20.3.12

Kevään merkit

Ai että miten ihana päivä tänään! Lämpöasteita, aurinkoa, valoa, kevättä ilmassa.. En tiedä teistä, mutta musta tuntuu että olen heräämässä talviunilta! Ja ihan viime hetkellä, koska mulla on nyt todella monta rautaa tulessa. Mutta en valita, kaikki on pelkästään mieluista tekemistä. Kuten kevätnäytös! Tanssikoulu Footlightin ilmoitustaululle ilmestyi vihdoin balettilaisten osallistuja-lista ja lisäsin siihen saman tien oman nimeni. Sen enemmän meillä ei tarvitse "koe-esiintyä", sillä kaikki halukkaat G:n tasoista pt2 - J3 pääsevät mukaan! Se on tosi kivaa, aikuisilla harrastajilla on muutenkin vähän mahdollisuuksia esiintyä missään.

Mulla ei ole vielä mitään käsitystä tämän vuoden koreosta, mutta aikaisempina vuosina inspiraation lähteinä on ollut mm Joutsenlampi (ensimmäinen näytös) ja Coppélia. Me emme tosin tee alkuperäistä koreografiaa, vaan opettaja poimii tuttuja askeleita ja elementtejä ja muokkaa sen meidän tasolle sopivaksi. Se onkin aika haastavaa kun ryhmässä on kaksi vuotta ja 20 vuotta tanssineita yhdessä ja samassa! Hyvin se on kuitenkin toiminut tähän mennessä. Kaikilla on jotain omaa tekemistä, on erilaisia sisääntuloja, rivejä, linjoja, kuvioita, jokunen soolokin saattaa olla, mutta enimmäkseen tanssitaan kahden-kolmen ryhmissä ja yhdessä. Mitään tolkuttoman vaikeata ei tehdä, edistyneempi tekniikkatreeni jätetään tunneille. Lavalla kaikki on muutenkin paljon haastavampaa!

Meillä on muuten harkat erikseen, joko sunnutaisin tai lauantaisin. Ymmärrän että se rajaa joitain mahdollisia osallistujia pois, mutta on se silti parempi vaihtoehto kuin harjoitella tunneilla. Kaikki eivät kuitenkaan halua/pääse näytökseen, ja olisi hölmöä seistä sivussa kun muut tekevät näytöstä.  Sitä paitsi tunnit ovat tärkeitä ihan jo tekniikan työstämisen kannalta. Vaikka ollaan kyllä joskus harjoiteltu jotain pientä pätkää, jos siitä on ollut kaikille iloa ja hyötyä.

Ensimmäiset harkat ovat vielä edessä, arvaan että opettaja haluaa ensin nähdä ryhmän ennen kuin päättää lopullisen koreografian. Tasojen mukaan kuitenkin mennään. Mä olen joka tapauksessa tyytyväinen ja iloinen ihan mistä vaan, en ota paineita siitä mitä "saan tehdä" tai missä "saan olla". Siitä tulee vain turhia murheita. Kun tanssitaan ryhmässä, jokaisen paikka on tärkeä - oli se sitten takarivissä tai edessä! Hei, mä voin olla vaikka puu. Olen sitten tosi hieno puu.. ;)

Asiasta vielä viidenteen.. Mulla oli tässä taannoin ihan tolkuttoman hyvä onni ja sain lahjaksi kolme uudenveroista balettihamosta! Tämä puna-valkopilkullinen on suosikkini, se on riittävän pitkä ja siinä on ihanan pirteä kuosi. Tulee vähän leppäkerttu mieleen.. Olen yhdistänyt tämän aika vapaasti erivärisiin pukuihin, en oikeastaan tykkää olla liian harkitusti puetun näköinen. Tiedän, pitäisi ottaa kuvia joissa näkyis kaikki vaihtoehdot, minä mukaanlukien.. ;) Katsotaan nyt miten ehdin ja viitsin! Hamosen merkki on Designed by Alice, sivut löytyvät täältä: www.designedbyalice.co.uk.


P.S. Mainitsin aikaisemmin että mulla on monta rautaa tulessa - yksi niistä liittyy (tietenkin) balettiin. Olen siis tekemässä uutta juttusarjaa tänne, ja ensimmäiseksi vihjeeksi kerrottakoon että siihen liittyy Kansallisbaletti! Tarkemmin sanottuna kirjoitan tanssijan arkeen liityvistä asioista - siitä mitä tapahtuu ennen varsinaista näytöstä. Olen saanut tähän projektiin ystävällisesti tukea SKO:sta, ja olen siitä hyvin innoissani! Ensimmäinen postaus tulee ulos viimeistään ensi viikolla, mutta kerron sitä ennen vielä lisää - pysykää linjoilla!

22 comments:

  1. Oi ihanaa, onnea näytöksestä! Mua vähän harmittaa, kun Footlightin muut balettiopettajat eivät taida näytökseen osallistua ainakaan meidän vähemmän aikaa harrastaneiden kanssa (tanssin siis itsekin FL:ssa mutta en G:n tunneilla). Onneksi pääsen varmaan toisen ryhmäni kanssa näytökseen. Hassua, kun en edes tykkää esiintymisestä, mutta on tuo kevätnäytös jotain niin hienoa, ettei siitä halua jäädä pois. :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Sara! :)

      Viime vuonna C teki näytökseen tanssin jossa oli myös perustasolaisia, mutta en tiedä miten on tänä vuonna.. Kun hänellä on vain se yksi opetuspäivä viikossa. Ymmärrän kyllä opettajia, baletti on sen verran vaativa laji että se vaatii ylimääräistä panostusta. G on muuten baletinopeista ainoa joka haluaa harkata näytöstä erikseen - ja omalla ajalla! Meillä onkin aina ollut tosi kivaa, pelkästään se harjoitteleminen on jo iso bonus :)

      Mutta ehkä haluat tulla ensi kerralla mukaan? Siis jos pääset ensi lukukautena myös G:n tunneille, ja tykkäät käydä siellä..

      Kiva kuitenkin että olet mukana toisessa ryhmässä! Vaiks se esiintyminen ei olis itselle sitä kaikkein ihaninta, nostaa se kyllä huikeasti arjen yläpuolelle! Ja sitä on kivaa jakaa tanssikamujen ja yleisön kanssa :)

      Delete
    2. Tuo on kyllä ihan totta, onhan baletti ja sen opetus aika erilaista kuin vaikka showtanssin tai hiphopin, joissa tehdään tunneilla sarjaa heti alusta alkaen. En mäkään oikein tiedä, mitä edes osaisin balettinäytöksessä tehdä. Ehkä olla se puu? :-) Yhdessä harjoitteleminen on kyllä iso osa koko näytöstouhua, ja mä rakastan sitä tunnelmaa koululla viimeisinä päivinä ennen näytöstä: kaikista saleista kuuluu musiikkia ja niissä harjoitellaan, käytävillä ommellaan näytöspukuja... On se vaan ihanaa. :-)

      Delete
    3. On se! Mites teillä, teettekö itse kaikki asunne? Meillä on ollut sellaisia vähän säälittäviä kukkaverho-hame-virityksiä, eli musta treenpuku jossa "kaunistavaa" röyhelöä pääntiessä ja siihen päälle läpikuultavaa valkoista hamosta. Tosin en oleta että koululla pitäis olla varaa kustantaa meille jotain hienoja asuja, mutta mielummin opettelisin ompelemaan tyllini itse! On se toisaalta hyvä ettei tarvi laittaa rahaa näytökseen.

      Näytöksen valmistautuminen on kyllä just niin ihanaa kuin tuossa kuvalit!

      Hiphop ja show on kyllä nekin tosi vaativia lajeja, joihin pitää valmistautua yhtä hyvin! Mutta tuntirakenne ja harjoitukset ovat tietenkin erilaisia, ja se kyllä auttaa että tehdään alusta asti sarjoja.

      Balettinäytöksessä voisit tehdä samaa mitä tunneillakin, kyllä hyvä ope/koreografi teettää sekä tasolle sopivaa että tanssijalle mieluisaa liikematskua! Mutta kaikki ei voi olla puita ;)

      Delete
    4. Meillä on tähän asti ollut omat vaatteet eli omasta vaatekaapista ja sitten jotain pientä on itse ostettu. Ope on vaan antanut ohjeistuksen, minkälaista pitäisi olla, tyyliin tumma mekko ja mustat sukkikset. Musta voisi olla kyllä ihan hauskaakin kokeilla tehdä itse ainakin jotain asuun. Tosin en tiedä, uskallanko ehdottaa mitään sellaista, päädyn vielä tekemään asut koko ryhmälle. :-)

      Delete
  2. Uuuu, odotan uutta juttusarjaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin ja että aina on kiva päästä esiintymään! Oletko esiintynyt paljonkin tai ennen kevätnäytöksissä tai muuten vaan? :)

      Delete
    2. Hei Vilja!

      Olen esiintynyt todella vähän, alle kymmenen kertaa josta balettia vielä vähemmän. Kun aloitin tanssimisen, olin jo (nuori) aikuinen eikä silloin aikuisia harrastajia päästetty ainakaan balettia esittämään.. Mutta eipä tuo haittaa, vaikka kaipaan kyllä sitä kokemusta! Täytyy myöntää että mua jännittää se esiintyminen melkoisesti :) - Mutta ehkä en ole ainoa hermoilija?

      Kiitos kommenteista, ja kiva että uusi juttusarja kiinnostaa jo nyt! :)

      Delete
    3. Joo tuota vähän ihmettelen, ettei aikuisia päästetty esiintymään. Omalla koululla kun on sellainen käytäntö, että kaikki (kyllä, ihan kaikki) ryhmät esiintyvät kevätnäytöksessä. Poikkeuksena EK-ryhmät ja taaperoafrot :) Muuten kyllä jokainen koulun oppilas pääsee ainakin kerran vuodessa lavalle :)

      Delete
    4. No, siitä on tosi kauan aikaa. Tosin, nyt kun muistelen, oli siellä kyllä aikuisia joskus lavalla.. Mutta heillä oli tosi vahva ja tuore balettitausta, ei siis mitään aikuisena aloittaneita. Muissa biiseissä (esim Marco Bjurströmin happy hour) oli myös vanhempia rouvia. Mä taisin olla aina väärässä ryhmässä silloin!

      Kiva että teillä kaikki halukkaat pääsee lavalle :)

      Delete
  3. Tsemppiä näytöstreeneihin! Uusi juttusarja vaikuttuu todella mielenkiintoiselta. Odotan sitä innolla. Niin ja hame on herttainen:).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Maria!

      Voin kertoa jo sen, että ensimmäiset jutut keskittyvät kärkitossuihin.. Haastateltavana on mm. Salla Eerola! :)

      Delete
  4. Jännityksellä odotan raportteja SKO:n arjesta. Ihan mieletön juttu, että pääset tekee meille juttuja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Anni! Olin tänään seuraamassa aamutuntia Oopperalla, oli todella huikeeta :) Nyt pitää ensin sulatella vähän, kirjoitan sitten juttuja heti kun ehdin!

      Delete
  5. Varmaan tämän jo tiedätkin, mutta ajattelin vielä vinkata eli Royal Opera Housen Youtube-kanavalla tulee parhaillaan eli perjantai-iltapäivän ja -illan livelähetystä, mm. seurataan tunteja ja harjoituksia: http://www.youtube.com/royaloperahouse

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Sara!

      Juu, kiitos, huomasin kyllä! Itse asiassa mun koko päivän aikataulu meni ihan sekaisin kun en malttanut mennä koneelta pois. Vasta kun oli mentävä omilla tunneille sain suljettua läppiksen. :D Kiva että ovat ladanneet myös joitain huippuhetkiä sinne, vaikka niitä oli todella paljon! Esim Alicen ja "Sweet Violetin" harkat, ja etenkin se aamutunti! Ja Marianelan osuus, ja se synttäri-cupcake :)

      Mahtava suoritus Royal Baletilta!

      Delete
  6. Haa, ihan nimimerkilläkin voi kommentoida, yleensä blogeissa voi aina vain joko kirjautua käyttäjäna tai kommmentoida anonyymisti.
    Uusi juttusarja kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Pakko myöntää etten ole käynyt koko elämäni aikana yhdelläkään balettitunnilla, koska paikkakunnallani se ei ole mahdollista. Olen kuitenkin intohimoinen tanssin harrastaja ja baletti on aina kiehtonut minua. Ja tsemppiä kevätnäytökseen!
    T. uusi lukija joka kyseli aiemmin dancedirectistä ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Sofia ja kiitos tsempistä, sitä kyllä tarvitaan! :)

      Kivaa että täällä käyvät muutkin kuin baletin harrastajat lukemassa - tanssi meillä on kuiteskin yhteinen intohimo! Ehkä pääset vielä joskus kokeilemaan, balettia voi harjoitella vaikka 60-vuotiaana.. ;)

      Delete
  7. Kaverini ja mie mietittiin minkä ikänen on vanhin oopperan balettioppilaitokseen päässy naispuolinen henkilö. Ei oo helpoin kysymys! Mistähän sellasen tiedon vois löytää?

    - Juulia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onpa vaikea kysymys! Luulisin että vanhimmat "uudet" oppilaat ovat ammatillisen koulutuksen 16-19 vuotiaat. Jos tanssija tulee uutena ja talon ulkopuolelta hän on kuitenkin jo saanut vastaavan koulutuksen. Näyttötutkinnon tekevä tanssija voisi olla kai vanhempikin, mutta taidot ovat silloinkin jo hankittu muualla.

      Kattavaa tietoa löytyy täältä: http://www.ooppera.fi/balettioppilaitos/opiskelu

      Mutta ehkä te mietitte kuinka vanha on ollut vanhin aloittaja? Pitää muistaa että opetus etenee vuosittain, ja jos aloittaa paljon myöhemmin kuin oma ikäryhmänsä niin kiinniotettavaa voi olla kertakaikkiaan liikaa. Ei ehdi enää mukaan! Baletin opiskelu pitäisi joka tapauksessa aloittaa ennen teini-ikää, poikkeukset tästä ovat äärimmäisen lahjakkaita ja hyvin harvinaisia.

      Ehkä teidän kannattaa laittaa kohtelias sähköposti suoraan balettioppilaitokseen: balettioppilaitos@opera.fi

      T. Johanna

      Delete
  8. Moi Johanna!
    Kun sä tuommoinen kokenut blogikirjoittaja olet,niin jos vaan on aikaa,niin voitko käydä kurkkaamassa tämmöisen aloittelijan blogia osoitteesta

    http://azzuntanssipaivakirja.blogspot.com/

    Kiitos jo etukäteen! Älä pahastu mainostuksesta,muutenhan en saa ikinä ketään lukemaan sitä :)
    T: Anniina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Anniina,

      Vastasin suoraan sun blogiin - onnea ja tsemppiä kirjoittamiseen ja tanssimiseen :)

      Delete