Deca Dance Helsinki - tunnin tykitys

Ohad Naharin: Deca Dance Helsinki. Kansallisbaletti. Kuva (c) Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Väliaika Kansallisbaletissa. Vajaa puoli tuntia aikaa vaihtaa kuulumisia ja tunnelmia, nauttia lämpiön tarjoilusta ja jonottaa vessaan... Itselleni siitä on muodostunut mukava perinne, ja odotan aina tuttujen tanssi-intoiljoiden näkemistä. Parhaassa tapauksessa olen katsomossa pressilipulla, ja talo tarjoaa väliaikajuomat. Se on mulle aika luksusta! Tällä kertaa jäin kuitenkin ilman intermission iloja. Kansallisbaletin uudessa ensi-illassa ei ole väliaikaa laisinkaan, vaan yksi tunti ja kymmenen minuuttia tanssia, non-stop. Mutta taukoskumpat ovat lopulta toisarvoisia. Olen paikan päällä tanssin takia.

Ohad Naharinin Deca Dance Helsinki on kierrätystä aiemmista teoksita, re-miksaus ripauksella uutta. Olen nähnyt Naharinin matskua ennenkin: Etenkin Minus 7 vei jalat alta. Mahtava biisi. En kuitenkaan tunne hänen teoksiaan niin hyvin että tunnistaisin mikä on uutta ja vanhaa tässä ensi-illassa. Ohjelmassa lukee kyllä että koreografia koostuu otteista, ja otteiden alkuperäiset teokset on myös mainittu nimeltä. Naharinilla on ilmeisesti tapana työstää koreografia tanssijoitten kanssa niin että siitä tulee ryhmän näköinen. Vieressä istunut sisäpiiriläinen kertoikin että teos oli ihan eri näköinen Pietarissa. Naharinin työskentelytapa on myös mielenkiintoinen: tanssijat harjoittelevat alusta asti ilman peiliä. Hesarin haastattelussa koreografi jopa kommentoi että tapa leviäisi ennen pitkää myös baletin puolelle. Sitä en kyllä usko, vaikka aika ajoin olisi kaikkien hyvä treenata ilman peiliin tuijottamista!

Eun-Ji Ha ja Linda Haakana. Kuva (c) Sakari Viika /SKB.

Deca Dancea kun katselin, ihastelin taas sitä miten monipuolinen ja taitava ryhmä SKB onkaan. Kuinka moni tanssija pystyy hyppäämään Ruususen variaatioista nykytanssin pyörteisiin? Se vaatii paitsi tekniikkaa myös uskallusta ja heittäytymistä, taiteellista kypsyyttä ja ennakkoluulotonta asennetta. Nykypäivänä harva balettitanssija tekee enää pelkästään klassista balettia. Voin kyllä kuvitella että erilainen liikemateriaali tuo mielenkiintoista vaihtelua treenaamiseen ja esittämiseen. Samalla sen täytyy olla myös haaste kropalle, kun pusketaan pois tutuista liikeradoista. Ohad Naharin onkin kehittänyt ihan oman tekniikan, jota kutsuu "Gagaksi". Videolinkissä Naharin kertoo itse mistä on kysymys: Ohad Naharin discusses Gaga movement.

Mitä sitten jäi illan Deca Dancesta mieleen? Alku oli lupaava. Ryhmä liikkui kuin yhtenä organismina, jokainen pienikin ele sävähdytti. Ryhmäbiisien välissä nähtiin sekä sooloja että pienempiä ryhmiä. Kolmen tanssijan esittämä "Trio Mabul" ei oikein kolahtanut. Ehkä yritin liikaa hakea tarinaa kahden naisen ja miehen kohtaamisessa. Linda Haakanan ja Eun-Ji Ha:n "B/olerossa" oli hienoja hetkiä, mutta tuttu musiikki vei väkisinkin muistot Johan Ingerin mahtavaan "Walking Mad" biisiin. Viiden miehen tanssimassa "Black Milk:issä" oli lähestulkoon dervissimäistä liikettä, ilmavia hyppyjä, tanssin riemua. Siinä nähtiin myös eräänlainen yhteisöön tai veljeyteen liittyvä rituaali, jossa miehet maalasivat itsensä märällä savella. Se mikä ei minulle ihan auennut: oliko saven ja veden jälkiä siivoava tekniikka osa esitystä vaiko vain välttämätön huoltoseisokki ennen seuraava biisiä?

Ohad Naharin: Deca Dance Helsinki, "Black Milk". Kansallisbaletin tanssijoita. Kuva (c) Sakari Viika / SKB.

Tietynlainen sirpalemaisuus vaivasi hieman kokonaisuutta. En aina hahmottanut miten otteet eri biiseistä liittyivät toisiinsa, muutoin kuin samalla puvustuksella. Musiikkiakin kuultiin laidasta laitaan: Beach Boys, Missy Elliott, Goldfrapp, Maurice Ravel, Vivaldi... Ainoa havaittava punainen lanka Naharinin omanlaisen liikekielen lisäksi oli tanssijoitten käyttämissä laskuissa. Sekä biisin alussa että lopussa tanssijat laskivat sekä sormin että asennoin yhdestä kymmeneen. Lopussa nauhalta kuuluivat numerot vieraskielisenä - enkä millään saanut päähäni millä kielellä! Viimeinen, deca, viittaa kreikan kieleen, mutta muista en mene sanomaan. No, se ei ole niin oleellista.

Näin lavalla niin monta herkullista hetkeä ja yllätystä että voisin mennä katsomaan toisenkin kerran. Esimerkiksi se kohta missä tanssijat maiskuttavat rytmissä. Tai Frans Valkaman ja Eemu Äikiön herkkä ja humoristinen salonkitanssi... Tai viimeisen tanssijan iloittelu verhon jo laskeutuessa... Kansallisbaletin tanssijat vetivät kyllä kaikki pisteet kotiinpäin. Ja Johanna Nuutinen on uskomattoman upea tanssija! Hänessä yhdistyi kaikki se mistä Naharin puhuu ylläolevassa videossa: herkkyys, iskevyys, omien rajojen ylittäminen, sielukkuus.

Menkää katsomaan!

Ohad Naharin: Deca Dance Helsinki. Tanssija: Johanna Nuutinen. Kuva (c) Sakari Viika /SKB.