Seitsemän päivää balettia, osa 1

Sunnuntai. Aamupäivätunti ja Kansallisbaletin huippuhyvä pianisti Dima säestämässä! Olosuhteet ovat mitä parhaimmat, mutta olen nukkunut huonosti enkä ole oikein vireessä... Tunnin loppua kohden turhaudun omiin sähläyksiin ja surkeisiin piruetteihini. Meidän ihana opettaja sen sijan on yhtä kannustava ja ystävällinen kuten aina. Oikeasti, virheet ja epäonnistumiset kuuluvat oppimiseen. Jos ei yritä, ei voi mennä pieleen. Siksi pitäisi säilyttää keskittynyt, rauhallinen ja positiivinen mielentila - silloinkin kun mikään ei tunnu sujuvan. Jos kompuroi kesken sarjan, ei tarvitse luovuttaa. Ei sitä lavallakaan voi perääntyä kesken tanssin...

Maanantai. Ei tanssia. Yksi mahdollinen tunti on liian aikainen, ja toinen liian myöhäinen. Mutta lepo tekee hyvää ja työpäivän päättyessä odotan jo iloisena seuraavaa aamua. Mun entisessä kotimaassani Saksassa puhutaan Vorfreudesta, kivan tapahtuman mieluisasta odotuksesta. Baletin harrastuksessa onkin se ihana puoli että on aina jotain kivaa tuntia mitä odottaa. Muuten ilta kuluu trikoita pestessä, treenikassia pakatessa ja venytellessä. Pakotan itseni ajoissa nukkumaan. Keskiyön jälkeen alakerta palaa kotiinsa riidellen ja kolistellen. Tungen tulpat korviin ja laitan pään tyynyn alle, mutta olen niin vihainen että unentulo kestää.

Tiistai. Mahdollisesti mun lemppari treenipäivä. Meitä on aamuisin vähemmän, siinä 8-12 oppilaan paikkeilla - ja se tietää rankempaa tuntia. Mikä on siis hyvä asia. Tänään olo on kuitenkin hieman nuutunut, ja kun huomaan että opettaja valmistelee uusia sarjoja, kysyn leikilläni tarvitseeko mun olla hereillä. Tunti sujuu kaikesta huolimatta hyvin. Saan paljon henkilökohtaisia korjauksia, ja kannustavia kehuja. Se ei ole mitenkään poikkeuksellista, enkä ole suinkaan ainoa. Madame on erittäin vaativa opettaja. "I want to see quality!" Tekniikkaa hiotaan jatkuvasti, laatu ja puhtaus ovat avainsanoja - mutta mitään ei tehdä ilman tanssillisuutta. Tunnilla ei haluta nähdä balettikoulurobotteja, vaan persoonallisia tanssijoita. Liike on suurta, venyvää ja hengittävää. Epaulementiin kiinnitetään paljon huomiota. Kädet saavat elää: "Play with your port de bras." Kasvoja ja katsetta ei myöskään unohdeta: "Use your port de tête (tête = kasvot)." Alas ei katsota ellei koreografia vaadi sitä. Silmien pitää nähdä jotain, katse ei saa olla tyhjä. Ja: "Always be elegant."

Kuva: pinterest

Petit allegrossa tulen oudosti alas, nilkkaan sattuu. Kipu ei jää päälle, ja voin astua normaalisti, joten jatkan. Sama kipu uudestaan. Nyt menen sivuun, en uskalla riskeerata enempää. Jalka tuntuu edelleen ihan normaalilta, vaikka pyörittelen ja tunnustelen sitä. Opettaja kysyy huolestuneena josko tarvitsen jäitä, mutta kerron ettei tässä mitään vakavampaa ole sattunut. Jään seuraamaan tuntia loppuun asti. Harmittaa ihan pirusti, etenkin kun meillä on uusia ja tosi kivoja hyppysarjoja! Tunnin jälkeen meinaan hipsiä pois, mutta ope pyytää vielä takaisin. Kyselee tarkemmin nilkasta, missä sattuu ja miten. Hän arvelee että se voisi olla äkillinen lihasjännitys tms., ja suosittelee jäitä ja hierontaa. Kun huikkaan lähtiessä että nähdään huomenna, opea naurattaa. Kuulostaa varmaan hullulta, mutta en jää kovin herkästi pois tunneilta. Madame tietää tämän, mutta luottaa myös siihen että tiedän mitä olen tekemässä.

Keskiviikko. Iltatunti ja pointe, edelleen avec Madame. Keskiviikkoisin meillä on usein täysi sali, ja on hauska nähdä tuttuja treenikamuja. Ennen tuntia ehtii just vaihtaa kuulumisia, tunnin aikana korkeintaan hymyn tai kaksi. Tykkään siitä että meidän ope aloittaa tunnin aina iloisella tervehdyksellä: "Good evening!" Sen jälkeen tehdään eka lämppäri, degagét ja pliét tankoon päin. Madame kiertää jo tässä vaiheessa salia, ja korjaa lempeästi yhden selkää, toisen hartioita tai aukikiertoa, tai nilkan ojennusta. Sama linja jatkuu kaikissa harjoituksissa, henkilökohtaisia ja yhteisiä korjauksia satelee. Se tarkoittaa että Madame on usein myöhässä (mitä hän itsekin pahoittelee), ja että keskilattialla ei ehditä tehdä niin paljon. Minua se ei haittaa. Kaikki korjaukset ja kannustamiset ovat kullan arvoisia.

Ennen tuntia opettaja kyselee nilkan perään, ja kerron ettei ole ollut kipua eilisen jälkeen. Hän varmistaa vielä että keskeytänhän treenin jos tuntuu vähänkin oudolta, johon vastaan että tottakai. Ope on kuitenkin nähnyt lävitseni."With you I can never be really sure..." Jep, olen ollut tunneilla ennenkin erinäisten kremppojen kanssa. Mutta olen aina pystynyt säätämään tekemisiäni. Enkä puske kipurajojen yli. Tai sanotaan näin: Tiedän mikä kipu on vielä siedettävän rajoissa ja milloin pitää oikeasti hellittää. Tunti sujuu ongelmitta. Grand allegrossa meillä on Giselle-tyylinen hyppysarja. Temps levé - fouetté arabeski ja kädet siten että molemmat menevät etukautta takaviistoon. Tätä toistetaan kunnes happi loppuu. Ihanaa. Oikeesti.

Pointe on ollut tänä syksynä entistä haastavampi. Siitäkin huolimatta etten osallistu toisen opettajan jatkotason tunnille. Päätin nimittäin kesän jälkeen että teen mielummin perustreeniä. Olen kiirehtinyt turhan nopeasti kokeilemaan vaikeita variaatioita, mikä on aiheuttanut lähinnä turhautumisia. Madame on tässäkin asiassa vaativa. Pointe-tunti (45 min) on tekniikkaa varten, muilla tunneilla tanssitaan. Me (hänen perustaso-ryhmänsä) olemme vielä suhteellisen aloittelijoita, eikä meillä ole vielä tarpeeksi vahvaa tekniikkaa haastavampiin tanssisarjoihin. Onneksi Madamen perustreenikin on tanssillista, vaikka se onkin rankkaa jaloille. Mitään ei tehdä sinnepäin. Harjoituksissa painotetaan erityisen paljon demi-pointea, sekä releveissä että alastuloissa. Muuten, mun ehdoton pointe-inhokki: cambré eteen tokasta asennosta, kärjillä. Mun aukikierto ei ole muutenkaan parhaasta päästä, ja tokassa asennossa kantapäät tahtovat kääntyä väkisinkin sisäänpäin. Lisäksi mulla on ongelmia pysyä boksin yläpuolella. Ja kun näen koko komeuden peilistä (ei pitäisi katsoa!!), niin tekisi mieli pakata tossut saman tien kassiin. Mutta sitten on niitä muita juttuja mistä tykkään. Esimerkiksi kaikki mitä tehdään yhdellä jalalla, etenkin jos vasen on tukijalkana. Toinen asia: Olen viime aikoina tapellut tossujeni kanssa. Mikään tuttu malli ei enää toimi. Ehkä mun tekniikka on kehittynyt ja jalka muuttunut sen mukana? Odotan veropalautusta ja käyntiä tossukauppaan... Mutta siitä lisää toisen kerran.

Olen käyttänyt noita isoja "siivekkeitä" Ouch Pouchien sijan. Muoto on sellainen että sopivat just vampin sisään. Toimivat myös hyvin jos tossu on hieman väljä, mutta liian tiukka paksumman pehmusteen kanssa. 

Torstai. Mun piti laittaa koko viikko tänne kerralla, mutta siitä tuli liian pitkä tarina. Jatkan seuraavassa postauksessa, mikäli yksikin lukija kommentoi tätä. En ole pitkään aikaan kirjoittanut omista tunneistani ja tuntemuksistani, joten odotan palautetta hieman jännittyneenä...

Tanssillisin terveisin,
Johanna