Löysin muuton yhteydessä kellarin kätköistä kasan vanhoja kalentereitani - ja siinä samassa ensimmäiset tanssiin liittyvät muistiinpanoni! Kommentteja ei ole paljon (eikä joka tunnille), mutta ajattelin että niille kuuluu paikka tässä blogissa. Eletään siis vuotta 1991 (ei kuitenkaan yllä olevassa kuvassa, se on nimittäin viime vuodelta).
08.1.1991 Tanssivinttiin, ilmoittauduttiin ja ostimme lippuja (siihen aikaan maksettiin suoraan).
13.1.1991 Eka jazztunti - kivaa. Kalenterissa sitä ei lue, mutta muistan edelleen musiikin: MC Hammer ja "U Can't Touch This"! Hauskaa ja hikistä. Mitä en muistanut: Jo tällä ekalla jazztunnilla opettaja kertoi että aikuisille on tarjolla myös balettia, ja uusi alkeistunti on juuri alkamassa...
17.1.1991 Ensimmäinen balettitunti klo 18. Tykkäsin kovasti - hyvä ope Jill. Aloitimme lattialla istuen, jalat edessä ja nilkat flex-pointe, heel - ball - toe. Opettaja oli amerikkalainen, puhui täydellisesti suomea, mutta käytti balettiranskan lisäksi englantia. Harjoitukset olivat yksinkertaisia, mutta kaiken perusta. Olin heti koukussa.
24.1.1991 Balettiin. Uudet mustat trikoot + puku päällä. Alkeita, pliet etc.. Hyvä tunti mutta pissatti kovasti. Jännitystä vai unohdinko käydä? Kesken tunnin ei kyllä ole kiva rynnätä vessaan, eikä meillä aina ole edes taukoa tangon ja keskilattian välissä. Mutta jos on pakko, niin on pakko ;)
31.1.1991 Grand plie barreilla. Kyllä tuntuu reisissä. Huvittaa että kirjoitin tangon balettiranskaksi.
14.2.1991 Good, very good. Ilmeisesti eka opelta saatu kehu. Positiivinen palaute on tärkeää, se kannustaa eteenpäin. Silloinkin kun tietää että kehut ovat suhteutettu tasoon ja omiin valmiuksiin. "Hyvä" on silti "hyvää", oli se sitten alkeistasolla tai edistyneitten tunnilla. Omaa edistymistään ei myöskään pidä verrata toisiin harrastajiin, sillä jokainen on ainutlaatuinen ja erilainen oppija. Mutta jos huomaa jonkun tanssivan tai tsemppaavan erityisen hyvin, voi tietenkin katsoa mitä kyseinen tanssija tekee toisin - ja ehkä saada siitä inspiraatiota!
04.4.1991 Enää yksi käsi tangolla. Merkkipaalu! Mahtavaa miten silloin niin pienet asiat olivat niin isoja juttuja. Joka kerralla oppi huimasti uutta ja edistyi.
16.5.1991 Aerobic ja sieltä balettiin. Sain vähän kehujakin (nice), oli joustoa jaloissa ja hyppyni pomppasi... Oli kiva huomata olevansa hyvä jossain. Olen usein sanonut etten ole lahjakas, eikä kukaan balettiopettaja ole koskaan mennyt väittämään toisin. Ei niin että olisin (ollut) toivoton tapaus, tuskin sellaista edes on. Mutta mitä tulee baletin erityisvaatimuksiin: En ole luonnostaan notkea taikka taipuisa, aukikiertoa on vähäisesti, eivätkä jalat nouse kevyesti vieläkään. Siitä huolimatta olen mennyt eteenpäin, edistynyt ja kehittynyt tanssijana. Kehujakin on tullut matkan varrella, ja monia ihania onnistumisen tunteita ja elämyksiä.
Mietin tässä että mikä sai minut alunperin niin innostumaan? Yksi syy oli varmaan se että opettaja oli niin hyvä: tiukka, tarkka, kannustava ja inspiroiva. Hän ei vaatinut meiltä balettikoululaisen valmiuksia, enkä koskaan kokenut olevani vääränlainen tai riittämätön. Jos opetus olisi ollut tylsää tai ikävää, olisi se voinut jäädä siihen. Tosin ystäväni joka aloitti samaan aikaan, ja piti myöskin opettajasta, ei sitten kuitenkaan jatkanut. Moni muukin on kokeillut, eikä kokenut balettia omaksi jutuksi. Ehkä olin sittenkin "sopivampi" kuin mitä olen aina ajatellut? En ollut niin sanotusti ballerinamatskua, mutta olin liikunnallinen ja ihastunut balettiin. Joitain vuosia myöhemmin silloinen opettajani kehui kerran tunnin jälkeen "loisto-oppilaaksi". Edelleenkään en venynyt spagaattiin, jalat eivät nousseet korviin, arabeskit olivat lähempänä lattiaa kuin kattoa, ja piruetit parhaimmillaan tuplia. Mutta tykkäsin olla tunneilla ja saada korjauksia. Keskityin ja tsemppasin. Otin tanssimisen tosissani, otsaa rypistämättä - ja iloitsin joka hetkestä. Enempää siihen ei tarvittu, eikä tarvita vieläkään.
Tänään pohdin miksi ja minne sen aikainen "loisto-oppilas" ja rohkea heittäytyjä on vetäytynyt. Syitä on varmaan useampi. Esimerkiksi edistyminen on nykyään huomattavasti hitaampaa ja hienovaraisempaa, samalla kun opettajat ovat entistä vaativampia (vaikka tykkään nimenomaan vaativista opeista - kunhan eivät ole ilkeitä). Tieto lisää myös tuskaa. Alussa sitä vain kokeili kaikkea ennakkoluulottomasti, mutta nyt olen paljon tietoisempi monista heikkouksistani ja fyysisistä rajoistani. Joskus se jarruttaa uuden oppimista, ja se vasta turhauttaakin. Sitä haluaisi olla niin paljon parempi! Mutta pitäisi myös muistaa nauttia siitä mitä on jo oppinut - ja ottaa ne uudet haasteet rohkeasti vastaan.
Viime vuoden lopussa pohdin haluanko ylipäätään jatkaa tanssimista... Olosuhteet olivat olleet vaikeat jo pitkään, budjetti liian tiukka, ja väsymys ja epävarmuus ottamassa vallan myös tunneilla. Fiilikset eivät olleet parhaasta päästä. Joulutauon pakkoloma auttoi, kuten myös olosuhteiden muutos rutkasti parempaan. Ja kun löysin vanhat kalenterini ja luin omaa tanssinhistoriaani, tajusin sen vahvempana kuin koskaan: baletti on edelleen mun juttu. Tarve tanssia on niin syvällä, että sitä ei tarvitse perustella sen enempää kenellekään. Ei edes itselleni.
