Tänään päästiin TeaKin puvustoon valitsemaan esiintymisasut tulevaan demoon. En yhtään tiennyt mitä odottaa, mutta en todellakaan odottanut moista runsauden aarreaittaa! Olisin voinut jäädä ihastelemaan ja sovittamaan asuja koko päiväksi, mutta harmillisesti meillä oli vain 45 minuuttia aikaa. Siinä ajassa piti löytää jotain valkoista, vaaleaa, hiekanväristä, harmaata, liehuvaa - muuten aika vapaat kädet. Niin ja asussa pitää tietenkin voida tanssia. Ihastuin yhteen romanttisen pitkään ja harmaasävyiseen tyllihameeseen, mutta se olisi ollut liian balettia. Päädyin lopulta valkoiseen, kreikkalaistyyliseen mekkoon. Materiaali on sellaista läpikuultavaa ja pliseerattua harsopuuvillaa. Alle tulee vielä valkoinen puku ja sukkikset. Sen verran kiire oli etten ehtinyt räpsiä kuvaa, mutta pitää joka tapauksessa ensin testata miten asuu toimii koreossa. Huomenna aamulla meillä on jo seuraavat harkat ja biisin läpimeno, niin sitten tiedän paremmin.
Kahden viikon päästä meillä on siis esitys. Emme esiinny missään lavalla, vaan yhdessä TeaKin studiossa. Kyseessä on kuitenkin ihan oikea biisi, ei pelkkä tuntidemonstraatio. Ja on muuten pisin esitys missä olen ikinä tanssinut, melkein puolisen tuntia! Koreografia perustuu yksin ja yhdessä improvisoituun liikemateriaaliin, mutta yhdessä osiossa on mukana myös viitteitä Pähkiksen lumivalssista. Sitä harjoittelimme syksyllä ihan alkuperäisen koreon mukaan, mutta ei sitä ollut koskaan tarkoitus laittaa sellaisenaan esitykseen. Demo (muuta nimeä ei ole) on siis ihan nykytanssia. Se on ollut tanssimista mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta kokemus on ollut hyvä. Löysin itsestäni ihan uusia ulottuvuuksia ja luovutta! Ja onneksi ei tarvitse yrittää perinteistä balettia, tekninen osaamiseni ei kuitenkaa yllä sille tasolle. Rakastan baletin treenaamista yli kaiken, mutta sen esittämistä en. Omat heikkoudet korostuvat lavalla, kaikki virheet näkyvät... Nykytanssissa on enemmän vapautta. Ei tarvitse olla koko ajan pyrkimystä täydellisyyteen, liike saa olla rosoistakin.
Nykytanssi yhdistettynä klassiseen balettiin on itselleni ehkä se mieluisin tanssigenre. Nautin siitä kun koreografia leikittelee ja rikkoo kaavoja, kuitenkin samalla kunnioittaen baletin perinteitä ja kauniita linjoja. Jorma Elon Kesäyön unelma edustaa juuri tälläista balettia. Eilen kävin katsomassa kenraaliharjoituksen, ja tänään on vuorossa ensi-ilta. Kirjoitan molemmista esityksistä pian lisää, mutta sen voin kertoa että Kesäyön unelma on kevään huippuhetki. Ja sen että Puck on vallan ihana... Suosittelen!
Viikko sitten pääsin seuraamaan Kansallisbaletin Kesäyön unelman harjoituksia melkein kosketusetäisyydeltä: Istuin peilin edessä, ison balettisalin keskilinjalla. Kun tanssijat muodostivat käytävän, ja Tiina Myllymäki eteni grand jeté -hypyin takaa eteen, olisin voinut melkein ottaa kopin hänestä! On mahtavaa seurata ammattilaisten työskentelyä noin läheltä, silloin näkee sen valtavan työn ja luovuuden minkä balettiesitys vaatii. Ensin on inspiraatio ja idea, ehkä joku tietty musiikki tai tarina... Sitten liikekielen työstäminen yhdessä tanssijoitten kanssa, kohtausten rakentaminen, tarinan kuljettaminen, ja siihen päälle vielä koko tuotanto puvuista valaistukseen. Uuden baletin tie koreografin mielikuvituksesta lavalle asti ei ole helppo mutta huikea!
Näissä harjoituksissa työstettiin osia kuoron ja solistien yhteisistä kohtauksista, ja paikalla oli tanssijoitten lisäksi myös suuri joukko baletin tuotantotiimiä: harjoittajia ja balettimestareita (laskujeni mukaan kolme), ensitanssijoitten koutsi, lasten opettaja, pianisti, tuottajia, baletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve ja Jorma Elo, teoksen koreografi. Boston Baletissa työskentelevä Elo on muuten harvinaisen symppis mies, rento ja ystävällinen. Minuakin kätteli, vaikka olin ihan random henkilö. Olen kyllä tavannut miehen aiemmin, edellisten Helsingin Kansainvälisten Balettikilpailujen aikana, muttei me mitenkään tuttuja olla. Tuttavuudesta viis, Elo on mielestäni ihan nero. Mitä olen aiemmin lavalla nähnyt, on kolahtanut. Elo sekoittaa klassista balettia ja nykytanssia, mikä ei sinällään ole uutta, mutta hän tekee sen omaleimaisesti ja kekseliäästi. Unelman harkoissakaan en kokenut yhtään tylsää hetkeä.
Oli jännää seurata miten koreografian opettelu eteni. Jorma Elo ei tässä kohtaa harjoituksia opettanut uusia askeleita ja kuvioita, vaan antoi pelkästään joitain tarkennuksia. Apunaan hänellä oli koreografian läpikotaisin tunteva harjoittaja, joka opetti sekä kuoroa että solisteja. Jos vertaisi tanssiteosta elokuvan tekoon, niin harjoittajalla on hallussaan käsikirjoitus - ja koreografi on kaiken ohjaaja. Elon harjoittajan teosmuisti on kyllä ihan huikea. Katsoin suu auki kun hän veti hihasta kaikkien paikat ja askeleet. Kuten jo mainitsin, koreografia ei ole sitä perusklassista balettia... Petipan baleteissa esimerkiksi port de bras (käsien vienti) on tuttua jo tunneilta, mutta tälläisessä teoksessa koreo ei nojaudu valmiiksi opittuun. Lisäksi Kansallisbaletin omat balettimestarit (kuten Francis Guardia) pitivät koko ajan kirjaa paikoista ja kuvioista, ja antoivat myös säätöjä aiempien harjoitusten perusteella. Ai niin, seurasin kuoron viimeisen kohtauksen opettelua niin tarkasti
että taisin vahingossa oppia pätkän Elon koreografiaa! Se ei ollut
teknisesti vaativa, ei mitään balettiaskeleita - mutta siinä oli aika
mutkikas elekieli. Voisin sijaistaa milloin vain! ;)
Ihan parasta oli titenenkin seurata itse tanssijoita. Oumai, oli vilpitön reaktioni kun miehet valtasivat sekä lattian että ilmatilan. Mitä lentoja! Silmä lepäsi linjoissa, eikä kestänyt kauan kun oli kevättä rinnassa... ;) Sergey Popov ja Michal Krčmář tanssivat vuorotellen Kuningas Oberonin roolit, Samuli Poutanen ja Frans Valkama vuorottelevat kepposteleven Puckin osassa. Minulla on kova hinku nähdä molempia osajakoja, sen verran hieno roolijako on. Naisista ihana Tiina Myllymäki tanssii Titanian roolin, ja toisena piti olla alunperin kaiketi Maria Baranova. Muistan että olisin nähnyt hänen nimensä ohjelmistossa. Mutta viime hetken muutoksia tapahtuu baletissa aina, joku loukkaantuu tai sairastuu tai koreografi päättää toisin. Harjoituksissa kiinnitinkin huomiota siihen miten varalla olevat tanssijat peilasivat solistien liikkeitä salin taustalla. Heitä ei koutsata erikseen, mutta näin miten Tiina avusti sivussa "varanaistaan". Baletti on yhteistyötä ja toveruutta, ei keskinäistä kilpailua. Harjoitusten jälkeen kysyin varalla ollen tanssijan nimeä, ja tänään luin että amerikkalainen Rebecca King ei ole enää varalla vaan toisen osajaon Titania. Ei huonompi saavutus vasta kiinnityksen saaneelta solistitanssijalta.
Harmikseni en voinut ottaa kuvia harjoituksista, mutta Oopperan facebook-sivulla näkyy joitain otoksia. Odotan lisäksi kuvia puvustuksesta, lavastuksesta, bäkkäritunnelmista... Mutta ennen kaikkea odotan baletin näkemistä livenä. Se on ihan parasta!
Tanssillisin terveisin,
Johanna
ÄLÄ OHITA NÄITÄ:
Kesäyön unelma - mistä tarinassa on kyse? Shakespearen näytelmä tuli luettua yliopistossa osana englannin kirjallisuuden opintoja, mutta oli pakko virkistää muistia. Vaikka olen myös sitä mieltä että koreografian pitäisi kuljettaa tarinaa ilman käsiohjelmaa. Eikä teoksen tarvitse muutenkaan noudattaa alkuperäistä näytelmää mitenkään orjallisesti. Koreografi voi luoda myös pelkkiä tunnelmia, tai poimia tarinasta vain osat. Jos kuitenkin haluat tietää kuka tekee näytelmässä mitä ja miksi, lue tästä tiivistelmä (englanniksi): Midsummer Night's Dream - Summary.
Harjoituksen seuraamisen mahdollisti Pro Dance yhdistys, yhteistyössä Kansallisbaletin kanssa. Pro Dance ry järjestää erilaisia tapahtumia, tutustumiskäyntejä, luentoja ja vuosittaisen tanssigaalan. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea tanssitaidetta ja nuoria lupauksia mm. stipendien avulla. Lue lisää yhdistyksen toiminnasta ja jäsenyydestä: Pro Dance.
Joskus tanssi menee niin ihon alle, että kihelmöi.. Kävin nyt perjantaina katsomassa Kansallisbaletin kevään viimeistä ensi-iltaa, kolmen suomalaisen koreografin nykytanssi-tykitystä: Rankanen - Elo - Saarinen. Ja olen vieläkin ihan liekeissä! Itse asiassa näin teokset eilen jo toistamiseen koska olin myös torstain kenraalissa - mutta menisin katsomaan vielä kolmannenkin kerran. Jos teillä on mahdollisuus päästä vielä katsomaan, menkää. Tätä ei kannata missata!
Kenraaliin menin valmistautumatta. Joitain Elon ja Saarisen teoksia olin nähnyt ennenkin, mutta Rankanen oli minulle aikalailla uusi tuttavuus. En myöskään lukenut etukäteen mitään koreografien mietteistä tai vaikutteista, tykkään lähestyä uutta teosta alkuun ihan puhtaalta pöydältä. Haluan kokea tanssin ilman ennakkokäsityksiä ja odotuksia. Tosin, usein jo teoksen nimi riittää kääntämään tulkinnan tiettyyn suuntaan.. Rankasen "Taivaaseen juurtunut puu" kolahti heti. Mustanpuhuva ja tyhjä lava, sivuverhojen takaa viistosti laskeutuva kylmä valo, koneellinen ja äärimmäisen pelkistetty äänimaisema - kontrasti ykkösiinsä pukeutuneeseen ja täyteen katsomoon oli huikea. Alussa en tiennyt mitä odottaa, mutta tanssijoitten vahva läsnäolo vei mukanaan. Rankasen liikekieli on orgaanista, virtaavaa, herkkää mutta samalla vahvaa. Erityisesti naiset, Milla Eloranta, Linda Haakana ja Johanna Nuutinen vakuuttivat. Paikoitellen ".. puu" olisi ehkä hyötynyt tiivistämisestä, mutta pidin siitä että teos ei ole yksiselitteinen, vaan antaa tilaa omille ajatuksille. Yhtä hyvin voi myös heittäytyä liikkeen ja musiikin vietäväksi, sen ihmeemmin analysoimatta. Ei ole oikeata ja väärää tulkintaa.
Mammu Rankanen: Taivaaseen juurtunut puu. Kuvassa Johanna Nuutinen.
Valokuva: Sakari Viika.
Tero Saarisen "Mariage" sen sijan johdatti katsojaa vahvemmin tietynlaisen tulkinnan rakentamiseen. Vaikka herätti sekin kysymyksiä. Miksi avioituva pari vastustaa niin hanakasti liittoa, ja miksi koko yhteisö, ystävät mukaanlukien, kuitenkin pakottavat heidät siihen? Onko avioliitto merkki siitä että on alistuttava yhteisön sääntöjen edessä? Pakollinen nuoruuden ja luovan vapauden uhraus? Olisin halunut nähdä avioon astuvan parin ennen häitään, nyt tarina alkoi ikään kuin keskeltä. Ketkä he olivat, ja tunsivatko mitään toisiaan kohtaan ennen pakollista aviosäätyyn astumista? Muuten koreografia oli toteutettu upeasti, tanssi oli uskottavaa ja aitoa. Näin molemmat morsiamet, sekä Anna Sariolan että Auri Aholan - ja molemmat tulkitsivat roolinsa tasaväkisen vahvasti. Jännittävää oli myös nähdä oopperalaulajia ja kuoroa osana teosta, vaikka en ymmärtänyt lauluista sanaakaan!
Tero Saarinen: Mariage. Kansallisbaletin tanssijoita. Kuva: Sakari Viika.
Mulla ei yleensä ole tapana tehdä pelkkiä arvio-postauksia, joten enpä tee sitä nytkään. Torstain kenraaliin tulin ystäväni Saaran kanssa, ja kun olimme menossa paikoillemme törmäsin rappusilla Minna Tervamäkeen! Tai en siis kirjaimellisesti törmännyt (onneksi), vaan hän moikkasi iloisesti kun näki minut. Me ei varsinaisesti olla tuttuja, mutta mulla oli tässä taannoin mahtava ja ainukertainen kokemus kun MT paljastui yhden balettituntini yllätysopettajaksi! Juteltiin siinä hetken verran, ja kerroin että ne ylävartaloa avaavat lämmittelyt olivat olleet tosi tehokkaita. Oli kivaa että sain kiittää häntä vielä erikseen ihanasta tunnista.
Seuraava kiva hetki koitti ekan väliajan jälkeen. Olimme kaverin kanssa jääneet istumaan katsomoon, kun ei ollut tarvetta jaloitella. Saaralla on ollut tosi kiire omien näytöstensä kanssa, eikä oltu nähty pitkään aikaan, joten juttua riitti. Yhtäkkiä kuulin oman nimeni "Johanna..", ja kukas muu sieltä huuteli kuin oma opettajani M-P! Hän oli just menossa vasemmasta henkilökunnan ovesta sisään, ja huikkasi vain että "later.."! Vaihdettiin sitten toisen väliajan jälkeen kuulumiset ja mielipiteet kahdesta ekasta teoksesta. Musta on aina hauska törmätä tuttuihin ihmisiin epätavallisissa paikoissa, siis missä ei normaalisti tavata. Tosin Oopperatalo ei ole epätavallinen paikka, ainakaan kun puhutaan tanssijoista, harrastajista ja opettajista. Siellä näkee aina tuttuja!
Jorma Elo: Double Evil. Eun-Ji Ha, Michal Krčmář. Kuva: Sakari Viika.
Jorma Elon "Double Evil" räjäytti potin molemmilla kerroilla. Kahdeksan tanssijaa: Maria Baranova, Salla Eerola, Eun-Ji Ha, Maki Nakagawa, Ilja Bolotov, Jaakko Eerola, Samuli Poutanen ja Jani Talo. Ykkös-casting jos mikä! "Double Evil" on briljantin tekniikan juhlaa, ja nimestään huolimatta ilman mainittavaa juonellista sisältöä. Pas de deux - hetkistä voi kukin hakea oman tulkintansa, jos haluaa, mutta minulle riitti seurata tanssijoitten rohkeata heittäytymistä teknisesti hyvin haastavaan teokseen. Balettilaisena sitä osaa arvostaa! Elon energinen koreografia hyödyntää klassista liikekieltä, mutta rikkoo sen milloin mitenkin. Yhdistelmä toimii, ja yleisö oli molemmilla esityskerroilla ihan haltioissaan. Tanssin ei tarvitse olla aina niin vakavaa, tai sisällöltään syvällisen taiteellista. Jo se että tanssijat pääsevät näyttämään taitojaan ja irroittelemaan täysillä, on mahtavaa! Oli baletissa kyllä herkät ja pehmeät hetkensä, ja niistä syntyi onneksi tarpeellinen kontrasti ja hengähdystauko kaiken tykityksen keskelle.
Ensi-illassa törmäsin muuten itse Jorma Eloon, joka istui sattumalta samalla rivillä. Sen verran sain sanottua että nautin teoksesta todella paljon! Toinen, ja paljon jännempi sattuma on se että Elo oli mun opettajani M-P:n viimeisiä koreografeja. Siis ennen kuin hän lopetti uransa Tanskan Kuninkaallisessa baletissa. Hauskaa miten baletin maailma on lopulta niin pieni! Ympäri tanssitaan, ja yhteen tullaan.. ;)
