29.1.11

Ballet Boot-Camp!

Onneksi M-P:n tunnit ovat perjantaisin - eilinen 150 min satsi tyhjensi tankin niin totaalisesti että kaaduin sänkyyn jo ennen puoltayötä - ja nukuin kuin tukki kl 10 asti! Ensin meillä oli 90 minsan J3-baletti, jossa oli mm. aivan ihana adagio, ja siihen päälle vielä tunnin pointe-treeni. Loppua kohti jouduin jo luovuttamaan ja tekemään jotain liikkeitä puolivarpailla kun jalat kieltäytyivät yhteistyöstä. Madame oli keksinyt uuden tavan laittaa meidät töihin: harjoittelimme tangossa kärjillä kuten tavallisesti, mutta sitten piti heti toistaa sama liikesarja keskellä! Ihan sairaan tehokasta. Taisin kasvattaa jotain uusia lihaksiakin! ;)

Keskilattialla olisi ollut yhdessä sarjassa piruettikin, siis viidennestä asennosta, mutta kärjillä kantti ei ihan riittänyt. Kokeilin kuitenkin tehdä saman tangossa (fyysinen ja henkinen tuki!) ja toisella puolella onnistui! Yes! Ensi kerralla aion yrittää myös keskellä, rohkea rokan syö ja piruetin pyörittää, eiks? Pikee piruetit salin poikki toimivat jo aika hyvin, siis ainakin mun hyvällä puolella. Jostain syystä olen vasuri pyörijä, mikä on oikeastaan aika kivaa, sillä sarjat lopetetaan yleensä vasemmalle. Jää aina parempi fiilis! Harmi vaan että näytöksissä ollaan aina lähdetty tekemään viimeiset pikeet tai chaineét oikealle. Ja kun tanssii ryhmässä ei oikein parane lähteä eri suuntaan, vaikka kuin tekis mieli! 


Pointe-tunnin jälkeen meidän opettaja ilmoitti että hänellä on 5 min aikaa kysymyksille, mutta olin niin poikki etteivät ajatukset enää kulkeneet. Toisaalta tiedän jo että mun ongelmakohtiin auttaa vain kova työ, ei se voima ja tekniikka tule itsestään. Kotimatkalla sitten keksin että olisin voinut pyytää M-P:ltä läksyjä, kun tämä yksi kerta viikossa ei ihan riitä! Jotain olen omin päin - ja jaloin - jo tehnytkin, mutta omalta opelta saisi varmaan lisää hyviä vinkkejä. 

Photo: Martin Mydtskov Rønne

No comments:

Post a Comment