27.1.13

Paluu arkeen

Tällä blogirintamalla on viime aikoina ollut hiljaista... Siihen on kuitenkin hyvä syy: viime tanssivuoden jälkeen olen palannut palkalliseen työhön ja normaaliin työaikaan. Mikä tarkoittaa että lähden kotoa klo 9 aikoihin, ja tulen takaisin yleensä vasta klo 22 jälkeen. Olen jo huomannut että iltaisin ei parane enää valvoa ja roikkua netissä, vaan pitää valmistautua jo seuraavaan päivään. Täytyy purkaa treenikassi, käydä pesulla, pestä trikoita, syödä yöpalaa (olen aina nälkäinen), pakata uusi treenikassi, venytellä hetkisen, vaihtaa kuulumisia ja käydä nukkumaan ennen keskiyötä. Se on vaatinut tiettyä kurinalaisuutta, muuten tanssin ja työn tasapainottaminen ei onnistu! Onneksi työpaikalta on lyhyt kävelymatka tanssikoululle, joten olen voinut olla töissä klo 18 asti ja silti ehtiä vielä klo 18.30 balettitunnille. Kiire siinä kyllä tulee. Lapsia minulla ei ole, kuten perheelliset lukijat ovat varmaan jo arvanneet...

Olen aina tykännyt valmistautua huolella, ajoittaa lounaat ja eväät mahdollisemman hyvin, tulla ajoissa tanssikoululle, kammata siisti nuttura ja lämmitellä ja venytellä rauhassa. Silloin kun se ollut mahdollista. Olen myös juossut työpaikalta, vaihtanut vaatteet lennossa ja ehtinyt saliin just ennen kuin opettaja näyttää ekan sarjan. Se ei ole ihanteellista, mutta sitä voi avittaa. Nutturan olen laittanut valmiiksi jo töissä, se säästää huonona hiuspäivänä ainakin viisi minuuttia. Jos tekee palauttavia venytyksiä joka ilta, on liikkuvuus tunnillakin parempaa. Jos töistä tulee kiire ehtiä tunnille, käy matka jo pienestä lämppäristä. Matkalla on hyvä rauhoittaa pää päivän kiireistä, ja vaihtaa mielessään jo siihen hetkeen kun käsi lepää tangolla ja musiikki alkaa...

Treenipäivänä on myös tosi tärkeätä mitä syö ja milloin. Aamiaista en jätä koskaan väliin, ja lounaaksi syön usein jotain kana-vihannes-riisiruokaa. Salaatti olisi hyvä lisäksi, mutta uuden työpaikan yhteydessä ei ole omaa ruokalaa joten olen siirtynyt mikroiluun. Salaatit jäävät iltaan tai viikonloppuun. Hedelmiä mulla on aina mukana, yleensä banaania. Tykkään myös skyr-rahkoista, mutta vain niistä joissa ei ole makeutusaineita. Vältän kaikkia keinotekoisia koska saan niistä ilmavaivoja. Samasta syystä pavut ja parsakaalit jäävät ainakin tanssipäivinä pois. Kuka nyt haluaisi kaasuttaa tunnilla tanssikamujaan? Sen sijan pähkinöistä saa hyvin energiaa. Pidän myös luontaistuotekaupoista saatavista energia- ja proteiinipatukoista. Lidlistä ostan silloin tällöin hedelmä-smoothien mukaan. Halvempaa kuin muualla ja hyvää. Smoothiesta saa äkkiä energiaa kesken tunnin, jos rupeaa heikottamaan.

Ihan joka päivä en tanssi. Torstaisin on vapaa arki-ilta, ja lauantaisin teen kaikkea muuta. Sunnuntaisin minulla on yksi bonus-tunti, mutta ei muuta. Tanssia on siis viitenä päivänä viikossa, ja vaikka se vaatii järjestelyjä ja itsekuria, niin minulle se on ihanteellista. Pitää kyllä kertoa että aina ei mene kuten Strömsössä. Tosi hyvien treenien jälkeen käyn iloisesti ylikierroksilla, enkä saa heti unta. Ja välillä jään roikkumaan nettiin kun kavereita ei ehdi muuten tavata. Olen myös jättänyt kassin pakkaamatta, ja sitten aamun kiireessä unohtanut tossut kotiin (josta tuli ylimääräinen 1,5 tunnin kierros kotiin ja takaisin stadiin). Uuden työn opettelu on myös vaatinut veronsa. Tunneilla minulla on ollut tavallista enemmän bläkkäreitä. Moni asia tulee selkärangasta kuten ennenkin, mutta jos ope laittaa uuden ja nopsan hyppysarjan olen tippunut kärryiltä. Univelkaisena tehot eivät ole samat, ja minun on pitänyt opetella myös antamaan itselleni armoa. Aina ei jaksa tehdä parhaansa, virheitä tulee ja se on okei. Silti en vaihtaisi yhtäkään tuntia pois. Tanssiminen on vain niin ihanaa!

Kärkitossuille löytyi näppärä kuivauspaikka! 

31 comments:

  1. Ihana, kun jälleen postasit! Näitä odotan aina innolla! Muuten, missä käyt su tunnilla? Olen etsinyt sellaista Helsingistä... Suloista ja inspiroivaa balettiviikkoa! Anne

    ReplyDelete
  2. Kiitos :) On kyllä ollut vähän hankalaa ajoittaa nämä postaukset, kuten huomaa tämänkin vastauksen viipymisestä.. Mun sunnuntaitunti on eräänlainen priva järjestely: innokkaan porukan kasama treeniryhmä. Mutta Hesassa on joitain avoimia tunteja myös sunnuntaisin. Mä olen silloin tällöin käynyt Tanssivintillä, 60 minsan tunti alkaen klo 13.30 Aleksanterin teatterissa. Se on noin Jatko1 / keskitason tunti, eikä liian rankka sunnuntaille. :)

    Tanssillista ballettiviikkoa sulle myös <3

    ReplyDelete
  3. Oi kiitos tiedosta! Jee! Ihanaista balettiviikonloppua! :-) Kiitollisena, Anne

    ReplyDelete
  4. Syö aniksen siemeniä (maistuvat vähän lakritsalta)papujen ja kaalien perään niin ei tarvi kaasuttaa tanssikamuja. :)

    ReplyDelete
  5. Tiedätkö pystyvätkö 14-vuotiaat aloittamaan vielä baletin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Baletin pystyy aloittamaan vaikka 44-vuotiaana. Eri asia jos haluaa ammattitanssijaksi. Silloin 14 vuotias on jo aika "vanha". Tanssijan ura on muutenkin verrattain lyhyt, ja balettiryhmiin haetaan keskimäärin jo 17-19 vuotiaina. Kilpailu sopimuksista on todella kova! Mutta poikkeuksiakin on, esim Misty Copeland aloitti klassisen baletin vasta 14-vuotiaana. Tosin hän on myös poikkeuksellisen lahjakas ja määrätietoinen nuori nainen, jolla oli myös yhtä omistautunut koutsi.

      Baletti on joka tapauksessa ihana harrastus josta kaikenikäiset voivat nauttia! :)

      Delete
    2. Missä voisin sitten aloittaa? Ja kuinka monta kertaa viikossa treenit ovat? :)

      Delete
    3. 1. Googleta oma asuinpaikkasi (tai lähin isompi kaupunki) + balettikoulu.
      2. Katso mikä näistä kouluista antaa taiteen perusopetusta.
      3. Ota yhteyttä kouluun ja kerro että haluaisit aloittaa baletin harrastuksen!
      - Oletan että tässä vaiheessa olet jo saanut vanhemmiltasi lupaa. -

      Voi olla että tähän aikaan vuodesta ei ole uusia alkeiskursseja, mutta koulussa osataan kyllä kertoa parhaat vaihtoehdot.

      Tunteja voi olla aluksi yksi, kaksi tai kolmekin kertaa viikossa. Se on myös sinusta kiinni kuinka paljon voit ja haluat treenata. Yleensä vain erikoisluokkien oppilailla on tietty "pakollinen" tuntimäärä. Ammattiin tähtäävässä opetuksessa voi tunteja olla kaksi-kolme päivässä, viitenä-kuutena päivänä viikossa. Se vaatii jo vahvaa sitoutumista ja myös valmiutta tekemään uhrauksia. Mutta harrastaja päättää siis itse. Kaksi kertaa viikossa on yleisesti suositeltu minimimäärä. Tekniikka ei kehity ilman treeniä.

      Jos haluat kertoa missä päin Suomea asut (tai mikä on lähin kaupunki), niin voin toki vilkaista koulutarjontaa.

      t. Johanna

      Delete
  6. Heippa! Blogisi on tosi kiva, toivottavasti jaksat jatkaa sen päivittelyä. Mulla on mielessä ihan "toivepostaus" aiheesta venyttely. Olisi ihan superia jos jaksaisit avata vähän perusteellisemminkin sitä kuinka paljon venyttelet, millaisia venytysharjoituksia teet, mikä on kokemuksesi aikuisen venyvyydestä, kuinka työlästä on venytellä itsensä spagaattiin, mitä teille tunnilla neuvotaan jne. Sellainen venymisen tietoisku aikuiselle :)

    Kerronpa miksi tällaista toivon: olen 30-vuotias ja aloitin viime syksynä taitoluistelun, sekä nyt muutama viikko sitten sitä tukemaan myös baletin :). Syksyn mittaan tajusin, että tullakseen hyväksi luistelijaksi, on spagaatti (lähes) pakollinen. Olen alkanut muutaman tunnin perusteella ihastumaan myös balettiin, mutta se jäänee tällä erää sivuprojektiksi, sillä treenaan luistelua 3 kertaa viikossa ja lisäksi ratsastan. Aika näyttää miten jatkossa haluan priorisoida. Taitoluistelussa ja baletissa on selvästi päällekkäisyyksiä, myös meillä tehdään arabeskia ja baletin liikkeitä, joiden nimiä en ikävästi vielä edes tiedä.

    Venyttelen tällä hetkellä keskimäärin 5 iltana viikossa kerrallaan puolesta tunnista lähemmäs tuntiin, keskittyen jalkoihin. En ole koskaan aikaisemmin venytellyt (jaiks), ja olen pikemminkin ollut jäykkä. Edistystä on tullut hitaasti, mutta vuosikymmenen ahkera korkeiden korkojen käyttö tuntuu pohkeissa, jotka ovat melkoisen kireät. Onkohan minulla enää toivoa päästä spagaattiin, vai onko se juna todennäköisesti jo mennyt - mikä on sinun kokemuksesi aikuisen mahdollisuudesta venyä? Aion joka tapauksessa yrittää mahdollisimman pitkälle.

    Muuten olen edistynyt yllättävän nopeasti, jopa verrattuna muuhun ryhmään. Luulen, että pitkä ratsastustaustani auttaa keskikehon ja kehonpainopisteen hallinnassa, ja olen ollut huomaavinani, että olen myös pikkaisen rohkeampi kokeilemaan, mikä tuntuu olevan aika tärkeää edistymisessä. Venyminen huolestuttaa eniten.

    Olisin aivan mahtavan onnellinen jos jakaisit omia vinkkejäsi, kokemuksiasi, tietojasi liittyen aikuisen venymiseen. Sinulla on aiheesta jo pitkä kokemus, vaikka venyttelyn oletkin nuorempana aloittanut kuin minä nyt :)

    Mukavaa kevään odotusta! Meri

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Meri,

      Kiitos - ja kiva että olet löytänyt oman juttusi aikuisella iällä. Ja baletin vielä siinä sivussa! :)

      Mitä tulee notkeuteen, niin aikuiset ovat tässäkin asiassa yksilöitä. Yksi venyy vielä 40-vuotiaana helposti spagaattiin kun toinen saa venytellä vuosikausia päästäkseen edes lähelle (se toinen olen minä). Ikä ei sinällään ole ratkaiseva kriteeri, vaikka luontainen venyvyys väheneekin iän myötä (ellei sitä pidä yllä). Anatomia on tietenkin aika oleellinen, etenkin jos puhutaan luontaisesta venyvyydestä. Jos on pitkät nivelsiteet ja irtonaiset lonkat, pääsee paljon helpommin spagaattiin kuin joku jolla on lyhyet nivelsiteet ja on kireätä lihastyyppiä. Mutta jokainen pystyy yleensä parantamaan, se vaati vain sinnikästä ja samalla maltillista treeniä.

      Ehdottomasi postaus on kyllä tosi hyvä aihe, mutta tällä hetkellä en valitettavasti ehdi syventyä siihen. Käy kuitenkin lukemassa aikaisempia spagaatti/venyvyys-postauksia:

      http://balettia.blogspot.fi/2012/09/atleetilla-spagaatti-tilauksessa.html

      http://pointetilyoudrop.blogspot.fi/2011/09/stretch.html

      Terkuin,
      Johanna

      Delete
  7. Hei!

    Mulla on ollut tähän mennessä vaan pitkähihaisia balettipukuja ja nyt olen hetken aikaa ihastellut jotain söpöä hihatonta peruspukua. Hassu kysymys, mutta en oikein tiedä mistä muualtakaan voisin tiedustella mielipidettä, kun ei ole oikein ketään balettiystävääkään! Eli miten tollasissa on tarkotus pitää liivejä alla? Pitkähihaisen puvun allehan ne pystyy helposti piilottamaan, mutta näyttää ehkä vähän tönköltä jos olkainten alta tulee vielä toiset olkaimet saatika takaosa näkyisi avonaisesta selästä. Minulla on aika pienet rinnat, mutta tuntuu jotenkin liian alastomalta ja epätukevalta jos ei ole liivejä alla...

    Kaikenlaisia ongelmia sitä ilmeneekin. :D Mielellään kuulisin jotain vinkkejä tai sun mielipidettä asiasta!

    ReplyDelete
  8. Hei Emilia!

    Jos haluat voit käyttää puvun alla tanssijoille tarkoitettuja ihonvärisiä liivejä. Niissä ei ole mitään toppauksia ja olkaimet ovat silikonisia, joten ne istuu suht huomaamattomasti puvun alla. Mutta jos olet pienikokoinen kuten minäkin, napakka puku voi olla sulle jo tarpeeksi tukeva. Tarkista vain että puvussa on lisävuori rintojen kohdalla, niin ei tule alaston olo. Itse en ole käyttänyt liivejä puvun alla aikoihin, en tykkää että on mitään ylimääräistä säädettävää. Tosin, kun olin vähän isompikokoinen, käytin mustia urheiluliivejä tank-mallisen puvun alla. Sekin toimi ihan hyvin.

    Esimerkiksi tälläiset Blochin liivit:
    http://www.dancedirect.com/uk/Products/Ballet/Z3127/bloch-dancewear-bra-z3127/

    Tämä puku on niin napakka, että voisin lähteä vaiks lenkille:
    http://www.dancedirect.com/uk/Products/Ballet/1507/sodanca-dancewear-leotard-ballet-camisole-1507/

    Tässä toinen, pitää boobsit hyvin paikoillaan ;)
    http://www.dancedirect.com/uk/Products/Ballet/L1567/bloch_dance_leotard_ballet_l1567_microfibre/

    Kokeile joskus mennä ilman liivejä, siihen tottuu äkkiä :)

    ReplyDelete
  9. Kiitos oikein paljon! :) Osaisitko vielä vähän avittaa miten noi Dance Directin koot menee? Mulla on Piruetin tanssipuvuista koko S joka on sopiva, mutta hyvin napakka. Arkivaatteissa olen enemmänkin M, toisinaan S.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Koot riippuu vähän valmistajasta... Mulla on Blochin puvuissa kokoa M, ja se on jo napakka. Olen 161 cm pitkä, muodot on naiselliset ja suht sopusuhtaiset. Vaatteissa käytän kokoa 36-38, tai S-M, riippuen taas valmistajasta ja mallistakin. En tiedä miten Piruetin mitoitukset menevät, mutta yleensä balettipuvut ovat pienempiä suhteessa naisten vaatekokoihin.

      Delete
  10. Niin ja siis en kuitenkaan ole mikään kauhean hoikkeliini, eli hieman pyöreyttä ja muotoja kyllä löytyy! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, hyvä että löytyy - kuka sitä nyt haluaisi olla täysin muodoton? :)

      Delete
  11. Kiitos paljon, ihana Johanna!

    ReplyDelete
  12. Millä tasolla Footlightilla alkaa kovakärkisillä harjoittelu?

    ReplyDelete
  13. Niin ja tiedätkö/osaatko arvioida mihin aikaan Footlightin kesätunnit julkaistaan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei anonyymi baletinharrastaja,

      Footlightin kesätunneista en osaa sanoa mitään. Kärkitossutunnit ovat Footlightissa erikseen, ja pointe alkeisiin (tällä hetkellä tunti on perustaso1) vaaditaan keskimäärin suht varmaa J1-tasoa. Se tarkoittaa vähintään noin kahden vuoden säännöllisiä tunteja. Mutta sekin on yksilöllistä, eikä kiveen kirjoitettua. Jos käyt FL:ssä G:n tunneilla, kysy suoraan häneltä. Ope on joka tapauksessa paras henkilö arvioimaan
      pointe-valmiutta.

      - Johanna

      Delete
  14. Heippa
    Haluaisin tanssia kesällä balettia. Olen valmis matkustamaan Euroopan sisällä minne tahansa, kunhan saisin hiottua tekniikkaani. En haluaisi käyttää Sinua hakukoneena, mutta en tiedä miten löytäisin tunteja. Olen teini.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei!

      Kaikissa isoimmissa kaupungeissa (Lontoo, Berliini, Tukholma, Pariisi, jne) on myös kesäisin avoimia tunteja tarjolla. Mutta ehkä sun kannattais miettiä jotain kurssia? Kysyin tutulta balettioppilaitoksen tytöltä neuvoa, ja hän suositteli Bartholinin kesäseminaaria Köpiksessä. Oli siellä viime kesänä ja tykkäsi paljon. Siellä on todella hyviä opettajia. Linkki on tässä:

      http://www.bournonville.dk/

      Delete
    2. Kiitos paljon, mutta en ole noin hyvä. Onko pakko olla sellainen "pro" jos haluaa tonne?

      Delete
    3. Kiitos paljon, mutta en ole noin hyvä. Onko pakko olla sellainen "pro" jos haluaa tonne?

      Delete
    4. Oho, en huomannut postanneeni kommenttia kahta kertaa. Sori :D

      Delete
  15. Hei, minulla onkin paljon asiaa sinulle, sori :P
    Ekana, näin pari päivää sitten yhdellä tytöllä letarin, jossa oli yläosa samettia ja alaosa kai normaalia trikoota. Taisi olla V-kaulaaukkoinen. Mutta en löydä mistään kaupasta kyseistä! Mietin vaan jos tiedät, että mistä näitä saisi.
    Toinen pyyntö olisi, että voisitko suositella opettajia Helsingin Tanssiopistolta teinille? Verrattain paljon balettikokemusta on.
    Sitten sama kysymys kun edellisellä, paitsi mielummin Suomessa.
    Ja vielä, voisitko tehdä joskus postauksen lemppari tanssijoistasi? Kiinnostaisi tietää! Omia suosikkeja ovat Marianela Nunez ja Thiago Soares, ihana pari :)
    Ja muuten, sulla on Suomen parhaat balettiblogit :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei!

      Olen nähnyt useammalla valmistajalla samettisia yläosia, esim Dance Direct myy Dansez:in pukuja:

      http://www.dancedirect.com/uk/Products/Ballet/M133V/dansez-leotard-twotone-microfibre-velvet-gatheredfront/

      Porselli on toinen verkkokauppa jolla on hyvä valikoima:
      https://dancewear.co.uk/products&subcat=92

      En muista olenkin nähnyt täällä kaupoissa samettista, en ainakaan viime aikoina..

      HTO:lla on kesäkurssia, siitä on jo heidän sivuilla mainintaa. Opettajaa on vaikempaa neuvoa. Kannattaa vain rohkeasti kokeilla erilaisia, niin löytää omansa. Opistolla kaikki opet ovat koulutettuja/kokeneita, joten valinta on enemmän omista mieltymyksistä kiinni. Mutta on aina hyvä mennä sellaisenkin opettajan tunneille josta ei pidä kaikkein eniten. Kaikilta kuitenkin voi oppia! :)

      Delete
    2. Niin ja kiitos tästä: "sulla on Suomen parhaat balettiblogit :D" - Se oli kivasti sanottu! :)

      Delete
  16. Miten nuo Footlightin tasot menee verraten HTO:n tasoihin? Vastaako perustaso1 alkeet1?

    ReplyDelete
  17. Tasot riippuu vähän opettajista (ja oppilaista), mutta sanoisin että alkeet 1 on kummassakin koulussa jotakuinkin sama. Alkeet 1 on siis alusta alkava kurssi, ja perustaso sille jo jatkoa. Jos menee eri koulun/open tunneilla ja eri tasoille, kannattaa vaikka mennä yhtä alemmalle tasolle. Mutta ei niin että lähdet perustasolta uudelle alkeistasolle. Tietenkin jos tuntuu ettei ehtinyt juoneen mukaan, niin voi aina palata vähäks aikaa taaksepäin ja kerrata :)

    ReplyDelete
  18. Niin ja kiitos "lempitanssija" -postausvinkistä. Se vois olla kiva, mulla on vain niin paljon suosikkeja! Marianela on mun mielestä kans aivan ihana <3

    ReplyDelete