Jännitystä lavalla

Grande finale! Olen edessä oikealla. Footlightin Joulunäytös 16.12.2012

Se hetki kun odotetaan verhoissa lavalle pääsyä... Sydän hakkaa ja yritän hengittää syvään. Sisääntuloni on balettitekniikan esittelyä, ja koska askeleet ovat verrattain yksinkertaiset kaikki heikkoudet korostuvat. Tekniikalla tarkoitan tässä vartalon kokonaisvaltaista käyttämistä, päästä varpaisiin. Siihen kuuluu myös koreografiaan ja rooliin istuva ilmaisu - ja lavalle kuuluva läsnäolo. Käyn mielessäni läpi mitä opettajani sanoi: Muista aksentit ja assembléssa jalat yhteen ilmassa! Jännää, mutta se mikä tuntuu helpolta tunneilla ei ole sitä enää lavalla. En voi korjata linjoja peilin kautta ja yleisön läsnäolo hermostuttaa. 

Meillä oli siis eilen tanssikoulun joulunäytös. Lava löytyi ihanan perinteikkäästä Aleksanterin teatterista - Kansallisbaletin vanhasta kodista! Pelkästään tieto siitä ketkä kaikki baletin legendat ovat tanssineet samalla lavalla on kutkuttava. Se lava on muuten hämmästyttävän pieni, ja ainakin uusi Lumikuningatar olisi ollut mahdoton tuottaa sinne. Meille tila oli oikein sopiva, vaikka oli haastavaa sovittaa rivit lavalle yhdellä ainoalla kenraalilla. Keväällä ehdimme katsoa ensin paikat, mutta tällä kertaa aikaa riitti vain läpimenoon. Siihen nähden pärjäsimme tosi hyvin! Ja koreografia oli onneksi sama tuttu Don Quijote (meille muokattuna). Olisi luksusta jos vois harjoitella lavalla enemmän, niin kuin esimerkiksi Kansallisbaletin tanssijat tekevät. Heillä on teknisiä lavaharjoituksia, ja uuden teoksen ollessa kyseessä lisäksi useampi kenraaliharjoitus.

Siitä tulikin mieleen vanha tanssijoitten taikausko: huono kenraali tietää hyvää näytöstä. En mene väittämään vastaan. Tosin... Itselleni jäi näytöksestä sekalainen fiilis. Osin se meni paremmin kuin viimeksi, etenkin sisääntulo. Edellisellä kerralla siitä puuttui aksentti, ja attitude-tasapainot näyttivät kusevilta koirilta. En tiedä onnistuivatko attitudet nyt, mutta ainakin hypyissä oli enemmän napakkuutta. Yritin myös hymyillä enemmän, mutta pelkään että ilmeeni olivat hieman väkinäisiä. Kevään näytöksessä olin yleensä jonkun toisen tanssijan takana, mutta nyt yksi tytöistä oli lähtenyt ulkomaille opiskelemaan tanssia. Opettaja halusi hänen tilalleen yhden hyvän tytön ek-linjalta, mutta tämän aikataulut eivät käyneet yhteen meidän kolmen viikonloppuharjoituksen kanssa. Joten minä siirryin eteen. En voinut tuudittautua seuraamaan muita, vaan piti johtaa omaa riviä. Se oli jännittävää! Ja kun omasta ryhmästäni oli yksi poissa, minulle tuli ylimääräinen soolodiagonaali: Chassé alle ja viisi perättäistä grand jetéetä. Jonka onnistuin valitettavasti pilaamaan...

Okei, nyt liioittelen vähäsen. Ei se sentään ollut mikään täydellinen katastrofi. Minun piti juosta paikalleni verhojen takana, mutta olin unohtanut miten ahdasta ja hämärää siellä on. Enkä muistanut varoa siellä hengailevia seuraavan biisin tanssijoita (jotka eivät tienneet että meikä juoksisi sinne kesken numeron). Jouduin puikkelehtimaan välistä ja meinasin myöhästyä musiikista! Tässä kohtaa kokenut esiintyjä olisi nollanut tilanteen, ja nauttinut siitä että ehti just vielä ajoissa. Tanssin pitäisi kuitenkin näyttää yleisön silmissä vaivattomalta, vaikka se tuntuisi sillä hetkellä kuinka vaikealta. Ei niin että tanssitaan otsa rypyssä, jännittynyt ilme kasvoilla - kuten minä tein. Harmittaa tosi paljon, etenkin kun oikeasti tykkään isoista hypyistä! Viime tunneilla olin nähnyt myös edistystä ylävartalon käytössä, mutta ehkä se tuli liian myöhään näytöstä varten. No, opinpa taas jotain. Esiintymistä voi harjoitella vain esiintymällä.

Opin myös sen että tarvitsen enemmän treeniä ja korjauksia. Tiedän että opettajalla on kokonaisuus mielessä, ja että on vaikeata ellei mahdotonta keskittyä jokaiseen tanssijaan erikseen. Lisäksi meidän ope varmasti oletti että kokeneemmat harrastajat tarvitsevat vähemmän ohjausta. Tosin meidän edistyneessäkin porukassa on tosi isoja tasoeroja. Yksi on nuori lavakonkari jolla on tekniikka ja ilmaisu hallussa - ja selvästi nauttii joka hetkestä. Todellinen eturivin luottotanssija. Toisessa ääripäässä olen minä: kohtalaisen hyvä tekniikka aikuiseksi harrastajaksi, mutta epätasainen. Ilmaisun kanssa on tehtävä vielä paljon töitä. Jos totta puhutaan, tarvitsisin sekä kannustavaa kädestä pitäjää että vaativaa ja tiukkaa ohjaajaa. Mitä varmempi olen omasta osaamisestani, sitä enemmän voin nauttia myös esiintymisestä.

Muuten meni kyllä ihan hyvin. Meitä oli viisitoista tanssijaa lavalla, ja kokonaisuus entistä parempi. Kaikki olivat menneet teknisesti ja ilmaisullisesti eteenpäin, etenkin alempien tasojen tanssijat. Hieno homma, siskot! Ja meidän ainoa mies ja ensitanssija David hoiti oman osuutensa paremmin kuin hyvin. Lopussa kuultiin yleisöstä jopa bravo-huutoja! En ole vielä nähnyt videota, mutta mutu-tuntuman perusteella uskallan sanoa että loppujen lopuksi en ollut niin huono. Siellä täällä oli muutama sähläys ja horjahdus, mutta pysyin sentään pystyssä. Toivon että näytin yleisölle muutakin kuin otsaryppyisiä ilmeitä, ja että pystyin edes ajoittain välittämään tanssin nautinnon eteenpäin. Sillä kaikesta huolimatta nautin lavalla olemisesta. Se oli hermostuttavaa, jännittävää, hauskaa, ihanaa. Ja aivan liian nopeasti ohi.