14.10.12

Varpailla ja ilman

Ihana Darcey Bussell.
K. MacMillanin "Prince of the Pagodas", kuva Leslie E. Spatt


Viime viikko ei sujunut aivan odotusten mukaisesti. Ohjelmassa oli tanssia maanantaista perjantaihin, ja tiistain iltaan mennessä olinkin jo ehtinyt käydä neljällä balettitunnilla. Alku oli lupaava, vaikka piruetit olivat edelleen hakusessa ja moni muukin asia vaiheessa, kuten baletissa on tapana. Mutta jostain syystä minua on viime aikoina vaivannut jonkin sortin (itse)varmuuden puute. Viikko sitten perjantaina grand allegrossa oli kahdessa kohtaa haastava cabriole taakse, enkä edes yrittänyt. Olen tehnyt cabrioleja ennenkin, mutta taaksepäin mentävät eivät kuulu mun varmaan reppaan. Juuri siksi niitä pitäisikin harjoitella aina kun on tilaisuus! Onneksi kokeilin vielä tunnin jälkeen josko saisin jalat alleni, ja opekin tuli avuksi. Useampi yritys ja lopulta jalat iskivät yhteen ilmassa. Cabriolessa kannattaa muuten "lyödä" jalat yhteen siten että ylempi lähestyy alempaa, eikä toisin päin.

Maanantain tunnilla olisi pitänyt muistaa tuon perjantain opetuksen (mokat ovat sallittua, älä luovuta), mutta isossa allegrossa jähmetyin taas. Mitä ihmettä? Ei edes tehty cabrioleja, vaan grand jeté hyppyjä joissa mennään joka hypyn välissä pliessä ympäri. En osaa selittää paremmin, mutta miehet tekevät sitä usein maneesissa. Yksi termi tälle hypylle on grand jeté italienne. Anyway, taas yksi askel jossa olen tosi epävarma - eli kaikki harjoitus on tarpeen. Ehkä mulla on nyt joku vaihe päällä, enkä oikeastaan kaipaa mitään haasteita. Joskus omalla mukavuusalueella tanssiminen on vain niin mukavaa! Tarviiko sitä nyt aina puskea itseään? No ei tarvi, mutta jos alkaa suhtautua sarjoihin pelkästään suoritettavina haasteina, hauskanpito unohtuu. Päätän että tästä lähin riittää kun teen vaikeimmat askeleet sinnepäin - niin ehkä lakkaan yrittämästä liikaa. Katsotaan mitä tapahtuu...

Tiistaina tapahtui kolmen balettitunnin edestä. Surkeita piruetteja edelleen, mutta myös joitain ihania hetkiä. Sain jälleen hyviä korjauksia, ohjeita ja paljon positiivista palautetta (sitä tulee tasaisesti kaikille). Ekalla perustason tunnilla jalka nousi plié developpéssa yllättävän korkealle, ja kun ope tuli nostamaan vähän lisää se tuli melkein otsaan kiinni. Hauskaa! Toimii vain vasemmalla puolella, mutta pitää iloita kaikesta, eikös? Vikalla pointe-tunnilla sen sijan olin vaikeuksissa. Mun toka asento kärjillä ei ole mikään ilo silmälle, eikä se ole sitä myöskään itselleni. Meidän piti tehdä cambrét relevessä, mutta en pysynyt pystyssä. Echappeet olivat raskaita, ja sekoilin myös sarjoissa. Tossut tuntuivat liian pehmeiltä, ja vasen varvas lauloi hoosiannaa joka kerta kun menin ylös. Isovarvas oli tuntunut aralta jo viime viikolla, mutta se häiritsi vain jos varvas osui kynnen vierestä lattiaan. Kuten esimerkiksi taaksepäin degagéssa, tai ronds de jambesissa.

Kun tulin kotiin, varvas tuntui vieläkin kipeältä. Eikä sitä tavallista ja ohimenevää pointe-tunnin jälkeistä tuntumaa. Se alkoi sattua koko ajan enemmän. Menin nukkumaan, mutta en saanut unta. Varvas tuntui siltä kun siihen olis porattu neula. Otin panadolia, eikä sekään auttanut. Kello kahden aikaan yöllä katsoin tokkurassa vanhoja The Nanny - jaksoja youtubesta, kunnes simahdin joskusn neljän jälkeen. Seuraavana päivänä varvas oli kynnen vierestä punainen ja turvoksissa. Tuttu lääkäri teki nopean diagnoosin: kynsivallin tulehdus. Ei uskoisi miten niin mitättömältä kuulostava vaiva voi sattua niin paljon! Kun läksin kaupunkiin, nilkutin ennen kuin ehdin perille. Sain antiobioottivoiteen ja hoidin varvasta ohjeiden mukaan, mutta kesti yli neljä päivää ennen kuin varvas rauhoittui. Perjantaina mietin josko olisin lähtenyt tunnille, mutta kun en voinut pukea edes pehmeätä tossua jalkaan, jäin suosiolla kotiin. Tänään pystyin vihdoin laittamaan lenkkarit ja olin lenkillä ilman mitään kipuja - eli se tietää että varvas on parantunut! Huomenna pääsen taas tunnille, ihanaa. Tiistain pointe-tunnista en uskalla vielä sanoa mitään, mutta pidän sormet ristissä.

Totesin just että mulla on nyt oikeastaan aika hyvät fiilikset. Odotan innolla ensi viikon treenejä, ja toivon pääseväni kokeilemaan jotain uutta ja haastavaa ja huisin vaikeata. Osaanko kaiken heti? Hahahaa, sitä ei tapahdu koskaan! Tuleeko mokailtua? Ihan varmasti. Aionko ottaa siitä huolimatta kaiken ilon irti? Hell, yeah!

4 comments:

  1. Hienoa, ettei varvas äksyillyt ton pidempään! Mukavaa tanssiviikon jatkoa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Iepukka. :)

      Kärkitossuja en ole vielä kokeillut jalkaan, saas nähdä mitä mieltä varvas on..

      Delete
  2. Hei!
    Onko sulla koskaan mennyt kroppa ylikuntoon, kun treenaat niin paljon? Miten estät tätä? Musta tuntuu tosi nopeasti että oma keho ei enää pelaa kun treenaa mitä millonkin "paljon"..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Supsu,

      tällä hetkellä en treenaa ihan niin "paljon". Viikonloput kuluvat pääosin löhöillessä. Mutta esim. ennen näytöksiä tulee helposti tehtyä liikaa. Sen huomaa siitä kun ei ehdi enää palautua, lihakset jumittavat ja keskittymiskyky herpaantuu tunnilla.. Siinä ei edisty vaan alkaa mennä takapakkia.

      Vähintään yksi päivä viikossa pitää varata rentoutumiseen ja palautumiseen. Enemmänkin jos siltä tuntuu. Päivittäin ei pidä tehdä liikaa. Jos yhtenä päivänä on kaksi-kolme treeniä, seuraavana päivänä on hyvä keventää yhteen tuntiin. Kropalle tekee myös hyvää tehdä jotain muuta liikuntaa, kehonhuoltoa, joogaa tai uintia tms. Riittävä unensaanti on ehdoton, samoin kunnollinen ruokavalio.

      Viimeistään siinä kohtaa kun treenit alkavat tuntua suorittamiselta on hyvä pitää se vapaapäivä ja tehdä jotain ihan muuta. :)

      Delete