23.10.11

Tanssien metsään ja takaisin

Valokuva: Michael Kilbride

Kaksintaistelussa syysflunssa vastaan tanssija, meikä on jäämässä voitolle! Pää on edelleen hieman tukossa ja ääni mollissa, mutta nasolinilla aukeaa nenä eikä ääntä tarvita tanssiessa. Yskäkin jäi vähäiseksi joten pakkasin viime perjantaina treenikamat kassiin ja suuntasin taas tunneille. Kuuntelin mun kroppaa ja se sanoi että mene jo tanssimaan siitä! Kuuden päivän tauko ja sairastelu tuntui silti.. Jätin siksi suosiolla hypyt pois etten hengästyisi liiaksi, mutta silläkin säädöllä tunti oli tavanomaista rankempi. Keskellä tein tosi epävarman adagion, ja pirueteissa oli aluksi täysi työ pysyä edes pystyssä! Sain kuitenkin jalat taas alle, ja pystyin jopa harjoittelemaan muutamaa fouetté-piruettia.

Pointekin sujui odotettua paremmin. Kokeilin keskellä yhtä uutta juttua, askel löytyy GPC:n varkasta varkasta kohdasta (07:06). Mitenkäs sen kuvailis oikein? Degagé tombé sivulle, toinen jalka tulee coud de pied, ja siitä pieni (tai iso) developpé relevé. Harjoiteltiin sitä ensin tangossa, mutta mulla oli ihan pakottava tarve yrittää myös keskellä. Tunnin jälkeen opekin tuli auttamaan kun näki etten aikonut antaa periksi (kiitos :). Ihan kaikkea en kuiteskaan uskalla kokeilla omin päin, on mulla sen verran itsesuojeluvaistoa! 

Nyt harjoitellaan pointe-tekniikan lisäksi myös ilmaisua, eli ylävartalon, pään ja katseen käyttöä. Kärjillä se tuntuu vielä aika vaikealta, kun ei voi varmistaa asentojaan peilin kautta. Muutenkin on yllättävän vaikeata ottaa ne asennot ja etenkin se oikea asenne omaksi! Ainakin jos on suomalaisen pidättyväinen luonteeltaan. Tai ujo. Tai vähän molempia. Takaraivossa muhii aina se pieni huoli että näyttää siltä kuin yrittäis liikaa. Tai että on liian suuret luulot itsestä. Baletissa kun on niin helppoa mennä metsään.

MUTTA! Tähän pätee sama kuin tekniikan harjoitteluun. Kerralla ei tule valmista. Tyyli ei tule itsestään. Pitää vain luottaa siihen että opettaja ohjaa oikealle raiteelle, ja pikku hiljaa sitä itsekin saa parempaa tuntumaa siihen mikä toimii ja mikä ei. Sen verran olen oppinut että pieni on lavalla vielä pienempää, lähestulkoon näkymätöntä. Katsoin just tänään vanhaa näytösvideota, ja mun tanssia oli aika puuduttavaa katsella. Olin kyllä tekevinäni kaiken mitä pitikin, mutta siitä puuttui se jokin. Se oli liian hiljaista, liian pidättyväistä.  Ei niin että tanssimisen pitäisi olla yhtä huutomerkkiä, sellaista ei kukaan jaksa katsoa. Mutta kun molemmat opettajani käskevät liioittelemaan, siinä täytyy olla jotain perää.

Tästä eteenpäin annan palaa. Jos menee metsään, menköön. Mun isoisä oli suunnistaja, ja opetti mutkin liikkumaan metsässä. Kyllä mä sieltä löydän tieni takaisin.

2 comments:

  1. Metsä on mukava paikka, sieltä nimittäin löytyy aina yhä uusia ja uusia polkuja, ja toisinaan myös mahtava mustikkapaikka :)
    Rohkeesti vaan - tulet huomaamaan että on ihan kamalan vaikeaa tehdä "liikaa"!

    ReplyDelete
  2. Kiitos Aija!

    Kiva mielikuva siitä mustikkapaikasta.. Jospa metsä onkin se paikka mistä löytää uusia asioita ja ulottuvuuksia tanssimiseen!

    Pointe-tunnin variaation kanssa tulee kyllä ihmeen helposti tehtyä liikaa. Opettaja haluaa että ollaan hienostuneesti elegantteja, ja jostain syystä se ei ole mun tavallisin olotila ;)

    ReplyDelete