26.11.11

Pointe News

Yksi parhaista asioista pointessa on se että lähes joka tunnilla tehdään jotain ihan uutta! Myös ne liikkeet jotka ovat pehmeillä tossuilla jo tuttuja muuttuvat kärjillä ihan uudeksi haasteeksi - kaikki tämä tekee baletista taas yhtä jännittävää kuin silloin alussa. Ei niin että olisin millään muotoa väsynyt baletin treenaukseen, mutta tekee tosi hyvää saada vähän potkua omaan tanssimiseen! Pointessa saan olla taas aloittelija - ja on mahtavaa kun ei tiedä mita kaikkea kivaa on vielä luvassa ja tulossa..


Eilen tehtiin ensimmäistä kertaa piqué emboite käännöksiä. Nämä eivät ole erityisen helppoja pehmeilläkään tossuilla, joten tuntui vähän hurjalta yrittää kärjillä. Mutta ei kun ylös, passé retiré aina eteen ja käsi vuorotellen edessä (sama käsi kuin retiré jalka). Oikealle mentäessä meno oli aika koomista. En päässyt kuin pari, kolme kertaa ympäri ja sit romahdin alas. Onneksi meillä on Manskun isossa salissa hervottoman pitkä diagonaali, joten siinä ehti harjoitella enemmän kuin tarpeeksi! Vasemmalle mentäessä oli jo varmempi olo, ja olen muutenkin "leftie-turner". Mistähän sekin johtuu, että yksi puoli on aina parempi? Ja voiskohan sitä huijata itseään, unohtaa että on pyörimässä "huonommalle" puolelle? Oli miten oli, vasemmalle emboite-piqué sujui yllättävän hyvin! Sain liikkeen rytmistä kiinni, ja annoin vain mennä! :)

Oheinen videopätkä on mun omalta DVD:ltä: "The Video Dictionary of Classical Ballet". Kuvan laatu ei ole paras mahdollinen, mutta tässä nähdään kaksikin tapaa tehdä tuo emboite tournant. Tanssija on muuten Merril Ashley, joka oli aikanaan New York City Baletin solisteja. Suosittelen DVD:tä muutenkin, siinä on lähestulkoon kaikki askeleet - hypyistä pointe-tekniikkaan. Amazonilta löytyy ainakin: klikkaa tänne.

video 

Liika ajattelu on muuten vain haitaksi, siis tanssiessa. "Dance first. Think Later." Sitähän se Samuel Beckettkin sanoi. Liike pitää ehtiä analysoida ja painaa mieleen ennen, ja sit mennään eikä meinata! Se tietenkin vaati harjoittelua ja kokemusta, ja taas harjoittelua..

Eilen sain tangossa kokeilla vielä jotain muutakin uutta kärjillä: fouetté-piruettia! Olimme harjoitelleet ballonéeta, kaksi eteen ja kolmas sivulle ja siitä plié ja passé. Viimeinen asento tahtoi mulla aina kääntyä jo puolikkaan, joten opettaja kehoitti saman tien kokeilemaan kokonaista kierrosta. Aloitus siis molemmat kädet tangolla, degagé sivulle, plié ja en dehors fouetté. Samaa harjoitusta oltiin tehty edellisellä tunnilla, tosin silloin kolme nopeata ja peräkkäistä. Mutta nyt siis vain yksi hallittu - joka onnistui! En ehtinyt miettiä, enkä pelätä, annoin vain mennä! Jee! :)

P.S. Tossukuva mun oma.

8 comments:

  1. Hei!

    Mikä on sen fouettén "salaisuus"?
    Olen treenannut sekä sautenu- että pique -piruetteja kärjillä, ja nyt alkanut pehmosilla kokeilemaan fouettéja ns. puoleen väliin, eli hyppäämään ns. puoleen väliin (teen piruetit aina oikealle): vasen jalka pyörähtää oikean ympäri.
    Aloitan aina niin, että vasen jalka on ihan alussa oikeaa taaempana. Sitten ojennan vasemman eteen, ja ihan alussa tein käännöksen kahdessa-kolmessa osassa, kunnes pääsin pienenpienellä vasemman jalan antaessa vauhtia oikealla jalalla hypähtäen 180 asteeseen arabesqueeseen.
    Junnaan edelleen siinä vaiheessa ja jos yritän siitä eteenpäin, seuraa tietenkin katseen menettäminen ja horjahtaminen. Aaargh!

    Tosin olen kyllä tanssinutkin vasta n. vuoden - tammikuun 10. pv. tulee vuosi täyteen. Mutta kärsimätön ja perfektionistinen luonne.. :/

    ReplyDelete
  2. Hei:)

    Sun blogi on ihana, olen täysin hurahtanut. Kuinka kauan olit tanssinut, kun alotit kärkitossuilla? Itse taisin aloittaa kun olin 4-5vuotta tanssinut eli noin 11vuotiaana. Ja mikä on paras tanssi kokemuksesi? Minulla varmaan se kun asun pikku kaupungissa jossa mahdollisuudet ovat vähän rajatut, niin meille tuli kansallisbaletista tanssiva prima ballerina opettamaan meitä:)

    ReplyDelete
  3. Hei!

    Ihanaa - lisää balettiin hurahtaneita lukijoita! :)

    Mä ehdin tanssia balettia ilman kärkitossuja melkein 15 vuotta, voitko kuvitella? Olin oikeastaan luopunut ajatuksesta jo kauan sitten. Kunnes mun nykyinen opettaja aloitti pointe-tunnit vuosi sitten ja kutsui minutkin mukaan!

    Onneksi ei ollut vielä liian myöhäistä, ja mun pitkästä kokemuksesta on vain hyötyä ja iloa :) Ei niin että pointe olisi mitenkään helppoa, kyllä se vaatii paljon tarkkaa työtä.

    Kiva lukea että olet saanut treenata kunnon pohjan alle, liian usein kuulee että kärjille mennään kovin heppoisin perustein. Kuitenkin vamma-alttius on paljon suurempi kuin pehmeissä tossuissa, ja tekniikan opettelemiseen pitää suhtautua vakavasti.

    Loppujen lopuksi kärkitekniikkaa "tarvitaan" kuitenkin vain jos tanssitaan ammattilaisena. Siksi musta on erityisen tärkeätä että pointe rikastuttaa baletin harrastusta, eikä tee siitä pelkästään entistä rankempaa!

    Ihanaa myös kuulla että olette saaneet Kansallisbaletin ammattilaisen teitä opettamaan! Se on valtavan hienoa, esiintyvä taiteilija tuo aina oman ainutlaatuisen kokemuksensa opetukseen.

    Jaa, mun paras kokemus? Niitä on onneksi useampia. Hyvät opettajat, ehdottomasti. Se että saatiin Tanskan Kuninkaallisen baletin entisen ensi-tanssijattaren meitä opettamaan!
    Marie-Pierre Greve on niin upea tanssija, uskomattoman hyvä opettaja ja mitä suloisin ihminen. Tunnit ovat aina haastavia, ja todellinen nautinto :)

    Toinen paras kokemus on se, että pystyn vielä oppimaan baletin kärkitekniikkaa! Vuosi sitten olin ihan varsa kärjillä, ja nyt olen jo niin paljon varmempi :)

    Yksi parhaita kokemuksia oli myös se että pärjäsin Berliinissä ammattilaisten avoimilla baletin aamutunneilla, vaikka taso oli aika kova. Opettaja kutsui myös tunneille takaisin. :)

    Tanssi antaa aina enemmän kuin ottaa, se on ehdottomasti paras kokemus!

    ReplyDelete
  4. Fouetté-piruetin "salaisuus" on tietenkin oikea tekniikka ja harjoittelu. Mutta perusteiden pitää olla kunnossa ennen kuin voidaan haaveilla edistyneimmistä askeleista. Muuten seuraa helposti ihan turhaa turhautumista!

    Kaikkia askeleita ei mitenkään voi oppia vuodessa, ei edes viidessä, hyvä jos kymmennessä. Baletin opiskelussa asiat rakentuvat toistensa päälle, ja jos palikoita jää puuttumaan, hienoksi aiottu rakennelma romahtaa...

    Fouetté-piruettia varten on hyvä kiinnittää hyvissa ajoissa huomion kaikkeen mikä on baletissa oleellista. Hyvä ylösveto, napakka korsetti, aktiivinen aukikierto, vahvat jalat, venytetyt polvet ja nilkat, kunnollinen plié ja koordinaatio.. Vartalon on oltava linjassa.

    Royal Baletin "ballet glossary" antaa hyvän esimerkin siististä fouetté-piruetista:

    http://youtu.be/Fo250jmBl6I

    ReplyDelete
  5. Meillä enemmänkin se kärjille meno on kuinka kauan on tanssinu ei kuinka hyvä on ja sitten niitä onnetomuuksia sattuu:( Itelleni ei oo käyny vielä mitään, mutta jollekin ryhmäläisilleni on. Argh baletin joululoma alko. Enää on yksi esitys ja sitten ei oo kuukauteen balettia ja tuosta joulukalenteri postauksesta meidän piti ryhmän kanssa lähteä katsomaan pähkinänsärkijää kun se tanssija kutsui ,mutta sitten se jäi kun ei ollu enää paikkoja kenraaleihin. Päästään kuitenkin keväällä kattomaan jotain toista:)

    ReplyDelete
  6. Mä olenkin aivan ihmeissäni kuinka sain jo aivan balettiurani alussa (tai, parin kuukauden tanssimisen jälkeen) kärkkärit :o
    Mutta opettaja alkoi niitä vaatimaan, koska ryhmässä tartettiin kovia.
    Mä tässä pari kk sitten opettajalle puuskahdin tunnin jälkeen, että tuntuu etten edisty yhtään, mutta kuulemma oon huimasti edistynyt vajaassa vuodessa :O
    Ehkä siksi, etten uskalla fuskata askeltakaan treeneissä - meidän opettaja on entinen Georgian kansallisbaletin prima ballerina ja sitä temperamenttia löytyy.. huoh!

    ReplyDelete
  7. Hei anonyymi :)

    Onpas teillä pitkä tauko! Kuukaudessa mä kokisin jo tarvetta hyppiä seinille :P Onneksi teillä on kuitenkin esitys, siihen on ihanaa päättää tanssivuosi! Mulla jää kans Pähkis väliin tänä vuonna, mutta onneksi voi lohduttautua youtuben avulla.. ;)

    Meillä on vain viikon joulutauko, tunnit jatkuvat heti Uudenvuoden jälkeen. Sopii mulle! :)

    ReplyDelete
  8. Välillä kyllä tuntuu siltä:DD No, ei tämä loma vielä kovin pitkä ole verrattuna kesälomaan. Toukokuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin:( Pitää vaan käydä liikumassa muuten ja tehdä harjoituksia itse:) T. Nea

    ReplyDelete