Minun oli alunperin tarkoitus kirjoittaa suoraan kommenttiboksiin, eikä tehdä tästä omaa postausta - mutta tekstiä pukkasi koko ajan lisää! Tämä on siis jatkoa "Fiilareissa" -kirjoitukselle, ja samalla vastaus useampaan kommenttiin. Kiitos muuten kahdelle anonyymille kannustavista sanoista! :)
En halua antaa lukijoilleni sellaista vaikutelmaa että olisin jotenkin tunnevammainen, pelkkää teknistä täydellisyyttä janoava jäkittäjä! Väitänpä etten tanssi nytkään jäkittäen, vaan useimmiten nautinnollisesti hengittäen ja venyttäen. Haluan tanssia siten että baletin tiukoista määritelmistä huolimatta minun oma persoona paistaisi hyvällä tavalla läpi. Haluan löytää oman "ääneni" tanssijana. Se on haastavaa, myös ammattitanssijalle!
Klassinen baletti on esittävää taidetta, mutta se on myös esteettinen taitolaji. Asenne on toki tärkeä, ja vapaa heittäytyminen ilmaisuun myös... Mutta ilman nöyrää työntekoa ja pyrkimystä puhtaaseen teknikkaan se ei ole balettia. Baletti on vaikeata, ja kyllä ne epätäydelliset ojennukset ja tekniset puutteet näkyvät myös yleisölle. Täydellisyyttä ei ole, mutta se ei estä pyrkimästä siihen! Terve itsekritiikkki on myös paikallaan. Ja kriittisyydellä en tarkoita negatiivista itsensä ruoskimista, vaan mahdollisimman objektiivista tarkastelua, rakentavaa kritiikkiä. Pitää osata ja kestää nähdä ne omat heikkoudet, virheet ja maneerit. Ja pitää kyetä punnitsemaan ja tasapainottamaan huonot puolensa hyvien kanssa. Joitain asioita itsessäni en kykene muuttamaan (anatomia, aukikierto jne.), mutta silti löytyy aina jotain parannettavaa. Jos teen pelkästään asenteella, enkä välitä lopputuloksesta, kiellän itseltäni mahdollisuuden nousta uudelle tasolle!
Myönnän että olen välillä aika ankara itselleni, ja että odotan ehkä liikoja mitä tulee tekniseen edistymiseen. Murehdin myös liikaa omia puutteitani, ja näitten kielteisten tunteiden käsittelyssä minulla on vielä oppimista. Ja toisinaan mulla ei ole ns. hyvää päivää, enkä nauti joka ikisestä hetkestä. Tiedän myös että se menee ohi. Tavoitteeni on tanssia mahdollisimman puhtaasti, kauniisti, elegantisti ja musikaalisesti. Se voi kuulostaa aika korkealentoiselta harrastajan suusta, mutta jospa unelma antaisi siivet...
Ylläoleva kuva: Dorothée Gilbert for Repetto.
Johanna,
ReplyDeleteMinusta tuntuu, että se meidän tuntema tanssiside ei välittynytkään ulkopuolisille niin selvästi kuin kuvittelin. Minun kirjoituksen tarkoitus ei oikeastaan ollut asettua mitenkään Johannan kokemuksia vastaan, vaan pikemmin täydentää niitä. Halusin tuoda esiin toisenlaista tunnelmaa samalta tunnilta samalla kun tunnistan itseni monista Johannan kirjoittamista tunteista.
Kun Johanna sanot, että 'haluat löytää oman äänesi tanssijana', minulla on tunne, että meidän yhteisillä tunneilla juuri tästä on kyse monen muunkin kohdalla. Ihmiset etsivät omaa todellista tanssijan ääntään. Siitä tulee uskomaton syvyys tanssiin ja siksi muiden harjoittelu on myös koskettavaa. Se ei tosiaan ole jäkittämistä tai täydellisyyden janoa, vaan syvyyssukellusta monien kerrosten läpi ja niiden kera. Se on arjen karistamista harteiltaan ja istahtamista juhlapöytään. Järjestys on vaan se, että ensin tiskataan tiskit ja sitten nautitaan. :D
On aivan totta, että pelkkä heittäytyminen tanssiin ei tuo onnea eikä muutenkaan onnistunutta lopputulosta. Sen alle tarvitaan työtä ja tekniikkaa. Nämä kaksi tasapainottelevat ainakin minulla ihan tavallisilla harjoitustunneilla. En halua keskittyä vain tekniikkaan, mutta välillä joudun keskittymään pelkästään siihen. Kun on tarpeeksi haasteellista tekemistä, ei huomiokyky riitä muuhun kuin itse suoritukseen. Musiikki usein auttaa näistäkin kohdista jotenkin taianomaisesti yli, mutta silti meille kaikille on varmasti vaikeinta löytää tasapaino näiden eri puolien kanssa. Siitä juuri on kysymys! Eikö?
Olen täysin samaa mieltä siinäkin, että baletti on silloinkin esteettinen taitolaji, kun sitä ei esitetä muille. Siitä tulee yksi vaativa taso mukaan harjoitteluun. Miten kokea joka kerta musiikin kauneus, opettajan antamien harjoitusten täsmällisyys, tarkoituksenmukaisuus ja miten tuoda se kaikki omalla kehollaan näytille? Ymmärtää kehollaan ja ilmentää se ja jättää sen verran ilmavuutta oman tietoisen ilmaisun ylle, että yllätyksille ja taiteelle on tilaa.
Nousen taivaisiin noista ajatuksista, että tosiaan kyse on nöyrästä työnteosta ja pyrkimyksestä puhtauteen, täydellisyyteenkin. Me tiedämme jo, ettei täydellisyyttä objektiivisesti ottaen tavoita, mutta siinä on jotain suurta ja nostattavaa, kun kaikilla on harrastuksessa kaikki pelissä. Itsekuria ja itsekritiikkiä tosiaan tarvitaan. Kritiikin ei vaan pidä olla murskaavaa eikä masentavaa. Päinvastoin. Se voi olla motivoivaa, sopivasti ruoskivaa. :)) Joka minuutti, joka sekunti aloitetaan alusta. Menipä sitten kehnosti, kömpelösti, miten paljon vain penkin alle, aloitetaan innolla uudestaan. Joskus voikin olla vaikeampaa se, kun on saanut hetken keveyttä ja tarkkuutta, koska siitä heti myös tajuaa, että luultavasti pieni alamäki on edessä taas. Ja sitten aina on se mahdollisuus mistä Johanna puhutkin: nousu uudelle tasolle! Kun jossain hikoilee ja pähkäilee harva se päivä näin kokonaisvaltaisesti, sama asenne siirtyy kyllä sitten muuhunkin tekemiseen.
Unelma antaa siivet! Tanssi nostaa siivet oikeaan asentoon ja opettaa lentämään!
Anne
Anne - sä kirjoitat just niin kuin mä ajattelen! Aivan ihana ja koskettava kirjoitus, en oisi voinut sitä itse paremmin muotoilla. Juuri tuosta on kysymys.
DeleteKiitos! <3
Moi! Tämä ei nyt liity ollenkaan aiheeseen, mutta haluan kysyä sulta jotain kun mulla ei ole kesäisin tanssitunteja enkä voi kysyy mun opettajalta... Mut kuitenkin. Olen 12 ja olen tanssinut kärkitossuilla kohta kaksi vuotta. Mulla on toiset kärkkärit tällä hetkellä. Ne on Gamba-merkkiset. Mun ensimmäisetkin oli Gambat, mutta mua on kokoajan ärsyttänyt kun niiden pohja on niin kova, että se on melkein suora kun olen kärjillä. Jokin aika sitten kokeilin mun kaverin tossuja ja ne tuntu vähän paremmilta jaloissa kun mun omat. Ne oli kai Sanshat (miten se nyt kirjoitetaankaan) jos oikein muistan. Niissä on kuitenkin tosi taipuisat pohjat ja se mun kaveri sano että ne taipuu ehkä vähän liikaa kun mulla on aika vahvat nilkat. Mulla ei siis ole minkäänlaista käsitystä että kummat olis paremmat, eikä ne turun piruetin myyjät osaa auttaa. Mun äiti ei suostu hakee mistään muualta kärkitossuja joten... Kumpia siis suosittelisit, kovempia vai pehmeämpiä kun ottaa huomioon että mun nilkat ja varpaat on aikas vahvat..?
ReplyDeleteHei Aino!
ReplyDeleteOlen vähän kesälomahidas vatausten kanssa, sori. Tuo on vähän vaikea kysymys kun ei voi nähdä miltä tossut näyttävät sun jalassa. Tiedän kuitenkin että monesti just nuorilla tytöillä on liian kovat tossut käytössä.. Niillä kyllä pääse ylös, mutta jos et voi käyttää ja vahvistaa jalkojen lihaksia tarkoituksenmukaisesti, ne eivät ole tekniikan kannalta kovinkaan hyvät. Kärkitossun pitäisi istua pitkälti kuin pehmeä tossu. Sillä pitää voida tehdä korkea demi-pointe asento, ja sen täytyy istua hyvin kantapään alta jotta jalka on anatomisesti oikein tuettu.
Oletko pehmentänyt tossua riittävästi ennen käyttöönottoa? Mä etsin aina sen sopivan kohdan kantapään alta, ja rullaan sitä lattiaa vasten kunnes se taipuu riittävästi. Pehmennän myös päkiän alta. Lisa Howell (balettiin erikoistunut fysioterapeutti) on tehnyt siitä tosi hyvän videon:
http://youtu.be/pX-PNqJr9z4
Jos sulla on todella taipuisat ja vahvat nilkat, voit käyttää koviakin pohjallisia - kunhan pystyt työstämään niissä kunnolla tekniikkaa. Muuten suosittelisin pehmeimpiä pohjallisia. Mutta, kuten jo sanoin, vaikeaa sanoa mitään varmuudella näin etäältä :)