26.3.14

Aamutunti Alminsalissa



Lauantai on yleensä viikon ainoa päivä jolloin voin ottaa aamuni rennosti: hidastellen ja laiskotellen, mielellään ison latten kera. Tänään oli kuitenkin ihan pakko kiskoa itsensä ylös ennen kahdeksaa ja kipaista oopperalle. Miksi? Avoimet ovet, aamutunti Alminsalin lavalla ja siihen päälle vielä tulevan baletin Peer Gyntin harjoitukset! En voinut vastustaa mahdollisuutta bongata Kansallisbaletin upeita tanssijoita heidän omissa treeneissään. Ja kannatti todellakin lähteä liikkeelle...

Koko ryhmää ei nähty lavalla, eivät he sinne kaikki kerralla edes mahtuisi. Normaaliaamuinakin tunteja on tarjolla kaksi samaan aikaan, ja tanssijat valitsevat itse kummalle menevät. Tällä kertaa tuntia piti vieraileva opettaja Yannick Boquin. Hän on opettanut mm. sellaisissa huippuryhmissä kuten Hollannin Kansallisbaletti (Het Nationale Ballet), Australian Ballet Company, Béjart Ballet Lausanne ja Pariisin Oopperan baletti. Sattumalta hän on oman opettajani hyvä ystävä ja entinen tanssipartneri, mikä todistaa kuinka pieni baletin maailma oikeasti on. Odotinkin paljon tältä opettajalta, mutta harmikseni Boquinin kommentteja ja korjauksia ei kuultu katsomoon asti. Tanko ei muuten ollut kovin mutkikas taikka raskaan oloinen, mutta sen ensijainen tarkoitus on ylläpitää tekniikkaa ja valmistella kroppaa päivän koitoksiin - eikä opettaa uusia temppuja. Yhteen asiaan kiinnitin myös huomiota: venyttelyosuudet olivat vapaat. Ammattitanssijoilla on omat päiväkohtaiset tarpeensa, ja yksilöllinen venyttelyhetki on heille varmaan hyödyllisempi kuin tarkoin määritetty koreografia. Omilla tunneillani meillä on sekä vapaita että opettajan ohjaamia venytyksiä, ja riippuu vähän päivästä ja kropan kankeudesta kummasta pidän enemmän.

Tankoharjoituksia oli kiva seurata, mutta tanssijat olivat lavalla sen verran ahtaasti että näin kunnolla vain mitä edessä olevat tekivät. Bongasin kuitenkin monta tuttua kasvoa ja tähteä: Tiina Myllymäki, Petia Ilieva, Eu-Jin Ha, Edita Rauserova, Nicholas Ziegler, Frans Valkama, Terhi Räsänen, Ilja Bolotov, Xiaoyu He, Tuukka Piitulainen, ja monia muita. Ihan kaikkia en tunnistanut, taloon on tullut taas uusia tanssijoita. Olisi ihanaa jos voisi nähdä kaikki myös lavalla!

Keskilattia oli tankoa paljon mielenkiintoisempi, Yannick Bouquin teetti porukalle tosi näppäriä, tyylikkäitä ja isosti liikkuvia sarjoja. Tuntia oli säestämässä pianisti, mikä tarkoittaa että harjoitus ei lopu vasemman puolen jälkeen - vaan sitä toistetaan tauotta kunnes ope toisin sanoo. Kun yksi ryhmä päättää sarjan, toinen jo aloittaa. Tuolleen haluaisin joskus itsekin treenata. Etenkin piruettiharjoituksia olisi hyvä tehdä pitkään putkeen. Siinä karsiutuu turha jännitys. Mä en muutenkaan ole luokan nopein oppilas, kestää ennen kuin uusi sarja uppoaa aivoista jalkoihin. Harmillisen usein multa jää parhaat tehot käyttämättä kun energia menee sarjan muistamiseen. Ja just kun olen pääsemässä siihen kiinni, mennään jo eteenpäin. No, ei auta kuin yrittää. Ja yrittää... Siksi olikin lohdullista nähdä että ammattilaisillakin menee välillä askeleet ja jalat sekaisin! Mutta he vain nauroivat itselleen ja jatkoivat täysillä loppun asti - tästä voisi ottaa itsekin oppia! Tosin kyseessä ei ollut se tavallinen aamuinen työpäivän avaus. Normaalisti tanssijat treenaavat peilin edessä. Nyt vastassa oli valoisa katsomo ja alati vaihtuva yleisö. Kysyin tunnin jälkeen ensitanssija Tiina Myllymäeltä mitä tämä tuumasi erikoisesta aamutunnista:

"Tietty siinä oli pienoinen stressi päällä, kun yleensä aamutunnilla ei ole katsojia...Mutta jos tulee joku askelmoka, niin virnistää ja koittaa saada kiinni askelista. Voihan niitä black outteja tulla lavallakin. Ja koska treeni on jokapäiväistä, on hyvä pitää huumoria matkassa mukana."

Juttelin Tiinan kanssa myös peilin puuttumisesta, ja toisaalta liiallisesta peiliin tuijottamisesta. Peili kun voi olla hyvä apu, mutta myös petollinen kaveri. Jos tarkistaa linjaukset ja asennot aina peilin kautta, ei kiinnitä huomiota siihen miltä liike oikeasti tuntuu. Lisäksi épaulement kärsii jos katseen harhautuva suunta vie pään väärään asentoon. Liiallisesta peilaamisesta tulee helposti ikävä maneeri. Meidän opettaja M-P on tästä tosi tarkka, eikä säästele korjauksiaan. Itse en katso niinkään paljon peiliin, mutta unohdan usein käyttää päätäni ja katsettani yhdessä épaulementin kanssa. Opettajan sanoin: "Johanna, where is your head? Where do you look?" Katseella on siis liikkeen kannalta merkitystä. Kuulin vähän aikaa sitten että Suomessakin vieraillut tanssija ja opettaja Barbora Kohoutkova puhuu silmistä peräti "lihaksina". Kun nämä kääntyvät sisäänpäin, tanssijan koko olemus seuraa mukana. 

Mitä sitten näin lavalla, keskilattialla? Keskittynyttä vartalon hallintaa, kauniita linjoja, korkeita jalkoja, hulppeita hyppyjä, huimia piruetteja, nauravia ilmeitä omille sähläyksille, tsemppiä muille tanssijoille... Tunnin loppua kohti yleisökin innostui, miesten tour en l'airit ja monenkertaiset piruetit saivat ansaitut aplodinsa. Naisista muutama pyöräytti hienot fouetté-codat päälle, ja hupi loppui vasta kun tekniikalta tuli valomerkki. Loppuun vielä suuri kiitos opettajalle ja tanssijoille, oli mahtavaa kun pääsi seuraamaan aamutuntia livenä!

Tanssijan liike on kuin siveltimen veto... Kuva: (c) Johannan Balettikassi, kuten myös yllä.

Random notes:

- Tuukka Piitulainen on vahvassa nousussa. Varma tekniikka, upeat linjat ja komea kuin mikä!
- Tanssijoitten eläytyminen treenin aikana, hyväntuulisuus, yhteishenki.
- Treenivaatteet: Alussa toppaliiviä, paksuja verkkareita, toppatossuja. Kerroksia riisuttiin sitä mukaan kun tunti eteni. Leopardiprinttileggarit (Terhi Räsänen). Miehillä shortseja, saliverkkareita ja trikoitten ja shortsien yhdistelmiä. Naisilla ei yksiäkään vaaleanpunaisia sukkiksia. Tossut lähes kaikilla ruskettuneen ihon väriset.
- Kärkitossuja: osa käytti, suurin osa teki pehmeillä.
- Katsojat jotka eivät ole perehtyneet baletin maailmaan voisivat hyötyä selostuksesta: mitä tunneilla oikein tehdään ja miksi. Jonkilainen Baletin perusteet -seminaari voisi olla hyvä idea!

P.S. Yannick Bouquin on tehnyt yhteistyössä Yumikon kanssa opetusvideon. Esittelypätkä löytyy täältä: Class with Yannick Bouquin

15 comments:

  1. Tällaiset ovat kyllä mahtavia tilaisuuksia päästä kurkistamaan kulissien taakse ja näkemään, miten kovaa ja hikistä työtä tanssijan työ on. Köpiksen kuninkaallisessa baletissa tätä konseptia on kehitelty vielä vähän pidemmälle: Noin kerran parissa kuussa järjestetään "Balettibrunssi"-nimellä avoimet ovet, jossa yleisö voi ostaa katsomoon mukaan aamiaista ja seurata harkkoja aamukahvia hörppien. Ne on tosi suosittuja, katsomo oli ihan täynnä yleisöä vauvasta vaariin. Alussa vähän kerrottiin, mitä tanssijat tulevat harkkojen aikana tekemään ja miksi, ja opettajalla oli koko ajan mikrofoni, joten kaikki kommentit kuuluivat katsomoon. Voi sitä yhtä tanssijaparkaa, jota aika tiukasti korjattiin useaan otteeseen. Koko yleisö jännitti hänen puolestaan, että voi kunpa saisi liikkeensä onnistumaan. :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei! Kuulostaa todella hauskalta tapahtumalta! Mitenköhän tuo onnistuis Suomessa... Musta olis kyllä mainiota nauttia aamukahvini katsomossa :) Mikrofoni olisi myös ollut todella hyvä idea, mutta tämä taisikin olla ensimmäinen kerta kun aamutunti oli yleisölle täysin avoin. Ehkä saame tälle vielä jatkoa?

      Kiitos kommentista! :)

      Delete
  2. Balettibrunssi tännekin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehdottomasti!! Tai sitten balettikurssi johon kuuluis brunssi... Ensin kahden tunnin aamutreeni, sitten brunssia. Se olisi aika jees. :)

      Delete
  3. Hei! Olisko sulla linkata jotakin hyvää artikkelia tai sivua, joka kertoisi monipuolisesti balettitanssijan ammatista? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eipä tule nyt heti mieleen mitään tiettyä artikkelia. Dance Magazine ja Pointe Magazine ovat kumpikin hyviä lähteitä, ja youtubessa olen nähnyt joitain hyviä dokkareita... Lyhyesti tanssijan ammatti on treeniä, harjoituksia, näytöksiä, kehonhuoltoa, rankkaa duunia, palautumista, kurinalaista elämää - mutta ilmeisen antoisaa. :)

      Delete
  4. Käsittääkseni tanssit Footlightilla? :) Oon ensi vuonna siirtymässä sinne, joten kiinnostais tietää, minkälaisia opettajia ovat mielestäsi Marie-Pierre ja Päivi? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei!

      Pitää paikkansa. Footlight on mun vakikoulu, vaikka käyn välillä muuallakin. Päivin tunneille en ole itse ehtinyt (mulla on samaan aikaan toinen tunti), mutta ystävä on kehunut opettajaa mukavaksi ja tunteja hyviksi. Korjauksia tulee tasaisesti kaikille, ja musikaalisuuteen kiinnitetään myös huomiota.

      Marie-Pierren tunneilla olen käynyt syksystä 2010, ja hän onkin mun "oma ope". Opttajana erittäin vaativa ja paljon korjaava, mutta kaikkia kannustava. Todella valoisa ja positiivinen persoona! Tyyli on ranskalaisittain eleganttia, hyvin hienostunutta... M-P on äärimmäisen tarkka siitä että treenataan puhdasta tekniikkaa, ilman fuskaamista ja väkisin auki vääntämistä. Laatu on avainsana. Kuten myös ilmaisu. Unohtamatta ylävartalon, käsien ja pään käyttöä. Alemmilla tasoilla sarjat voivat vaikuttaa alkuun yksinkertaisilta, jopa helpoimmilta kuin muilla vastaavilla tunneilla, mutta vaatimustaso on ihan erilainen. Opettajana hän on ehdottomasti huippuluokkaa.

      Suosittelen kuitenkin kokeilemaan kaikkia Footligtin opettajia, jos vain aikataulu sallii! Jokaisella on omat opetustapansa, tyylinsä ja vahvuutensa, ja kaikilta voi oppia itselleen arvokkaita ja hyödyllisiä asioita. Minä voin tykätä yhdestä, sinä toisesta... :)

      Delete
  5. Moikka! Blogistasi on ollut tosi paljon apua esim. tossujen ompeluun ja sitä on tullut muutenkin ahmittua yleisenä viihteenä. Toivottavasti noita avoimia ovia järjestetään toistekkin, olisi ihan huippua päästä katsomaan. Olen vasta aloittanut itse baletin tässä oma blogini: http://nowandafterlife.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei!

      Kiva kuulla että jutuista on ollut sekä hyötyä että iloa. :) Baletti on mahtava laji, sitä voi hifistellä ihan loputtomiin... Tsemppiä ja tanssillisia elämyksiä!

      - Johanna

      Delete
  6. Hei! Yritin etsiä sivuilta sähköpostiosoitettasi, jotta olisin voinut olla yhteydessä sinuun sitä kautta mutta käy asian esittäminen näinkin! Löysin blogisi sattumalta, ja vaikutat asiantuntevalta tanssijalta! Pidän erityisesti tossuihin ja jalkaterveyteen liittyvistä postauksistasi ja huomasin, että ne ovat herättäneet myös paljon keskustelua/kysymyksiä kommenttosiossa. Olen itse jalkaterapeutti (AMK) ja olen tehnyt oman opinnäytetyöni, Kalssisen baletin tanssijoiden jalkaterveys ja sen edistäminen, yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan ja Dance Health Finland ry:n kanssa. Nyt kun olen siirtynyt työelämään, olen omassa ammatissani kiinnostunut jatkamaan tanssijoiden jalkaterveyden edistämistä. Tästä syystä olen yhteydessä sinuun ja olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia tanssijoiden jalkaterveyteen liittyen.

    - Saara T., saara(a)freefeet.fi

    ReplyDelete
  7. Sulla on mahtava blogi! <3

    Sattuisitko muuten muistamaan, mikä sellainen hyppy olisi, jossa etujalka ikäänkuin heitetään taakse ja takajalka heittää itsensä eteen? Harjoiteltiin tunnilla, ja nimi alkoi lausuttaessa a:lla, mutten millään muista... :/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei!

      Kuvauksesi perusteella mulle tuli mieleen kaksi vaihtoehtoa: Ensimmäisessä hyppy lähtee viidennestä asennosta, siten että etujalka aukeaa heti taakse attitudeen ja etujalka suorana eteen (samalla kun liikutaan eteenpäin). Hypyn nimi on sissone ouvert en attidude.

      Todennäköisempi vaihtoehto taitaa olla kuitenkin (jeté) entrelacé. Hyppyä varten otetaan vauhtia joko chasséella tai isoilla askeleilla.. Etujalka heittää ekan asennon (plié) kautta grand battementin kun toinen jalka ponnistaa irti lattiasta - ilmassa käännetään kroppa ja takajalka heittää grand battementin taakse. Alastulo arabeskiin pliessä.

      "Entrelacé:n" ensimmäinen 'e' lausutaan kuten a. :)

      P.S. Hyppyjen tunnistamisessa auttaa jos tietää lähtö- ja lopetusasennon.

      Delete
  8. Aivan mahtavan hieno blogi! Toivottavasti jaksat vielä kirjoitella tänne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Useampi postaus on työn alla, yritän saada valmista pian :)

      Delete