8.9.14

Suosikkibaletti: Onegin

Oletko koskaan ollut palavasti rakastunut, ja uskonut että rakkautesi kohde tuntee samoin? Maalailet ruusunpunaisia tulevaisuudenkuvia, mutta sitten käykin ilmi että mies on vain leikitellyt tunteillasi... Tulet jätetyksi ja sydämesi särkyy. Vuodet vierähtävät, muistot hälvenevät, löydät uuden rakkauden, ja menet naimisiin. Sitten kohtaat yllättäen menneisyytesi suuren rakkauden uudelleen. Nyt kaikki on toisin. Mies tajuaa että sinä olitkin se ainoa oikea ja hän haluaa sinut takaisin. Vanhat tunteesi heräävät, mutta olet onnellisesti naimisissa hyvän miehen kanssa. Mitä teet? Heittäydytkö hetken huumaan, jätätkö kaiken taaksesi, vai kostatko ehkä särkyneen sydämesi ja maksat takaisin samalla mitalla?

Rakkautta vain.
Kuvassa Wilfried Jacobs ja Edita Raušerová. John Cranko: Onegin. Suomen Kansallisbaletti.
Valokuvaaja: Sakari Viika.

Oneginin dramaattinen tarina on tätä ja paljon enemmän. Suuria, riipaisevia tunteita, ihanaa musiikkia, upeita tanssiaisia, ja niin sykähdyttäviä pas de deux - kohtauksia että saan vieläkin kylmiä väreitä. Näin baletin ensimmäisen kerran viime kevään Kenneth & Friends -gaalassa. Tosin silloin ei näytetty koko teosta, vain ainoastaan kolmatta ja viimeistä näytöstä. Olin kyllä lukenut tiivistelmän juonesta, mutta oli outoa hypätä suoraan baletin loppuun. Jos päätehtävissä ei olisi ollut niin uskomattoman upeita tanssijoita/tulkitsijoita (Isabelle Ciaravola, Kenneth Greve, Nicholas Ziegler), en ehkä olisi ollut niin vakuuttunut. Mutta puuttuvat näytökset jäivät kummittelemaan... Millainen oli Tatianan ensikohtaaminen aristokraattisen ja häikäilettömän Oneginin kanssa? Miten ujosta neidosta kasvoi niin voimakas nainen? Siksi oli ihanaa nähdä nyt koko baletti, ja vieläpä ensi-illassa!

Olga ja kihlattunsa Lenski nuoren onnensa kukkuloilla, ennen kun kohtalo puuttuu peliin.
Kuvassa Linda Haakana ja Florian Modan. John Cranko: Onegin. Suomen Kansallisbaletti. Valokuvaaja: Sakari Viika.

Kansallisbaletin Oneginissa on kolme osajakoa, ja näin tosiaan sen ensimmäisen. Wilfried Jacobs, joka kertomansa mukaan tanssi unelmaroolissaan, oli itse Onegin. Olen nähnyt WJ:n aiemmin enemmän tai vähemmän pahiksen rooleissa, ja täytyy myöntää että hänen olemuksessaan on jotain vetoavan vaarallista... Hänellä on hyvin karismaattinen lavaolemus, ja tyylikkään vahva tekniikka. Grand jetét ovat huikean korkeita ja nuolenteräviä. Kun hän tulkitsee Oneginia, jokainen katse ja liike kertoo tarinaa. Kylmiä väreitä, kylmiä väreitä... Häntä rakastavaa Tatianaa esitti ensi-illassa kauniskasvoinen ja puhtaasti tanssiva Edita Raušerová. Minun makuuni hän oli alussa hieman liian pidättyväinen, olisin kaivannut voimallisempaa tulkintaa - etenkin Jacobsin rinnalla. Toisaalta Tatiana on luonteeltaan vakavansorttinen lukutoukka, joten mitään suuria tunteenpurkauksia häneltä ei ehkä sovi odottaakaan. Mutta viimeisessa näytöksessä hän ei pidätellyt enää. Raušerován Tatiana oli vahva ja syvästi tunteva, ja ihan lopussa itselleni tuli kyllä itku. Tatianan aviomiehenä (ruhtinas Gremin) tanssi aina luotettava Samuli Poutanen. Muissa tärkeissä rooleissa olivat Linda Haakana Tatianan eläväisenä Olga-siskona ja Florian Modan tämän kihlattuna (nuori runoilija Lenski). Nuori saksalainen tanssija ei tietääkseni ole aiemmin tanssinut solistisia tehtäviä, ei ainakaan mitään näin haastavaa. Lenskin pitkä soolo ennen kaksintaistelua Oneginin kanssa vaatii paitsi hyviä hermoja, myös solistitason tekniikkaa ja tulkintaa. Modan selvityi tehtävästä kunnialla, ja odotan mielenkiinnolla millaiseksi tanssijaksi hän vielä kehittyy. Linda Haakana oli viehättävä, uskottava ja teknisesti varma, kuten häntä on totuttu näkemään. Kansallisbaletin kuoro oli esityksen alussa hivenen jännittyneen oloinen, mutta kun ottaa huomioon että ensi-ilta oli myös koko kauden ensimmäinen näytös, ei mikään ihme.

Oneginin vuoro riutua rakkaudessa.
Kuvassa Wilfried Jacobs ja Edita Raušerová. John Cranko: Onegin. Suomen Kansallisbaletti.
Valokuvaaja: Sakari Viika. 

John Crankon koreografia ja Tšaikovskin musiikki... Upea yhdistelmä! Crankon koreografia on tyylillisesti neoklassinen: liikekieli pohjautuu klassiseen balettiin mutta samalla myös rikkoo Petipan aikaisia perinteitä. Liike on orgaanisempaa, siinä on sävyjä ja kerroksia, ja jokainen askel ja ele kuljettaa tarinaa eteenpäin. Etenkin pas de deux - kohtaukset ovat huikeita. Musiikki ei muuten ole varta vasten sävelletty yhtenäinen teos, vaan kasattu erilaisista Tšaikovskin teoksista ja vasta sitten sovitettu. Itse en olisi edes moista huomannut! Pidin myös hyvin paljon lavastuksesta ja puvustuksesta. Tässä baletissa kaikki natsaa.

Näytöksiä on kirjoitushetkellä (7.9.) vielä kolme jäljellä (25.9., 1.10. ja 8.10.), ja kahdessa viimeisessä nähdään kolmas osajako: Tiina Myllymäki ja Michal Krčmář. Haluaisin todella nähdä tuon parin lavalla, ja olisin jopa valmis luopumaan yhdestä Madamen iltatunnista. Yleensä en jätä näitä tunteja väliin mistään hinnasta ja menosta, mutta Oneginin vuoksi voisin tehdä poikkeuksen. Kaiken kaikkiaan Onegin on sykähdyttävä baletti, ja menee suoraan omien suosikkibalettieni kärkeen. Suosittelen!

1 comment:

  1. Tämä on kyllä ihaa baletti! Kävin sen katsomassa aikoinaan kun Minna Tervamäki oli pääosassa ja olin kyllä aivan myyty! Olisi ihana nähdä uudestaankin, mutta täytyy kyllä nyt odotella seuraan kertaan kun tulee taas ohjelmistoon, nyt en jäljellä oleviin esityksiin millään ehdi.

    ReplyDelete