Tanssia, 12 tuntia.

Viime viikolla tuli tanssittua koko rahan edestä: 10 balettituntia, joista neljä 90 minuutin pituisia. Eli yhteensä noin 12 tuntia tanssia! Lyhyt yhteenveto: maanantaina tavan mukaan J2 ja perustaso 2 peräkkäin. Tiistaina aloitin tavasta poiketen jo Pt1-tunnilla. Pidin tunnin taukoa ja jatkoin mun omilla J3 ja pointe tunneilla. Keskiviikko oli lepo- ja löhöilypäivä. Torstaina kävin ensin seuraamassa harjoituksia Oopperassa, ja jatkoin siitä Leppävaaraan G:n J1 tunnille. Perjantaina oli vuorossa mun vakisetti J3 ja pointe, ja lauantaina taas vapaa. Sunnuntaina kävin kahdella tunnilla, joista toinen oli Footlightin avoimien ovien tarjontaa. Jonkun mielestä tuossa on jo liikaa, mutta mun mielestä se oli just sopivaa! :)

Kroppa siinä kyllä joutuu vähän koville, joten on entistä tärkeämpi kuulostella omaa kuntoaan. Joka päivä ei voi painaa yhtä täysillä, eikä kaikilla tunneilla tarvi puskea itseään 100 % maksimi-suorituksiin. Tanssiessa on muutenkin hyvä säilyttää tietty rentous ja hengittävyys. Kun lihakset ja liikeradat alkavat jäkittää, katoa tanssista sen tanssillisuus! Se ei tarkoita että tunnille mennään hengailemaan, kyllä jokainen tietää että siellä tehdään oikeasti töitä :) Ja silti se on kivaa.

Viime viikko oli siitäkin kiva että mun piruetit tulivat takaisin! Niillä kun on taipumus kadota aika ajoin. Tein myös ensimmäistä kertaa kärjillä en dedans piruetit. Ei kuitenkan pointe-tunnilla, vaan perustasolla jonka teen kärkkärit jalassa. Olisin voinut ottaa vain tasapainot, mutta päätin kokeilla saman tien piruetin kera. Ja kato perhana, sehän onnistui! Ei vielä tuplia, mutta jostainhan pitää aloittaa. Pitkälti siinä on kyse uskaltamisesta, ollaan kuiteskin harjoiteltu tosi paljon yhden jalan relevétä. Mutta tulipa hyvä fiilis siitä ykkösestä! :)

Toinen pointe ensi-ilta sattui perjantaina. Opettaja halusi että harjoittelemme tangossa balloné-hyppelyä yhdellä jalalla. Sitä samaa mitä Giselle (videossa upea Marianela Nunez) tekee soolo-varkassaan. Ensin ei sujunut lainkaan. Tuli ihan liikaa painoa isolle varpaalle, tuntui että kynsi menee lattian läpi. Auts! Ope tuli kysymään että sattuuko, minä vastasin kyllä vaan ja yritin sitten korjauksen kera uudestaan. Ei siitä silti tullut mitään. Ihan kökköä ja luonnotonta liikkumista, jos sitä edes sellaiseksi voi kutsua. Tosin, ei kai kärjellä hyppely ole kovin luonnollista muutenkaan.. ;)



Oltiin siis harjoiteltu muutaman kerran, ja ope lähti jo vaihtamaan musiikkia seuraavaan juttuun. Mua jäi kuitenkin häiritsemään etten saanut askelta toimimaan, ja kysyin osaavammalta kaverilta miten hän oikein vie sitä jalkaa eteenpäin? Kokeilin sitten uudestaan, mutta ilman tankoa - ja hei, se meni heti paljon paremmin! Harjoittelin lisää ja hyppelin aika tyytyväisenä lattialla just kun ope kääntyi katsomaan.. Olipas kiva nähdä se hämmästynyt ilme. "Sehän sujuu paremmin ilman tankoa!" Yllätin sekä openi että itseni! Olen tietenkin ikuisesti kaukana Marianelan prima-tekniikasta, mutta askeleen pystyi silti tunnistamaan samaksi. Mahtavaa tää baletti. :)

Pilvilinnoja?

Haaveilen nelospirueteista, korkeammista jaloista, notkeammista spagaateista, suuremmasta aukikierrosta, taipuisammasta selästä, nopeimmista jaloista.. Haaveilen kauniimmasta tanssijan olemuksesta, tunteita herättävästä ilmaisusta, lavalla tanssimisesta, Julian, Gisellen ja Lisen rooleista..

Varmaan luitte jo rivien välistä että suurin osa mun haaveilusta on ihan vain unelmointia, suloisten päiväunien näkemistä. Voi kunpa sitä voisikin olla yhtä upea kuin Darcey Bussell, Marianela Nunez tai Elisabeth Platel.. Huokaus..

Mutta hei - kaikki haaveet eivät ole pelkkää pilvilinnojen rakentamista. Unelmista voi asettaa itselleen tavoitteita, mikäli ei odota ihan mahdottomia! Itse en tosissani haaveile tanssivani lavalla, siis ammattilaisena. Siihen olen aivan liian vanha, ja se juna on lähtenyt asemalta ajat sitten. Totta puhuen, mulla ei ole koskaan ollut edes lippua sille matkalle! Vaikka en olekaan täysin lahjaton, en ole silleen lahjakas. Mutta jokaisen balleriinan ura on kuitenkin alkanut unelmasta..

Sen sijan haave nelospirueteista ei ole täysin mahdoton. Kolmoset onnistuvat silloin tällöin, ja kerran meni puolivahingossa kolmosen jälkeinen puolikaskin. Hei, tässä lasketaan kaikki vajaatkin kierrokset! Suurin este pyörimiselle on mulla muuten korvien välissä. Olen ensinnäkin liian hidas ottamaan spottia, ja kadotan sen viimeistään tokan kierroksen kohdalla. Toiseksi jännitän piruetteja liikaa, koska haluan niin kovasti onnistua! Mutta silloin kun olen ollut riittävän rentoutunut, lähestulkoon välinpitämätön, niin piruetit ovat onnistuneet. Ja kun en ole ajatellut liikaa. Tiedättekö tunteen?

Jalkojen korkeus.. sanotaan nyt niin että se kello kuuden asento jää kyllä mun kohdalla haaveksi. Mutta.. Olen saanut viime vuosina senttejä lisää, ja ehkä sieltä sais puristettua vielä muutaman millin päälle! Jalan korkeus kun ei ole kiinni pelkästään notkeudesta ja voimasta, myös tekniikka ratkaisee. Mielenkiintoista on ollut huomata että jalka on alkanut nousta korkeammalle vasta kun olen tehnyt vähemmän! Antakaas kun selitän.. Aikaisemmin kävin tunneilla joissa tehtiin paljon developpeita ja paljon pitoja jalka ylhäällä. Siitä ei kuitenkaan ole hirveesti iloa jos jalkaa ei saa tarpeeksi lähelle vartalon keskipistettä. Kun jalka on liian kaukana, se on todella raskas ja sen kannattaminen kasvattaa lihaksiin tarpeetonta massaa.

Tärkeämpää on oikean tekniikan ja plaseerauksen löytäminen. Sitä voi ikäänkuin aloittaa päämäärästä, eli nostetaan jalka ylös kädellä, haetaan se oikea asento (ei mitään fuskua), päästetään jalka irti, pidetään hetki ylhäällä, muistetaan hengittää ja käyttää vatsalihaksia ja ojentaa polvet ja varpaat - ja sitten lasketaan hallitusti alas. Toimii.

Marianela Nunez. Kuva:  www.marianelanunez.com

Mitäs muuta sillä mun haave-listalla olikaan? Ai niin, notkeammat spagaatit ja taipuisampi selkä. Eiku lisää venyttelyä. Spagaatti on mun vasemmalla puolella riittävän hyvä jo nyt, mutta oikea jalka edessä se on ihan onneton. Sen alta mahtuis kissa luikertamaan puolelta toiselle! On siinä silti ollut parannusta, pari vuotta sitten 9 kk ikäinen vauvakin olis mahtunut ryömimään alta.. Selkää ei vissiin saa taipumaan enemmän, mutten tiedä haluanko muutenkaan nähdä peppuani ylösalaisin.

Nopeutta saa sitäkin lisää yksinkertaisesti tekemällä nopeasti. Kunhan tekee ensin hitaat siististi. Nopeus ei olekaan se vaikein juttu, vaan se että homma ei mene säheltämiseksi. Vaiks olis kuinka kiire, pitää tehdä kaikki asennot loppuun asti. Ei mitään siitä välistä. Siinä se haaste on. Mutta haaveena ei ihan mahdoton!

Mitä vielä? Kauniimpi tanssijan olemus ei senkään tarvi jäädä pelkäksi haaveeksi. Se tulee siitä kun uskoo itseensä. Pitää tehdä paljon töitä, mutta ne kauniit linjat ovat kaikkien ulottuvilla, ainakin jossain muodossa. Arabeskin ei tarvitse olla takaraivoissa asti ollakseen kaunis! Matalampikin jalka on hienon näköinen jos linjaus on puhdas. Sitten kun vielä muistaa vetää itsensä ylös, katsoa eteen eikä lattiaan, ja tanssia myös sydämellään - niin kaunista tulee taatusti! 

Darcey Bussell. Kuva: Deen Conway.

Ilmaisu oli mun haaveissa se viimeinen unelma. Se että sais vielä tyylikkyyttä ja herkkyyttä omaan tanssimiseen - ja uskallusta tuoda se esille! Tunneilla tapaan olla nimittäin vähän ujon puoleinen, en oikein kehtais heittäytyä kun ajattelen että olen ihan toopen näköinen. Varsinkin jos liike vaatii sitä että katsotaan pois peilistä, enkä näe korjata itseäni. Toisaalta osaan kyllä nauraa itselleni, joten miksi ottaa kaiken niin vakavasti? Maailma ei siihen kaadu jos mokailee tai on välillä hassun näköinen.

Mistä te haaveilette?