Unelmille siivet

Minun oli alunperin tarkoitus kirjoittaa suoraan kommenttiboksiin, eikä tehdä tästä omaa postausta - mutta tekstiä pukkasi koko ajan lisää! Tämä on siis jatkoa "Fiilareissa" -kirjoitukselle, ja samalla vastaus useampaan kommenttiin. Kiitos muuten kahdelle anonyymille kannustavista sanoista! :)

En halua antaa lukijoilleni sellaista vaikutelmaa että olisin jotenkin tunnevammainen, pelkkää teknistä täydellisyyttä janoava jäkittäjä! Väitänpä etten tanssi nytkään jäkittäen, vaan useimmiten nautinnollisesti hengittäen ja venyttäen. Haluan tanssia siten että baletin tiukoista määritelmistä huolimatta minun oma persoona paistaisi hyvällä tavalla läpi. Haluan löytää oman "ääneni" tanssijana. Se on haastavaa, myös ammattitanssijalle!

Klassinen baletti on esittävää taidetta, mutta se on myös esteettinen taitolaji. Asenne on toki tärkeä, ja vapaa heittäytyminen ilmaisuun myös... Mutta ilman nöyrää työntekoa ja pyrkimystä puhtaaseen teknikkaan se ei ole balettia. Baletti on vaikeata, ja kyllä ne epätäydelliset ojennukset ja tekniset puutteet näkyvät myös yleisölle. Täydellisyyttä ei ole, mutta se ei estä pyrkimästä siihen! Terve itsekritiikkki on myös paikallaan. Ja kriittisyydellä en tarkoita negatiivista itsensä ruoskimista, vaan mahdollisimman objektiivista tarkastelua, rakentavaa kritiikkiä. Pitää osata ja kestää nähdä ne omat heikkoudet, virheet ja maneerit. Ja pitää kyetä punnitsemaan ja tasapainottamaan huonot puolensa hyvien kanssa. Joitain asioita itsessäni en kykene muuttamaan (anatomia, aukikierto jne.), mutta silti löytyy aina jotain parannettavaa. Jos teen pelkästään asenteella, enkä välitä lopputuloksesta, kiellän itseltäni mahdollisuuden nousta uudelle tasolle!

Myönnän että olen välillä aika ankara itselleni, ja että odotan ehkä liikoja mitä tulee tekniseen edistymiseen. Murehdin myös liikaa omia puutteitani, ja näitten kielteisten tunteiden käsittelyssä minulla on vielä oppimista. Ja toisinaan mulla ei ole ns. hyvää päivää, enkä nauti joka ikisestä hetkestä. Tiedän myös että se menee ohi. Tavoitteeni on tanssia mahdollisimman puhtaasti, kauniisti, elegantisti ja musikaalisesti. Se voi kuulostaa aika korkealentoiselta harrastajan suusta, mutta jospa unelma antaisi siivet...

Ylläoleva kuva: Dorothée Gilbert for Repetto.

Fiilareissa

Eilisen baletin jälkeen muuan ystäväni kirjoitti facebook-seinälleni seuraavaa: ".. Johanna, jos sä et tänä iltana kirjoita siitä tunnin tunnelmasta blogiin, mun pitää aloittaa oma :)) ". Sitä ennen hän oli ehtinyt kommentoida miten keskittyneesti me kuusi teimme, ja miten otettu opettajakin oli. Harvemmin on kuulemma tullut niin paljon kehuja. Ystäväni oli ihan fiilareissa. Ja minä sekä hieman huvittunut että hämmentynyt. Olinko missanut jotain? Miksi mun fiilikset samasta tunnista olivat niin erilaiset?

Olin kyllä kuullut samaiset kehut, mutta en osannut arvata mistä ne tuli tai kenelle ne oli osoitettu. Ehkä tehtiin ryhmänä ihan hyvin, ja luultavasti yksi tai useampi tytöistä teki jotain erityisen kauniisti. Sekin on tärkeätä. Baletti ei ole yksilölaji, vaan tunnilla tanssitaan yhdessä, corps de balletina. Meidän opettaja kehuukin useammin yleisesti kuin yksilöllisesti. Olen aika monet kerrat tehnyt ryhmän mukana, ja mennyt reippaasti alta lipan, luovuttanutkin - ja silti opettaja on sanonut "hyvä / hienoa / parempi".. Silloin en voi olettaa että nyt minä onnistuin, mutta on kiva tietää että ryhmänä ei oltu surkeita! Sen sijan, jos mulla on suht varma tuntuma että onnistuin edes jossain (etenkin vaikeissa kohdissa), ja että tsemppasin tosissani - niin siinä on palkintoa (lue: tanssin iloa) tarpeeksi. Kehujen kera tai ilman.

Mutta kehut eivät olleet tällä tunnilla se juttu. Ystäväni oli nauttinut myös keskittyneestä tunnelmasta, siitä hartaudesta joka syntyy kun jokainen tanssija on sataprosenttisen läsnä. Omalta osaltani voin sanoa että olin kyllä keskittynyt, mutta pääosin teknisiin haasteisiin. Keskellä tehtiin paljon piruetteja. Viidennestä ensin plié, passé retiré ja tasapaino, sitten piruetti, toisto, uudestaan tasapaino ja kolme nopeata perättäistä, aksentti alas. Hitaat meni tosi hyvin, mutta ne kaksi viimeistä nopsaa ei sitten millään. Asento karkaa eikä tukijalka ehdi suoristua välissä. Lopulta sain tehty jotain sinnepäin kun pidin passé retirén vain coud de pieds korkeudella. Hmm.. jotain edistystä kuitenkin! Tehtiin myös diagonaalissa arabeski piruetteja, niitä jossa jokaisen väliin tulee plié. Ensin alle kaksi piqué en dehors pirtsaa, ja siitä suoraan plié ja arabeski piruetti. Kaksi kertaa. Oli aika epätoivoista menoa, en pysynyt akselin päällä enkä päässyt kahta kertaa ympäri. Vasta kun tein erikseen ja ilman musiikkia, onnistuin joten kuten. Tajusin että pitää luottaa siihen että vauhti vie ympäri ja antaa piruetin vaan liukua loppuun asti. Kappas vain.. taas tapahtui pientä edistystä! Miksi en iloinut tästä eilen?

No, koska minulla on tapana ajatella (tunnilla) liikaa, ja märehtiä omia puutteitani kyllästymiseen asti! "Liian vanha, vääränlainen balettiin, ei taipuisa/venyvä, ei irtonainen, riittämätön aukikierto, plié vois olla parempikin, jalat korkeammat, jne.." Isossa määrin se auttaa minua tekemään lisää töitä, jotta löytäisin mun kropalle ja valmiuksille mahdollisimman puhtaan ja kauniin tavan tanssia. Mutta välillä se myös lannistaa. Jos lähtökohtaisesti uskoo olevansa riittämätön, niin mistä löytyy sitä luottamusta että taitoa ja potentiaalia kuitenkin on? Opettaja voi auttaa avaamaan silmät, mutta ei pidä nojautua vain kehuihin. Ei openkaan silmä ja huomio ehdi joka hetkellä joka paikkaan. Sen sijan on hyvä muistaa mistä on aloittanut ja mihin on jo päässyt, ja että on sitä ennenkin oppinut ja edistynyt.

Ja ennen kaikkea: niin kauan kun nauttii siitä kaikesta, asiat ovat just niin hyvin kuin pitää ollakin. Kivaa ei tarvitse olla koko ajan, baletti on oikeasti vaikeata ja ajoittaiset turhautumiset kuuluvat nekin asiaan. Mutta kun liikkeet ja puutteet on puhki-analysoitu, on parasta päästää se sisäinen balleriina irti ja vaan heittäytyä mukaan! Tämän muistan nimittäin myös eiliseltä tunnilta: kun teimme adagiota, potkin vihdoin sisäisen kriitikkoni pihalle ja antauduin musiikin vietäväksi. Hetken aikaa olin ihan fiilareissa. Taisin sittenkin olla samalla tunnilla kuin ystäväni!


Ylläoleva kuva: Tanssijat Lucien Postlewaite and Carla Korbes, kuvaaja tuntematon. Lähde: Pinterest.

Terkkuja balettikilpailusta!

Voittajien on helppo hymyillä! Keskellä Candice Adea, naisten ykkönen. Oikealla punaisessa tutussa Maria Baranova joka sijoittui hienosti kakkoseksi. Takana punaisissa trikoissa Italian Francesco Frola, joka voitti koregrafia-palkinnon ja sijoittui omassa sarjassaan toiseksi. Kiinan Taiyu He vasemmalla (valkoisissa).

Helsingin kansainvälinen balettikilpailu on tanssittu, voittajat palkittu ja tanssijat kaikonneet taas maailmalle.. Olo on hieman haikea, ja samalla hämmentynyt. Baletin ulkopuolella on elämää? Viimeiset kaksi viikkoa olen elännyt vain balettia aamusta iltaan - vaikka hädin tuskin ehdin käydä omilla tunneilla! Kun en ollut vaparina front deskin takana, istuin katsomossa ja näin nyt jo tutuksi tullleet tanssijat pistämässä parastaan ilta toisensa jälkeen. Laskin mitä tuli nähtyä: yhteensä 246 biisiä, joista 173 klassista varkkaa ja 71 nykytanssi-koreografiaa. Siihen päälle vielä kaksi bonus-numeroa gaalasta. Kaikkein suosituin valinta oli Don Quixote, joko pas de deux tai soolo-varkkana. Niitä sain nähdä peräti kaksikymmentäviisi. Voitte arvata mikä musiikki soi päässä! :) 

Ehdoton suosikkini juniorisarjasta, kandalainen Alys Shee (tässä ei-kilpailevan parinsa, Jonathan Davidssonin kanssa). Alys räjäytti potin finaalikierroksen Mustan Joutsenen pas de deux:llään. Hän on nuoresta iästään (18 v) huolimatta tekninen virtuoosi, ja lisäksi upea tulkitsija. Hänen Odilensa oli sensuelli, viekotteleva ja tyylikäs!

Toinen varhaisista suosikeistani, 16-vuotias Katherine Higgins (USA). Katherine kiinnitti mun huomion valoisella olemuksellaan, sekä lavalla että sen takana. Hänellä on hurjan pitkät sääret! Katherine tanssi elegantisti ja keveän hallitusti, ja hänellä oli upeat tasapainot. Hän myös rohkeni ottaa kontaktia yleisöön, ja tanssista välittyi rakkaus balettiin! Katherine Higgins sijoittui kolmanneksi kovatasoisessa juniori-sarjassa.

Kilpailun suosikkipari, sekä yleisössä että backstagella! Filippiiniläiset yllättivät heti ensi-esiintymisellään, ja Candice Adea valloitti upealla Kitrin tulkinnallaan. Teknistä virtuoositeettiä, ja sitten sitä tärkeintä: musikaalisuutta, taiteellista ilmaisua, ja lämpöä. Olen harvoin nähnyt niin ihanan Kitrin lavalla! Partnerina charmikas Jean Marc Cordero.

Kiinalaisten voittoisa joukkue yhteiskuvassa Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Ritva Viljasen kanssa. Edessä keskellä poikien juniorisarjan voittaja, Taiyu He -varsinainen piruettikone! Tekee kasi-pirtsoja yhtä vaivattomasti kuin meikä tekee tuplia (jos mulla on hyvä päivä). Taidot eivät lopu piruetteihin, tai hyppyihin - Taiyu He vakuutti myös nykytanssissa. Harmi että hän on todella lyhyt..

HIBC2012:n viralliset tuomarit, tässä vähemmän virallisina. Edessä polvillaan Jorma Elo, takana Kenneth Greve. Vasemmalla Nina Ananiashvili, vieressä Kathryn Bennetts, Feng Ying, ja vaaleanpunaisessa takissa Madeleine Onne.

Mahtava kokemus kaiken kaikkiaan. Paitsi että sain seurata lahjakkaita ja taitavia tanssijoita lavalla ja treeneissä, tapasin myös paljon kivoja uusia ihmisiä - sekä kilpailijoita että muuten vain tanssiin hurahtaneita. Ja mun määräaikainen "lehdistö-status" oli kieltämättä aikas cool. Väliaikatarjoilut olivat mukava lisä, ja alkuerien kahden tunnin istumarupeaman jälkeen enemmän kuin tarpeen! Ja mun HIBC2012 STAFF -läpyskällä pääsi paitsi hommiin myös kulkemaan vapaasti talossa, ja otin siitä kaiken ilon irti silloin kun ehdin. Omalla ajalla kävin katsomassa lämmittelytankoa ennen illan esityksiä ja pääsin myös seuraamaan tuomari ja prima-balleriina Nina Ananiashvilin treenituntia gaala-päivänä. Se oli ihan huippua!

Nina Ananiashvili piti bonus-tunnin viimeisenä päivänä, ennen suurta gaalaa.Hän on ihan mahtava opettaja: antoi paljon henkilökohtaisia korjauskia, oli vaativa ja selvästi välittää tanssijoista. Nina pisti itsensä todella likoon, näytti täysillä - jopa grand jeté maneesissa - ja hän oli myös hauska! Sinällään korjaukset ja kommentit eivät olleet uusia, mutta katsoin ja kuuntelin tosi tarkkaan. Sen yritän ainakin muistaa että jokainen tunti on valmistaumista lavalle, vaikka en olekaan esiintyvä taiteilija!

Lisäksi kaikki vaparit pääsivät katsomaan finaaleja ja gaalaa (kolmannelta parvelta), ja saimme myös kutsun Kaupungintalon lounas-vastaanotolle ja kilpailun gaala-buffalle. Ja ansaitusti! Moni teki pitkää päivää omien töitten ohella, pelkällä ruokapalkalla - puhtaasti rakkaudesta tanssiin ja auttamisen halusta. Palaute onkin ollut tosi ilahduttavaa. Kuulin ettei missään muualla maailmalla järjestetä kisoja näin hyvin eikä olla näin auttavaisia. Hyvä Suomi!

Gaala-buffan herkkuja, mansikoita pannacotta-pedillä. Kultahippuja päällä. Nam.

Lounas Helsingin Kaupungintalolla. Lisää ruokaa!

Valokuva HIBC / Sakari Viika.

Gloria Grand Prix -voittaja, Kiinan Yun Wang. Lähes tulkoon täydellinen tanssija, jopa siinä määrin että jäi itselleni jo hieman etäiseksi.. Yun Wang taisi saada lisäpisteitä paitsi tekniikastaan, myös "esteettisestä kauneudestaan" (yhden tuomarin sanoin). Hänen erittäin siroa ja treenattua ulkomuotoaan pidetään baletin piireissä ihanteellisena (kauniit kasvot mukaanlukien), mutta mielestäni baletin ei pidä olla kauneuskilpailua - kyllä se on tanssin laatu mikä ratkaisee! Candice Adea ei ehkä tuomariston mielestä ollut yhtä täydellinen, mutta minua hän kosketti enemmän. Mutta ei voi kieltää etteikö Yun Wang olisi ansainnut palkintonsa, hän hipoi jo täydellisyyttä..

Nyt on kuitenkin aika palata arkeen. Viimeiset viikot olen valvonut ja istunut ihan liikaa, ja tanssinnut aivan liian vähän. Kävin maanantaisin ja perjantaisin omilla tunneilla (ei näytöksiä), mutta olin joka kerta niin väsynyt että muistikuvat ovat enemmän kuin hämärät.. Torstain gaalan jälkeen menin nukkumaan vasta klo neljä aamusta, nukuin viisi tuntia ja läksin tekemään viimeistä työvuoroa hotellille. Tsekkasin tanssijoita ulos ja lentokentälle lähteviin busseihin, ja se oli siinä se.

Ehdin hyvin just vielä omalle tunnille. En oikein muista mitä siellä tein, mutta opettaja antoi ainakin vielä armoa - kisaväsymys taisi näkyä viiden metrin päähän! Huomenna on kuiteskin aika skarpata taas, ja meinaan soveltaa tunneilla mitä tuli nähtyä kisoissa. Pitää heittäytyä enemmän, ja uskoa itseensä! Enemmän laatua, musikaalisuutta ja viimeisteltyä tekniikkaa - siinä mun tavoitteet. :)


P.S. Kaikki kuvat omia, ellei erikseen mainittu. Ethän kopsaa ilma lupaa. Kiitos!

Balettia ja kilpailua, aamusta iltaan!

Kevätnäytös on tanssittu jo viikko sitten, mutta arki on yhä balettia aamusta iltaan! Näytöksen jälkeisenä maantaiaamuna ilmoittauduin nimittäin Helsingin Kansainväliseen Balettikilpailuun vapaaehtoiseksi työntekijäksi, ja siitä lähtien en ole juuri tiedostanut baletin ulkopuolista maailmaa. Viikon tiskit likoavat altaassa, pyykit on pesemättä ja kahvikin unohtunut kauppaan, puhumattakaan kertyneestä univelasta ja missatuista omista balettitunneista. Mutta se on pientä harmitusta! Kisoja tulee kolmen-neljän vuoden välein, ja vielä harvemmin sitä on tilaisuutta olla näin intensiivisesti mukana. On se vaan mahtavaa!

Alys Shee, juniorisarja (Canada).
Valokuva: HIBC / Sakari Viika.

Mitä sitten olen tehnyt siellä kisoissa? No, mun tehtäviin on kuulunut päivystys respassa, eli englanniksi sanottuna front desk duty. Kirjataan tanssijat ja heidän opensa/saattajansa sisään ja ulos, ja opastetaan oikeat salit, pukkarit ja harjoitusaikataulut. Alussa se oli melkoista härdeliä, mutta nyt kaikki osaavat jo kulkea isossa talossa. Respa on ensimmäinen piste johon tanssijat ilmoittautuvat, mutta varsinainen hermokeskus on kisatoimisto - koko kilpailu pyöritetään sieltä käsin. Ja hyvin on toiminut! Ei ole mitään sellaista mistä ei oltais selvitty, oli sitten kyseessä viisumiasiat, tutuun pukeminen tai kielletyn hartsin putsaus lattialta. Osa vapareista päivystää hotellilla ja Footlightin Salmisaaren studiolla (yksi monista harjoituspaikoista), osa on iltaisin backstagella ja osa muuten vain käytettävissä. Kaikilla on jotain kytköksiä tanssiin, eikä voisi olla kivempaa työporukkaa missään!

Yksi vaparina olemisen etuista on tietty se että näkee kulissien taakse ja tutustuu tanssijoihin ja myös heidän valmentajiinsa. Ja nämä nuoret lupaukset ja taiteilijat ovat niin suloisia, kohteliaita, hymyileviä ja vaatimattomia - niin että sitä kyllä halua tehdä kaikkensa jotta heidän kokemus kisoista olisi mahdollisimman onnistunut ja mieluisa. Pääsi sitä sitten jatkoon tai ei. Ja se onkin kolikon toinen puoli, kun tutustuu tanssijoihin, toivois ettei kenenkään tarttisi mennä kotiin ilman jonkilaista palkintoa. Mutta suurelle osalle pelkästään kilpailuun osallistuminen on jo palkinto ja tärkeä opetus, ja samalla näkee myös mikä taso ja meininki on muualla. Se mikä pätee tanssin harrastajaan, pätee myös ammattilaiseen: tanssiessa ei tule koskaan valmista.

Kun vuoroni front deskin takana ovat päättyneet, olen vaihtanut sujuvasti katsomon puolelle. Kirjoitan tuohon toiseen blogiin omia kisaraportteja ja tunnelmia, ja sitä kautta sainkin kutsun kaikkiin esityksiin! Täytyy sanoa että se on ollut aika hiusia, ja tunnen oloni kieltämättä etuoikeutetuksi. Toisaalta pitäis muistaa että on niitäkin jotka saavat kirjoituksistaan ihan oikeata palkkaa. Mä nautin kuitenkin siitä että saan olla sekä bäkkärillä että katsomossa, ja saan kirjoittaa just niin kuin sen itse parhaaksi näen. Mulla ei ole muuta pomoa tai editoria kuin minä itse, ja se on just hyvä näin. Ja saan samat väliaikapullat kuten oikeat toimittajatkin! :)

Nyt pitääkin kipaista Oopperalle, toinen kierros semifinaalista alkaa klo 19. Kisoista voi lukea PTYD:n sivulla lisää. Tänne kirjoitan seuraavaksi omasta näytöksestä, vaikka se onkin jo viikon myöhässä!

P.S. Kisoilla on oma facebook-sivunsa, ja sieltä löytyy myös runsaasti kuvia bäkkäriltä!
Helsinki International Ballet Competition on facebook.