Viimekertaisen klassista klassisemman Bajadeerin jälkeen pääsin vaihteeksi katsomaan Kansallisbaletin nykytanssitarjontaa: Liikkeen Legendat - Masters of Movement. Neljä teosta, neljä koreografia.
 |
| Alexander Ekman: Episodi 31. Kuvassa Kansallisbaletin tanssijoita. Kuva Sakari Viika / Kansallisbaletti. |
Illan avasi Alexander Ekmanin
Episodi 31. Itse asiassa teos alkoi jo ennen esiripun nousua, mainiolla lyhytdokkarilla tanssijoitten työstä ja koregrafian harjoitusprosessista. Ryhmähenkeä, fyysistä ja henkistä heittäytymistä, hikeä, ääntä, irrottelua. Hyvin kaukana klassisesta baletista. Niin kaukana että koreografi heitti tanssijansa suojatusta studiosta ulos ihmisten ilmoille. En halua paljastaa liikaa, mutta kohtaamiset ovat hämmentäviä ja hauskoja. Ja irrottivat makeat naurut katsomossa! Pidin myös siitä että saimme kuulla tanssijoitten mietteitä, sekä studioharjoituksista että ulkona harjoitetusta osuudesta. Todella hyvä idea ja toteutus. Tämän jälkeen tunnelma olikin valmiiksi katossa ja odotukset korkealla - eikä
Episodi 31 petä. Raikkaan energistä revittelyä, huumoria ja yhdessä tanssimisen iloa.
 |
| Alexander Ekman: Episodi 31. Kuvassa Kansallisbaletin tanssijoita. Kuva Sakari Viika / Kansallisbaletti. |
Luke Simcockin suunnittelemassa sporttisen elegantissa puvustuksessa on viitteitä 20- ja 30-luvuille, mikä luo mielenkiintoisen kontrastin Ekmanin omaleimaiselle liikekielelle. Puvustus ja maskeeraus leikkii perinteisillä sukupuolirooleilla: osa miehistä on pukeutunut hameisiin, ja sekä mies- että naistanssijoitten kasvoja koristavat hienostuneet viikset. Kaunis pas de deux on kahden miehen, Samuli Poutasen ja Frans Valkaman tanssima. Onko kyseessä sitten pelkkä tyylittely vai joku syvällisempu sanoma, jää jokaisen katsojan itsensä päätettäväksi. Ensimmäisellä väliajalla kuulostelin tuttujen ja ystävien mielipiteitä, ja kaikki olivat jokseenkin samaa mieltä: hauska, raikas, energinen, iloitteleva episodi. Mutta kaiken railakkaan revittelyn keskellä yksi kohtaus jäi itselleni vahvimmin mieleen: arkinen pukumies, joka teoksen alussa käveli korostetun hitaasti näyttämön poikki esiripun noustessa ja laskiessa, jatkaen hidasta kulkuaan läpi teoksen, irrallaan ajasta ja näyttämön tapahtumista. Miten yksinkertaisesta liikkeestä voikin tehdä niin vaikuttavaa!
 |
| Demis Volpi: Little Monsters. Kuvassa Kailey Kaba ja Sergei Popov. Kuva Sakari Viika / Kansallisbaletti. |
Illan toinen teos, Demis Volpin
Little Monsters, oli tunnelmaltaan tyystin erilainen. Tyhjä lava, puolialaston mies joka näyttää olevan yksin - kunnes naisen pitkät raajat halaavat häntä takaapäin. Jännittävä asetelma, mutta koreografia jää tanssijoitten (Kailey Kaba, Sergei Popov) vahvasta läsnäolosta huolimatta välinumeroksi. Elvis Presleyn hivenen siirappinen musiikki (Love Me Tender) ei nostanut koreografiaa musikaalisiin sfääreihin. Mutta kauniisti tanssittu, ja sopivan kevyt välipala.
 |
| Carolyn Carlson: If To Leave Is To Remember. Kuvassa Ruan Crighton, Alfio Dragio, Emrecan Tanis. Kuva Sakari Viika / Kansallisbaletti. |
Sen sijan Carolyn Carlsonin koroegrafia
If To Leave Is To Remember kolahti ja kovaa. Pelkistetty lavastus, neljä naista, seitsemän miestä. Philip Glassin musiikki, elävän jousikvartetin soittamana. Sivaltavan herkkää tanssia, runollista, surullista, mutta myös toiveikasta. Kaikki tanssijat ovat vahvasti läsnä, liike on soljuvaa, tulkinta vilpittömän rehellistä. Oli puhtaasti sattumaa että satuin keskustelemaan edeltävällä väliajalla tutun ihmisen kanssa lähdöistä ja hyvästeistä. Se aika kun äidin on päästettävä lapsensa maailmalle, niin kipeätä kuin se tekeekin... Tai kun itselleen tärkeä ihminen muuttaa kauas pois, eikä palaa. Kun ystävä tai rakas jättää... Lähdöt koskettavat jokaista, oli sitten lähtijä tai jätetty. Kun tanssija Jani Talo lausuu lopussa ääneen lähtöjen tarinaa, poskilleni valuvat kyyneleet. Carlsonin teos menee ihon alle.
 |
| Carolyn Carlson: If To Leave Is To Remember. Kuvassa Ruan Crighton, Kailey Kaba, Emrecan Tanis. Kuva Sakari Viika. |
 |
| Carolyn Carlson: If To Leave Is To Remember. Kuvassa Alfio Drago, Sari Ikonen. Kuva Sakari Viika / Kansallisbaletti. |
Illan päätti Jorma Uotisen
Jord. Tuttua Uotisen liikekieltä jo kymmenen vuoden takaa, koreografia oli alunperin tehty Tanskan Kuninkaalliselle Baletille. Itse asiassa Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve tanssi tuolloin
Jordin ensiesityksessä. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä miten hän sisäisti Uotisen materiaalin.
Jordissa tanssii kaksitoista miestä, paljain yläavartaloin ja verenpunaisiin hameisiin pukeutuneina. Lavalle tuotu punainen hiekka on visuaalisuudessaan vaikuttava. Kuulin että alunperin
Jordin ei pitänyt olla esitysjärjestyksessä viimeisenä, mutta hiekan pois siivoaminen osoittautui huomattavan aikaavievääksi... Ja voin vain kuvitella millainen sotku on täytynyt olla suihkuhuoneessa esityksen jälkeen. Parasta
Jordissa on Antti Keinänen, hän on itseoikeutettu uotistanssija. Kaikki miehet eivät ole yhtä suvereeneja, mikä näkyy kaikkien ollessa liikkeessä yhtäaikaa. Triot ja duetot toimivat paremmin, Samuli Poutanen ja Tuukka Piitulainen jäivät erityisesti mieleen. Paikoin koreografia sortuu musiikkivideomaisen shown esittämiseen, mitä Apocalyptican musiikki ja strobovalojen liioiteltu käyttö korostaa entisestään. Komeita, treenattuja ja hikisiä miehiä. Lentäviä kuperkeikkoja, uotismaista soljuvaa liikettä. Vetävä biisi, muttei yllä mielestäni ihan Jorma Uotisen parhaiden biisien tasolle. Suuri yleisö kyllä tykkäsi, ja tanssijat ansaitsivat ilman muuta suosionsosoituksensa!
 |
| Jorma Uotinen: Jord. Kansallisbaletin tanssijoita. Kuva Sakari Viika / Kansallisbaletti. |
 |
| Jorma Uotinen: Jord. Kuvassa Samuli Poutanen, Tuukka Piitulainen. Kuva Sakari Viika / Kansallisbaletti. |
Kaiken kaikkiaan Liikkeen legendat tarjosi vaikuttavan kokemuksen. Vaikka teoksia on mahdotonta vertailla keskenään, Carlsonin koreografia oli oma suosikkini. Ekman tulee perässä hyvänä kakkosena. Mikään biisi ei ollut huono, ja voinkin suositella Liikkeen legendoja lämpimästi myös balettiin epäilevästi suhtautuvalle nuorisolle.
