5.6.13

Gaynor Mindenin tuotetestaus

Kaksi kuukautta edellisestä postauksesta - ei tässä näin pitänyt käydä. Anteeksi, hyvät lukijat! En ole kuitenkaan jättänyt balettia, enkä bloggaamista - itse asiassa kaikenlaista kivaa on ollut ja tapahtunut tässä välissä. En vain tiedä mistä aloittaa/jatkaa... Ei kai teitä haittaa jos palaan välillä ajassa taaksepäin?

Ihan alkajaisiksi haluan kuitenkin näyttää mitä posti toi tänään: mun ihka ensimmäisen "complimentary goody bag:in"! Englantilaisen Dancemania:n kaupallinen tirehtööri otti yhteyttä toisen blogini kautta, ja kyseli josko haluaisin testata joitain Gaynor Mindenin tuotteita. Olin kirjoittanut postauksen kärkitossujen kanssa käytettävistä satiininauhoista, ja heistä se oli "brilliant article". Juu, suomalaisittain hieman liioiteltu sanavalinta, mutta oli se siitä huolimatta kivaa lukea!

Gaynor Mindenin tuotteet eivät ole mulle ennestään kovinkaan tuttuja. Olen sovittanut GM:n kärkitossuja, mutta ne eivät tuntuneet omilta. Yksi klassinen musta leo löytyy kaapista, ja "Totally Toes Fitting Kit" -setti. Arvelin että siitä vois olla apua kärkitossujen tuunauksessa, mutta toistaiseksi osat ovat jääneet käyttämättä. Kerran ostin GM:n "European Invisible" -kuminauhaa koska Blochin vastaava oli loppunut täkäläisistä kaupoista. En kuitenkaan pitänyt siitä (liian heppoista), ja kerroin tästä myös sähköpostissa Dancemanialle. Onneksi he toivovat rehellistä arviota, koska en lähtisi kaunistelemaan taikka kehumaan tuotteita mistä en pidä. Lopulta päädyimme tähän valikoimaan:



GM:n The Dancer's Dozen, eli vihkonen jossa 12 kuminauha-jumppaohjetta plus kaksi eri vahvuista kumpparia. Testasin sen tänään pikaisesti, ja harjoitukset vaikuttavat hyviltä. Nauhojen vastustasot sen sijan voisivat olla kovempia.

Varvasteippiä. Materiaali on ns. microfoamia, pehmustettua ja kahteen suuntaan venyvää teippiä. Ei jätä liimaa varpaisiin, ja sitä voi repiä ihan käsin. Luin netistä muitten käyttäjien arvioita, ja näyttäisi olevan toimivaa ja tykättyä. Ainoa miinuspuoli: jos hikoilee liikaa (mikä on vaikeaa välttää pointe-tunnilla), teippi ei pysy kunnolla. Ja hinta voisi olla edullisempi. Yritin katsoa josko samaa löytyis apteekista, mutta ei onnistanut. Kokeilen ensi viikolla miten teippi toimii käytännössä.

GM:n satiininauha on englantilaista, ja luulenpa että mulla on ollut samaa käytössä ennenkin. Värisävy toimii kauniisti tossujen ja sukkisten kanssa ja materiaali on sopivan napakkaa olematta kovaa, eikä se ole myöskään liian kiiltävää. Ei valittamista, vaikka olen tässä välissä tykästynyt Blochin kumppari-satiiniin. Siis se missä kuminauhan on tarkoitus suojata akillesjännettä liialliselta hankaukselta.

Pinkki juomapullo tuli lahjan päälle lahjaksi, mutta taidan pysytellä mun omissa vesipulloissa.


Sukkikset, kokoa M. Jalkapohjan aukko on viimeistelty, niin voisin kuvitella että silmäpakoja ei tule yhtä nopeasti kuin muissa malleissa. Väri on peruskalpea ballet pink, materiaali napakka ja pehmeä, mutta pinnassa aavistuksen verran kiiltoa. Vyötärönauha saisi olla pehmeämpi ja leveämpi.

Tossut ovat Blochin "Jetstream" -mallia. 

Mites teillä - onko näistä tai vastaavista tuotteista mitään käyttökokemuksia? Mistä sukkiksista pidät, millä teipillä suojaat varpaita, oletko kokeillut kuminauhatreeniä? 

29 comments:

  1. Jes, uusi postaus ! Ite rakastan GM:n leotardeja, ne on ihanan pehmeitä :-)
    Kuinka kauan sä tanssit enne ku sait ekat kärkkärit ? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei!

      Siihen aikaan kun mä aloitin baletin, ei ollut pointe alkeistunteja aikuisille... Enkä edes ajatellut että mun pitäis tehdä kärjillä! Jossain välissä se kävi kyllä mielessä, ja sitten tuntejakin olisi ollut, mutta edelleen mulle riitti tavallinen treeni pehmeillä tossuilla. Kas näin vuodet vierähtivät, ja ehdin lopulta tanssia noin 16 vuotta ennen kuin aloitin pointe tekniikan harjoittelun! Yleensä aikuiselle (tai yli 12-vuotiaalle) riittää 2-3 vuotta säännöllistä treeniä... :) Oli aika haastavaa ja samalla piristävää olla baletissa taas ihan aloittelija! Mutta pitkästä kokemuksesta ja vahvasta perustekniikasta on tietenkin ollut hyötyä ja iloa myös kärjillä. Yhden opettajan mukaan olen edistynyt verrattain lyhyessä ajassa suhteellisen pitkälle. Vaikka mulla riittääkin vielä tosi paljon oppimista!

      Kiitos kommentista :)
      - Johanna

      Delete
  2. Moi Johanna, tarvitsen nyt apuasi. Olen 15-vuotias, lopetin baletin viime syksynä. Opettajani sanoi aina että olen vähäisestä kokemuksestani huolimatta fysiikaltani ihanteellinen balettiin, sillä olen pitkäraajainen ja notkea. Olen näiden kuukausien aikana itkenyt lähes joka yö koska haluan tanssia balettia, mietin vain, että onko minulle mitenkään mahdollista päästä enää oopperan balettioppilaitokseen? Kannattaako edes yrittää vai olenko jo toivoton tapaus...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei,

      Tuskinpa olet toivoton tapaus! Jokainen voi edistyä ja kehittyä, se vaati vain hyvin paljon työtä, omistautumista, itsekuria ja intohimoa, ja suurta rakkautta tanssiin. Ja tietenkin hyvää opetusta. Silloin sitä nauttii treenistä, vaikka se olisi kuinka vaikeata ja vaativaa. Ja baletti vaatii todella paljon! Etenkin jos pyrit ammattiin. Minä en tosin pysty arvioimaan josko voisit päästä vielä balettioppilaitokseen. Ihanteellinen fysiikka on tietenkin plussaa, mutta viisitoistavuotiaalla pitää jo olla vahvaa tekniikkaa ja ilmaisua. Kuinka kauan olet tanssinut, kuinka monta kertaa viikossa treenasit? Baletin tavoitteellinen ja ammattiin tähtäävä koulutus aloitetaan yleensä viimeistään 8-10 -vuotiaana. Oletko tehnyt kärjillä? Mitä mieltä opettajasi on? Juttele ihmeessä oman opettajasi kanssa, hän pystyy arvioimaan parhaiten millaisia mahdollisuuksia sinulla on. Ja jos balettikoulun ovet eivät nyt aukea, on muitakin kouluja ja vaihtoehtoja.

      Miksi muuten lopetit baletin? Ja itketkö nyt itse tanssimisen perään, vai suretko mahdollisesti menetettyä ballerina-unelmaa?
      Jos tanssi on sinun ehta intohimosi, mene tunneille niin pian kuin mahdollista. Jos pitää tanssia, niin sitten pitää saada tanssia! Se on niin yksinkertaista, eikä se ole kiinni fyysisestä lahjakkuudesta, iästä taikka taidoista. Nauti tanssimisesta, ja treenaa niin paljon kuin sielu ja kroppa sietää. Baletti on mahtava harrastus, ja siitä voi nauttia vielä senkin jälkeen kun ammattitanssijat jäävät eläkkeelle.

      Toivon sinulle tsemppiä ja tanssin iloa!
      - Johanna

      Delete
    2. Lopetin baletin koska isäni halusi että panostan kouluun. Äitini ja isäni ovat nyt eronneet, ja äiti tukee minua tällaisissa asioissa.
      Minun on vain kova ikävä balettia. Halusin olla balettitanssija ja minulla oli kuulemma "kovasti potentiaalia"
      Kerkesin olla jonkun aikaa kärjillä, mutta koko baletti on ollut minulle vähän on off juttua isäni takia.
      Keväisin myös oopperan balettikoulussa, selvisin viikon, mutta pyydettiin tulemaan takaisin. Isä sanoi että "mene takaisin lukion jälkeen". Hän ei siis ymmärrä mitään baletista.

      Delete
    3. Oletko kertonut isällesi mitä kaikkea ammattitanssijan työ vaatii? Ja että se samalla kehittää kurinalaisuutta ja itsestä vastuun ottamista? Balettioppilaat ovat järjestään tunnollisia, eikä baletin opiskelu sulje pois koulumenestystä. Balettioppilaitoksen ak-linjalaiset käyvät lukiota Eiran aikuislukiossa ylioppilaaksi asti. Jos ura ammattitanssijana ei syystä tai toisesta aukea, voit silti vielä opiskella vaikka mitä! Se on kuitenkin hyvä muistaa että kilpailu työpaikoista on erittäin kova, ja että tanssijan ura on todella lyhyt. Elämä ei lopulta voi olla pelkkää tanssia... Isäsi haluaa varmaan sinulle parasta, hyvän ammatin, taloudellista turvaa ja varmaa tulevaisuutta. Mutta jos hän näkee että olet tosissasi, ja että tanssi tekee sinut onnelliseksi - ehkä hän voisi jopa tukea sinua?

      Kirjoitit että "käväisit oopperan balettikoulussa, ja selvisit viikon". Oliko koulu silloin liian raskas? Ehkä se on jäänyt isällesi päällimmäisenä mieleen. Helpommaksi se ei ainakaan muutu, päinvastoin. Mieti rauhassa haluatko sitä kaikkea, vai riitäiskö sittenkin tanssin harrastaminen?

      Toivon että löydät tiesi!

      Delete
    4. Ei tiedä eikä halua tietää. Aina kun selitin niin hän sulki minut pois päästään. Päähän ei myöskään mahtunut ajatus siitä että en menisi Ressuun tai sykkiin.
      Mielestäni osoitin haluni tanssia melko selkeästi hakemalla oopperaan, mutta se käy vain harrastuksena isäni mielestä.
      Balettioppilaitoksessa oli raskasta mutta olin silloin niin onnellinen etten ihan ymmärtänyt sitä silloin, ja ei isääni mietityttänyt muu kuin se miten läksyt tuli tehtyä. Ymmärrän kyllä häntä koska hänen lapsuus ei ollut parhaasta päästä mutta ei sitä minulle tarvitse kostaa. Nyt en vain tarvitse enää isäni siunaamista kun asun äidin kanssa joka tukee baletin saralla. Mutta kiitos kommenteista ja vastauksista. Niistä on ollut apua

      Delete
  3. Voisitko tehä postauksen noista jumppaohjeista? Oon jo kauan halunnut suomenkielistä balettiinliittyvää jumppaa. Oisin sulle ikuisesti kiitollinen!

    ReplyDelete
  4. Komppaan edellistä kommentoijaa! Varsinkin noilla kuminauhoilla tehtävä jumppa kiinnostaa!

    ReplyDelete
  5. Hei!

    Hyvä idea... Voisin tehdä joistain postauksen tänne, mutten koko vihosta, en ainakaan alkuperäisten kuvien kanssa. En halua mitään ongelmia GM:n edustajien kanssa! Aika moni noista "Dancer's Dozen" - harkoista oli kyllä tuttuja jo ennestään, eivätkä itse harjoitukset ole copyright-suojattuja. :)

    ReplyDelete
  6. Meinaatko hankkia lisää noita tuotetestauksia esim. Sanshalta tai muilta vastaavilta? Mainostaa niille itteesi ilmaaseks?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei,

      En ole varsinaisesti "hankkinut" tuotetestauksia. Gaynor Mindenin edustaja otti yhteyttä blogikirjoituksen perusteella, mikä oli tietenkin kiva yllätys. :)

      Delete
  7. Haha, juomapullon kanssa... Tuo söpö törppö auttaisi kyllä siihen, ettei menisi ne ruokamarkettien vesipullot tunnilla sekaisin. Käyttöön vaan tai tuo meille "massapulloilijoille". ;)

    ReplyDelete
  8. Hei Johanna!

    Ihan ensiksi iso KIITOS mahtavasta blogista, kirjoituksiasi on aina ilo lukea!! Innostavat ja osaavat kirjoituksesi saivat osaltaan minut uskaltautumaan aloittamaan baletin nyt aikuisena, vasta reilusti yli kolmekymppisenä - ja innostukseni lajiin vain kasvaa jatkuvasti!

    Kysymykseni menee nyt melkoisesti viimeisimmän kirjoituksesi aiheen vierestä, mutta toivottavasti ei haittaa...

    Olen siis aloittanut baletin vasta aikuisena, ja olen vielä lähes täysi aloittelija, eli harrastanut vasta reilu puolisen vuotta. Olen käynyt lähinnä HTO:lla, kävin aluksi kaksi kertaa viikossa, mutta loppukeväästä alkaen (yleensä vähintään) kolme kertaa viikossa, alkeistunnilla siis. Nyt kesällä muuttuivat Alkeet 2-tunneiksi, olleet tasoltaan mielestäni ok. Haluaisin jatkaa syksyllä vähintään samalla tuntimäärällä - kuten sanoin, innostukseni lajiin vain kasvaa!! - mutta näyttää siltä, etten saa HTO:n oman tasoni tunteja sovitettua aikatauluuni mitenkään järkevästi. Niinpä olen harkinnut ottavani tunteja Footlightista.

    Pitkän linjan harrastajana ja "Footlight-konkarina" ajattelinkin kysyä mielipidettäsi - luuletko, että pärjäisin Gabriellan perustason tunneilla? Tai osaatko suositella muita Fl:n opettajia? Toivon voivani harrastaa balettia tavoitteellisesti, ts.toivoisin löytäväni opettajan, joka todella on kiinnostunut (myös aikuisten) oppilaittensa edistymisestä, käyttää aikaa korjaamiseen, vaatii kunnon työskentelyä, ja on vielä mieluiten kannustavakin - ja Gabriellasta olen kuullut pelkästään hyvää. Kevään aikana kokeilin vakiopettajani lisäksi muutaman muun opettajan tunteja, ja muuta en voi sanoa, kuin että erot olivat melkoisia... Tästä baletista on tullut niin rakas harrastus jo näin lyhyessä ajassa, siksi huolehdin tätä opettaja-asiaa niin kovasti.

    Kiitos kovasti, jos vain jaksat/ehdit vastata! Ja pyydän anteeksi piiitkää selvitystä! Kaikkea hyvää, ja toivottavasti jaksat jatkaa kirjoittelua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Ano,

      Ensinnäkin iso kiitos ihanasta palautteestasi! Kiva kuulla että olet niin innostunut baletin harrastuksesta. :):):)

      Näkemättä sinua veikkaisin että G:n perustaso on sinulle sopiva, olethan käynyt säännöllisesti ja aika tiiviisti tunneilla jo yli puolen vuoden ajan. Opettajilla on tietenkin erilaisia tyylejä ja painotuksia opetuksessaan, ja taso riippuu myös oppilaista ja näitten valmiuksista/motivaatiosta. Syskyllä alkeistunnit alkavat joka tapauksessa alusta (ellei joku tunti ole suoraan jatkoa kesän alkeistasolle), joten perustaso on varmaan sulle sopivan haastava.

      Opettajista tämän verran: Ihan ensimmäisenä olisin suositellut Marie-Pierren tunteja. Hän on juuri sitä mitä kuvailit/toivoit, ja paljon enemmän. Mutta hänen tuntinsa täyttyivät jo keväällä. Gabriella on myös oikein hyvä (ja suosittu)ope, eikä muissakaan ole vikaa. Kokeile ihmeessä eri opettajia! Mä voin tykätä yhdestä, ja sinä toisesta enemmän - vaikka molemmat olisivat yhtä hyviä. Joka tapauksessa kaikilta voi oppia jotain arvokasta, oma asennekin ratkaisee. Sun kirjoituksesta voi kyllä päätellä että tsemppaat aina vimpan päälle, ja nautit baletista. Siitä kaikki opet tykkää :)

      Toivottavasti tästä oli apua.
      - Johanna

      P.S. Pitkät kommentit ovat yhtä tervetulleita :)

      Delete
  9. Heipä hei Johanna! Minäkin tahdon kiittää blogistasi kovasti ja tahtoisinkin kysyä sinulta erästä asiaa.

    Olen nyt 17-vuotias tanssijatyttö, harrastanut balettia koko ikäni ja nyt mietinkin vakaasti olisiko minulla vielä mahdollisuuksia päästä ammattilaiseksi vai olenko jo liian vanha yrittämään Oopperan Balettioppilaitokseen.

    Oopperan balettikoulussa tai projekteissakaan en ole koskaan ollut mukana mutta esiintymiskokemusta löytyy, suurin huolenaihe on nyt vain tällä hetkellä tuo ikä. Voiko siis jo samana vuona 18-vuotta täyttävä kuvitella pääsevänsä balettioppilaitoksen ammattitutkintolinjalle sinun mielestäsi vai onko toivo jo kokonaan menetetty?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei!

      Kysyin asiasta tutulta balkon oppilaalta, ja hän kertoi mitä jo arvelinkin: itse ikä ei ole suoranainen este, vaan taidot ja fyysiset ominaisuudet ratkaisevat. Tietenkin sen osaamisen pitää olla suhteessa ikään, mutta jos pyrit ja pääset sisään niin koulu kuulemma suosittelee sopivaa luokkaa. Kannattaa tietenkin muistaa että kilpailu työpaikoista on tosi kova, ja se huomioidaan myös kun valitaan opiskelijoita. Mutta ota ihmeessä yhteyttä suoraan balettioppilaitokseen! Jos olet lahjakas, taitava ja kova tekemään töitä... Kuka tietää... :)

      Delete
  10. Hei Johanna :)

    Olen huomannut tanssijoiden videoissa näkyvän usein pieniä palloja joita he pyörittelevät jalkojen alla. Onko sulla kokemusta näistä? Auttaako nilkan ojennukseen vai mitä varten ovat? Osaatko suositella jotain hyvää palloa (kuulostaapa hassulta) ja ohjeita sen käyttöön?

    Kiitos jo etukäteen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Minna!

      Jep, kokemusta on... Mä käytän tuohon tarkoitukseen tennispalloa. Jenkeissä monet käyttä myös ns. "pinky ballia", eli pientä pomppupalloa. Näillä saa kivasti hierottua jalkapohjaa, se rentouttaa ja vetreyttää. Niin että siinä mielessä se kyllä auttaa myös ojennuksiin. Suosittelen kokeilemaan ennen tuntia, ja miksei myös iltaisin ennen kotivenyttelyä. Palloa voi käyttää hieronta-apuna myös muualle kuin jalkapohjiin. Mitään ohjeita mulla ei varsinaisesti ole, mutta jos aloitat jalkapohjista niin kokeile vain mikä tuntuu hyvältä. :)

      terkuin,
      Johanna

      Delete
  11. Hei Johanna!

    Kirjoitin pari päivää sitten ja kysyin G:n perustason tunneista -kiitos tosi ystävällisestä vastauksestasi, ja että viitsit paneutua asiaan! Tämä helpotti mun "kunnollisen-open-löytämisahdistusta" huomattavasti! Mulla taitaa syksyllä olla sitten suunta selvillä; saako tulla moikkaamaan, jos sut bongaa tunnille menossa :) ..?

    Itse asiassa katselin alunperin juuri niitä ehdottamiasi M-P:n tunteja -hän todellakin kuulostaa aivan ihanteelliselta opettajalta!-, mutta kuten sanoit, ne olivat jo täynnä (samoin jo osa G:nkin tunneista). Osaatko sanoa, tapahtuuko näillä tunneilla yleensä ollenkaan muutoksia, eli onko esim.mahdollista jossain vaiheessa vuotta ehkä mahtuakin? Ottaako Fl yleensäkään ihmisiä jonoon? Olen nyt jo kyllä melkoisen innoissani menossa G:n tunneille, joten M-P:n tunnit olisivat lähinnä mahtava, ylimääräinen bonus :) :)

    Taidat joko olla todella hyvä ihmistuntija, tai sitten asenteeni todellakin paistoi niin selväsi läpi kommentistani - olen kieltämättä juuri sellainen kuin arvelit, innostuessani jostakin menen asenteella "Kun jotain tehdään, tehdään se sitten kunnolla!" - ja kyllä, baletti tuo jatkuvasti tosi paljon iloa elämääni. Ihmettelen välillä, miten se voi olla mahdollistakaan!

    Ihastuttavaa kesän jatkoa sinulle, Johanna!

    -Peppi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Peppi,

      Tule ihmeessä moikkaamaan jos tunnistat mut käytävllä taikka pukkarissa! Musta on hauska tavata blogin lukijoita, etenkin jos he ovat yhtä innoissaan baletista kuten minäkin. :)

      FL ottaa halukkaita jonoon, itse asiassa kaikilla M-P:n tunneilla on ollut jonotuslistat käytössä. Aina välillä joku paikka vapautuu kun harrastajien aikataulut tai asuinpaikat muuttuvat. Kannattaa siis laittaa nimi listalle.

      Ihanaa ja tanssillista kesää!
      - Johanna

      Delete
  12. Hei Johanna!
    Kiitos inspiroivasta blogista, olen lukenut sitä nyt muutamana päivänä sieltä täältä. Oma taustani on se, että olen tanssinut lapsena muutaman vuoden klassista balettia, mutta lopetin sen sitten syystä tai toisesta. En enää varmuudella muista miksi, sillä aikaa siitä on yli 20 vuotta! Reilu viikko sitten sain jostain päähäni, että aloitanpa uudestaan ja nyt olen sitten menossa HTO: alkeistunneille maanantaista alkaen. Olen aina ollut hirvittävän jäykkä ja näin yli kolmikymppisenä vielä jäykempi, mutta ei kai se kokeilu ota jos ei annakaan ;). Luen jatkossakin blogiasi.

    T. Riikka

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Riikka!

      Kiitos ihanasta palautteesta :) Mahtavaa että sait päähäsi aloittaa baletin uudestaan, ja usko mua jos kerron ettet ole ainoa! Moni on löytänyt baletin uudelleen aikuisiässä, ja onpa meidänkin koulussa yli 40 vuotiaita untuvikkoja :)

      Ja tiekkö mitä, kyllä sitä yli kolmekymppinenkin vielä notkistuu!

      t. Johanna

      Delete
  13. Hei Johanna!

    Kiitos ihanasta blogista! Yleensä luen blogiasi viikonloppuaamuisin teekuppi kädessä.

    Tanssi on intohimoni, ja tanssinkin useita tunteja viikossa. Baletin aloitin yli kolmekymppisenä ja sitä olen tanssinut kaksi vuotta HTO:ssa. Syksyllä siirryn Footlightiin Gabriellan perustason tunnille. Harrastan balettia vain kerran viikossa muun tanssin tueksi enkä tähtää viidenteen asentoon enkä kärjille. Olen kyllä tavoitteellinen, mutta etsin baletista lähinnä fyysistä voimaa, venyvyyttä, pehmeyttä ja ilmaisua. Miten luulet, että pärjään Gabriellan tunnilla, jos viidennen sijasta teen kolmosesta ja suljetun neljännen sijasta avoimesta neljännestä?

    Kiitos paljon vastauksesta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei!

      Sanoisin näin, että jos sinulla on fyysiset valmiudet, niin G varmaan kannustaa pyrkimään viidenteen asentoon. Mutta jos aukiertoa ei luonnostaan ole niin paljon, tai polvien tms kanssa on ollut ongelmia, niin mitään ei lähdetä väkisin vääntämään. Esim. mun viides on lähinnä jossain kolmannen ja viidennen välimaastossa, ja se on ihan riittävä sellaisenaan. G ei myöskään muistaakseni "vaadi" suljettua neljättä, vaan siinäkin tehdään oman kropan mukaan.

      On hyvä että olet miettinyt näitä asioita, koska liian helposti lähdetään hakemaan sitä "ihanteellista" asentoa jonkun muun kustannuksella. Vääntöä tulee silloin joko polviin tai nilkkoihin, ja se ei tiedä pidemmän päälle hyvää. Samalla ei kuitenkaan pidä päästä itseään liian helpolla. Jos asennossa on parantamisen varaa ilman että siitä on haittaa, niin se työ on vaan tehtävä ;)

      Toisaalta, hyvästä kolmannesta asennosta voi tehdä kaiken yhtä hyvin kuin viidennestä - ja ehdottomasti paremmin kuin huonosta viidennestä! Yksi mun opettajista ei muuten opeta eikä vaadi viidennettä kuin vasta jatkotasoilla...

      Suosittelen myös juttelemaan Gabriellan kanssa, niin hän osaa suhteuttaa korjaukset sun tavoitteisiin sopivaksi.

      Tsemppiä ja tanssin iloa!
      t. Johanna

      Delete
  14. On ollut mukava lukea tätä sinun blogiasi, ja tästä "postauksesta" pisti silmään nuo sukkahousut. Olen nyt vuoden päivät käynyt aikuisbaletissa (olen 26 vuotias), ja tarkoitus olisi hommata hieman "kunnollisempia" treenivaatteita.
    Sukkahousuista siis, onko tuo päkiän kohdalla oleva reikä välttämätön, vai toimivatko ns. normaalit sukkahousut yhtälailla? Ymmärrän kyllä mikä sen tarkoitus on ja miten se muuttaa tuntumaa tossun sisällä. Paljasjaloin olen toistaiseksi tossujen sisällä ollut.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja lisäkysymys. Mistä ostat omat balettitarvikkeesi (vaatteet, tossut, yms.)? Onko joitain nettikauppoja joita voisit suositella? Täällä Oulussa ei paljoa ole valinnanvaraa tanssikauppojen suhteen.

      Delete
    2. Hei,

      Päkiän kohdalla oleva reikä ei ole välttämätön, mutta se on tosi näppärä. Itse tykkään olla paljain jaloin tossuissa (myös kärkitossuissa), ja rullaan siksi melkein aina sukkikset ylös. Mutta välillä haluan korostaa jalan linjaa, ja silloin varpaisiin asti vedetyt sukkikset pidentävät säärtä optisesti. Joskus talvisin mulla on kylmät jalat, ja sukkikset antavat varpaille lisälämpöä. Ja näytöksissä sukkikset on tietty aina "kunnolla". Olen muuten huomannut että hyvin moni pro rullaa sukkahousut ylös, taitavat myös suosia paljasta tuntumaa tossuihin... On mulla muuten yhdet vaaleanpunaiset leggaritkin, ja nykyään saa sukkiksia myös "hiihtohous"-mallisina, jolloin paljasjalkatuntuma säilyy.

      - Johanna

      Delete
    3. Olen ostanut tanssitarvikkeita netistä, linkit löytyvät blogin vasemmasta palkista. Dance Directissa on tosi hyvä pukuvalikoima, ja Porselli on myös hyvä. Kannattaa seurata milloin on alennusmyyntejä ja iskeä sitten heti. Ja on parempi ostaa kerralla enemmän kuin yhden tuotteen jotta postimaksu ei olis suhteettoman suuri loppusummaan nähden...

      Delete