Joskus tanssi menee niin ihon alle, että kihelmöi.. Kävin nyt perjantaina katsomassa Kansallisbaletin kevään viimeistä ensi-iltaa, kolmen suomalaisen koreografin nykytanssi-tykitystä: Rankanen - Elo - Saarinen. Ja olen vieläkin ihan liekeissä! Itse asiassa näin teokset eilen jo toistamiseen koska olin myös torstain kenraalissa - mutta menisin katsomaan vielä kolmannenkin kerran. Jos teillä on mahdollisuus päästä vielä katsomaan, menkää. Tätä ei kannata missata!
Kenraaliin menin valmistautumatta. Joitain Elon ja Saarisen teoksia olin nähnyt ennenkin, mutta Rankanen oli minulle aikalailla uusi tuttavuus. En myöskään lukenut etukäteen mitään koreografien mietteistä tai vaikutteista, tykkään lähestyä uutta teosta alkuun ihan puhtaalta pöydältä. Haluan kokea tanssin ilman ennakkokäsityksiä ja odotuksia. Tosin, usein jo teoksen nimi riittää kääntämään tulkinnan tiettyyn suuntaan.. Rankasen "Taivaaseen juurtunut puu" kolahti heti. Mustanpuhuva ja tyhjä lava, sivuverhojen takaa viistosti laskeutuva kylmä valo, koneellinen ja äärimmäisen pelkistetty äänimaisema - kontrasti ykkösiinsä pukeutuneeseen ja täyteen katsomoon oli huikea. Alussa en tiennyt mitä odottaa, mutta tanssijoitten vahva läsnäolo vei mukanaan. Rankasen liikekieli on orgaanista, virtaavaa, herkkää mutta samalla vahvaa. Erityisesti naiset, Milla Eloranta, Linda Haakana ja Johanna Nuutinen vakuuttivat. Paikoitellen ".. puu" olisi ehkä hyötynyt tiivistämisestä, mutta pidin siitä että teos ei ole yksiselitteinen, vaan antaa tilaa omille ajatuksille. Yhtä hyvin voi myös heittäytyä liikkeen ja musiikin vietäväksi, sen ihmeemmin analysoimatta. Ei ole oikeata ja väärää tulkintaa.
Tero Saarisen "Mariage" sen sijan johdatti katsojaa vahvemmin tietynlaisen tulkinnan rakentamiseen. Vaikka herätti sekin kysymyksiä. Miksi avioituva pari vastustaa niin hanakasti liittoa, ja miksi koko yhteisö, ystävät mukaanlukien, kuitenkin pakottavat heidät siihen? Onko avioliitto merkki siitä että on alistuttava yhteisön sääntöjen edessä? Pakollinen nuoruuden ja luovan vapauden uhraus? Olisin halunut nähdä avioon astuvan parin ennen häitään, nyt tarina alkoi ikään kuin keskeltä. Ketkä he olivat, ja tunsivatko mitään toisiaan kohtaan ennen pakollista aviosäätyyn astumista? Muuten koreografia oli toteutettu upeasti, tanssi oli uskottavaa ja aitoa. Näin molemmat morsiamet, sekä Anna Sariolan että Auri Aholan - ja molemmat tulkitsivat roolinsa tasaväkisen vahvasti. Jännittävää oli myös nähdä oopperalaulajia ja kuoroa osana teosta, vaikka en ymmärtänyt lauluista sanaakaan!
Mulla ei yleensä ole tapana tehdä pelkkiä arvio-postauksia, joten enpä tee sitä nytkään. Torstain kenraaliin tulin ystäväni Saaran kanssa, ja kun olimme menossa paikoillemme törmäsin rappusilla Minna Tervamäkeen! Tai en siis kirjaimellisesti törmännyt (onneksi), vaan hän moikkasi iloisesti kun näki minut. Me ei varsinaisesti olla tuttuja, mutta mulla oli tässä taannoin mahtava ja ainukertainen kokemus kun MT paljastui yhden balettituntini yllätysopettajaksi! Juteltiin siinä hetken verran, ja kerroin että ne ylävartaloa avaavat lämmittelyt olivat olleet tosi tehokkaita. Oli kivaa että sain kiittää häntä vielä erikseen ihanasta tunnista.
Seuraava kiva hetki koitti ekan väliajan jälkeen. Olimme kaverin kanssa jääneet istumaan katsomoon, kun ei ollut tarvetta jaloitella. Saaralla on ollut tosi kiire omien näytöstensä kanssa, eikä oltu nähty pitkään aikaan, joten juttua riitti. Yhtäkkiä kuulin oman nimeni "Johanna..", ja kukas muu sieltä huuteli kuin oma opettajani M-P! Hän oli just menossa vasemmasta henkilökunnan ovesta sisään, ja huikkasi vain että "later.."! Vaihdettiin sitten toisen väliajan jälkeen kuulumiset ja mielipiteet kahdesta ekasta teoksesta. Musta on aina hauska törmätä tuttuihin ihmisiin epätavallisissa paikoissa, siis missä ei normaalisti tavata. Tosin Oopperatalo ei ole epätavallinen paikka, ainakaan kun puhutaan tanssijoista, harrastajista ja opettajista. Siellä näkee aina tuttuja!
Jorma Elon "Double Evil" räjäytti potin molemmilla kerroilla. Kahdeksan tanssijaa: Maria Baranova, Salla Eerola, Eun-Ji Ha, Maki Nakagawa, Ilja Bolotov, Jaakko Eerola, Samuli Poutanen ja Jani Talo. Ykkös-casting jos mikä! "Double Evil" on briljantin tekniikan juhlaa, ja nimestään huolimatta ilman mainittavaa juonellista sisältöä. Pas de deux - hetkistä voi kukin hakea oman tulkintansa, jos haluaa, mutta minulle riitti seurata tanssijoitten rohkeata heittäytymistä teknisesti hyvin haastavaan teokseen. Balettilaisena sitä osaa arvostaa! Elon energinen koreografia hyödyntää klassista liikekieltä, mutta rikkoo sen milloin mitenkin. Yhdistelmä toimii, ja yleisö oli molemmilla esityskerroilla ihan haltioissaan. Tanssin ei tarvitse olla aina niin vakavaa, tai sisällöltään syvällisen taiteellista. Jo se että tanssijat pääsevät näyttämään taitojaan ja irroittelemaan täysillä, on mahtavaa! Oli baletissa kyllä herkät ja pehmeät hetkensä, ja niistä syntyi onneksi tarpeellinen kontrasti ja hengähdystauko kaiken tykityksen keskelle.
Ensi-illassa törmäsin muuten itse Jorma Eloon, joka istui sattumalta samalla rivillä. Sen verran sain sanottua että nautin teoksesta todella paljon! Toinen, ja paljon jännempi sattuma on se että Elo oli mun opettajani M-P:n viimeisiä koreografeja. Siis ennen kuin hän lopetti uransa Tanskan Kuninkaallisessa baletissa. Hauskaa miten baletin maailma on lopulta niin pieni! Ympäri tanssitaan, ja yhteen tullaan.. ;)
Kenraaliin menin valmistautumatta. Joitain Elon ja Saarisen teoksia olin nähnyt ennenkin, mutta Rankanen oli minulle aikalailla uusi tuttavuus. En myöskään lukenut etukäteen mitään koreografien mietteistä tai vaikutteista, tykkään lähestyä uutta teosta alkuun ihan puhtaalta pöydältä. Haluan kokea tanssin ilman ennakkokäsityksiä ja odotuksia. Tosin, usein jo teoksen nimi riittää kääntämään tulkinnan tiettyyn suuntaan.. Rankasen "Taivaaseen juurtunut puu" kolahti heti. Mustanpuhuva ja tyhjä lava, sivuverhojen takaa viistosti laskeutuva kylmä valo, koneellinen ja äärimmäisen pelkistetty äänimaisema - kontrasti ykkösiinsä pukeutuneeseen ja täyteen katsomoon oli huikea. Alussa en tiennyt mitä odottaa, mutta tanssijoitten vahva läsnäolo vei mukanaan. Rankasen liikekieli on orgaanista, virtaavaa, herkkää mutta samalla vahvaa. Erityisesti naiset, Milla Eloranta, Linda Haakana ja Johanna Nuutinen vakuuttivat. Paikoitellen ".. puu" olisi ehkä hyötynyt tiivistämisestä, mutta pidin siitä että teos ei ole yksiselitteinen, vaan antaa tilaa omille ajatuksille. Yhtä hyvin voi myös heittäytyä liikkeen ja musiikin vietäväksi, sen ihmeemmin analysoimatta. Ei ole oikeata ja väärää tulkintaa.
Mammu Rankanen: Taivaaseen juurtunut puu. Kuvassa Johanna Nuutinen. Valokuva: Sakari Viika. |
Tero Saarisen "Mariage" sen sijan johdatti katsojaa vahvemmin tietynlaisen tulkinnan rakentamiseen. Vaikka herätti sekin kysymyksiä. Miksi avioituva pari vastustaa niin hanakasti liittoa, ja miksi koko yhteisö, ystävät mukaanlukien, kuitenkin pakottavat heidät siihen? Onko avioliitto merkki siitä että on alistuttava yhteisön sääntöjen edessä? Pakollinen nuoruuden ja luovan vapauden uhraus? Olisin halunut nähdä avioon astuvan parin ennen häitään, nyt tarina alkoi ikään kuin keskeltä. Ketkä he olivat, ja tunsivatko mitään toisiaan kohtaan ennen pakollista aviosäätyyn astumista? Muuten koreografia oli toteutettu upeasti, tanssi oli uskottavaa ja aitoa. Näin molemmat morsiamet, sekä Anna Sariolan että Auri Aholan - ja molemmat tulkitsivat roolinsa tasaväkisen vahvasti. Jännittävää oli myös nähdä oopperalaulajia ja kuoroa osana teosta, vaikka en ymmärtänyt lauluista sanaakaan!
Tero Saarinen: Mariage. Kansallisbaletin tanssijoita. Kuva: Sakari Viika. |
Mulla ei yleensä ole tapana tehdä pelkkiä arvio-postauksia, joten enpä tee sitä nytkään. Torstain kenraaliin tulin ystäväni Saaran kanssa, ja kun olimme menossa paikoillemme törmäsin rappusilla Minna Tervamäkeen! Tai en siis kirjaimellisesti törmännyt (onneksi), vaan hän moikkasi iloisesti kun näki minut. Me ei varsinaisesti olla tuttuja, mutta mulla oli tässä taannoin mahtava ja ainukertainen kokemus kun MT paljastui yhden balettituntini yllätysopettajaksi! Juteltiin siinä hetken verran, ja kerroin että ne ylävartaloa avaavat lämmittelyt olivat olleet tosi tehokkaita. Oli kivaa että sain kiittää häntä vielä erikseen ihanasta tunnista.
Seuraava kiva hetki koitti ekan väliajan jälkeen. Olimme kaverin kanssa jääneet istumaan katsomoon, kun ei ollut tarvetta jaloitella. Saaralla on ollut tosi kiire omien näytöstensä kanssa, eikä oltu nähty pitkään aikaan, joten juttua riitti. Yhtäkkiä kuulin oman nimeni "Johanna..", ja kukas muu sieltä huuteli kuin oma opettajani M-P! Hän oli just menossa vasemmasta henkilökunnan ovesta sisään, ja huikkasi vain että "later.."! Vaihdettiin sitten toisen väliajan jälkeen kuulumiset ja mielipiteet kahdesta ekasta teoksesta. Musta on aina hauska törmätä tuttuihin ihmisiin epätavallisissa paikoissa, siis missä ei normaalisti tavata. Tosin Oopperatalo ei ole epätavallinen paikka, ainakaan kun puhutaan tanssijoista, harrastajista ja opettajista. Siellä näkee aina tuttuja!
Jorma Elo: Double Evil. Eun-Ji Ha, Michal Krčmář. Kuva: Sakari Viika. |
Jorma Elon "Double Evil" räjäytti potin molemmilla kerroilla. Kahdeksan tanssijaa: Maria Baranova, Salla Eerola, Eun-Ji Ha, Maki Nakagawa, Ilja Bolotov, Jaakko Eerola, Samuli Poutanen ja Jani Talo. Ykkös-casting jos mikä! "Double Evil" on briljantin tekniikan juhlaa, ja nimestään huolimatta ilman mainittavaa juonellista sisältöä. Pas de deux - hetkistä voi kukin hakea oman tulkintansa, jos haluaa, mutta minulle riitti seurata tanssijoitten rohkeata heittäytymistä teknisesti hyvin haastavaan teokseen. Balettilaisena sitä osaa arvostaa! Elon energinen koreografia hyödyntää klassista liikekieltä, mutta rikkoo sen milloin mitenkin. Yhdistelmä toimii, ja yleisö oli molemmilla esityskerroilla ihan haltioissaan. Tanssin ei tarvitse olla aina niin vakavaa, tai sisällöltään syvällisen taiteellista. Jo se että tanssijat pääsevät näyttämään taitojaan ja irroittelemaan täysillä, on mahtavaa! Oli baletissa kyllä herkät ja pehmeät hetkensä, ja niistä syntyi onneksi tarpeellinen kontrasti ja hengähdystauko kaiken tykityksen keskelle.
Ensi-illassa törmäsin muuten itse Jorma Eloon, joka istui sattumalta samalla rivillä. Sen verran sain sanottua että nautin teoksesta todella paljon! Toinen, ja paljon jännempi sattuma on se että Elo oli mun opettajani M-P:n viimeisiä koreografeja. Siis ennen kuin hän lopetti uransa Tanskan Kuninkaallisessa baletissa. Hauskaa miten baletin maailma on lopulta niin pieni! Ympäri tanssitaan, ja yhteen tullaan.. ;)
Tuon Elon teoksen haluaisin nähdä, olen kuullut pelkkää hehkutusta! Rankanen ja Saarinen ovat ehkä jakaneet enemmän mielipiteitä. Luitko Hesarin arvostelun?
ReplyDeleteHei Anni!
ReplyDeleteJoo, luin Hesarin arvostelun.. Mulla oli kyllä silleen hyvä tuuri että istuin kenraalissa ekassa rivissä ja ensi-illassakin kuudennessa. Ehkä Rankasen teos kärsi hieman liian suuresta tilasta, mutta mä olin sopivan lähellä. Mua se oikeasti kosketti enemmän kuin Saarisen toki upeasti tuotettu spektaakkeli.
Kuulostaa mielenkiintoiselta! Noi Rankasen puvut viehättää mua, olis mukava nähdä livenä.
ReplyDeleteRankasen puvustus oli kyllä tosi cool.. :) Asut näyttivät sellaisilta että niissä on myös mukava tanssia!
Delete