10.11.11

Kolme kertaa viikossa

Siihen se mun balettitreeni on kutistunut, kolmeen kertaan viikossa. Mutta siitä huolimatta se tuntuu ja näkyy kropassa - ja ilmeisesti myös mun tekemisessä! Jos siis opettajan sanoihin on uskomista. Ja kun Madame sanoo että olen edistynyt, niin minähän uskon. :) Ehkä tässä pätee taas se että laatu on tärkeämpi kuin määrä? Tosin en päästä itseäni helpolla. Kaikkina kolmena päivänä mulla on kahdet peräkkäiset tunnit, ensin keski- tai edistyneen tason baletit (90 min) ja siihen päälle vielä tunnin pointe-harjoittelut.

Haluaisin silti enemmän tunteja. Keskiviikot käytän pakostakin palautumiseen, mutta torstaisin ei ole edelleenkään mulle sopivaa balettia. Odotan kovasti että G:n J1 FL:n Leppiksen studioissa saataisiin vihdoin alkamaan! Lauantaisin olisi klo 13 Tanssivintillä (Aleksanterin teatteri) ihan kiva keskitason baletti, mutta olen yleensä liian poikki perjantain tunneista. Ja sunnuntaisin on vain tunnin tunti, ja siinä hädin tuskin ehtii kroppa lämpiämään.. Tällä hetkellä olen ratkaissut asian niin, että vapaina päivinä rentoudun, venyttelen ja ulkoilen. Harkinnassa on myös jonkun baletti-henkisen kuntoilu-DVD:n hankinta. Ehkä New York City Ballet - workout, josta olen kuullut paljon hyvää. En kyllä mene vannomaan että oikeasti treenaisin kotona!



Minkälaiset lukkarit teillä on? Onko tunteja riittävästi vai liian vähän? Miten te vietätte välipäivät?

19 comments:

  1. Moi,
    mulla on balettia kanssa kolmesti viikossa, tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Muulloin aina 90 min. paitsi launataisin teen sen päälle vielä 60 min. aikuisbalettitunnin. Tämä on nyt ihan hyvä, mutta ensi syksylle kaipaisin vähän lisää tanssia. Haaveissa olisi, että saataisiin tiistain 90min. perään tunnin pointe ja jossain vaiheessa olisi kiva tehdä tuo aikusbalettitunti kärjillä. Lisäksi haluaisin tanssiviikkooni yhden nykytanssin.

    Vapaapäivinäni ulkoilen, venyttelen, katselen balettivideoita ja juttelen baletista :) Olen käynyt nyt myös kerran viikossa yin yogamassa ja astangakin houkuttaisi.

    Sulla on kyllä tosi hyvät tehotreenit noina balettipäivinäsi ja jos vaikka keväälle tulisi vielä jokin lisätunnin mahdollisuus. Vaikka toisaalta kun kehityskäyräsi on noin nouseva voi tuokin tuntimäärä olla kehollesi oikein optimaalinen!

    ReplyDelete
  2. Moi Anni,

    sulla on tosi hyvä rytmitys noissa tunneissa! Kun on yksi vapaa treenipäivien välissä, kroppa ehtii varmasti palautua. Olis kyllä hienoa jos saisitte vielä sen 60 minsan pointe-tunnin keväällä. Mutta sitä tavallista aikuisbaletti-tuntia ei kandee kiirehtiä kärjille. Kun sun tekniikka on varmempi ja teillä on pointe tunti erikseen, sitten siitä saaa jo enemmän irti.

    Jooga houkuttais muakin, kiitos ideasta! Kävin viimeksi yli 4 vuotta sitten yiengar-joogassa, jota piti mun silloinen baletin opettaja. Oli kyllä tosi hyvä oheistreeni.

    Jännää miten baletti vie mennessään - myös muulloin kuin itse balettitunneilla. Mäkin katson balettia (kiitos, youtube), kirjoitan baletista ja keskustelen baletista :D

    Voi olla että mun treenitahti on tällä hetkellä aika hyvä, muttei se ole vielä ihan optimaalinen kuitenkaan. Toiveiden täyttymys olisi jos M-P opettaisi kahtena päivänä, mutta se ei ole todennäköistä.

    Nykäriä en nyt just kaipaa, mutta meillä alkaa ehkä pian lyyrinen jazz. Sitä voisin kokeilla - ja siinä on baletista pelkästään hyötyä :)

    ReplyDelete
  3. Moikka!

    Ihan hyvältä noi sun treenipäivät kuulostaa ainakin minun korvaani:). Ja ihanan paljon kärkitunteja! Tuo New York city ballet - workout kuulostaa mielenkiintoiselta. Inspiroisikohan se kotitreenaamaan enemmän..

    Mulla on tiistaina kaksi 75min balettia, joissa molemmissa lopussa pointe sekä lisäksi vielä 75min nykäri. Tuo kolmas tunti perään meinaa olla aika rankka. Keskiviikkona on 75min baletti (ja joskus pointe puolet tunnista). Keskiviikkoisin käyn usein myös baletin korvaustunneilla. Perjantaina taas on jazz 60min ja baletti 75min sekä lauantaina kaksi 75min balettia (joissa toisesta joskus pointe tunnin lopuksi) sekä jaksamisen mukaan irkku.

    Torstai on tuossa ihan kiva lepopäivä, mutta maanantaille kaipaisin edes yhden tunnin vielä lisäksi! Vaikka pitäähän niitä lepopäiviä muistaa pitää myös.

    ReplyDelete
  4. Moikka Maria!

    Joo, vaikka mulla on vain kolme treenipäivää, tuntuu siltä kuin niitä olis paljon enemmän. Varsinkin tiistaisin saa M-P:ltä yleensä niin paljon palautetta ja korjausta että se vastaa jo 10 tavallista tuntia! Ja hänen pointe-tuntinsa on ihan paras. Killer-harjoituksia, tai niin kuin M-P sanoo: rahaa pankkiin! :D

    Sun lukkari kuulostaa todella tehokkaalta! Noi peräkkäiset baletit ovat vissiin eri tasoisia? Musta on muuten tosi hyvä tapa käydä sekä vaikeilla että "helpoimmilla" tunneilla. Sitä mun toinenkin opettaja (G) haluais, että treenataan omalla tasolla ja lisäksi sopivan haastavalla tunnilla.

    Kolmas tunti putkeen - siinä tulee mulla jo raja vastaan. Ainakaan seuraavana päivänä ei ole tunneille menemistä. Ja viimeksi kun kokeilin baletissa yhdistelmää perustaso + edistynyt + pointe, mulla ärtyi taas joku jänne jalkaterässä. Ei kiva.

    Kuten sanoitkin, lepopäiviä pitää olla! Kun muistaa huolehtia riittävästä palautumisesta, saa itse tunneista paljon enemmän irti. Sä taidat kyllä olla aika hyvässa kunnossa!

    Ehkäpä sun lukkariin mahtuis vielä se yksi maanantai-treeni.. :) Tosin tiistain 3. tunti vois olla silloin oikeasti jo liikaa!

    Niin se vain on, että nälkä kasvaa tanssiessa :)

    ReplyDelete
  5. Joo tuota aikuisbaletin tekemistä kärjillä ajattelinkin sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, parin vuoden päästä :)

    Tuskin saadaan keväälle ainakaan sitä omaa pointe tuntia, mutta ainahan voi haaveilla!

    ReplyDelete
  6. Mikset käy HTO:n edistyneiden balettitunnilla lauantaisin? Se on sellainen kaksituntinen, että taatusti on viikon parhaimpia treenejä. Ja varsinkin, kun opettajana on HTO:n ykköstykki, Jane Spackman. Ja sithän Christina pitää HTO:lla myös lauantaisin, J3-tason tunnin.

    ReplyDelete
  7. Hei anonyymi,

    no just sen takia että mulla on perjantaisin kaksi tuntia peräkkäin, jatko3 ja pointe. Olen kotona vasta klo 22 jälkeen. Lauantaisin tekee silloin jo mieli levätä. Olen kyllä käynyt joskus Janen tunneilla enemmänkin, hän on ihan kiva ja hyvä ope.

    Mulle viikon ehdoton kohokohta on Marie-Pierren tiistain setti, parempaa ei löydy mistään. Ja yhtä paljon tykkään myös G:n tunneista. Missään en ole saanut niin paljon koutsausta, hienosäätöä ja tsemppiä. Ja olen sentääs tanssinut jo lähemmäs 20 vuotta.. En vaihtais kumpaakaan pois, no way! Vaikka et sitä ehdottanutkaan. :)

    Mutta jos Janella (tai Lauralla) olis torstaisin sopiva tunti, se kyllä kävis!

    Kiitos joka tapauksessa kommentista ja vinkistä! :)

    ReplyDelete
  8. Kiva, että sun tunnit ovat tehokkaita. Olen samaa mieltä, että määrä ei korvaa laatua. Tottahan se on, että nälkä kasvaa syödessä ja tuntimäärä tanssiessa;). Ainakin useimmilla näin näyttää olevan.

    Opettajasi kuulostavat todella ammattitaitoisilta ja hauskoilta! Olisi kiva tehdä reissu Helsinkiin niin, että pääsisi vierailemaan joillekin Footlightin tunneille. Olisi mahtavaa:). Siitäpä muuten heräsikin kysymys tunneista, jotka on merkitty lukujärjestykseenne täysinäisiksi. Olisiko niille mitään mahdollisuutta päästä edes kertavierailulle? Vai tarkoittaako täysi kirjaimellisesti täyttä? Omassa koulussamme nimittäin korvaajat ja muut vierailijat sopivat kyllä sekaan täysillekin tunneille..

    Ja omista tunneistani vielä sen verran, että käyn tosiaan eri tason baleteissa. Itsekin tykkään systeemistä, että lukkarissa on eri tason ja opettajien tunteja. Niin tulee treenattua sopivasti eri asioita. Helpommilla tunneilla keskittyy enemmän tarkkaan tekniikkaan ja vaativimmilla tunneilla oppii taas uusiakin asioita.

    Maanantaina ei ole koulussani sopivaa balettia tarjolla, mutta tanssijan lihaskuntoa kylläkin. Siihen ei kuitenkaan taida löytyä energiaa, heh..

    ReplyDelete
  9. Hei Maria!

    Periaatteessa se menee niin, että korvata ei sais täysillä tunneilla. Mutta kyllä sinne aina mahtuu joku kertakävijä, aina on kuitenkin joku vakkareista poissa. Tosin se tiistain perustaso (M-P) on ihan täynnä, ja Gabrin ma J1 taitaa olla myös viimeistä tankopaikkaa myöten täys.

    Mutta voisit kokeilla M-P:n pointea tai Gabriellan J2:sta (ma) taikka perjantain J1 + pointe.. Jos olet joskus tulossa samalle tunnille, laita mulle viestiä! Se olis tosi mukavaa :)

    t. Johanna

    ReplyDelete
  10. Tosi ihanaa, kun ennätät käydä yhteensä kuudella tunnilla, vaikka siis kolmena päivänä! Itselläni ei onnituisi millään. Käyn periaatteessa kolmella tunnilla viikossa, ja lisäksi nyt 5 kertaa kokeilemassa ihan muuta tanssia, mutta todellisuudessa en pääse läheskään aina. Joten korvaustunteja kertyy... Minulla on työ, jossa joutuu joskus matkustamaan, ja lisäksi kaksi lasta, joiden takia useimmat poissaolokerrat kertyvät. Mutta nämä nyt ovat tällaisia elämän realiteetteja, eikä sille mitään voi.

    ReplyDelete
  11. Heippa,

    miulla tulee balettia kolmena päivänä viikossa (tiistaisin Madamen alkeis ja pt putkeen) sekä yhtenä päivänä nykytanssia ja show'ta. Eli kuusi tuntia yhteensä. Tykkäisin käydä vielä keskiviikkoisin Christinan tunnilla, siellä kun yhden kokeilukerran perusteella tehdään paljon hyppyjä, mutta totesin, että kroppa ei vaan jaksa, jos sitä yhtä vapaapäivää ei sinne väliin saa. Etenkin kun viikonloput käyn töissä, jossa oon koko ajan jalkojen päällä, joten silloinkaan ei oikein saa levättyä täyspainoisesti.

    Pyrin sitten keskiviikkoisin tekemään kehonhuoltoa: joogaa/pilatesta ja venyttelyä. Nyt pimeän tullessa aikaisin on muuten kiva laittaa illalla tuikkuja palamaan ja venytellä kynttilänvalossa rauhallisen musiikin soidessa taustalla :)

    Torstaisin olisi Katja-Marian nykytanssia, jota voin kyllä suositella täydestä sydämestäni (ehkä tästä on jo ollut puhetta, en muista). Katja-Marian tunnit on ihan huippuja, ja loistavaa vastapainoa baletille.

    ReplyDelete
  12. Hei Maarit!

    Jep, siinä mielessä asiat ovat hyvin. Tällä hetkellä voin ja saan periaatteessa treenata just niin paljon kuin kroppa kestää. Aina se ei ole ollut niin. Kun opiskelin ja kävin vuorotöissä, ehdin usein vain 3-6 kertaa kuukaudessa. Monien viikkojen tauot olivat ihan arkipäivää. Niitä elämän realiteetteja..

    Kun poissaolojo kertyy pakosta, niistä harvoista tunneista iloitsee entistä enemmän. Mutta on se myös turhauttavaa kun ei pääse edistymään samalla tavalla. Etenkin kun baletti vaatis sitä säännöllistä treeniä..

    Pitäää kuitenkin muistaa suhteuttaa se oma tekeminen ja edistyminen elämäntilanteeseen. Ja nauttia joka hetkestä, vaikkei tilanne tanssimisen kannalta oliskaan ihanteellinen!

    Tsemppiä Maarit! :)

    ReplyDelete
  13. Hei Sohvi!

    Sullakin on reippaasti tunteja neljälle päivälle - en yhtään ihmettele että tarvitset sitä vapaapäivää sinne väliin! Seisomatyö kuormittaa jalkoja lisäksi, tiedän sen tosi hyvin. Ennen tätä vuotta tein paljon töitä asiakaspalvelussa, eikä aina ollut niin helppoa lähteä 8 tunnin seisomisen jälkeen vielä balettiin. :P

    Meillä taitaa olla vähän samanlainen keskiviikko! Paitsi että mun täytyy käydä ostamassa tuikkuja - sun tapa venytellä kuulostaa ihanan seesteiseltä.. Telkkari pois päältä, rauhallinen musa (klassinen?) soimaan, ja jalat pään yli. :)

    Nykytanssi olisi periaatteessa yksi vaihtoehto. Aloitin muuten aikoinaan baletin ja nykärin yhtäaikaa, ja siitä oli molemminpuolista iloa ja tukea! Nykyään olen kuiteskin tosi varovainen mitä teen. Baletti on mulle niin tuttua että psytyn tarpeen tullen säätämään tekemisiäni, mutta jos nykärissä lähdetään tekemään lattialle, niin joko teet tai olet tekemättä!

    Olen nykyään vähän turhan altis satuttamaan nilkkojani ja polviani, vuosien kokemus (ikä) kun ei tule yksin.. Siksi en mielelläni ota ylimääräisiä riskejä.

    Mutta kiva että Katja-Marian tunnit kolahtavat noin paljon! :)

    ReplyDelete
  14. Heippa!

    Itse käyn nyt kuudella 90min pituisella tanssitunnilla. Maanantaisin nykäri, tiistaina jazz sekä baletti, keskiviikkoisin baletti ja torstaina baletti sekä street. Nyt joulun jälkeen menen myös perjantain balettitunnille, kokeilemaan vaikeampaa tasoa :)

    Lepopäivät mulla menee läksyjen lukuun ja koirien kanssa lenkkeilyyn. Jos vain riittäisi aika, niin ottaisin mieluusti vielä lisää balettia!

    ReplyDelete
  15. Hei Janita!

    Kiva lukkari ja sopivasti erilaisia lajeja :)
    Kolme kertaa viikossa on ihan hyvä määrä balettia, mutta tulet varmaan huomaamaan että edistyt neljällä vielä paremmin! Ja sit haluat aina vain lisää.. :D

    Tsemppiä sille vaikeammalle tasolle! Alussa voi tuntua että on jäljessä, mutta sitten sitä vain puskee eteenpäin. :)

    ReplyDelete
  16. Moi Johanna!
    Missä kaupungissa asustelet ja otat balettitunteja? :)

    ReplyDelete
  17. Moi!

    Asustelen pääkaupunkiseudulla, ja käyn pääsääntoisesti Tanssikeskus Footlightin tunneilla.

    Tänään olin tosin vaihteeksi Tanssivintillä, joka toimii vanhan Aleksanterin teatterin tiloissa. Siellä on balettia vain kolmesti viikossa, ja pelkkää keskitasoa. Lauantaisin on usein vieraileva ope, ja tiesin että tänään oli mun oma ope sijaistamassa. Kivaa muuten treenata samassa isossa balettisalissa missä ennen harjoitteli oma Kansallisbalettimme!

    Lisäksi käyn aika ajoin myös Helsingin Tanssiopistossa. Lähinnä silloin kun oma koulu on tauolla, tai omat opet lomilla.

    ReplyDelete
  18. Mie oon ratkaissut polviongelmat sillä, että käytän polvisuojuksia nykärissä. Kyllähän se sellasta lattian nuohoomista on... Polkkarit suojaa kolhuilta, mutta tietysti jos jotain muun tyyppistä ongelmaa on polvien kanssa, niin nekään ei auta.

    Oon todennut, että noita venyttely- ja kehonhuoltosessioita olisi kyllä hyvä harrastaa vaikka joka ilta. Oon notkistunut tosi paljon syksyn aikana, mutta valitettavasti se tuntuu vaan siinä vaiheessa, kun kroppaa on lämmitelty riittävästi. Muun ajan olo tuntuukin sit ihan puupökkelöltä. 15 minuutin "vähän sinne päin" -venyttelyt tanssitunnin jälkeen ei ehkä ihan riitä... :D Jokailtainen pitkä venyttely tekis varmaan ihmeitä. Ja olisihan se hyvä tapa muutenkin päättää päivä rauhoittumalla ja rentoutumalla :)

    ReplyDelete
  19. Hei Sohvi!

    Polvisuojukset on hyvää itsepuolustusta, mutta en pelkää niinkään kolhuja. Olen muuten onnistunut saaman polvet mustelmille myös baletissa! Heh, fouetté-piruetti harjoitukset tangossa.. Hieman väärin arvioitu etäisyys ja polven korkeus, ja pam! :P :D

    Se on jo hyvä että teet palauttavia 15 minuutin venytyksiä tunnin jälkeen. Se auttaa lihaksia palautumaan nopeammin. Mutta jos saat itsestäsi vielä sen irti, että venyttelet lisäksi kotona ja joka päivä - niin huomaat pidemmän päälle todella suuren eron! Toinen vartti tai puolituntinen, kunhan venyttelet säännöllisesti.

    Kiitos Sohvi kommentista :)

    ReplyDelete