Seitsemän Veljestä taipuu upeaksi baletiksi

Marjo Kuusela: Seitsemän Veljestä. Kuvassa Nikolas Koskivirta, Teemu Tainio, Samuli Poutanen, Frans Valkama, Tuukka Piitulainen, Antti Keinänen, Jani Talo. Kuvaaja: © 2013 Sakari Viika. Kuva SKB:n luvalla. 

Pieni tunnustus heti alkuun: minulla on kirjanmentävä aukko sivistyksessäni. En ole nimittäin koskaan lukenut Aleksis Kiven Seitsemää Veljestä. Muistaakseni se oli koulussa luettavien kirjojen listalla, mutta läksy jäi lukematta. Olin varhaisteini, viettänyt siihenastisen lapsuuteni pääasiassa Berliinissä, enkä löytänyt mitään samastumisen kohdetta Kiven romaanista. Puhuimme eri kieltäkin. Olisinpa silloin saanut nähdä veljesten tarinan Kansallisbaletin tanssimana!

Eilen olin Seitsemän veljeksen ensi-illassa, enkä juurikaan tiennyt mitä odottaa. Olin aiemmin nähnyt vain otteita Marjo Kuuselan koreografiasta, eri gaaloissa ja kesäkiertueilla. Sen tiesin että ihan ensimmäinen ensi-ilta oli jo vuonna 1980, ja että Kuusela on muokannut teosta vuosien varrella. Rooleihin valitut tanssijat ovat myös jossain määrin vaikuttaneet liikemateriaalin syntyyn, mikä on minusta todella kiehtovaa (HS.fi:n juttu löytyy täältä). Kuvittelin etukäteen että biisi olisi vahvasti tanssiteatterillinen ja nykytanssipainotteinen, synkähkö ja kokonaisuudessaan yhtä vaikeasti avautuva kuin Kiven kirjoittama tarina oli minulle aikoinaan. Sen sijan tanssin kieli veikin heti mennessään. Vapaasti virtaavaa liike-energiaa, oivaltavaa koreografiaa, Eero Ojasen hienoa musiikkia, herkullisia yksityiskohtia ja yllätyksiä. Ja ennen kaikkea: upeita tanssijoita!

Lavalla tarina alkaa äidin kuolemasta. Kirkonkellot soivat, tunnelma on ahdistava, veljesten tuska käsinkosketeltava. Vapaana kasvanut veljessarja on pudonnut tyhjän päälle, eikä osaa sopeutua kyläläisten vaatimuksiin sivistyneestä elämäntavasta. Pitäis oppia lukemaan jotta voisi riiata naisia. Tosin naisetkin ovat äitiä kaipaaville miehille vielä suuri mysteeri: yhtä aikaa sekä pelottavia että vastustamattomia. Veljesten ensikohtaamiset kylän naisten kanssa tuovat tanssiin ensimmäiset vapauttavat naurut. Edita Raušerová tekee muuten herkullisen roolin Juhanin ihastuksena, keinuvalanteisena Venlana. Tanssi on älyttömän tarkasti aksentoitua, ja luo mielenkiintoisen vastakohdan veljesten maanläheiselle liikekielelle. Kiven tarinassa ei kuitenkaan päästä vielä naimisiin, vaan ensin tulevat rukkaset, pettymykset, turhautuminen koulunpenkillä ja lopulta tappelu. Veljekset lähtevät sivistystä pakoon Impivaaran metsään.

Kuvassa Edita Raušerová. Kuvaaja © Sakari Viika. Kuva SKB:n luvalla. 

Metsässä Kuuselan koreografiaan tulee jännittävää sadun tuntua... On teeriä, kettuja, metsän ötökkä ja kauniita tarujen impiä. Sara Saviolan tanssima naaraskettu on ihana, sensuelli ja iloitteleva. Yimeng Sunin teeri hätkähdyttää yksinkertaisella mutta ah niin upealla jalan nostolla. Ötökkä on ihan oma lukunsa (en kerro tässä enempää). Lopulta veljet humaltuvat vapaudesta ja viinasta ja erehtyvät Viertolan nelikymmenpäisen härkälauman sekaan. Se että Kuusela laittoi naistanssijat esittämään sarvilaumaa, on minusta nerokas ratkaisu. Sonnien jalkoina toimivat ruskeaksi värjätyt kärkitossut, ja kovista kärjistä syntyvä ääni on kuin sorkkien kopsetta. Laumana härkänaiset ovat huikea ilmestys, uhkaava ja alkukantainen voima. Veljekset reagoivat uhkaan kivettämällä kaikki härät kuoliaaksi. Kun heille valkenee tekonsa karmeus, katumus on todellista - ja minulle nousi pala kurkkuun. Mutta velat maksetaan, metsästä löytyy vapauden lisäksi maata ja vaurautta ja lopulta myös kylä hyväksyy velkansa maksaneet pojat takaisin  - kunhan oppivat ensin lukemaan.

Vaikka näemmekin aapisia lavalla, lukutaidon opettelu kuvataan tanssin keinoin - ja mikäs sopisi siihen paremmin kuin klassisen baletin vokabulaari? Kun Eero palaa koulun penkiltä, hän opettaa veljilleen kielioppia, mikä ilmennetään baletin perustekniikalla: degagé sivulle, rondi taakse ja piruetti. Baletin sanasto ja degagé/tendun merkitys ei varmaan aukea kaikille katsojille, mutta klassisen tanssin muodollisuus ja säännönmukaisuus kyllä. Koreografiassa on hyödynnetty muutenkin paljon enemmän klassisen baletin tekniikkaa kuin etukäteen luulin tietäväni. Se näkyy etenkin miesten huikeissa hypyissä ja pirueteissa, ja tietenkin myös kärkitekniikassa. Veljet oppivat lopulta sivistyneen kylän tavoille, ja vauraus ja lukutaito tuovat vihdoin myös menestystä kylän naimattomien naisten kanssa. Tarinalla on onnellinen loppu.

Kuvassa Linda Haakana, Nikolas Koskivirta, Tuukka Piitulainen, Jani Talo. Kuvaaja ©Sakari Viika / SKB.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, en tiennyt mitä odottaa. En osannut arvata että ihastuisin Juhaniin, Simeoniin, Eeroon, Tuomakseen, Aapoon, Timoon ja Lauriin. Nyt kun vihdoin aion lukea alkuperäisen teoksen, en voi kuvitella Juhanina ketään muuta kuin Samuli Poutasta. Antti Keinänen voisi minusta vain seistä lavalla ja olla silti vakuuttava, mutta Simeonina hän oli erityisen koskettava. Nikolas Koskivirran Eero olisi voinut tanssia vastaan Keskiyön Unelmassa, niin iloittelevaa hänen klassinen tanssinsa oli. Salskea Tuukka Piitulainen nähtäneen pian prinssin rooleissa. Naisista jäivät erityisesti mieleen herkkä Anna Sariola Seunalan Annana, sensuelli Sara Saviola naaraskettuna, hehkeä Edita Rauserová Venlana ja mainio Linda Haakana lukkarin tyttärenä. Koko Kansallisbaletin ryhmä tanssi vahvasti ja upeasti.

Voisin kirjoittaa vielä paljon enemmän, mutta en halua paljastaa liikaa ja pilata yllätysmomentteja. Sen voisin vielä kertoa että yhdessä kohtaa tarinaa olin näkevinäni sisäpiirivitsin. Voisin vannoa että kyseessä oli viittaus Lumikuningattaren saunakohtaukseen. Ehkä joku on nähnyt saman? Lopuksi en voi muuta sanoa kuin että ostakaa liput ja menkää katsomaan. Marjo Kuuselan Seitsemän Veljestä on jokaisen tanssia rakastavan must-see.