6.10.11

Echappé!

Auki, kiinni, auki, kiinni. Viidennestä toiseen, kaksi jalkaa, yhtä aikaa. Ei pompita, ei keikuta puolelta toiselta, vaan liutaan jalat auki, isoon asentoon, kärjen yli, polvet venytettyinä, korsetti vahvana ja aina hallitusti alas. Voi échappé.. Miksi näytät niin helpolta, mutta oletkin kaikkea muuta?



Etenkin kun liutaan / noustaan neljänteen, mun asento on ihan vinksallaan. Tuntuu että aukierto ei riitä, enkä pääse kunnolla kärkitossun boksin yli. Kun harjoitellaan G:n pointe-tunnilla échappeita, hän käskee mun aina tehdä pienempää toista asentoa koska näkee ettei tekniikka ihan vielä riitä. M-P taas haluaa että teen isompaa. Itse yritän löytää asentoni jostain siitä välistä.

Tiistaina oli taas Marie-Pierren pointe-tunti. Ja oli ihana setti! Meikkisienestä tuunattu pehmuste toimi tosi hyvin isovarpaan alla, eikä tarvinnut purra hammasta tunnin loppupuolella.. Ainoa mikä harmitti oli se ettei toistettu viime viikkoista keskilattian piqué-balloné-sarjaa, aloin nimittäin just vasta päästä jyvälle. Sen sijan tehtiin keskellä mm. tuttua échappé -sarjaa:

Viides asento croisé, plié relevé ja yks käsi ylös. plié relevé ja toinen käsi ylös, échappé toiseen 2 x, échappé neljänteen croisé, échappé toiseen en face, échappé neljänteen croisé, (suunta vaihtuu), plié ja détourné relevé ympäri, takajalka tulee pikku rondin kautta eteen, plié ja sous sous, kädet en couronne (toisin sanoen viides asento, siis molemmat kädet ylhäällä).

Tangossa tehtiin tavallisten releveitten (ilman plietä ja plien kera) lisäksi fondueta, balloné-sarjaa, yhden jalan plié passé retirét, tasapainoja, venytyksiä tangolle siten että toinen jalka kärjellä, ja pari uutta ja haastavaa liikettä. Ekasta asennosta yksi dégagé (tendu) eteen, ja toinen siten että tukijalka nousee samalla suoraan kärjelle ilman plietä. Kaikkiin suuntiin. Sen jälkeen tehtiin sama toisin päin: dégagé eteen / sivulle / taakse tasajalalla ja kun jalka tuodaan takaisin noustaan suoraan kärjelle ilman pliétä, tällä kertaa ekaan asentoon. Ei siis mennä ensin ekaan, ja siitä ylös, vaan kun toinen jalka lähestyy, tehdään jo se relevé. Se oli uutta, eikä mitenkään helppoa! Tehtiin myös valmistavia piruettiharjoituksia keskellä, yhden jalan tasapainoja, ja diagonaalissa eräänlainen chaînés déboulé -harjoitus. Siinä mentiin todellakin kieli keskellä suuta. :)

M-P:n ja G:n tunnit ovat aina ihan omaa luokkaansa, mutta tämä tiistai antoi kyllä parhaat tanssi-fiilikset pitkään aikaan! Opin uutta ja sain korjata vanhaa. En turhautunut vaikka kaikki ei onnistunut. Jatko 3-tunnilla saatiin tehdä pätkä Balanchinen koreografiaa: nopeaa,  mutkikasta ja täysin poikkeavaa tavallisen balettitunnin tekniikkaharjoituksista. Mutta kun nappasin askeleet, se oli aivan ihanaa!

3 comments:

  1. Mä tykkään echappésta paljon enemmän kun pas de bourréesta :P Mutta teen sen kyllä aika "pieneen" tokaan/neljänteen, että pysyis vielä siistinä... Tossa videolla on aika reilu toka :D

    ReplyDelete
  2. Hei Iepukka!

    Mä sain eilen taas G:ltä noottia. Oikea jalka kun ei tahdo mennä siististi, sillä on paha taipumus keikkua pois linjasta. Mä väitän että sillä on jotain tekemistä sen kanssa että mulla on oikea jalka toiminnallisesti pidempi kuin vasen - ja kärjillä se todella korostuu! Tosin G ei uskonut, sanoi ettei sillä ole vaikutusta tekniikkaan. Höh.

    Baletissa kun ei saa selitellä.. No excuses!

    Pienempi ja siisti on varmaan parempi, mutta jos olet jo varma - ehkä sunkin pitäis kokeilla isompaa? Tuon videon toka asento on just niin iso kuin mitä M-P haluaa!

    ReplyDelete
  3. Tänään koitin tehdä isommin tokan just echappessa :) Mut olikin ne enemmän käytössä olleet tossut jalassa. Uudemmilla on vielä vähän totuttelua.

    ReplyDelete