21.8.11

1-vuotis juhlat!


Siitä on nyt tasan yksi vuosi aikaa kun aloitin kärjillä treenaamisen - ja kolme tossuparia myöhemmin voin sanoa ainakin sen etten ole katunut yhtäkään tuntia!

22.8.2011 Hei! Olen editoinnut tekstiä sitten eilisen. Pointe-vaatimuksiin tuli tarkennusta ylemmältä taholta ja selvensin myös tekstiä pointe / baletti -alkeiden osalta.

Viime perjantaina palasin pointe-alkeisiin, samalle tunnille josta vuosi sitten aloitinkin. HUOM: pointe alkeet ei ole sama kuin baletti-alkeet, vaan edellyttää siis jatkotasolle edistyneitä klassisen baletin opintoja! Pointe-tunnilla ei tehdä tavallista tankoa ja keskilattiaa, vaan tunti keskittyy nimenomaan kärjillä tehtäviin harjoituksiin. Silloin vuosi sitten tunti oli tosin vielä seka-taso, pelkästään "pointe" nimeltään, ja meitä oli vain kaksi aloittajaa (muut olivat kärjillä jo perus - edistyneellä tasolla). Pointe-tunnithan eivät yleensä ole kärki-alkeistunteja, vaan siellä tehdään jo muutakin, vaikkapa pieniä variaatioita. Esim Helsingin tanssiopistossa on erikseen  J1-tason tunteja joilla aloitetaan kärjillä, aina 15 minuuttia tunnin päätteeksi.

Luulin siis ettei mulla olisi mitään saumaa osallistua pointeen ilman kärki-kokemusta, mutta kun Gabriella sanoi että hän ottaisi myös uudet huomioon, ja antoi mulle samalla luvan tulla tunnille olin innoissani kuin mikä! 16 vuoden tanssimisen jälkeen vihdoinkin kärjille! Parempi myöhään kuin liian aikaisin, tai ei milloinkaan.  Mutta on se vaikeata.. Kaikki heikkoudet ja maneerit moninkertaistuvat kärjillä, ja jos ei pidä varansa voi todellakin teloa itsensä! Onneksi meidän opettaja on todella tarkka siitä ettei tehdä mitään yli omien kykyjen.

Yksi vuosi ja kolme tossuparia myöhemmin..

Tällä kertaa pointe-tunti on siis merkattu alkeistasoksi, vaikka meitä on edelleen myös enemmän harrastaneita. G:n tuntihan siirtyi viime vuonna äitiysloman takia Marie-Pierrelle, ja koska hänen tuntinsa on tarkoitus jatkaa siitä mihin jäätiin, haluttiin kuitenkin myös tarjota alkava tunti uusille innokkaille. Muuten, jos jotakin kiinnostaa, vielä ehtii mukaan - kunhan kysyt ensin opettajalta lupaa! Voin kertoa tässä sen mitä Gabriella kertoi meille kaikille (huom. tarkennettu 22.8.11):

- pointe-tunnille tarvitset opettajan hyväksynnän.

- pointen lisäksi olisi hyvä, siis suositeltavaa, käydä vähintään yhdellä G:n viikottaisella tunnilla. Tämä siksi että opettaja ehtii tutustua perinpohjaisemmin kuhunkin oppilaaseen, heidän mahdollisuuksiin, rajoituksiin ja tapoihin työskennellä (esim miten ottaa korjauksia vastaan). Näin voidaan tuntiharjoitukset suunnitella oppilaitten tarpeita vastaavaksi ja edistyminen on siten huomattavasti nopeampaa (ja tunnit mielekkäämpiä). Itse käyn pointen lisäksi yhdellä J2- ja kahdella J3-tason tunneilla.

- pointe-päivänä olisi hyvä käydä toisellakin balettitunnilla, mutta sen ei tarvitse olla heti ennen. Jalat toimivat silloin paremmin (voin kokemuksesta sanoa että pitää paikkansa).
- jos ei käy edellisellä tunnilla (joka on taso J3), pitää tulla ajoissa ja lämmitellä vähintään 15 minuuttia ennen. Keskity etenkin polviin, nilkkoihin ja varpaisiin!

- pointe alkeet ei ole sama kuin baletti-alkeet. Lukuunottamatta varsinaista kärkitekniikkaa, muu baletin perustekniikka ja askeleet tulee osata. Tämä edellyttää yleensä vähintään 2-3 vuotta klassisen baletin opiskelua, mutta on hyvin yksilöllistä. Pointe alkeis-oppilaan olisi kuitenkin suotava pärjätä suht hyvin G:n J1-tasolla.

- vaikka ollaankin aikuisia harrastajia, ja tanssitaan omaksi iloksi, Gabriella ottaa pointe-tekniikan hyvin vakavasti. Kyseessä on myös jokaisen terveys.

Suosittelen muuten jokaista lukemaan Tanssifysioterapia.fi:n sivua klassisen baletin tekniikasta ja sen aiheuttamasta kuormituksesta jalalle.

Miten ommella tossujen nauhat? Tapoja on erilaisia, mutta tässä on yksi hyvä:


Tunnin aluksi, ennen kuin kukaan sai edes mennä tangolle, oli uusien oppilaitten tossutarkastus. Ope katsoi joka ikisen parin läpi ja neuvoi tarpeen tullen ompelemaan nauhat uusiksi. Hän näytti myös miten nauhat sidotaan oikeaoppisesti (tunnille ei tulla repsottavilla nauhoilla), ja miten tossut ajetaan sisään. Muutamilla oli ihan kivikovat tossut kun eivät tienneet miten valmistella niitä etukäteen. Saivat sitten juosta ympäri salia puolivarpailla! Sen jälkeen siirryttiin tangolle ja tehtiin perus-vahvistavia releveitä kuudennessa, ekassa ja tokassa. Lisäksi pas de bourrét ja bourré suivi, siis matkustavaa bourréta tankoja pitkin, siten että kokeneemmat ensin. Jotain muutakin tehtiin, mutta uudet saivat lopettaa aikaisemmin ja meitä oli kuusi jotka jatkettiin vielä.

Hyvät lukijat, haittaako jos hehkutan ihan pikkasen? Musta on nimittäin mahtavaa etten ole enää ihan aloittelija! Kun muistan mitkä asiat olivat älyttömän vaikeita tai peräti mahdottomia vielä viime vuonna, ja nyt jo mahdollisia - edistystä on siis oikeasti tapahtunut. Opettajankin mielestä olen jo pointe-perustasolla (siis hänen tunneillaan). Jos joku nyt miettii miksi käyn silti alkeistasolla, niin sen takia että aina voi ottaa aikalisän ja parantaa perusteita! Tiistaisin kun on se paljon vaativampi perustaso, jossa saa mennä kieli keskellä suuta että pysyy perässä. Siksi tekee tosi hyvää kun voi harjoitella toisen tunnin rauhallisemmin. Tein kuiteskin osan alkeistunnista poispäin tangosta, kunnes G välillä käski takaisin - heh, yritin kai liikaa :)

Lisa Howell opastaa tossujen sisäänajossa:

25 comments:

  1. Onnea 1-vuotiaalle! 1-vuotiaat osaavat jo vaikka mitä, ei olla enää ihan aloittelijoita, kävelykin sujuu jo useimmiten. ; )

    On ihanaa huomata oman edistyksensä! Vaikka baletti on todella vaikeaa, se on myös kiitollista siinä mielessä, että kun säännöllisesti harjoittelee ja käy tunneilla, edistyy vääjäämättömästi - toiset nopeammin, toiset hitaammin.

    Itse olen vielä suht alussa ja haaveilen jo kärkitunneista.. Aluksi ei ollut niinkään kiinnostusta kärjille, ajattelin, että baletti on niin kaunista puolivarpaillakin - enkä halunnut tehdä jotain, mikä mahdollisesti vahingoittaisi jalkojani. Mutta kun sain tilaisuuden kokeilla kärkitossuja ja nousin ylös varpailleni oli se fiilis niin mahtava että aion pitää pointe harjoituksia jonkinlaisena tavoitteenani. Se milloin sen aika tulee jää vielä nähtäväksi. Kunhan nyt oppisi tosiaan ne perusasiat ja niin hyvin kuin mahdollista!

    ReplyDelete
  2. Tosi hyvä postaus Johanna!

    Kiva lukea ihan konkreettisesti kuinka pointe- opetus etenee ja kuinka sun taidot ovat karttuneet.

    Meillä pitäis alkaa se pointe orientoituminen ensi kuun puolella. Nyt tauon jälkeen tuntuu, että on paljon kiinni kurottavaa, että uskaltaa kärjille nousta, mutta eiköhän se tuntuma ala pikaisesti palamaan kun saa tunteja alle.

    Toivotaavasti! Mun vuoristorata on alamäessä...

    ReplyDelete
  3. Ai niin onnittelut unohtu, huppista ;)

    Oikein iso onnitteluhalaus, paljon työtä takana ja paljon saavutettavaa vielä edessä!

    Kyllä säkin Iina tulet vielä pääsemään kärjille, olet motivoitunut oppimaan, valmis tekemään töitä, keholtasi soveltuva ja sulla on loistavat opettajat!

    ReplyDelete
  4. Kiitos tytöt onnitteluista! Kyllä yksi-vuotiaana on jo pollea olo :)

    Jos ois kehannut, ois voinu kuvata videolle tunteja ja kattoa siitäkin edistymistä. Mutta en ole mikään linssilude, oli jo tarpeeksi stressaava se viikon takainen kuvaus..

    Anni, ekat tunnit ovat joka tapauksessa rankkoja, älä anna sen lannistaa! Mä yritän muistaa mitä G mulle sanoi: hyvät päivät ovat siksi kun et luovuttanut huonoina päivinä!

    Iina: mitä tulee pointeen, niin hiljaa hyvää tulee. :)

    ReplyDelete
  5. Kiva teksti jälleen :) Mielenkiintoista tietää teidän pointe-tunnin rakennettakin!

    Jonkun vanhemman postin kommenteissa kysyit, miten mä valmistan tossujani ja mainitsit niistä Blochin omista ohjeista (A ja B). Aiemmin oon käyttänyt vähän "sekamenetelmiä", mutta uusimpien kanssa tuli tsekkailtua netistä muutenkin, mitä kyseisestä tossumallista sanotaan. Päädyin sitten Blochin omien sivujen mukaisesti lähestymään pehmittämistä ohjeella A :D Eli pohja on vähän kovempaa sorttia ja vaatii hitaamman/pitkällisemmän sisäänajon. Muuten saattaisi napsahtaa poikki (sanoi ohjeteksti) ja muutenkin kuolla nopeammin.

    Huomenna on eka pointe-sessio uuden open kanssa (Marjo), jänskää :)

    ReplyDelete
  6. p.s. Onnittelut vielä anniversaryn johdosta :D

    ReplyDelete
  7. Onnittelut! :D Tuli mieleen oma ilo, kun muutama vuosi sitten tanssin kaksi vuotta balettia ja sain puolen vuoden jälkeen kärkkärit jalkaani. (Tanssitaustaa oli siis paaaljon, sen takia noin pian.) Nyt alotan tänä syksynä parin vuoden tauon jälkeen taas baletin ja toivon salaa että vielä pääsisin jatkamaan kärkkäreilläkin tekemistä. :)

    Pisti muuten silmään että eikö teillä tarvi käyttää tossuja suutarilla että laitetaan ne palat kärkeen? Mitä lie nahkaa on tms. :D Meillä oli muutenkin kamalan tarkkaa että millaset nauhat saa olla, miten ommellaan ja miten mikäkin tehdään. Oli pieni kuri tosiaan, vaikka koen että se on hyvästä.

    ReplyDelete
  8. Mahtavaa, että teillä on tarjolla oikeen omia kärkitunteja! Uskonkin, että kun kärkitreenille on omat tuntinsa niin juuri tuon tekniikan täytyy olla kuosissa, että pärjää! Omassa tanssikoulussani kärjillä tehdään vain normaalin tunnin lopuksi. Aluksi vähän lyhyemmän aikaa ja sitten tason noustesssa aina vain enemmän. Tuntuu, että koulussani päästetään aika helposti kärkitreeniin mukaan. Ei vaadita esimerkiksi mitään kolmen vuoden opintoja. Jos pysyy perus3-tason tunnilla mukana niin kärkitreenin saa aloittaa, vaikka tanssitaustaa olisikin esimerkiksi vain puoli vuotta takana.

    ReplyDelete
  9. Jotenkin tuntuu oudolta, että sielläpäin opet ottaa niin vakavasti ketkä saa aloittaa pointeharjoittelun ja tarkistavat tossut. Täällä kehäkolmosen toisella puolella pointe harjoittelun voi aloittaa kunhan hankkii tossut, tosin pointeharjoittelua ei tarjota alkeistasolla, vaan jatkotasolla. Joten, jos käyt jatkotasoa, voit aloittaa pointe harjoittelun. Ja jotenkin odotetaan vaan, että kaikki ovat jo aloittaneet lapsena. Tossut saa opettajien puolesta olla millaiset ovat, eivät ole kiinnostuneita siitä. Ok, jos kysyt neuvoa, voit jotain neuvoa tossuihin saada.... Tosin tuntuu, ettei aikuisten pointeharjoitteluun muutenkaan haluta paljon aikaa "hukata".

    ReplyDelete
  10. Hei vika anonyymi :)

    Ymmärsit yhden kohdan väärin - meillä ei siis tarjota pointe tunteja alkeistasolla, vaan itse pointe tunnit ovat eri tasoisia. Pointe tunneilla ei tehdä tavallista tankoa ja keskilattiaa, vaan tunti keskittyy kokonaan kärkitossu-harjoitteisiin.

    Edellytys pointen aloittamiseen on riittävä fyysinen ja tekninen valmius, ja meidän ope olettaa vähintään J1-tasolle edenneitä opintoja.

    Meillä baletin harrastajat ovat enimmäkseen aikuisia, joista kaikki eivät suinkaan ole aloittaneet lapsina. Jos ovat siis käyneet puoli vuotta balettia, tarvittava tekniikka ei kertakaikkiian ole vielä olemassa.

    Olen kuullut ja nähnyt että toisissa kouluissa suhtaudutaan "rennommin" etenkin aikuisten kärkitossu-haaveisiin. Kuitenkin aikuisetkin voivat edistyä huolellisella ja asiantuntevalla opastuksella melko pitkälle. Ja kärkitekniikassa on huomioitava myös se että virheellinen tekniikka altistaa monenlaisille vammoille.

    Olen tässä samoilla linjoilla omien opettajieni kanssa. Myös tutut opettajat muualla maailmalla ovat aika tarkkoja ja tiukkojakin aikuisten pointe-harrastuksen suhteen. Voidaankin sanoa että kärjillä tanssiminen ei ole itsestäänselvyys vain ansaittu etuoikeus!

    Kommentoin tässä "anonyymisti" kun en jostain syystä pääse kirjautumaan bloggeriin työkoneelta käsin.

    terveisin: Johanna / Balettikassi :)

    ReplyDelete
  11. Hei! Helsingissäkin tosiaan eri kouluissa suhtaudutaan tähän hieman eri tavoin ilmeisesti. HTO:lla kaikki opettajat aloittavat kärkitossu-harjoitteet - vaikkakin, ja hyvä niin, aivan todella alkeista - jo tasolla j1, joka ainakin oman kokemukseni mukaan sijoittuu jonnekin Footlightin pt ja j1:n välimaastoon. Tossuja ei tarkisteta erityisemmin mutta apua kyllä annetaan. Ja tunneilla on ihana kannustuksen ilmapiiri! Kaikille! Itse olen tanssinut 3 vuoden harjoittelun jälkeen nyt vuoden kärjillä (välillä myös HTO:n alk1 ja 2 tunteja kärjillä tehden) - kyllä se vain on ihanaa! Inspiroivaa tanssisyksyä kaikille - kärjillä tai ilman!

    ReplyDelete
  12. Hei!

    Mahtavaa että olet päässyt pointe-tuntien makuun :) Ja sulla on selvästikin ollu hyvä pohja alla kolmen vuoden tanssimisen jälkeen!

    Oppilaiden kannustaminen on kyllä yhtä tärkeätä kuin korjaaminen, kyllä sitä jokainen tarvitsee tsemppiä. Onneksi näitä opettajia riittää meille kaikille!

    Mun open kanssa on ehkä se ero, että oppilaita ei kannusteta pointeen ennen kuin he ovat hänen mielestään siihen valmiita. Se on kyllä jokaisen ammattitaitoisen open etuoikeus. Mutta kun tunnilla sitten ollaan, oli se pointe tai ei, kaikkia kyllä kannustetaan yrittämään parhaansa :)

    Kävin kesällä opistolla joillain J1-tunneilla tossujen kera (Emman ja Lauran tunneilla), mutta se vajaa 15 minuuttia kärjillä tuntui itselleni varsin lyhyeltä ajalta. Ihan kivoja tunteja kuiteskin muuten. Ja varmasti HTO:ssakin ope puuttuisi asiaan jos joku olisi aivan hakoteillä ja vaarassa loukata itseään.

    On se vaan ihanaa että aikuisenakin saa olla vielä vakavasti otettava oppilas. Kaikillahan meillä on erilaiset lähtökohdat ja vähän erilaiset motivaatiot. Hyvät opet kyllä huomaa kuka haluaa puskemista ja kuka haluaa edetä rauhallisemmin..

    Ihanaa tanssisyksyä sullekin!

    t. Johanna / balettikassi

    ReplyDelete
  13. Hei Tiia!

    Monissa kouluissa ollaan nuorten kanssa hyvinkin tarkkoja, ja ihan syystäkin :) Onhan ne asiat opittava joskus! Tiedän tutuilta että esim USA:ssa koulu/opettaja voi määrätä paitsi puvun värin ja mallin myös sukkisten tarkan värisävyn, ja se käytetäänkö tasapohjallisia vai split-sole pehmeitä tossuja. Jos opettaja haluaa että kaikki laittavat tossuihinsa sen nahkapalan, niin se on sitten Yes, ma'am! :)

    Avoimissa kouluissa ollaan siellä ja täällä suurpiirteisempiä. Kunhan tossut ovat sopivan kokoiset ja nauhat asiallisesti ommeltuja ja sidottuja, on muu tuunaus vapaavalintaista.

    Meidän ope esim neuvoo ompelemaan kuminauhatkin tossujen sisäpuolelle. Itse käytän kuitenkin noita Blochin "piilokumeja", ja koska tykkään että ne lähtee sieltä tossun takasaumasta, en kertakaikkiaan voi ommella sisään. Ne hiertäis ja raapisi ihan älyttömästi. Ja mä kun oon aina paljain jaloin kaikissa tossuissa! Opettaja kyllä hyväksyy tälläiset syyt, muttei esim pieleen sidottuja nauhoja.

    Baletissa on perinteisesti tärkeätä olla huoliteltu ja siisti. Ei tarvi olla takakireä nutturapää, mutta mustakin on kivaa jos ollaan sopivasti varustautuneita. Onhan siinä kyse myös perinteistä ja respektistä.

    Vaikka vaaleanpunaisissa sukkiksissa mua näkee vain pakon edessä! :)

    P.S. paljonko teilla maksaa noi lappujen laittamiset?

    ReplyDelete
  14. Vastasit mulle, että ymmärsin väärin... Ymmärsin kyllä mitä tarkoitit.. Mutta halusin sanoa, että täällä ei yleensä ole pointti- tunteja erikseen millään tasolla, joten pointeharjoitukset tehdään tavallisilla tunneilla, mutta siis että alkeistunneilla niitä ei tehdä. Ja sitten ne pointejutut on olleet pikaista sähläämistä 10 min tunnin lopussa, joten ei siellä alkeista aloittavat ole kauheesti erityistä opastusta saaneet. Joten olette näemmä todella etuoikeutettuja siellä Hesassa.

    ReplyDelete
  15. Itse aloitin pointeharjoittelen, myönnän sen, aivan "epävalmiina" nilkan loukkaamisen jälkeen. Jolloin myönnän vetääneeni itseni käsillä tangosta kärjille asti. Voimaa ei toisessa nilkassa juuri ollut ja se lähinnä tutisi, mutta tein harjoittelua täysin nilkkani ehdoilla. Ja täytyy sanoa, että pointeharjoittelu lopulta kuntoutti nilkan entiseen ruotuunsa, pikkuhiljaa. Nyt on molemmat nilkat yhtä vahvat, joten käytännössä nyt pystyn aloittaa vakavamman pointetreenauksen. Harvasti pointea tehneenä tähän kyllä kului useampi vuosi. Haluan vain korostaa, että jos en olisi pointeharjoituksia tehnyt, niin nilkkani ei olisi ilmeisesti koskaan palautunutkaan normaalin tilaan. Asiaa ei normaalissa kävelyssä, juoksussa, tanssissa juuri huomannut, muuta kuin että nilkkaa saattoi välistä vihloa, varsinkin jos sen johonkin tökkäsi. Joten pointeharjoittelusta ei ollut haittaa, vaan hyötyä kunhan ensimmäisten kertojen vihlauksista kivuista pääsi eroon. Ilmeisesti silloin tapahtui jotain joka sai nilkassa jotain vammasta jääneitä jumeja aukeamaan tai muuta vastaavaa.
    Joten tämän takia en nyt ihan allekirjoita opettajien tiukkaa kontrollia milloin pointeharjoittelun saa aloittaa. Aikuisten luulisi jo ymmärtävän kuunnella kehoansa ja tehdä harjoituksia sen ehdolla.

    ReplyDelete
  16. Hei sille jonka luulin ymmärtäneen kirjoitukseni väärin (nimimerkki auttais kummasti)!

    OK! :)

    Halusin olla varma että puhumme samasta asiasta, siis että vaikka meillä tarjotaan pointe alkeistason tuntia, se ei tarkoita että tunnille tulijat olisivat vielä baletin alkeissa.

    Olet kyllä oikeassa, 10 min tunnin lopussa on liian vähän aikaa syventyä mihinkään. Periaatteessa, jos tehtäis vaikka kolme kertaa viikossa, ja silloin huolellisia ja vahvistavia liikeitä - esim pelkkää erilaista relevetä - niin vois se toimiakin. Itse tykkäisin jos J1-tasolla olisi 90 min tunti, josta olisi 30 min pointe-alkeita.

    Harmi että kaikki koulut/opet eivät ole tästä enemmän yhteisillä linjoilla. Kyllä kaikki harrastajat ansaitsevat yhtä laadukasta ja välittävää opetusta!

    ReplyDelete
  17. Hei Nilkan vahvistaja!

    Hyvä että sait nilkkasi takaisin kuntoon, tanssia harrastavalle se on todella kova paikka!

    Tietenkin aikuisen pitäisi osata kuunnella kehoaan, mutta minä puhun nyt ammattitaitoisten ja kokeneitten opettajien harkinnasta. Jos opettaja katsoo että tekniikka ei ole vielä riittävällä tasolla (esim nilkassa esiintyy pronaatiota, tai aukikiertoa ei hallita aktiivisesti, tai jalkaterää ei osata työstää, jne..) niin hän on todennäköisesti oikeassa. Ja mitä haittaa siitä on jos harjoittelee vielä lisää pehmeillä?

    Ei meilläkään vaadita täydellistä tekniikkaa. Kukaan meistä ei ole ammatillisella tasolla, tai omaa Alessandra Ferrin kaltaisia nilkkoja. Itselläni on suht hyvä vasen mutta aika surkee oikea jalka. Kaikilla on vahvuuksia ja heikkouksia. Meidän opettaja haluaa kuitenkin varmistaa että on jonkilainen taso, mistä olisi mielekästä ja turvallista alkaa.

    Voi olla myös niin, että aikuinen harrastaja päättää jättää kärkitossut väliin, vaikka opettaja puoltaiskin harjoittelua! Monet mun tanssikamuista ovat tanssineet nuorina edistyneelle tasolle asti kärjillä. Heillä päällimmäisenä ovat myös muistot kipeistä jaloista ja varpaista, eikä heitä enää innosta lähteä mukaan!

    Meidän tunneilla annetaan myös yksilöllisiä harjoituksia. Yhdellä tunnilla voi olla jotain mikä auttaa mua erityisesti, ja toisella tunnilla jokin harjoitus mikä auttaa kamua. Tietysti harjoitukset ovat kaikille hyödyksi.

    Pakko vielä sanoa, että mahtava kuntoutustreeni sulla! Olet melkoisen sisukas mimmi, ja olisi kiva treenata joskus samoilla tunneilla :)

    ReplyDelete
  18. Kaikille vielä kiitos kommenteista, kivaa kun olette jaksaneet kirjoitella perusteellisesti!

    Sen halusin vielä sanoa, että kirjoitan tietenkin mun omista tunneista ja halusin kertoa mitä mun oma opettaja vaati ja miksi. Yllä oleva pointe osio on myös annettu samaiselle opelle tarkastettavaksi jotta faktat olisivat varmasti kohdallaan. En kuitenkaan sano että kaikilla pitäisi olla just samanlaista, vaikka pidänkin itseäni onnekkaana :)

    Mikä on siis tärkeintä? Se että tehdään huolellisesti, osaavan opettajan kannustavassa ja tarkassa ohjauksessa, ja että omat valmiudet (ja heikkoudet) huomioidaan opetuksessa. Kaikki tämä siksi että meillä olisi mahdollisuss kehittyä, ja nauttia tanssimisesta! :)

    ReplyDelete
  19. Itse asiassa meillä kaikilla kunnon balettiluokilla oli määritetyt värit ja mallit pukuihin sekä sukkiksiin! :D Näin täällä Espoossakin siis. :)

    Ja mä en muista yhtään paljonko ne maksoi, ei musta mitenkään överisti. Ehkä joku 7-10 €?

    ReplyDelete
  20. Hei Tiia1

    Sä sait siis kokea kunnon koulumeiningin! Kivaa :)
    Multa jäi tuo kokonaan väliin kun aloitin nii vanhana että oli vain aiukuisten tunteja eikä enää mitään pukukoodia/pukupakkoa. No, ainaskin mä saan nyt valita ite. Ja mä tykkään eniten violetista ja turkoosista ("jade")!

    Ok, 7 euroa ei ehkä oo paha. Paitsi jos tossuja kuluu hirveesti.. Jotkut mallit tulevat valmiiski nahkapalojen kera, kokeilin Saksassa yksiä. Eivät olleet GM:n tossuja, ehkä Sansha tai Bloch. Mutta malli ei istunut mulle.

    ReplyDelete
  21. Moi!
    Mun mielestä olisi ihana jos olisi pukupakko, tai edes tiukka koodi. Helpottaisi pukeutumista. Meillä väki on tunneilla hyvin erilaisissa vaatteissa, eikä juuri kukaan pukeudu leotardeihin. Itse olen rajalla, uskaltaisinko laittaa leon päälle vai en :)

    ReplyDelete
  22. No, enpä tiedä.. Tykkään kyllä itse päättää mitä laitan päälle. En mitenkään kaipaa sitä vaaleanpunaiset sukkahousut + musta leo -tyyliä.

    Sen verran olis hyvä ohjeistaa että kaikilla on tanssimiseen asialliset vaatteet päällä. Siis mukavat ja vartaloa myötäilevät = että ope näkee linjat (ja itse myös).

    Hiukset kunnolla kiinni, ei liian pitkiä ponnareita, eikä lentäviä irtokoruja..

    Anni, ota ihmeessä leotardi/leo/tanssipuku käyttöön. Musta se on ihanan helppoa. Mun vakiasu onkin puku, mustat legginsit päälle, musta pikku hamonen keskilattialle mennessä ja tossut tietenkin (ihon/puuterin värisinä).

    Tunnin alussa puen usein (säästä ja olosta riippuen) löysän paidan, jonka saa kiskottua alas lantiolle hameeksi. Ja kylmällä säällä puen verkkarit, jotka riisun plie-sarjan jälkeen. Säärystimiä käytän ani harvoin.

    ReplyDelete
  23. Kyselisin pehmeistä tossuista, että miksihän niin harvat näkyvät käyttävän nahkaisia tossuja? Ajattelin vain tässä taloudellista puolta, kun nuo kankaiset tossut kuluvat niin helposti puhki. Nahkaiset kestäisivät varmasti pitempään. Ovatko ne sitten jotenkin nihkeämmät ja eivät liu'u lattiaa vasten yhtä hyvin kuin perus kankainen tossu tekee? Vai onko kyseessä vain makuasia. Sen olen kuullut, että satiiniset tossut on epäkäytännölliset ja liukkaat. Entäs sitten nämä nahkaiset? Onko sinulla kokemusta/tietoa aiheesta? :)

    Nim. Aina tossut rikki!

    ReplyDelete
  24. Hei "rikkinäiset tossut" :)

    Hyvä kysymys.. Mun ensimmäiset tossut olivat nahkaiset, myös sitä seuraavat ja sitä. Jossain välissä vaihdoin kankaisiin enkä ole enää nahkaa kaivannut. Kankaiset ovat selvästikin yleistyneet myös valmistajien valikoimissa. Mutta miksi?

    Kankaiset istuvat omasta mielestä nopeammin jalkaan, ovat enemmän sukkamaiset mutta suojaavat ja tukevat silti jalkaa. Kesäkuumalla ne hengittävät paremmin. Miinuksena tuo nopea puhki kuluminen.

    Nahkaiset kestävät käytössä paljon pidempään, ja rahaa säästyy. Mutta kun materiaali on tietty paksumpaa, ovat tossut jalan ojennuksissa myös "ryppyisemmät" . Ja arvelit ihan oikein, nahkatossun pohja voi olla nihkeämpi lattiaa vasten. Pieni vastus ei tosin haittaa, siitä saa lisää voimaa. Tosin kun nahkatossu kuluu, siitä tulee tosin äkkiä aika liukas.

    Se on lopulta maku-asia mitä haluaa käyttää. Jos tossu istuu hyvin, näyttää hyvältä ja kestää käytössäkin, niin on se pelkkää bonusta. Kokeilemalla löytää mieleisensä!

    ReplyDelete
  25. Hei!

    Vastaanpa minäkin nahkatossuasiaan. Jos haluaa kokeilla välimuotoa, niin suosittelen Capezion Breezeä! Siinä on nahkainen reuna ja keskiosat verkkoa, ei jää ryppyyn eikä hiosta. Meidän tanssisalien mattoa vasten noilla on kyllä oikeasti vaikea tehdä hidasta tenduta, mutta kuvittelisin tossujen olevan lähes täydelliset puulattioilla. Mielestäni nämä tossut ovat keskilattialla tukevammat kuin edelliset kangastossuni (tai sitten olen vain kehittynyt)! :)

    http://www.allarounddance.com/products/4727-breeze

    ReplyDelete