En ole ollut jazz-tunnilla sataan vuoteen. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin viimeisen kerran joskus 90-luvulla. Opettajana oli silloin Maiju Pohjonen Tanssivintillä, ja taisin perustason jälkeen käydä jonkun verran jatko1-tason tunneilla. Jazz ei silloin oikein kolahtanut, treenasin epäsäännöllisen säännöllisesti ja olin aika usein pihalla (varmaan syy miksi en niin innostunut). Tältä pohjalta ei ehkä pitäisi ilmoittautua vierailevan amerikkalaisen huippuopettajan keskitason jazziin, mutta päätin olla rohkea ja heittäytyä vauhdilla mukavuusalueeni ulkopuolelle. Miksi matkustaa Kuopioon asti tanssimaan varman päälle? Kerran elämässä -tilaisuuksia ei pidä ohittaa! Sitä paitsi Pattie Obey kertoi opettajahaastattelussa että osallistuakseen hänen tunneilleen harrastaja tarvitsisi “jonkun verran kokemusta ja tietoa klassisesta baletista ja intoa”. Ja sitähän mulla piisaa.
 |
| Jazz-kurssi pidettiin Kuopion Tanssistudion tiloissa. Valoisa studio neljännessä kerroksessa, aivan toria vastapäätä. Studioon olisi päässyt hissilläkin, mutta testasin rappusissa päiväkohtaista kuntoa. Kolmannen päivän kohdalla teki aika tiukkaa kiivetä ylös asti. Yhdessä hyllyssä näkyy olevan erilaisia foam rollereita ja pilates-palloja. Oispa munkin koulussa... |
Eka tunti jännitti vähäsen. Totesin etten ollut varustautunut jazz-tossuilla, joten päätin kokeilla balettitossuilla. No, vanhat tossuni olivat aivan liian liukkaat ja heivasinkin ne saman tien. Jatkoin paljain jaloin, mikä antoi varmuutta, paitsi että tendut ja piruetit tarttuivat lattiaan kiinni. Seuraavalla kerralla puin ohkaiset varrettomat sukat (mangon väriset), ja niillä oli vihdoin sopiva lattiatuntuma.
Vaikeinta jazzissa mulle on koordinaatio, eri liikkeiden yhdistäminen toisiinsa. Kun sain jalat menemään, Pattie lisäsi port de bras:ta, sitten lantiota, sitten päätä... Välillä onnistuin matkimaan jotain, mutta jos ei ollut mallia mistä katsoa, olin taas hukassa. Balettijutut olivat treenin tutuin osuus, tiesin mitä pitää tehdä sitä erikseen miettimättä. Pattie oli myös tosi tarkka siitä että tendu on oikea tendu, ja että varpaita ojennetaan, ja että retiré on polven sivussa - oli se sitten auki tai parallel. Toisin sanoen, jazzille ominainen liikekieli ei ole mikään syy luismuilla puhtaasta baletin tekniikasta. Jos tehdään drop (tombé) + developpé eteen, tukijalan kantapää on eteen ja työjalan varpaat ojennettuina - vaikka vaadittu loppuasento oliskin releveéssä plién kera. Suora jalka on suora jalka, plié on plié.
Jazz-treeni oli hyvä muistutus kunnollisen plién tärkeydestä, sekä hyppyjen alastuloille että nopeasti etenevissä poikkilattian sarjoissa. Ilman pliétä ei pääse eteenpäin! Monesti Pattie muistutti meitä siitä että "to go somewhere, you have to start somewhere", eli kaikilla liikkeillä pitää olla selkeä alku. Niin ja hieno loppu myös. Samahan sen on baletissakin, ja jatkuu myös tanssiessa, kun askelet vaihtuvat toisiin. Se ei voi olla sellaista epämääräistä mössöä, viidennen pitää näkyä siinä missä jazzin toka tai ball change. Se mikä mulle tuli yllätyksenä oli käsien asennot. Silloin kun ei tehty nimenomaan jazz-käsiä, käsivarsia kannatettiin kuten baletissa. Eka on hieman avonaisempi, mutta toka tismalleen sama. Jos teimme jotain lantioliikkeitä, käsiä pidettiin ekassa mutta selän takana. Klassisessa jazzissa on sama idea kuten baletissa: "You gotta look good!"
Haastavinta tunneissa olivat koreot. Ne olivat pitkiä, nopeita, liikkuvia ja mutkikkaita. Seitsemän päivän aikana taisimme tehdä neljä erilaista. Lyhyemmät sarjat, joissa harjoittelimme osioita, sujuivat ihan hyvin. Osioitten yhdistäminen, ei niinkään. Mutta oli hauskaa yrittää! Ainoastaan yhtenä päivänä turhauduin siitä etten pysynyt mukana, ihan tunnin lopussa en jaksanut enää tsempata ja sählätä. Se taisi olla neljännen festaripäivän aivotiltti (kuulemma melko yleinen ilmiö). Sen jälkeen nousi taas jalka ja fiilis. Mikä oli mulle uutta, ja tosi kiva kokemus: kun tehtiin ryhmissä sarjoja, toiset aina taputtivat sarjan päätteeks! Voishan tuota harrastaa myös baletissa...?
Oli myös hauskaa opetella lantiorullauksia (hip roll) puolivarpailla, ja scuff-askelia ja stag- sekä jack knife -hyppyjä, muutamia uutuuksia mainitakseni. Jazzia tanssineet tietävät mistä yritän kirjoittaa, mutta muille: Stag-jump on hyppy attitudessa jossa alajalka koukistuu polven suuntaan. Jack knife hypätään siten että ponnistus parallel-asennosta, molemmat jalat suorana eteen ja kädet taakse. Niin kuin linkkuveitsi. Linkkari istui mulle yllättäen hyvin, vaikka ei ollut ihan helppoa tehdä se sarjassa - sitä ennen kun oli nopea piruetti. Pirueteista vielä sen verran: teen yleensä melko varmoja tuplia, mutta jazzissa pyöritään paljon nopeammin kuin baletissa! Tupla samassa ajassa kun mitä olen tottunut tekemään ykköstä. Sukat myös jarruttivat turhan paljon, joten päädyin tekemään turvallisia sinkkuja. Olen myös onneton pään käyttäjä, spotti on aina hukassa. Baletissa se vielä menee kun on aikaa, mutta nopeissa sarjoissa: forget about it.
Kahtena viimeisenä päivänä Pattie vaihtoi taas tyyliä (kurssi oli hyvä läpileikkaus jazzin eri tyyleistä, oli funkya ja tiesmitä), ja siirryimme teatteritanssin (musical theatre) pariin! Siinä kohtaa mulla vihdoin klikkasi jokin. Pattie oli koko ajan usuttanut meitä tanssimaan elävästi, koko vartaloa käyttäen, päätä ja ilmeitä ja hymyä mukaanlukien. Mun huomio oli kuitenkin ollut enimmäkseen uusien juttujen opettelussa ja sarjojen muistamisessa, niin se toivottava rentous ja iloittelu oli jäänyt vähän taka-alalle... Mutta mä rakastan musikaaleja, olen katsonut niitä pienestä pitäen! Se koreon pätkä mitä me tehtiin oli lukuisia Tony-palkintoja voittaneesta 70-luvun Broadway-musikaalista "Over Here!". John Travolta oli kuulemma tehnyt siinä ekan läpimurtonsa. Siinä piti olla "peppy" ja "happy", ja askeleissa oli menoa ja meininkiä, ja vihdoin nappasin sarjoja heti enkä vasta jälkeen! Niin siistiä!
 |
| Ryhmäkuva kurssin päätteeksi. Olen kolmas vasemmalta, Pattie keskellä. Taas mulla on silmät kiinni... Ryhmän kokoonpano (ja tanssijoitten taso) muuten vaihteli tunnista toiseen. Osa porukasta oli festareiden vapaaehtoisia työntekijöitä jotka kävivät tunneilla omien aikataulujen mukaisesti. Suurin osa oli tanssin ammattiopiskelijoita taikka opettajia. |
Se pitää vielä sanoa että Pattie on opettajana ihan huippua. Tiukassa iskussa ja kuosissa vielä kuusikymppisenä konkarina, siinä jää moni nuorempi salin reunalle ruikuttamaan! Pattie on tanssija ja opettaja henkeen ja vereen, vaativa mutta hauska. Hänen tunneillaan on parasta olla sataprosenttisesti skarppina, koko ajan valmiina antamaan kaikkensa! Hitsit, että mä tykkäsin.
Jazztanssin tiiviskurssi heitti mut todella ihan uusille urille. Jopa mun baletinopettaja huomasi muutosta! Arja oli heti ekana päivänä ottanut mut tunnin jälkeen ystävälliseen puhutteluun, ja rohkaissut olemaan vähemmän "suomalainen", eli vähemmän pidättyväinen tanssiessa. Mulla on jo ihan hyvä tekniikka, mutta pitäisi tuoda enemmän sitä tanssin nautintoa esiin! Siis näyttää se ilo kasvoilla, silmissä, liikkeissä, kaikessa. Balettituntikaan ei ole pelkkää tekniikan hinkkaamista, etenkään jatko- ja semi-pro tasoilla. Sen pitää olla elävää, ja mielenkiintoisen näköistä, ja tanssijan persoonallisuus ei saa kadota tekniikan alle.
Viidennen päivän kohdalla oli kuulemma jo erilaista kipinää mun tanssissa, ja huomasin mä sen itsekin. Tietty pitää olla sellainen opettaja joka haluaa nähdä ilmaisua, isoa liikettä ja persoonia - eikä pelkkiä balettikoululaisia. Oli mun onni että sekä jazzissa ja baletissa molemmat opet puskivat samaan suuntaan! Se on varmaan tärkein oppimiskokemus minkä otan tuolta Kuopiosta mukaan: se että voin rohkeasti olla oma itseni, ja että on paljon hauskempaa vetää ilmaisussa ja liikkeissä vähän överiks kuin yrittää tehdä aina vain akateemisen oikein. Niin ja usein se mikä tuntuu itsestä "överiltä" on just sitä mitä haetaan: épaulementtia, ilmettä, luonnetta. Jos joku toinen ujopiimä taikka turhan "suomalainen" lukee tätä: Anna palaa, ei siinä menetä yhtään mitään!
Tanssillisin terveisin,
Johanna
P.S. Pattie Obey on opettanut myös Liisa Nojosen koulussa Porissa. Löysin heidän youtube-kanavaltaan useamman videon, tässä viime vuoden kesäkurssilta. Ihan lopussa näkyy pätkä samasta musikaalikoreosta mitä tehtiin viimeisinä päivinä Kuopiossa:
Hei Johanna!
ReplyDeleteMikähän kauppa olisi Helsingissä asiantuntevin kärkitossujen sovitukseen?
Hei Minna!
DeleteHelsingissä on kolme kauppaa: Piruetti, Suomen Tanssitarvike ja Footlight. Kaikissa on vähän erilainen valikoima, joten kannattaa varmasti käydä sovittamassa tossuja jokaisessa! Piruetissa pitää muistaakseni varata aika erikseen, muissa ei. Vaikea sanoa mikä kauppa olisi sovituksessa asiantuntevin, se on aika paljon kiinni myyjästä... Jos olet sovittamassa ensimmäisiä tossuja, soittaisin etukäteen kauppaan ja kysyisin milloin heillä on oma paras sovittaja paikalla.
- Johanna