14.12.12

Olipa kerran aikuisballerina

Ballerinalla on uusi näköalapaikka.

Muutin kaksi viikkoa sitten uuteen asuntoon, ja kaikki muuttohärdelin läpikäyneet tietävät millainen stressi siitä seuraa... Vuosien aikana kertynyt tavaramäärä, sen lajittelu, kierrätys, pakkaaminen, roudaaminen ja purkaminen - horrors. Nostelin ja siirsin tavaroita niskat jumissa ja silmät ristissä. Mutta lopulta selvisin muutosta kunnialla, vaikkakin umpiväsyneenä. Onneksi oli sukulaisia ja ystäviä auttamassa! Blogi jäi tosin väkisinkin sivuraiteille, kuten muutama lukija on varmaan huomannut. Olin tässä välissä vajaan viikon ilman nettiäkin, mikä oli aika outo kokemus... Vähän piristäväkin! Mutta nyt takaisin blogin pariin.

Yksi muuttamisen mielenkiintoisempia asioita on se mitä löytyy vanhan omaisuuden joukosta. Kuten valokuvia joita ei ole nähnyt vuosiin, ja kadonneeksi luultuja koruja. Tai hiuspinnejä joita löytyi joka mahdollisesta kolosta... Puhumattakaan ikivanhoista kalentereista ja päiväkirjoista. Yhden merkinnän haluan jakaa teidän kanssa, ihan sellaisenaan, mitään editoimatta. Kirjoitin sen noin vuosi siitä kun olin aloittanut baletin. Eletään 90-luvun alkua:

"Löysin itselleni vihdoin harrastuksen josta jaksan innostua yhä uudelleen - tanssin. En olisi ikinä uskonut tätä muutama vuosi sitten - että kävisin viikossa kuusi kertaa treenaamassa, usein kaksi tuntia kerralla! Aloitin noin vuosi sitten tammikuussa käymällä kerran viikossa jazztunnilla ja aloitin siinä samalla klassisen baletin alkeet (aikuistunti). Paljolti ihanan opettajani Jill Millerin ansiota löysin siitä oman "alani". Ei minusta olisin ikinä ammattilaista tullut, ruumiinrakenteeni jo sanoo vastaan.. Mutta näin on hyvä. En ole kovin notkea, mutta nyt jo notkeampi kuin vuosi sitten. Vasen jalkani nousee kohtalaisen korkealle (yli 90°) ja oikea puoli on taakse notkeampi. Tosin jalkani ovat vahvat ja kun tiedän mitä olen tekemässä varmuudella, teen sen kohtalaisen hyvin ja saan silloin tällöin kehuja. Olen nyt I-tason "tanssija" ja käyn lauantaisin kokeilemassa II-tasoa. Toivon syskysllä edistyväni kyseiselle tasolle. Klassisen lisäksi harrastan modernia ja mahdollisuuksien mukaan jazzia. Harrastuksesta on tullut elämäntapa - olen löytänyt uusia ystäviä (seuraa pitkä lista nimiä)."

Noin kaksikymmentä vuotta eteenpäin, eikä paljon ole muuttunut noista ajoista. Innostun edelleen baletista, yhä uudelleen. Väliin on mahtunut toki pidempiäkin taukoja, mutta tällä hetkellä käyn sen viisi-kuusi kertaa viikossa tunneilla, ja toisina päivinä kaksi tuntia putkeen. Tanssin nälkä ei ole vähentynyt! Vasen jalka on edelleen vahvempi, ja oikea taakse notkeampi. Se vähän mietityttää... Olisikohan pitänyt tehdä enemmän töitä tasoituksen eteen? Korkeutta on kyllä tullut lisää, mutta en osaa sanoa missä asteissa mennään. Ehkä vasen puoli nousee noin 120° eteen ja parhaimmillaan 130° sivulle? Siis jos jalka nostetaan developpén kautta, eikä käden avulla. Muistan myös etten pystynyt tuolloin venymään spagaattiin, en edes paremmalla puolella. Siihen on ainakin tullut huomattavaa parannusta.

"Kun tiedän mitä olen tekemässä varmuudella, teen sen kohtalaisen hyvin (..)" Jep, varmuus ja itseluottamus ja usko siihen mitä on tekemässä - se auttaa todellakin. Vaikka sarjat ja asennot eivät vielä onnistukaan puhtaasti ja kauniisti, niin on parempi laittaa itsensä likoon kuin säästellä ja varoa epäonnistumisia. Pitää luottaa siihen että opettaja korjaa mitä milloinkin on korjattavissa. Ja pitää uskoa siihen että ajan ja työn kanssa sitä kehittyy paremmaksi. Sillä välin voi nauttia jo yrittämisestä! Pikkasen huvitti lukea miten kunnianhimoinen treenaja silloin olin: "Toivon syksyllä edistyväni kyseiselle tasolle". Voin sanoa aivan rehellisesti että sen aikaisessa II-tasossa olisi mulle edelleen riittävästi haastetta! Tieto lisää tuskaa, niin se vain menee. Mutta en tainnut silloinkaan uskoa että olisin heti sen tason harrastaja, vaan että psytyisin oppimaan jotain olematta kenenkään tiellä. Ja olin kuitenkin tunneilla opettajani luvalla.

Ensimmäinen opettajani Jill Miller - häntä minua on edelleen ikävä. New Yorkista kotoisin olleen Jillin tyyli opettaa oli aika erilainen kuin mitä olen myöhemmin kokenut. Se ei ollut klassisinta vaganovaa, mutta se oli tyylikästä ja tanssillista (amerikkalaistyylistä?) balettia. Painotus oli anatomisesti oikeaoppisessa plaseerauksessa, liikkeiden musikaalisessa fraseerauksessa ja myös tilan käytössä. Sarjat olivat haastavia, etenkin keskilattian monipuoliset suunnanvaihdokset. Parasta tunneissa oli se että sai olla oma ei-balettimainen itsensä, etenkin alussa. Ei ollut väliä kuinka lahjakas, notkea, taipuisa tai "sopiva" sitä oli. Tärkeämpää oli musikaalisuus, ja se että oppi työstämään ja käyttämään omia valmiuksiaan. Jillillä oli luontaista auktoriteettiä, ja joskus hän oli vähän kipakkakin. Mutta hän myös kannusti, motivoi ja inspiroi oppilaitaan. Jillin yllättävä ja ennenaikainen poismeno viisi vuotta sitten jätti melkoisen aukon, mutta olen ylpeä siitä että sain olla hänen oppilaansa. Ensimmäinen baletinopettaja on aina erityisen merkityksellinen.

Baletin harrastuksesta tuli siis elämäntapa jo kaksikymmentä vuotta sitten, ja sellaisena se on pysynytkin. Parhaat ystävät ovat löytyneet tangon vierestä, ja uusia tulee koko ajan lisää. Rakkaus balettiin voi yhdistää hyvinkin erilaisia ihmis!

6 comments:

  1. Sulla on ihana blogi!! :) Minkä ikäinen olit aloittaessasi tanssin?

    ReplyDelete
  2. Kiitos Emilia! :)

    Olin neljää kuukautta vaille 22 kun aloitin tanssimisen. Jos olisin haikaillut baletista ammattia, olisin ollut noin 10-15 vuotta myöhässä. Mutta eipä mulla ollut siihen sopivaa kroppaa muutenkaan. Onneksi harrastaja voi aloittaa baletin vaikkapa nelikymppisenä, ja onpa sitä nähty yli 60 vuotiaitakin aikuisballeriinoja :)

    Ennen kun aloitin tanssin, harrastin uintia. Olin myös koulun voimistelukerhossa, ja kävin vähän aikaa naisten joukkoevoimistelussa. Tykkäsin oikeastaan kaikesta liikunnasta, paitsi että inhosin koulun cooper-testejä!

    ReplyDelete
  3. Hei Johanna,

    Pidän blogistasi ja sinulla on kiva kirjoitustyyli. Kiva lukea vaihteeksi aikuisikäisen tanssijan kirjoituksia. Kuitenkin joidenkin ihan perussanojen oikeinkirjoitus on huonoa, esim. sana "balleriina" kirjoitetaan yhdellä i:llä, ballerina. Ei kahdella. Tuo on pistänyt silmään.
    Mutta muuten hyvä blogi :-)
    -Merja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hupaisaa... Olin mieltänyt että vain englanninkielinen "ballerina" on yhdellä iillä. Ehkä siksi että puheessa tulee helposti pitkä vokaali siihen kohtaan. No, kiitos kun olet viitsinyt toimia kielipoliisina. Oma äidinkieleni ei ole suomi, ja kun kirjoitan omaa blogia en ole aina niin vimpan päälle tarkkana oikeinkirjoituksesta. En tietenkään haluaisi että se olisi huonoa.

      Delete
    2. Kyllä balleriina on aivan oikein kirjoitettu. Mutta mikä muuten on äidinkielesi? Osaat tosi hyvin suomea.

      Delete
    3. Balleriina on väärin, tsekatkaa Finspellistä vaikka:
      http://www2.lingsoft.fi/cgi-bin/finspell?word=balleriina

      Pikkuasioita, mutta tärkeitä kuitenkin.

      Delete