloin kun se ollut mahdollista. Olen myös juossut työpaikalta, vaihtanut vaatteet lennossa ja ehtinyt saliin just ennen kuin opettaja näyttää ekan sarjan. Se ei ole ihanteellista, mutta sitä voi avittaa. Nutturan olen laittanut valmiiksi jo töissä, se säästää huonona hiuspäivänä ainakin viisi minuuttia. Jos tekee palauttavia venytyksiä joka ilta, on liikkuvuus tunnillakin parempaa. Jos töistä tulee kiire ehtiä tunnille, käy matka jo pienestä lämppäristä. Matkalla on hyvä rauhoittaa pää päivän kiireistä, ja vaihtaa mielessään jo siihen hetkeen kun käsi lepää tangolla ja musiikki alkaa...

Treenipäivänä on myös tosi tärkeätä mitä syö ja milloin. Aamiaista en jätä koskaan väliin, ja lounaaksi syön usein jotain kana-vihannes-riisiruokaa. Salaatti olisi hyvä lisäksi, mutta uuden työpaikan yhteydessä ei ole omaa ruokalaa joten olen siirtynyt mikroiluun. Salaatit jäävät iltaan tai viikonloppuun. Hedelmiä mulla on aina mukana, yleensä banaania. Tykkään myös skyr-rahkoista, mutta vain niistä joissa ei ole makeutusaineita. Vältän kaikkia keinotekoisia koska saan niistä ilmavaivoja. Samasta syystä pavut ja parsakaalit jäävät ainakin tanssipäivinä pois. Kuka nyt haluaisi kaasuttaa tunnilla tanssikamujaan? Sen sijan pähkinöistä saa hyvin energiaa. Pidän myös luontaistuotekaupoista saatavista energia- ja proteiinipatukoista. Lidlistä ostan silloin tällöin hedelmä-smoothien mukaan. Halvempaa kuin muualla ja hyvää. Smoothiesta saa äkkiä energiaa kesken tunnin, jos rupeaa heikottamaan.

Ihan joka päivä en tanssi. Torstaisin on vapaa arki-ilta, ja lauantaisin teen kaikkea muuta. Sunnuntaisin minulla on yksi bonus-tunti, mutta ei muuta. Tanssia on siis viitenä päivänä viikossa, ja vaikka se vaatii järjestelyjä ja itsekuria, niin minulle se on ihanteellista. Pitää kyllä kertoa että aina ei mene kuten Strömsössä. Tosi hyvien treenien jälkeen käyn iloisesti ylikierroksilla, enkä saa heti unta. Ja välillä jään roikkumaan nettiin kun kavereita ei ehdi muuten tavata. Olen myös jättänyt kassin pakkaamatta, ja sitten aamun kiireessä unohtanut tossut kotiin (josta tuli ylimääräinen 1,5 tunnin kierros kotiin ja takaisin stadiin). Uuden työn opettelu on myös vaatinut veronsa. Tunneilla minulla on ollut tavallista enemmän bläkkäreitä. Moni asia tulee selkärangasta kuten ennenkin, mutta jos ope laittaa uuden ja nopsan hyppysarjan olen tippunut kärryiltä. Univelkaisena tehot eivät ole samat, ja minun on pitänyt opetella myös antamaan itselleni armoa. Aina ei jaksa tehdä parhaansa, virheitä tulee ja se on okei. Silti en vaihtaisi yhtäkään tuntia pois. Tanssiminen on vain niin ihanaa!

Kärkitossuille löytyi näppärä kuivauspaikka! 

Loisto-oppilas

Löysin muuton yhteydessä kellarin kätköistä kasan vanhoja kalentereitani - ja siinä samassa ensimmäiset tanssiin liittyvät muistiinpanoni! Kommentteja ei ole paljon (eikä joka tunnille), mutta ajattelin että niille kuuluu paikka tässä blogissa. Eletään siis vuotta 1991 (ei kuitenkaan yllä olevassa kuvassa, se on nimittäin viime vuodelta).

08.1.1991 Tanssivinttiin, ilmoittauduttiin ja ostimme lippuja (siihen aikaan maksettiin suoraan).

13.1.1991 Eka jazztunti - kivaa. Kalenterissa sitä ei lue, mutta muistan edelleen musiikin: MC Hammer ja "U Can't Touch This"! Hauskaa ja hikistä. Mitä en muistanut: Jo tällä ekalla jazztunnilla opettaja kertoi että aikuisille on tarjolla myös balettia, ja uusi alkeistunti on juuri alkamassa...

17.1.1991 Ensimmäinen balettitunti klo 18. Tykkäsin kovasti - hyvä ope Jill. Aloitimme lattialla istuen, jalat edessä ja nilkat flex-pointe, heel - ball - toe. Opettaja oli amerikkalainen, puhui täydellisesti suomea, mutta käytti balettiranskan lisäksi englantia. Harjoitukset olivat yksinkertaisia, mutta kaiken perusta. Olin heti koukussa.

24.1.1991 Balettiin. Uudet mustat trikoot + puku päällä. Alkeita, pliet etc.. Hyvä tunti mutta pissatti kovasti. Jännitystä vai unohdinko käydä? Kesken tunnin ei kyllä ole kiva rynnätä vessaan, eikä meillä aina ole edes taukoa tangon ja keskilattian välissä. Mutta jos on pakko, niin on pakko ;)

31.1.1991 Grand plie barreilla. Kyllä tuntuu reisissä. Huvittaa että kirjoitin tangon balettiranskaksi.

14.2.1991 Good, very good. Ilmeisesti eka opelta saatu kehu. Positiivinen palaute on tärkeää, se kannustaa eteenpäin. Silloinkin kun tietää että kehut ovat suhteutettu tasoon ja omiin valmiuksiin. "Hyvä" on silti "hyvää", oli se sitten alkeistasolla tai edistyneitten tunnilla. Omaa edistymistään ei myöskään pidä verrata toisiin harrastajiin, sillä jokainen on ainutlaatuinen ja erilainen oppija. Mutta jos huomaa jonkun tanssivan tai tsemppaavan erityisen hyvin, voi tietenkin katsoa mitä kyseinen tanssija tekee toisin - ja ehkä saada siitä inspiraatiota!

04.4.1991 Enää yksi käsi tangolla. Merkkipaalu! Mahtavaa miten silloin niin pienet asiat olivat niin isoja juttuja. Joka kerralla oppi huimasti uutta ja edistyi.

16.5.1991 Aerobic ja sieltä balettiin. Sain vähän kehujakin (nice), oli joustoa jaloissa ja hyppyni pomppasi... Oli kiva huomata olevansa hyvä jossain. Olen usein sanonut etten ole lahjakas, eikä kukaan balettiopettaja ole koskaan mennyt väittämään toisin. Ei niin että olisin (ollut) toivoton tapaus, tuskin sellaista edes on. Mutta mitä tulee baletin erityisvaatimuksiin: En ole luonnostaan notkea taikka taipuisa, aukikiertoa on vähäisesti, eivätkä jalat nouse kevyesti vieläkään. Siitä huolimatta olen mennyt eteenpäin, edistynyt ja kehittynyt tanssijana. Kehujakin on tullut matkan varrella, ja monia ihania onnistumisen tunteita ja elämyksiä.

Mietin tässä että mikä sai minut alunperin niin innostumaan? Yksi syy oli varmaan se että opettaja oli niin hyvä: tiukka, tarkka, kannustava ja inspiroiva. Hän ei vaatinut meiltä balettikoululaisen valmiuksia, enkä koskaan kokenut olevani vääränlainen tai riittämätön. Jos opetus olisi ollut tylsää tai ikävää, olisi se voinut jäädä siihen. Tosin ystäväni joka aloitti samaan aikaan, ja piti myöskin opettajasta, ei sitten kuitenkaan jatkanut. Moni muukin on kokeillut, eikä kokenut balettia omaksi jutuksi. Ehkä olin sittenkin "sopivampi" kuin mitä olen aina ajatellut? En ollut niin sanotusti ballerinamatskua, mutta olin liikunnallinen ja ihastunut balettiin. Joitain vuosia myöhemmin silloinen opettajani kehui kerran tunnin jälkeen "loisto-oppilaaksi". Edelleenkään en venynyt spagaattiin, jalat eivät nousseet korviin, arabeskit olivat lähempänä lattiaa kuin kattoa, ja piruetit parhaimmillaan tuplia. Mutta tykkäsin olla tunneilla ja saada korjauksia. Keskityin ja tsemppasin. Otin tanssimisen tosissani, otsaa rypistämättä - ja iloitsin joka hetkestä. Enempää siihen ei tarvittu, eikä tarvita vieläkään.

Tänään pohdin miksi ja minne sen aikainen "loisto-oppilas" ja rohkea heittäytyjä on vetäytynyt. Syitä on varmaan useampi. Esimerkiksi edistyminen on nykyään huomattavasti hitaampaa ja hienovaraisempaa, samalla kun opettajat ovat entistä vaativampia (vaikka tykkään nimenomaan vaativista opeista - kunhan eivät ole ilkeitä). Tieto lisää myös tuskaa. Alussa sitä vain kokeili kaikkea ennakkoluulottomasti, mutta nyt olen paljon tietoisempi monista heikkouksistani ja fyysisistä rajoistani. Joskus se jarruttaa uuden oppimista, ja se vasta turhauttaakin. Sitä haluaisi olla niin paljon parempi! Mutta pitäisi myös muistaa nauttia siitä mitä on jo oppinut - ja ottaa ne uudet haasteet rohkeasti vastaan.

Viime vuoden lopussa pohdin haluanko ylipäätään jatkaa tanssimista... Olosuhteet olivat olleet vaikeat jo pitkään, budjetti liian tiukka, ja väsymys ja epävarmuus ottamassa vallan myös tunneilla. Fiilikset eivät olleet parhaasta päästä. Joulutauon pakkoloma auttoi, kuten myös olosuhteiden muutos rutkasti parempaan. Ja kun löysin vanhat kalenterini ja luin omaa tanssinhistoriaani, tajusin sen vahvempana kuin koskaan: baletti on edelleen mun juttu. Tarve tanssia on niin syvällä, että sitä ei tarvitse perustella sen enempää kenellekään. Ei edes itselleni.