Pina 3D kertoo 2 vuotta sitten kuolleesta Pina Bauschista - joka oli merkittävä saksalainen tanssitaiteilija, koreografi ja kokeellisen tanssiteatterin alullepanija. Elokuva on muuten hänen ystävänsä Wim Wendersin ohjaama - ja ensimmäinen kolmiulotteinen "taide-elokuva". Ja mikäs muu kuin tanssi sopisi paremmin tähän? Olen ehdottomasti menossa, ja se onkin eka kerta kun laitan 3D-kakkulat nenälle!
Lisää balettia!
Ja sitten vielä muuta tanssi-asiaa: Footlight on perustanut oppilaiden toiveesta uuden balettitunnin lukkariin, eli Gabriellan J1-taso 90 minuutin pituisena. Tunti pidetään Leppävaaran studioissa, torstaisin klo 16.30-18.00. Alkanee ensi viikolla (29.9.), mikäli vain ilmoittautuneita tulee riittävästi. Suosittelen todella, koska 1,5 tunnissa ehtii tehdä ja oppia niin paljon enemmän - ja se toimii hyvänä siltana sille seuraavalle J2-tasolle.
Leppikseen pääsee näppärästi junalla, ja studiot sijaitsevat vanhassa mutta rempatussa Kauppakeskus Galleriassa - siis junaradan toisella puolella (ei Sello).