10.6.12

Terkkuja balettikilpailusta!


Voittajien on helppo hymyillä! Keskellä Candice Adea, naisten ykkönen. Oikealla punaisessa tutussa Maria Baranova joka sijoittui hienosti kakkoseksi. Takana punaisissa trikoissa Italian Francesco Frola, joka voitti koregrafia-palkinnon ja sijoittui omassa sarjassaan toiseksi. Kiinan Taiyu He vasemmalla (valkoisissa).

Helsingin kansainvälinen balettikilpailu on tanssittu, voittajat palkittu ja tanssijat kaikonneet taas maailmalle.. Olo on hieman haikea, ja samalla hämmentynyt. Baletin ulkopuolella on elämää? Viimeiset kaksi viikkoa olen elännyt vain balettia aamusta iltaan - vaikka hädin tuskin ehdin käydä omilla tunneilla! Kun en ollut vaparina front deskin takana, istuin katsomossa ja näin nyt jo tutuksi tullleet tanssijat pistämässä parastaan ilta toisensa jälkeen. Laskin mitä tuli nähtyä: yhteensä 246 biisiä, joista 173 klassista varkkaa ja 71 nykytanssi-koreografiaa. Siihen päälle vielä kaksi bonus-numeroa gaalasta. Kaikkein suosituin valinta oli Don Quixote, joko pas de deux tai soolo-varkkana. Niitä sain nähdä peräti kaksikymmentäviisi. Voitte arvata mikä musiikki soi päässä! :) 


Ehdoton suosikkini juniorisarjasta, kandalainen Alys Shee (tässä ei-kilpailevan parinsa, Jonathan Davidssonin kanssa). Alys räjäytti potin finaalikierroksen Mustan Joutsenen pas de deux:llään. Hän on nuoresta iästään (18 v) huolimatta tekninen virtuoosi, ja lisäksi upea tulkitsija. Hänen Odilensa oli sensuelli, viekotteleva ja tyylikäs!


Toinen varhaisista suosikeistani, 16-vuotias Katherine Higgins (USA). Katherine kiinnitti mun huomion valoisella olemuksellaan, sekä lavalla että sen takana. Hänellä on hurjan pitkät sääret! Katherine tanssi elegantisti ja keveän hallitusti, ja hänellä oli upeat tasapainot. Hän myös rohkeni ottaa kontaktia yleisöön, ja tanssista välittyi rakkaus balettiin! Katherine Higgins sijoittui kolmanneksi kovatasoisessa juniori-sarjassa.

Kilpailun suosikkipari, sekä yleisössä että backstagella! Filippiiniläiset yllättivät heti ensi-esiintymisellään, ja Candice Adea valloitti upealla Kitrin tulkinnallaan. Teknistä virtuoositeettiä, ja sitten sitä tärkeintä: musikaalisuutta, taiteellista ilmaisua, ja lämpöä. Olen harvoin nähnyt niin ihanan Kitrin lavalla! Partnerina charmikas Jean Marc Cordero.

Kiinalaisten voittoisa joukkue yhteiskuvassa Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Ritva Viljasen kanssa. Edessä keskellä poikien juniorisarjan voittaja, Taiyu He -varsinainen piruettikone! Tekee kasi-pirtsoja yhtä vaivattomasti kuin meikä tekee tuplia (jos mulla on hyvä päivä). Taidot eivät lopu piruetteihin, tai hyppyihin - Taiyu He vakuutti myös nykytanssissa. Harmi että hän on todella lyhyt..

HIBC2012:n viralliset tuomarit, tässä vähemmän virallisina.
Edessä polvillaan Jorma Elo, takana Kenneth Greve. Vasemmalla Nina Ananiashvili, vieressä Kathryn Bennetts, Feng Ying, ja vaaleanpunaisessa takissa Madeleine Onne.

Mahtava kokemus kaiken kaikkiaan. Paitsi että sain seurata lahjakkaita ja taitavia tanssijoita lavalla ja treeneissä, tapasin myös paljon kivoja uusia ihmisiä - sekä kilpailijoita että muuten vain tanssiin hurahtaneita. Ja mun määräaikainen "lehdistö-status" oli kieltämättä aikas cool. Väliaikatarjoilut olivat mukava lisä, ja alkuerien kahden tunnin istumarupeaman jälkeen enemmän kuin tarpeen! Ja mun HIBC2012 STAFF -läpyskällä pääsi paitsi hommiin myös kulkemaan vapaasti talossa, ja otin siitä kaiken ilon irti silloin kun ehdin. Omalla ajalla kävin katsomassa lämmittelytankoa ennen illan esityksiä ja pääsin myös seuraamaan tuomari ja prima-balleriina Nina Ananiashvilin treenituntia gaala-päivänä. Se oli ihan huippua!

Nina Ananiashvili piti bonus-tunnin viimeisenä päivänä, ennen suurta gaalaa.Hän on ihan mahtava opettaja: antoi paljon henkilökohtaisia korjauskia, oli vaativa ja selvästi välittää tanssijoista. Nina pisti itsensä todella likoon, näytti täysillä - jopa grand jeté maneesissa - ja hän oli myös hauska! Sinällään korjaukset ja kommentit eivät olleet uusia, mutta katsoin ja kuuntelin tosi tarkkaan. Sen yritän ainakin muistaa että jokainen tunti on valmistaumista lavalle, vaikka en olekaan esiintyvä taiteilija!

Lisäksi kaikki vaparit pääsivät katsomaan finaaleja ja gaalaa (kolmannelta parvelta), ja saimme myös kutsun Kaupungintalon lounas-vastaanotolle ja kilpailun gaala-buffalle. Ja ansaitusti! Moni teki pitkää päivää omien töitten ohella, pelkällä ruokapalkalla - puhtaasti rakkaudesta tanssiin ja auttamisen halusta. Palaute onkin ollut tosi ilahduttavaa. Kuulin ettei missään muualla maailmalla järjestetä kisoja näin hyvin eikä olla näin auttavaisia. Hyvä Suomi!
Gaala-buffan herkkuja, mansikoita pannacotta-pedillä. Kultahippuja päällä. Nam.
Lounas Helsingin Kaupungintalolla. Lisää ruokaa!

Valokuva HIBC / Sakari Viika.

Gloria Grand Prix -voittaja, Kiinan Yun Wang. Lähes tulkoon täydellinen tanssija, jopa siinä määrin että jäi itselleni jo hieman etäiseksi.. Yun Wang taisi saada lisäpisteitä paitsi tekniikastaan, myös "esteettisestä kauneudestaan" (yhden tuomarin sanoin). Hänen erittäin siroa ja treenattua ulkomuotoaan pidetään baletin piireissä ihanteellisena (kauniit kasvot mukaanlukien), mutta mielestäni baletin ei pidä olla kauneuskilpailua - kyllä se on tanssin laatu mikä ratkaisee! Candice Adea ei ehkä tuomariston mielestä ollut yhtä täydellinen, mutta minua hän kosketti enemmän. Mutta ei voi kieltää etteikö Yun Wang olisi ansainnut palkintonsa, hän hipoi jo täydellisyyttä..

Nyt on kuitenkin aika palata arkeen. Viimeiset viikot olen valvonut ja istunut ihan liikaa, ja tanssinnut aivan liian vähän. Kävin maanantaisin ja perjantaisin omilla tunneilla (ei näytöksiä), mutta olin joka kerta niin väsynyt että muistikuvat ovat enemmän kuin hämärät.. Torstain gaalan jälkeen menin nukkumaan vasta klo neljä aamusta, nukuin viisi tuntia ja läksin tekemään viimeistä työvuoroa hotellille. Tsekkasin tanssijoita ulos ja lentokentälle lähteviin busseihin, ja se oli siinä se.

Ehdin hyvin just vielä omalle tunnille. En oikein muista mitä siellä tein, mutta opettaja antoi ainakin vielä armoa - kisaväsymys taisi näkyä viiden metrin päähän! Huomenna on kuiteskin aika skarpata taas, ja meinaan soveltaa tunneilla mitä tuli nähtyä kisoissa. Pitää heittäytyä enemmän, ja uskoa itseensä! Enemmän laatua, musikaalisuutta ja viimeisteltyä tekniikkaa - siinä mun tavoitteet. :)


P.S. Kaikki kuvat omia, ellei erikseen mainittu. Ethän kopsaa ilma lupaa. Kiitos!

2 comments:

  1. Aivan upea kokemus sulla ja muilla vapareilla on ollut! Nyt vaan lepoa ja samaa iloa omiin tunteihin <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Anni!

      Kiitos, kokemus oli todellakin mahtava. Peffa meinas tosin välillä puutua katsomossa, ja olis ollut myös mielenkiintoista nähdä laajempi kirjo variaatioita. Parasta oli päästä kulissien taakse! :)

      Delete