Uusi Balettikassi

Viiden vuoden bloggaamisen jälkeen tein sen vihdoin: rekisteröin blogille oman verkkotunnuksen! Vanha osoite balettia.blogspot.fi ohjautuu nyt osoitteeseen balettikassi.fi. Tiputin oman nimeni tuosta pois, vaikka blogi on toki edelleen henkilökohtainen. Seuraavaksi voinkin taas keskittyä sisällön luomiseen... Mietin juuri millaista tekstiä ja kuvaa laitan jatkossa tänne, ja mitä sisältöä muualle. Balettikassi jatkaa pelkästään blogin muodossa, mutta englanninkielisellä Pointe Til You Drop:illa on oma facebook-sivu, vähemmän aktiivinen twitter-tili ja uudehko instagram-tili. Facebookissa ylittyi parisen viikkoa sitten viidentoistatuhannen tykkääjän rajapyykki, ja luku on kasvanut siitä jo lähestulkon kahdella tuhannella. Facessa PTYD tavoittaa aikuisia baletin harrastajia ympäri maailman, ja on ollut mahtavaa todeta että meillä on niin paljon samankaltaisia kokemuksia... Baletti todellakin yhdistää! Instagramista on myös löytynyt lisää hurahtaneita sielunsiskoja (ja muutama veli), mutta en ole vielä löytänyt omaa linjaa postauksiin. Jonkun verran olen laittanut vanhoja kuvia ja kierrättänyt matskua facesta, mutta myös kuvia jotka tuntuvat liian "vähäpätöisiltä" facebook-sivulle.

instagram.com/pointetilyoudrop

Mitäs muuta uutta sitten viime postauksen? Treenimäärä on vähentynyt kolmeen kertaan viikossa, mikä on itselleni yksi tunti liian vähän. Kaksi tunneista on lisäksi perättäisinä päivinä, keskiviikkoiltana ja torstaiaamuna. Voisi olla järkevämpää sijoittaa treenit tasaisemmin viikkoon, esimerkiksi ti + to + su. Mutta... Kahta asiaa en vaihda: lajia ja opettajaa. Niin kauan kuin Marie-Pierre Greve vielä täällä opettaa, niin yritän päästä hänen tunneilleen. Hän on vain niin huippuopettaja! Toki kaikilla harrastajilla on omat mieltymyksensä ja oppimistapansa, mutta minulle Marien metodit sopivat. Yli viisi vuottaa ollaan tehty yhdessä töitä,  ja edelleen hän jaksaa kannustaa, korjata, haastaa, puskea, motivoida ja inspiroida. En tiedä miten sopeudun Marien jälkeiseen aikaan, mutta nyt haluan vain ottaa kaiken irti niistä tunneista mitkä meillä vielä on jäljellä.

Tajusin muuten just että tämä kevät on ensimmäinen seitsemään vuoteen jolloin en esiinny missään näytöksessä. En tiedä oliko viime vuoden workshop-performanssi sitten se viimeinen kerta... Mutta se jääköön vielä nähtäväksi. Sen sijan loppukevääksi on muuta jännittävää tiedossa: Osallistun jälleen vapaaehtoisena Helsingin kansainvälisiin balettikilpailuihin (23.5. - 2.6.2016)! Edellinen kerta oli neljä vuotta sitten, ja nyt on tosiaan taas Helsingin vuoro isännöidä/emännöidä kilpailuja. Ensimmäinen vapareitten tapaaminen on parin viikon päästä, niin selviää mitä töitä ja vuoroja on luvassa. Viimeksi päivystin Oopperalla vastaanotossa, ja voisin tehdä samaa nytkin. Ai niin, meinasi jo unohtua: Balettikassi on sekin taas mukana! Olen siis vapaaehtoistöitten lisäksi paikan päällä bloggaamassa, akkreditoituna "lehdistön" jäsenenä. Palkkio ei tosin ole aineellinen, mutta kokemus rikastuttaa rahaa enemmän. Kilpailuista lisää tulevissa postauksissa.

Ensi yönä siirrytään kesäaikaan, joten ei muuta kuin spring forward!

Riva London as The Velveteen Rabbit, kuva Barry Goyette.

Liikkeen legendat: Raisua energiaa, sivaltavaa herkkyyttä

Viimekertaisen klassista klassisemman Bajadeerin jälkeen pääsin vaihteeksi katsomaan Kansallisbaletin nykytanssitarjontaa: Liikkeen Legendat - Masters of Movement. Neljä teosta, neljä koreografia. 

Alexander Ekman: Episodi 31. Kuvassa Kansallisbaletin tanssijoita. Kuva Sakari Viika / Kansallisbaletti. 

Illan avasi Alexander Ekmanin Episodi 31. Itse asiassa teos alkoi jo ennen esiripun nousua, mainiolla lyhytdokkarilla tanssijoitten työstä ja koregrafian harjoitusprosessista. Ryhmähenkeä, fyysistä ja henkistä heittäytymistä, hikeä, ääntä, irrottelua. Hyvin kaukana klassisesta baletista. Niin kaukana että koreografi heitti tanssijansa suojatusta studiosta ulos ihmisten ilmoille. En halua paljastaa liikaa, mutta kohtaamiset ovat hämmentäviä ja hauskoja. Ja irrottivat makeat naurut katsomossa! Pidin myös siitä että saimme kuulla tanssijoitten mietteitä, sekä studioharjoituksista että ulkona harjoitetusta osuudesta. Todella hyvä idea ja toteutus. Tämän jälkeen tunnelma olikin valmiiksi katossa ja odotukset korkealla - eikä Episodi 31 petä. Raikkaan energistä revittelyä, huumoria ja yhdessä tanssimisen iloa.

Alexander Ekman: Episodi 31. Kuvassa Kansallisbaletin tanssijoita. Kuva Sakari Viika / Kansallisbaletti. 

Luke Simcockin suunnittelemassa sporttisen elegantissa puvustuksessa on viitteitä 20- ja 30-luvuille, mikä luo mielenkiintoisen kontrastin Ekmanin omaleimaiselle liikekielelle. Puvustus ja maskeeraus leikkii perinteisillä sukupuolirooleilla: osa miehistä on pukeutunut hameisiin, ja sekä mies- että naistanssijoitten kasvoja koristavat hienostuneet viikset. Kaunis pas de deux on kahden miehen, Samuli Poutasen ja Frans Valkaman tanssima. Onko kyseessä sitten pelkkä tyylittely vai joku syvällisempu sanoma, jää jokaisen katsojan itsensä päätettäväksi. Ensimmäisellä väliajalla kuulostelin tuttujen ja ystävien mielipiteitä, ja kaikki olivat jokseenkin samaa mieltä: hauska, raikas, energinen, iloitteleva episodi. Mutta kaiken railakkaan revittelyn keskellä yksi kohtaus jäi itselleni vahvimmin mieleen: arkinen pukumies, joka teoksen alussa käveli korostetun hitaasti näyttämön poikki esiripun noustessa ja laskiessa, jatkaen hidasta kulkuaan läpi teoksen, irrallaan ajasta ja näyttämön tapahtumista. Miten yksinkertaisesta liikkeestä voikin tehdä niin vaikuttavaa!

Demis Volpi: Little Monsters. Kuvassa Kailey Kaba ja Sergei Popov. Kuva Sakari Viika / Kansallisbaletti. 

Illan toinen teos, Demis Volpin Little Monsters, oli tunnelmaltaan tyystin erilainen. Tyhjä lava, puolialaston mies joka näyttää olevan yksin - kunnes naisen pitkät raajat halaavat häntä takaapäin. Jännittävä asetelma, mutta koreografia jää tanssijoitten (Kailey Kaba, Sergei Popov) vahvasta läsnäolosta huolimatta välinumeroksi. Elvis Presleyn hivenen siirappinen musiikki (Love Me Tender) ei nostanut koreografiaa musikaalisiin sfääreihin. Mutta kauniisti tanssittu, ja sopivan kevyt välipala.

Carolyn Carlson: If To Leave Is To Remember. Kuvassa Ruan Crighton, Alfio Dragio, Emrecan Tanis. Kuva Sakari Viika / Kansallisbaletti. 

Sen sijan Carolyn Carlsonin koroegrafia If To Leave Is To Remember kolahti ja kovaa. Pelkistetty lavastus, neljä naista, seitsemän miestä. Philip Glassin musiikki, elävän jousikvartetin soittamana. Sivaltavan herkkää tanssia, runollista, surullista, mutta myös toiveikasta. Kaikki tanssijat ovat vahvasti läsnä, liike on soljuvaa, tulkinta vilpittömän rehellistä. Oli puhtaasti sattumaa että satuin keskustelemaan edeltävällä väliajalla tutun ihmisen kanssa lähdöistä ja hyvästeistä. Se aika kun äidin on päästettävä lapsensa maailmalle, niin kipeätä kuin se tekeekin... Tai kun itselleen tärkeä ihminen muuttaa kauas pois, eikä palaa. Kun ystävä tai rakas jättää... Lähdöt koskettavat jokaista, oli sitten lähtijä tai jätetty. Kun tanssija Jani Talo lausuu lopussa ääneen lähtöjen tarinaa, poskilleni valuvat kyyneleet. Carlsonin teos menee ihon alle.

Carolyn Carlson: If To Leave Is To Remember. Kuvassa Ruan Crighton, Kailey Kaba, Emrecan Tanis. Kuva Sakari Viika. 

Carolyn Carlson: If To Leave Is To Remember. Kuvassa Alfio Drago, Sari Ikonen. Kuva Sakari Viika / Kansallisbaletti.

Illan päätti Jorma Uotisen Jord. Tuttua Uotisen liikekieltä jo kymmenen vuoden takaa, koreografia oli alunperin tehty Tanskan Kuninkaalliselle Baletille. Itse asiassa Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve tanssi tuolloin Jordin ensiesityksessä. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä miten hän sisäisti Uotisen materiaalin. Jordissa tanssii kaksitoista miestä, paljain yläavartaloin ja verenpunaisiin hameisiin pukeutuneina. Lavalle tuotu punainen hiekka on visuaalisuudessaan vaikuttava. Kuulin että alunperin Jordin ei pitänyt olla esitysjärjestyksessä viimeisenä, mutta hiekan pois siivoaminen osoittautui huomattavan aikaavievääksi... Ja voin vain kuvitella millainen sotku on täytynyt olla suihkuhuoneessa esityksen jälkeen.  Parasta Jordissa on Antti Keinänen, hän on itseoikeutettu uotistanssija. Kaikki miehet eivät ole yhtä suvereeneja, mikä näkyy kaikkien ollessa liikkeessä yhtäaikaa. Triot ja duetot toimivat paremmin, Samuli Poutanen ja Tuukka Piitulainen jäivät erityisesti mieleen. Paikoin koreografia sortuu musiikkivideomaisen shown esittämiseen, mitä Apocalyptican musiikki ja strobovalojen liioiteltu käyttö korostaa entisestään. Komeita, treenattuja ja hikisiä miehiä. Lentäviä kuperkeikkoja, uotismaista soljuvaa liikettä. Vetävä biisi, muttei yllä mielestäni ihan Jorma Uotisen parhaiden biisien tasolle. Suuri yleisö kyllä tykkäsi, ja tanssijat ansaitsivat ilman muuta suosionsosoituksensa!

Jorma Uotinen: Jord. Kansallisbaletin tanssijoita. Kuva Sakari Viika / Kansallisbaletti.

Jorma Uotinen: Jord. Kuvassa Samuli Poutanen, Tuukka Piitulainen. Kuva Sakari Viika / Kansallisbaletti. 

Kaiken kaikkiaan Liikkeen legendat tarjosi vaikuttavan kokemuksen. Vaikka teoksia on mahdotonta vertailla keskenään, Carlsonin koreografia oli oma suosikkini. Ekman tulee perässä hyvänä kakkosena. Mikään biisi ei ollut huono, ja voinkin suositella Liikkeen legendoja lämpimästi myös balettiin epäilevästi suhtautuvalle nuorisolle.

Skumppaa ja tutuja - aikuisballerinan arkea ;)

Se tunne kun kahden-kolmen viikon treenitauko tuntuu kahden vuoden poissaololta. Vuoden 2016 eka balettitunti joulutauon jälkeen oli, miten sen nyt sanoisi, mielenkiintoinen... Tiesin että tulisi olemaan vaikeata, mutta yritin siitä huolimatta tehdä vimpan päälle, venyttää linjat mahdollisimman pitkäksi, suorittaa omaa maksimaalista parasta. Virhe. Ekat tendut ja vasen nilkka ärähti. Tunnistin vanhaksi vaivaksi, ja vähensin saman tien tehoja. Onneksi ei tuntunut enää keskellä, eikä myöskään seuraavalla tunnilla mitenkään erityisesti. Varmuuden vuoksi mainitsin asiasta opettajalle, ettei tämän tarvitsisi korjata erikseen laiskasti ojentuvaa nilkkaa. M kertoikin että tanssijalle vaikeinta on tehdä vähemmän. Kroppa ja pää puskevat maksimaalista suoritusta automaatilla. Mutta etenkin tauon jälkeen pitäisi kuulostella omaa kehoaan ja antaa sille aikaa palautua optimaaliseen kuntoon. Yksi toinen syy miksi pidän M:n tavasta opettaa: hän kysyi ekojen tuntien alussa kenelle tunti on ensimmäinen sitten viime kerran - kuitenkaan ketään syyllistämättä! Alku on siis ollut hidasta. Tosin, tuo maintsemani vuoden eka tunti oli muualla, ja siitä ei puuttunut vauhtia eikä pohkeiden pumppausta ;). Nyt tunteja on kertynyt jo kahdeksan. Käyn kolme-neljä kertaa viikossa, ja kävisin mieluusti enemmän - jos budjettini sen vain sallisi.

Vuoden 2015 viimeinen balettitunti ja pinkit yllätysdrinksut Tanssistudio Liikkeessä!
Adults only ;).

Neljäs tunti löytyi muuten ihan läheltä, vain 300 metrin päässä kotiovelta! Voin pukea ja lämmitellä kotona ja loikkia studiolle viisi minuuttia ennen tunnin alkamista! Tanssistudio on nimeltään Liike ja se sijaitsee Espoon Olarissa. Espoossa on muitakin tanssikouluja, mutta Liike tarjoaa aikuisille harrastajille kahdesti viikossa neljää eri tasoa (A, B, B-C, C) ja mahdollisuuden opetella pointe-tekniikkaa. Hassua että löysin studion ihan sattumalta vasta viime syksynä, vaikka ole asunut täällä yli kolme vuotta! Huomasin ohikulkiessa lapun ovessa, googletin ja näin että tulevana Espoo-päivänä olisi mahdollisuus kokeilla aikuisten balettia. Tasosta ei ollut mainintaa, mutta pitkän kesätauon jälkeen mulle olisi käynyt myös alkeistunti. Ja kuka voisi ohittaa ilmaista treeniä kotinurkilla? Tunti oli sen verran hauska, että päätin kokeilla myös normituntia. Liike antaa tosiaan mahdollisuuden yhteen ilmaiseen koetuntiin, kunhan ilmoittautuu etukäteen. Olen sen jälkeen käynyt satunnaisesti, pari kertaa loppuvuodesta ja tänä vuonna yhden kerran. Olisin nytkin menossa C-tasolle, mutta vasemman nilkan/fibulan sivusta on jännetuppi ärtynyt. Joku peroneus jänne, ja tyypillinen vaiva balettitanssijoilla (harrastajat mukaanlukien). Se kipuilee vain kun lähden kylmiltäni kävelemään, ja kun ponnistan isoihin hyppyihin, mutta tuttu lääkäri/tanssija neuvoi lepoa ja ainakin välttämään releveitä ja hyppyjä. Sain myös venyttelyohjeet. Vähän masentavaa että heti vuoden alussa näin, mutta eiköhän se hoidu taas kuntoon. Valitettavasti vammoilta ei aina voi välttyä, mutta siitä lisää jossain toisessa postauksessa.

Liikkeestä piti vielä kertoa. Studio sijaitsee tarkemmin kuvattuna Kuitinmäen keskustassa, kaksikerroksisessa monitoimirakennuksessa. Katutasossa on Ärrää, pubia, kappelia ja kauppaa - se tavallinen lähiösekoitus. Tanssistudion sisäänkäynti on urbaanin romanttisesti vanhan lastauslaiturin puolella. Ovikoodilla pääsee toisen kerroksen opetustiloihin. Studio on pieni, mutta viihtyisän kodikas. Eteisessä on lounge-tyyppinen alue sohvineen ja pukuhuone on siisti ja tilava. Suihkua ei ole, mutta suurin osa oppilaista asuu luultavasi niin lähellä että oma suihku on mieluisampi. Tanssisali on pikkuinen, mutta diagonaalissa mahtuu kyllä tekemään jos hyödyntää salin koko pituutta. Oma "vakisalini" Footlightilla on taasen niin pitkä että moni aloittaa ja lopettaa diagonaalisarjat lähempänä keskustaa kuin reunaa... Etenkin jos tehdään piqué-piruetteja taikka chaînéita (on muuten hankalaa taivuttaa näitä ranskalaisia balettitermejä suomenkieliseen lauseeseen sopivaksi). Salissa on oikeanlainen joustolattia joka takaa pehmeitä alastuloja (kunhan ei unohda tehdä hyvät pliét alle). Ikkunoista näkyy pihlajapuita ja asuintaloja, mutta ellei asu aivan vastapäätä, sisään ei näe katsoa. Mietin just... Jos asusin itse tanssikoulua vastapäätä, ja näkisin ikkunasta sisään... Miten sitä kestäisi istua kotona lainkaan? ;)

Uusi vuosi, uusi tutu! Ei sentään oma, mutta sain lainata tätä kuvaushetkeä varten. Olo kuin ballerinalla :).

Studio on siis pieni, mutta niin ovat ryhmätkin. Kymmenen oppilasta täyttää tilan jo ihan mukavasti. Pienissä ryhmissä on kuitenkin se hyvä puoli että opettaja ehtii ottaa kontaktin jokaiseen ja korjata kaikkia. Keskellä mahtuu tekemään yhdessä ryhmässä, joten ei tule turhaa seisoskelua. Tila, sijainti ja aikataulut ovat kaikki tärkeitä kriteereitä kun valitsee tanssikoulua, mutta lopulta itselleni kaikkein tärkeimmät ovat opettaja ja positiivinen ryhmähenki. Pienissä kouluissa ja vakiintuneila tunneilla syntyy helposti tiivistä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, mutta uutena oppilaana en kokenut itseäni ulkopuoliseksi. Päinvastoin - minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi! Hauska porukka koostuu aikuisista harrastajista, ja keski-ikä on ehkä hieman korkeampi kuin Footlightin tunneillani (joilla käy myös parikymppisiä ammattiin pyrkiviä). Kukaan ei treenaa otsa rypyssä, mutta kaikki tekevät ja yrittävät täysillä. Ilmapiiri on iloinen ja rempseän kannustava. Tanja Illukka on opettajana tarkka olematta tiukkapipoinen, ja enemmänkin neuvoo korjauksia kuin että käskee tekemään juuri tietyllä tavalla - mikä sopii itselleni. Ja vaikka C-taso on minulle ihan riittävän haastava, hän on paikoin ehdottanut että voisin lisätä sarjaan esimerkiksi piruetin tai penchén. Niinä muutamina kertoina kun olen käynyt, Tanja on heittänyt joukkoon myös ripauksen nykybalettia, esimerkiksi adagion muodossa. Se on ollut tosi kivaa, ja just sellaista mitä haluaisin tehdä lisää!

Linkki Liikkeeseen: Tanssistudio Liike

Postauksesta tuli pidempi kuin olin ajatellut, mutta jos tykkäät lukea lyhkäisempiä päivityksiäni, käy tsekkaamassa Pointe Til You Dropin facebook sivua:

This, I love... So many über-high arabesques and overstretched extensions everywhere, and those 15-second insta-videos...
Posted by Pointe Til You Drop on Saturday, January 9, 2016