5.6.11

Ennakkonäytös!


Tavallisesti ilmassa ovat jo syksyn merkit kun tanssikoulut julkaisevat uusia lukujärjestyksiään, mutta nyt ainakin oma kouluni otti melkoisen varaslähdön! Ja tässä on sentään vasta kesälukkarin eka viikko takanapäin. Mutta mikäs sen parempaa.. Voi hetken aikaa tutkia mitä tuleva tanssivuosi meinaa tuoda tullessaan, ja sitten huokaista helpotuksesta että kesä on kuitenkin vasta alullaan! 

Tanssikeskus Footlight julkaisi siis jo lukukauden 2011-2012 lukujärjestyksensä, ja omalta osaltani olen aika tyytyväinen. Mutta ennen kun jatkan, on se pakko todeta että lukkarin suunnittelu on todella vaativaa työtä. Voin vain kuvitella miten vaikeata on sovittaa kaikkien opettajien aikataulut ja toiveet ja tanssijoiden odotukset ja tasot ja aikataulut yhteen. Vääjämättä tulee tehtyä kompromissejä, ja aina löytyy joku jonka toiveet eivät täyty 100%. Kun se nyt tuli kaikella kunnioituksella sanottua, niin voinkin katsoa lukkaria loppukäyttäjän näkökulmasta, asiakkaana ja tanssin harrastajana:

Lukujärjestys klassinen baletti 2011-2012

Ihan alkuun itselleni paras uutinen: molemmat suosikkiopettajani, sekä Marie-Pierre Greve että Gabriella Serra, opettavat jatkossakin jatkotason tunteja - ja sellaiseen aikaan että ehdin varmasti töistä! M-P kerran viikossa tiistaisin ja G kahdesti viikossa maanantaisin ja perjantaisin. Gabriellan kohdalla olin odottanut kolmea viikkotuntia, joten siitä pienoinen pettymys. No, parempi kaksi tuntia kuin ei yhtään! Footlightin muut opettajat ovat tietenkin myös osaavia, ja luulisi jokaiselle löytyvän se itselle sopiva.  Perustasonkin tunteja on runsaasti, innokkaimmat voivat käydä vaikka viitenä päivänä viikossa! 

Yksi asia mitä ihmettelen ja harmittelen, on "oman" J3-tason puuttumista. Esim perjantain jatkotunti on koko ajan ollut tasoltaan J3, sekä Gabriellan että Marie-Pierren pitämänä. Ja vaikka M-P:n tunti todennäköisesti jatkuu siitä mihin keväällä jäätiin, pitäisi tasomerkinnän kertoa kuitenkin jotain myös uusille ihmisille. Myös Gabriella opetti vielä viime vuonna kaksi J3-tuntia. On selvä että J1-tasoiltakin halutaan edistyä, mutta jos kaikki tulevat sille ainoalle ylemmälle tuntitasolle, niin siellä tulee kyllä aika ahdasta (ahtaasta puheenollen, Manskun pieni 3-sali M-P:n perustaso-tunnille? Keväällä iso 1-sali oli jo ihan täynnä..) Ja sitten opettajan täytyy vielä päättää kenelle tunti pidetään, edistyneille taikka uusille innokkaille?

10.6.2011 POST-EDIT: Jatkotaso 3 on tullut takaisin lukkariin! Kaksi tuntia, tiistaisin klo 18.30 opettajana Marie-Pierre ja perjantaisin klo 18.30 opettajana Gabriella. Aivan mahtavaa. Tulkaa näille tunneille jos kaipaatte haasteita (ei kuitenkaan liian vaikeata) ja tiukkaa, tarkkaa, korjaavaa, kannustavaa ja ihanan innostavaa opetusta! Kaiken lisäksi molemmat opet ovat tosi mukavia ja hyväntuulisia, ja todella kiinnostuneita kaikkien oppilaittensa edistymisestä. Voin vain suositella. 


Ja vielä vinkkinä erityisesti perustason tanssijoille: ilmoittautukaa ajoissa, tunneille otetaan enintään 25 oppilasta! 

Haaveiletko jo kärkitoussuista?

Oletko käynyt jo parisen vuotta (tai enemmänkin) baletissa? Perusteet ovat hyvin hallussa? Jatkotaso J1 tuntuu varmalta ja omalta tasolta? Keskusta on vahva, aukikierto aktiivista, jälkatyöskentely viimeisteltyä?  Kärkitossut siintävät silmissä? Syksyllä alkaa nimittäin Footlightissa uusi pointe alkeet, eli jos haluat kärjille, mene ja kysy nyt omalta opettajaltasi joko oletko valmis aloittamaan!

10.6.2011 LISÄYS: Footlightin opettajista ainakin Gabriella edellyttää noin kolmen vuoden opintoja, jos olet käynyt säännöllisesti noin kahdesti viikossa tunneilla. Oletan että kahden vuodenkin treenillä pääsee jos tunteja on ollut vastaavasti enemmän. Uuden oppilaan tulee kuitenkin hakea ensin hyväksyntä opelta itseltään. Näin varmistetaan että tekniikka ja fyysiset valmiudet ovat sopivat ja riittävän kehittyneet. Ja kun ope antaa siunauksensa, tiedät myös että hän on valmis panostamaan sinuun! 


Muutenkin, suosittelen kysymään aina ensin opettajalta kun haluat siirtyä seuraavalle tasolle. Monissa kouluissa se onnistuukin vain luvalla. Samoin jos olet vielä epävarma omista taidoistasi ja valmiuksistasi - kysy opelta! Hän on kuitenkin baletin ammattilainen ja näkee paljon vaivaa että tunnit, tavoitteet ja haasteet ovat joka tasolle sopivat. Tässä pitää vain luottaa opettajan ammattitaitoon ja kunnioittaa hänen mielipidettään. Missä me muuten oltaisiin ilman näitä hyviä opettajia?

Laitan tähän pari linkkiä, jotka ovat jo aikaisemmin olleet kommenteissa esillä. Siis lisätietoa pointe-tekniikan vaatimuksista ja valmistavista harjoituksista (englanniksi tosin):

Ballet Magazine: Is Pointe a Silly Dream? 
written by Anjuli Bai
"There are reasons why a student should not go onto pointe, but a well prepared adult student without one of these specific contra-indications, should have this opportunity.  It's the next step.  It's a reward for a great deal of hard work.  It's a goal.  It's also a wonderful feeling dancing on pointe and I think that a teacher should allow this opportunity to occur if all criteria have been met.  Age or vocational goal should not be the deciding factors."

balletshoesandpointeshoes.blogspot.com: todella hyviä harjoituksia jalkapohjan vahvistamiseksi - sekä aloittelijalle että edistyneelle, kärkitossuja tai ei. Tältä sivulta löytyy muutakin tanssijalle hyödyllistä, kannattaa selailla tarkkaan!


Iloinen olen siitä että pointe-tunteja on peräti kolme tarjolla. M-P jatkanee siitä mihin jäätiin, G aloittaa taas alusta ja niin myös uutena opena Ulpu. Ainoa huono puoli on, että pointe-tunnit loppuvat vasta klo 21. Myöhään illalla se puolikas tuntikin voi ratkaista jaksetaanko tulla vai ei - eli se vaatii jo melkoista intohimoa ja sitoutumista! Pointe-tunnin lisäksi on muuten suositeltava käydä vähintään kahdesti viikossa balettitunneilla, lihaskunnon ja tarvittavan tekniikan kehittämiseksi (ja ylläpitämiseksi).

Oho, johan tässä tuli taas vuodatettua.. Näillä näkymin ilmoittaudun joka tapauksessa ma, ti ja pe J2-tunneille ja pointeen (sekä alkeet että pt). Ja vaikka toivonkin että taso-merkinnät vielä muuttuisivat, määräytyy tunnin taso lopulta kuitenkin tanssijoiden mukaan. Kyllä hyvä opettaja näkee minkälaiset valmiudet ja tavoitteet on - ja opettaa ja puskee sen mukaisesti eteenpäin!

Mutta hei, eletään ja tanssitaan ensin tämä kesä! :)

Valokuva postauksen yllä: James L. Amos, National Geographic.

32 comments:

  1. Juuri mietin että tosi hankala hahmottaa omaa tasoaan olen käynyt ihan hirveän monella opettajalla ja melkoista sillisalaattia alkeisjatkoa perustasoa, oma kehokin tuntuu hirveän hajanaiselta ja eritasoiselta :D Jalat vahvat ja työskentely tyydyttävää, pään käyttö pikkaisen välillä hallussa mutta kädet ;K.

    Syksyllä tekisi mieli uskaltaa pointealkeisiin tai jatko1 tunnille ja nilkkani kyllä varmaan olisivat pointekunnossa ja olleet vahvat jo pitkään mutta moni muu asia on vielä ihan hukassa. Olen saanut luvan(toisen koulun opeltani) ne kärkkärit hankkia jo vuosi sitten mutta siirrän ja siirrän ja siirrän. Muistatko sinä miten ja milloin siirryit perustasoilta jatko1tasolle ja miten sitä omaa tasoa voi hahmottaa parhaiten?

    Mukavia kesätuntei :)

    ReplyDelete
  2. Hei Meria!

    Jep, ei ole helppoa hahmottaa noi kaikki eri tasot. Se riippuu niin paljon opettajasta. Toiset ovat erittäin tarkkoja siitä mitä kullakin tasolla kuuluu osata.. Pointessa ratkaisevaa on kuiteskin hyvän perustekniikan hallinta. Ei pidä katsoa vain sitä "nilkan vahvuutta". Koko kroppa tekee töitä :) Mutta jos olet jo saanut luvan, valmiuksia varmaan on!

    Siitä on aika kauan kun itse siirryin perustasolta.. Muistan kyllä että se oli opettaja joka kehoitti seuraavalle tasolle. Jos itse on epävarma, tai haluaa tanssia varman päälle onkin parasta kysyä opettajalta suoraan! Eihän opettaja tule tunnille pelkästään sarjoja näyttämään. Kyllä häntä kiinnostaa oppilaittensa motivaatio ja oppiminen :)

    Mukavia kesätunteja sulle kans, ja kiva kun kävit kommentoimassa :)

    ReplyDelete
  3. Joo totta turiset, ja kiitos vastauksesta, selkeennytti mieltä, yksi ongelma kun käy monella eri opettajalla sekaisin on se ettei koe ketään sitten "omaksi" nyt olen kesän gabriellalla enimmäkseen ja voisin uskaltautua kysäisemään jossain kohtaa :) Ja joo kiire ei ole en nyt ainakaan vailla haasteita ole kokenut olevani perustasollakaan joten taatusti siellä pysymisestä ei haittaa.

    ReplyDelete
  4. Aivan ensin haluan kiittää tästä hienosta blogistasi (sekä suomeksi että englanniksi). Sinulla on toden totta sana hallussasi ja toivottavasti jaksat työkiireistäsi huolimatta kirjoittaa kokemuksistasi ja tuntemuksistasi baletin vaativassa, mutta niin koukuttavassa maailmassa.

    Nyt oli pakottava tarve kommentoida, koska kävin myös tutustumassa Footlightin syksyn tarjontaan. Miten todella aikovat mahduttaa Marie-Pierren perustasotunnin pieneen saliin? Onko tässä jokin kompa takana tyyliin "miten mahdutat kahdeksan elefanttia volkkariin"? :) Nopeat ainakin syövät hitaat...

    Oikein mukavaa kesää baletin merkeissä!

    ReplyDelete
  5. Nyt on kyllä Footlight ajoissa aikataulujen kanssa, ihanaa. Musta on ainakin niin kivaa etukäteen suunnitella syksyn tunteja, ja vähän innostuakin niistä. :)Toivottavasti hto:kin saisi lukkarit pian.

    G:n j1 kyllä houkuttelee, harmi että Footlightin tunnit ovat vain 60 minuutin mittaisia, se tuntuu jotenkin niin lyhyeltä ajalta.

    Kärkitossuista mulla on tosi ristiriitaset fiilikset. Tottakai sitä haluaisi niitäkin kokeilla (hei, kuka nyt ei...), mutta jotenkin epäilyttää. Musta ainakin tuntuu että kärkitossuilla on paljon ihmisiä joiden tekniikka ei siihen ehkä riittäisi. Eli tuntuu että opettajat aika helposti hyväksyy/kannustaa kärjille. En haluaisi itse olla siinä tilanteessa että hoipertelen kärkitossuilla vaikka en oikeasti olisi valmis. Toisaalta en haluaisi missata tilaisuutta niitä kokeilla. Todella hämmentävää...

    Toisaalta myös mietin josko kärjillä tekeminen parantaa muuten tekniikka. Eli olisiko niillä tanssimisesta hyötyä myös pehmeillä tekemiseen? Oma suosikkiopettajani ei ole ottanut kärjillä tekemistä puheeksi yleisesti, eli en tiedä hänen kantaansa asiaan, mikä myös pistää epäilyttämään. (Muut opettajat kyllä ovat puhuneet ja kannustaneet aloittamaan kärkitossuilun.)

    ReplyDelete
  6. Hei Meria!

    Se on totta - jos käy koko ajan eri opeilla, ei ehdi muodostua kunnollista opettaja-oppilas suhdetta. Siitä on kuitenkin paljon iloa, koska opettaja näkee sun kehityskaaren ja pystyy myös paremmin korjaamaan ja puskemaan eteenpäin :)

    Samanaikaisesti voi käydä vaikka neljällä eri opettajalla, kunhan käy säännöllisesti. Itselläni on tällä hetkellä kaksi vakiopea, ja treenaan ensisijaisesti heidän tunneilla. Mutta esim kesällä tulee kokeiltua muitakin. Ja muulloinkin, jos aikataulu antaa myöten.

    Muista kuiteskin kysyä Gabriellalta, ja tee se mieluiten ennen vikaa tuntia! :)

    ReplyDelete
  7. Hei Anonyymi!

    Ensin lämmin kiitos ihanasta palautteesta! :)) Se on niin kiva tietää että oikeasti tykätään kirjoituksista, siis se että muutkin löytävät jutuistani jotain itselleen!

    Hauska toi "miten mahdutat kahdeksan elefanttia volkkariin?" kommenttisi :D Mutta tänään perustasolla oli jo noin 20, ja keskellä oleva leikkikehä sekin täynnä. Musta on vähän paksua että FL:n mukaan siellä olisi silti enemmän tankotilaa kuin 1-Manskussa. Antakaa vaan muutkin palautetta siitä!

    Kannattaa muuten ilmoittautua ajoissa, tunneille otetaan enintään 25 ihmistä (joka sekin on musta liikaa).

    Kiitos vielä kommentistasi :)

    ReplyDelete
  8. Hei "M" !

    En tajua miksi se J1 on aina vaan 60 min pituinen - se ei kyllä ole G:stä kiinni, hän haluaisi että se olisi 90 min, ja niin myös treenaajat! Nyt kesällä on sentääs to J1 90 minsan pitkä, huomasitko?

    Olet muuten harvinaisen oikeassa mitä tulee kärjillä tekemiseen.. Samaa olen nähnyt ja kuullut. Ehkä jotkut opettajat ajattelevat ettei se ole aikuistenen kanssa niin nokon nuukaa, jos tehdään kuiteskin vain se 15 min tunnin lopussa. Ja aikuiset kun harvemmin menevät enää lavalle esiintymään, ei edes koulujen näytöksissä..

    Mutta mä olen sitä mieltä, että jos tehdään niin sitten myös kunnolla ja oikein! Baletista kun voi nauttia ihan ilmankin kärkitossuja, vaikka kuin edistyneenä. Sellainen "ei sillä ole niin väliä" asenne on musta vihoviimeinen :P

    Siitä tekniikan parantamisesta vielä.. Totuus on että kärjillä työskentely vahivstaa jalkapohjan lihaksia. Se on ihan selvä. Mutta se tekniikka pitää olla siellä ennestään. Toisin sanoen kun tehdään esim tendut, jalka ojentuu aina päkiän kautta. Tätä jo mun eka ope takoi meille päähän: heel - ball - toes, eli kantapää - päkiä -varpaat. Aina. Myös hypyissä päkiä+varpaat ponnistavat viimeisenä ja ojentuvat ekana. Jos tämä ei tapahdu jo automaattisesti, on liian aikaista siirtyä kärjille.

    Kun sitten tehdään kärkitossuilla, voimaa tulee kyllä lisää. Ja se tietenkin auttaa myös tekniikassa. Jos jaksat, lukaise noi englanninkieliset linkit, niissä puhutaan asiaa :)

    Meillä Gabriella on melko tiukka tässä, ainakin jos vaivautuu kysymään. Tarkoitan siis, että hän ei päästä ketään enne aikojaan kärkitunnille. Ja sitten kun päästää, on todella tarkka mitä ja miten siellä tehdään. Jos hänen pitää istua alas lattialle jotta voi korjata jonkun nilkan asentoa, niin hän kyllä sen tekee :)

    ReplyDelete
  9. Niin, kyllähän sen ymmärtää että aikuisten kanssa on vähän eri juttu, monet niistä kärkitossuista on kuitenkin kerennyt haaveilemaan, niin miksi ei suotaisi sitä iloa niitä kokeilla.

    Ite olen jotenkin kai niin nipo :), että haluaisin ansaita omat tossuni. Siis saada opettajalta hyväksynnän aloittaa niillä perustuen omaan kehitykseeni ja kykyihini... Otankohan mä tän jutun välillä liian vakavasti :D.

    No joo, ehkä nyt nautin kesästä, ja ihanasta lämmöstä ja jätän nää murehtimiset sikseen. On niin ihanaa kun on lämmin ja lihakset pysyy lämpiminä ja voi olla ihan rennosti. Ihan eri meininki kuin talvella!

    ReplyDelete
  10. Hei "m" :)

    Pitää kommentoida pikaisesti ilman kirjautumista (kahvitauko töissä, mutta en muista salasanaa :)

    Olen sun kanssa täysin samoilla linjoilla! Juuri noin ajattelen itsekin, siis että kärkitossut ansaitaan työllä ja ahkeruudella. Ja asiantuntevan (ja vaativan) opettajan siunauksella. Se on etuoikeus, ei mikään itsestäänselvyys, eikä rahalla ostettavissa. Ja joskus voi olla niinkin, että jalat eivät rakenteeltaan sovellukaan.. Mutta onneksi aikuisen harrastajan tanssiminen ei siihen kaadu! :)

    Olen kai minäkin aika nipo.. No, meitä on moneen junaan ;) Enkä näe sitä niin että murehtisit liikoja, vaan että suhtaudut asiaan järkevästi ja harkiten. Mutta älä siitä huolimatta epäröi kysyä opelta, ja sano samalla että olet ihan tosissasi!

    Ihanaa helleviikkoa ja mahtavia tanssitunteja :D

    t. Johannan Balettikassi

    ReplyDelete
  11. Moi!

    Meitä on tosiaan ollut maanantaisin aika toivoton määrä siellä pt-tunnilla, tuntuu että jo pelkkiin nimilistan rasteihin saa menemään 10min tunnista! Vähän toista kun mun kevätkauden ma-tunneilla, jossa meitä oli yleensä 4-6... Mulla on ollut nyt pari viikkoa joku kauhea pääjumitus, sählään helpoissakin sarjoissa koko ajan vaikka muistaminen on yleensä ollut mun vahva puoli. No kai se tästä ja pääosin samoja juttujahan siellä tehdään viikosta toiseen.

    Saa nähdä mikä ruuhkatilanne on ke ja to pt-tunneilla, viime viikolla en päässyt niille tunneille Pariisin reissun takia. Ostin muuten uudet tossut sieltä ja yritin muutenkin kierrellä balettikauppoja, ei ollut ihan helppoa! Voisin jossain vaiheessa laittaa raporttia kaupoista ja vähän osotteita, nyt ne ei ole mulla tässä.

    Syyslukkarin ilmestyminen oli tosiaan iloinen yllätys, mulla on nyt paljon paremmat mahdollisuudet säätää omat duunit niin että pääsen balettiin mahdollisimman usein! Kaavailen 4 kertaa viikossa säännöllisesti ja sitten viidettä tuntia silloin tällöin. Saatan käydä myös jazzissa tai showssa, Jennyn jazz-alkeet aloitinkin viime viikolla ja menen tänään uudelleen. Katsotaan saanko luvan mennä syksyllä jo yhdelle baletin J1-tunnille, riippuu tietty opettajasta ja mun edistymisestä kesätunneilla. En muuten haikaile korkeammille tasoille, mutta aikataulujen vuoksi olisi huomattavasti parempi jos olisi enemmän valinnan varaa. Sitä mietitään kuitenkin vasta syksymmällä!

    ReplyDelete
  12. Tämän päivän Hesarissa muuten iso juttu Mariinski-teatterin ballerina Uljana Lopatkinasta. =)

    Olisi kiva nähdä hänen(kin) tanssiaan livenä.

    ReplyDelete
  13. Mä olen sitä mieltä että kärjille ei pitäisi olla turhan kiire, niillä saa helposti jalkansa rikki. Eihän siinä ole ainoastaan nilkka kovilla vaan koko jalka varpaista lantioon asti, kaikki virheasennot korostuu kärkitossuissa.

    ReplyDelete
  14. Hei Heini :)

    Kiitos vinkistä, varsin kun mulle ei tule Hesaria tällä hetkellä! Ja olisi aivan ihana nähdä Lopatkina livenä..

    Lukaisin muuten sun uusimman postauksen, kivasti kirjoitettu! Hei, jos haluat tiukkaa ja tarkkaa (ja silti iloista ja kannustavaa), tule kokeilemaan Gabriellan opetusta Footlightiin :)

    ReplyDelete
  15. Hei Anna :)

    Eiköhän se pääjumitus helpotu kohta.. Kun ope vaihtuu kestää usein hetken ennen kun saa taaas juonesta kiinni, vaikka olisi ihan yksinkertaisetkin sarjat! Maanantai oli kyllä täysi tunti, mutta viime kesikiviikkona oli väljempää. Jos huominen pt-taso olisi yhtä täynnä, en ehkä saisi tulla tekemään kärkitossuissa..

    Pariisin reissu on kyllä kiva syy olla pois tunneilta :) Ei mua yhtään harmittaisi - ja kävisin varmaan siellä tunneilla! Ja kaupoissa! Siitä on tosi kauan kun olen viimeksi käynyt, ja ostin jostain liikkeestä tossutkin. Mutta olisi kiva kuulla enemmän sun shoppailuista :)

    Oletko jo ilmoittautunut syksyn tunneille? Yritä päästä myös M-P:n tunnille, se on ihan ehdoton kokemus! Tosi kiva että sulla on mahdollisuus treenata noin paljon, edistyt varmasti nopeammin. Kyllä korkeammille tunneille saa vähän haikailla, tai sanotaan paremmin että ne voi asettaa tavoitteeksi! Jos käyt nyt G:n tunneilla, kysy häneltä ennen Juhannusta. Vaikka tasoja voi vaihtaa tietenkin myös kesken tulevan lukukauden. Eihän tässä ole kiirettä minnekään :)

    ReplyDelete
  16. Hei Aija!

    Monilla on nykyään kova hinku ja kiire päästä kärjille, vaikka balettia voi tanssia loistavasti ilmankin. Olisi hyvä jos koulut ja opettajat olisivat myös aikuisten harrastajien kanssa tiukkoja siitä jos ja milloin lähdetään harjoittelemaan kärjillä. Kuten sanoitkin, loukkaantumisen riski on suuri jos perusasiat eivät ole hyvin hallussa. Ja perusasioita ei vielä opita alkeiskurssilla.

    Kiitos Aija kun kävit täälläkin kommentoimassa :)

    ReplyDelete
  17. Kiitos Johanna! Olen miettinyt jonkinlaisen blogin aloittamista jo jonkin aikaa - nyt vasta ryhdyin tuumasta toimeen. :)

    Lisää vinkkiä! Tänään tulee YLE Teemalta tv-elokuva Margot Fonteynistä. Voi kun oliskin se telkkari.

    Oon ehkä liian fiksaantunut Helsingin Tanssiopistoon, oon siellä käynyt aina, kun oon jotain tanssillista tehnyt. :) Pitääpi katsoa, josko Janella tai Emmalla olisi ensi syksyllä Alkeet 2 -tunteja (Emmalla tosin melko varmasti on).

    / Heini (kommentointi tökkii ja pahasti :( )

    ReplyDelete
  18. Heini, kiitos toisestakin vinkistä - multa olisi mennyt ihan ohi! Täytyy katsoa josko toi ohjelma näkyisi myös Areenalta, kotona olen vasta klo 21.30 jälkeen.

    Tiedän kyllä miten helppoa on fiksaantua yhteen kouluun! Paikat ovat tuttuja, ja kaverit löytyvät sieltä.. Itse olen käynyt sekä Footlightissa, HTO:ssa ja Tanssivintillä. Ja sitten myös Saksassa.

    Mutta: kannattaa ehdottomasti kokeilla muitakin kouluja / opettajia / tyylejä kuin sitä omaa tuttua. Esim Gabriella opettaa myös tanssin ammattilaisia, siis myös muita baletin opettajia. Ja Marie-Pierre on sen sortin huippu-ope, että balettia rakastavan ei pitäisi missään nimessä jättää väliin! Rohkeasti vain mukaan -
    sitä voi oppia jotain ihan uutta :)

    Itse olen tulossa myös opiston tunneille jossain välissä heinäkuussa, ja saatan syksylläkin ottaa yhden tunnin sieltä :) Ehkä vielä nähdään!

    ReplyDelete
  19. Moikka!

    Voisitkohan auttaa yhdessä probleemissa? :) Olen ihan alkeistason harrastaja, jolla on ongelmana se, ettei esimerkiksi jeté-harjoituksissa olen huomannut, että vasemmassa reidessä on hyvin vähän voimaa, eikä jalka tahdo nousta millään. Onko jotain tiettyä lihasharjoitusta, jolla voisi treenailla juurikin noita lihaksia reidessä/nivusten alueella? :)

    Kiitos avustasi!

    ReplyDelete
  20. Hei!

    Tarkoitatko tangolla tehtäviä degagé jeté harjoituksia, vai isoja grand jeté hyppyjä? Tankoharjoituksissa jalan ei edes ole tarkoitus nousta kovin korkealle, ei edes 45 astetta. Tärkeämpää on se miten jalka tuodaan takaisin, eli aksentti on aina sisään, käyttäen sisäreiden lähentäjiä.

    Mutta jos haluat lisää korkeutta jalkaan esim developpeeta varten voit toki harjoitella kotona. Ihan ensin sun pitäisi vahvistaa syviä vatsalihaksia. Katso aikaisempi postaus " Balettitunnit vähissä, konstit ei". Löytyy myös hakusanalla "plankku".

    Hip flexoreita voi vahvistaa näin: istu lattialle, jalat suorana edessä. Nojaa käsillä pikkasen taakse, mutta pidä selkä suorana.
    Koukista vasen polvi, ja nosta oikea jalka suorana toisen polven korkeudelle (pidä koko ajan selkä ja vatsa vahvana).
    Sitten koukista myös tämä polvi ja vie mahdollisimman lähelle itseäsi, ojenna ja vie hallitusti alas. Toista alkuun viisi kertaa, ja vaihda puoli.
    Häntäluu saa rullata ihan vähän alle, mutta ei niin että olet kuin nurin mennyt kilpikonna ;)

    Tämä on tosi tehokas harjoitus, ja aluksi tuntuu ettei jalka nouse millään. Kokeile ja kerro miten meni! Voit laittaa palautetta myös facebuukkiin, löytyy osoitteesta: http://www.facebook.com/PointeTilYouDrop

    Toivottavasti tästä oli sulle apua - ja tsemppiä! :)

    ReplyDelete
  21. Moi! Toivottavasti jaksat vastata olen 14-vuotias ja haluan aloittaa syksyllä baletin ja käydä kaupunkini tanssiopiston tunneilla 4x viikkoon haittaako jos en saa keskispaagatia enkä spagaatia vasemalle puolelle. Olen muuten aika notkea. Pitääkö pehmeät tossut ostaa ennen ensimmäiselle tunnille menoa, pitääkö niitä käydä sovittamassa(niinkuin kärkkäreitä) vai voiko ne tilata netistä, pitääkö niihin myös ommella mitään nauhoja?

    ReplyDelete
  22. Hei, kokeilin tuota kuvailemaasi harjoitusta - tosi tehokasta! Tämän nappaan omaan treenikassiin, kiitoksia!

    Ja ylläolevalle anonyymille pikaisesti omasta puolestani: ei tarvitse saada spagaatia, ja ekalle tunnille ei välttämättä tarvitse olla tosuujakaan. Tossuasiasta kannattaa kyllä kysyä tarkempaa neuvoa tanssiopistolta, voi olla että toivotaan että ovat esim. tietyn väriset. Lykkyä pyttyyn ja tanssin iloa!

    ReplyDelete
  23. Hei!

    Ei haittaa ollenkaan! Alussa on kuitenkin paljon tärkeämpiä asioita kuin notkeus ja spagaatit, eikä se sen jälkeenkään ole kaikki kaikessa. Älä silti harmittele jos joku on sinua venyvämpi, aina on yksilöllisiä eroja. Mutta olet niin nuori että notkeutesi paranee vielä!

    Pehmeät tossut olisi hyvä hankkia ennen ekaa tuntia. Jos et ole aikaisemmin ostanut tossuja sun pitää mennä ehdottomasti kauppaan sovittamaan! Tossujen pitää istua kuin sukka, kuitenkaan kiristämättä.

    Suosittelen sulle näin aluksi kankaisia tossuja, ne muotoutuvat nopeammin jalkaan. Seuraavalla ostokerralla voit tietenkin ottaa nahkaiset, ne kestävät käytössä pidempään. Vaaleanpunainen väri on klassinen. Kokopohjallinen on aloittelijalle paras, se antaa jalalle enemmän vastusta.

    Tossuissa on yleensä kuminauhat valmiina, mutta vain yhdestä päästä kiinni ommeltuina. Loput pitää ommella itse että tulee sopiva napakkuus. Laitan myöhemmin kesällä laajemman tossupostauksen, seuraa blogia.. ;)

    ReplyDelete
  24. Kiitos tosi paljon vinkeistä, täytyy kokeilla viikonloppuna! Ja heh, mulla on vielä vähän termit hakusessa :D Ollaan tehty niin, että tendu eteen, jalka ylös (korkeintaan 90 asteen kulmaan), jalka alas, tendu takas ekaan asentoon. Ja sitten sellaista, että jalka suoraan ylös (ei pysähdystä välissä), olisko se sitten toi developpe! Täytyykin hommata joku kirja, josta löytyy termejä, wikipedian termilista on vähän vaikea ilman kuvia! :)

    ReplyDelete
  25. Hei taas!

    Kiva kun selvensit, nyt tiedänkin mitä tarkoitat. Kyseessä on siis "battement lent", eli hidas jalannosto suoralla jalalla.

    Aluksi 90 astetta on ihan riittävä korkeus tälle, sekin vaati jo melkoista voimaa ja kontrollia. Liikettä voidaan harjoitella juuri niin, että ensin tendu, sitten nosto, takaisin tendu ja kiinni.Ja sen jälkeen ilman taukoa (mutta hallitusti). Edistyneellä tai ammattitasolla jalkaa yritetään nostaa niin korkealle kuin vain mahdollista.

    Jos jalkaa heitetään (ei siis nosteta)vauhdilla suoraan ylös, se on grand battement.

    Developpé menee aina passén kautta, siis ensin nostetaan polvi ja sitten ojennetaan jalka.

    Termit kyllä oppii ajan kanssa. Ja tsekkaa tuo blogin linkkilista, ihan ekana on baletin sanasto. Ja jos haluat ladata todella kattavan ja baletin ranskaa hyvin selittävän oppaan, googleta "French for Ballet Dancers" (university Idaho). Se on doc-muodossa, eli jos klikkaat latautuu saman tien (ainakin mun koneelle).

    Jos keksit itsellesi vielä jonkun nimimerkin olis helpompi kohdistaa vastaukset. Kysymyksiä otetaan vastaan jatkossakin :)

    ReplyDelete
  26. Footlightilla on tehty hieman muutoksia syksyn balettitunteihin..
    Sun (ja varmasti monen muunkin) toivetta on kuunneltu ja nyt löytyy kaksi J3-tasoista tuntia. Yksi M-P:n ja toinen G:n pitämä.
    Ikävä kyllä, G pitää vain yhden pt-tasoisen tunnin viikossa. Ja harmillisesti M-P:n pt-tasoinen tunti on heti seuraavana päivänä. Itse en aloittajana olisi ottanut kahta viikkotuntia peräkkäisiin päiviin.. Toisaalta ymmärrän sen, miten vaikea näitä lukujärjestyksiä on tehdä.
    Onneksi G kuitenkin pitää (tai ainakin toistaiseksi on näin..)kaksi J1-tasoista tuntia viikossa. On kuitenkin kurja, kun ei kuitenkaan aivan joka kerralla pääse, niin käydä korvaamassa muiden opettajien tunnilla :/

    Kiitän kuitenkin onneani, että se en ole minä joka joutuu (tai pääsee) näitä lukujärjestyksiä tekemään. Varmasti kaikkien tuntien, tasojen ja opettajien sovittaminen on vaikeaa ja vielä kun pitäisi saada mahdollisimman monta asiakasta tyytyväiseksi :)

    ReplyDelete
  27. Hei Ann!

    Jep, päivitin jo postaukseni :) Lopulta tasomerkintää oleellisempaa on kuitenkin se ketkä tunneilla käyvät. Perustasolla voi joskus olla jopa "tasokkaampi" porukka kuin J1-tunneilla.. Eikä edes siksi että siellä olisi vierailijoita "ylemmiltä" tasoilta!

    Mullakin on syksyllä tunnit peräkkäisinä pävinä, siis ma + ti. Siihen päälle kahden päivän tauko ja perjantai J3+pointe. Nyt kesällä olen jo huomanut että tekee vähän tiukkaa kun treenit loppuvat ke ja to vasta klo 20.40.. Mutta se ei vielä estä mua tanssimasta. Harva asia estää ;)

    Olin myös toivonut että G:llä olis ollut enemmän jatkotasoja, mutta hän ehtii opettaa nyt korkeintaan kolmasti viikossa - ja lastenkin ryhmä on jo odottanut open paluuta.. On se kuitenkin ihan mahtavaa että G on halunut tulla takaisin äityislomaltaan jo 7 kk jälkeen! Ja M-P taas toivoi muuta päivää kuin perjantaita, hän nimittäin missasi viime keväänä kaikki baletin ensi-illat ja vierailut! Eli lukkarin suunnittelija joutuu ottamaan kaikenlaista huomioon..

    Muuten, syksyn alussa J1 taso on helpompi kuin kevään lopussa tai nyt kesällä. Jos pääset 3 x viikossa, voisit hyvin käydä ma + ti + pe. Taikka ti ja pe.

    Käytkö muuten nyt kesällä millä tunneilla?

    ReplyDelete
  28. Moikka Johanna,

    Ikävä kyllä en pääse kesällä tanssimaan. Tai olin kyllä ilmoittautunut, mutta ikäväkseni lääkäri määräsi 2 kuukauden liikuntakiellon :'( Olen tasoltani J1, mutta olen tällä hetkellä ilmoittautunut vain maanantain pt-tason tunnille. Ajattelin, että se olisi ehkä parempi näin 'pitkän' tauon jälkeen. Lisäksi mietin, että olisi hyvä lähtee tasoa helpommalta liikkeelle, ettei vaan tule tervehtymisessä takapakkia. Kun näen miten parantumiseni etenee aion lisätä tuntimäärääni, jos vain vapaita paikkoja löytyy.

    Ikävä kyllä tiistai on itselleni hieman huono päivä, mutta yritän vielä saada organizoitua syksyä niin, että pystyisin käydä ma, ti ja pe (kuten sinäkin olit ehdottanut). :)

    ReplyDelete
  29. Voih ei, Ann! :( Todella kurjaa kun ei saa tanssia, toivottavasti paranet nopeasti!

    En tiedä kannattaako sen takia välttämättä ilmoittautua koko lukukaudeksi ns helpommalle tasolle.. Fyysinen rasitus on joka tapauksessa sama. Vaikka ihan ekat tunnit tekisin itsekin alkeista seuraavalla tunnilla, ihan vaan että saa tuntumaa. Ja sitten takaisin omalle tasolle. Sielläkin voi säätää omaa tekemistä, ja on hyvä kertoa myös opettajalle että on vasta toipunut.

    Pidän peukkuja sulle että pääset kuntoon ja saat toivomasi treenit järjestettyä (myös se tiistai)! Tsemppiä :)

    ReplyDelete
  30. Hei,

    Osaisitkohan antaa neuvoja siitä, minkä tasoiselle Marie-Pierren tunnille minun kannattaisi syksyksi ilmoittautua?

    Taustaksi voisin kertoa, että aloitin baletin (ensimmäistä kertaa eläissäni) tammikuussa Hannaleena K:n alkeissa (1 krt/viikko), ja tuo ryhmä jatkuu nyt syksyllä perustasoisena, ja sinne olenkin jo ilmoittautunut. Nyt kesälukukaudella olen ilmoittautunut Gabriellan alkeisiin, joka on ollut kivasti erilainen tyyliltään kevään tunteihin verrattuna ja omalle tasolleni sopivan haastava. Eli kesä olisi nyt tarkoitus käydä tuolla ja lisäksi elokuussa menen vielä hto:n parin viikon alkeiden tiiviskurssille.

    Mutta mitä mieltä olet, voisinko mennä syksyllä M-P:n alkeisiin vai pitäisikö siirtyä suoraan perustason tunnille (kuten tuntikuvausten mukaan periaatteessa kuuluisi)? Jotenkin ajatus ihan uuden opettajan PT-tunneista pelottaa, kun alkeistasollakin on vielä haasteita. Lisäksi kaikkea muuta kuin ballerinamainen kroppa ja myöhäinen aloitusaika (olen nyt 25-vuotias) tuovat oman haasteensa soppaan :) Haluaisin myös oppia perusteet ihan kunnolla, enkä mennä muiden tielle pyörimään itselleni liian vaikealle tasolle. Kuitenkin ehdottomasti haluaisin M-P:n tunneille päästä, kun kerran siihen footlight:lla on mahdollisuus ihan näin aloittelijallakin… Ja puheista päätellen olisi tunti parasta varata jo nyt, jotta varmasti mahtuu mukaan.

    Tulipas sekava sepustus, toivottavasti tästä sai jotain selvää :)

    -Nina

    ReplyDelete
  31. Hei Nina,

    mahtavaa kun löysit baletin pariin näin aikuisena! Eikä 25 ole edes vielä vanha :)

    Olet siis käynyt vuoden alusta, ja kerran viikossa.. Olisko sun mahdollista käydä syksyllä vähintään 2 kertaa? Edistyisit nopeammin, ja lihakset kehittyisivät paremmin vastaamaan baletin haasteisiin. Tutun ryhmän mukana voit varmasti siirtyä perustasolle, ja myös Gabriella aloittaa syksyllä perustason alusta. Luulen kyllä että Marie-Pierre jatkaa siitä mihin keväällä jäätiin, ja se taitaa olla sulle vielä liian haastava.

    Footlightin sivulla olevat tasomääritelmät ovat aika viitteellisiä, eivätkä baletin kohdalla edes pidä paikkansa. Esim Jatko 2 vaatii vähintään 3-6 vuotta säännöllistä treeniä, noin viisi vuotta tanssinut saattaa pärjätä siellä jo ihan hyvin. Se on tietenkin yksilöllistä, vuosien määrä ei takaa laatua vielä. Perustason kuvaus on sekin ihan pielessä, "joskus lapsena tanssinut" ei vaan riitä vielä.

    Tasot eivät myöskään etene vuosittain, vaan yhdellä tasolla voidaan harjoitella monta vuotta. Ja lisäksi ne vielä vaihtuvat opettajan mukaan! Mikä on kyllä ihan yleistä..

    Mutta takaisin sun kysymykseen (kato, en mäkään osaa kirjoittaa lyhyesti): Marie-Pierrellä on ihan oma tyylinsä, joten suosittelen sulle kuitenkin alkeistasoa. On paljon kivempi aloittaa siellä uutena muitten mukana! Tunnit etenevät suht nopeasti ja ovat kyllä riittävän haastavia tässä vaiheessa.

    Ja ymmärsin sun "sepustuksesta" ;), että haluat paneutua kunnolla hyvän perustekniikan opiskeluun. Sulla näyttää olevan just oikea asenne, mietit juttuja ja haluat tehdä töitä! Sillä päsee pitkälle, trust me :)

    Tsemppiä! Ja hei, tule tökkimään jos joskus näet mua tunneilla tai pukkarissa :D

    ReplyDelete
  32. Moi,

    Kiitos todella paljon vastauksestasi! Olin itsekin jo sitä mieltä, että alkeisryhmä on minulle parempi, nuo tasokuvaukset vaan saivat sotkettua mietintöjäni. Eli nyt pitää vain kiirehtiä varaamaan paikka tuonne alkeisryhmäänkin, niin syksyn ohjelma on sitten varmistettu :)

    Tosiaan syksyllä olisi tarkoitus käydä kahdesti viikossa, vanhassa ryhmässäni perustasolla ja M-P:n alkeistunneilla. Lisäksi keväältä ja kesältä on pari rästituntia, joten tarkoitus olisi ainakin osan aikaa käydä kolmestikin viikossa :)

    Monta vuotta pohdin, että "joskus" olisi kiva kokeilla balettia, mutten uskonut kroppani sopivan siihen. Onneksi kuitenkin rohkaistuin, sillä baletti on aivan ihana laji! Missään muualla ei päätä saa niin hyvin tyhjennettyä työpäivän jälkeen kun keskittymistä vaativalla balettitunnilla. Tuntuu kyllä ihmeelliseltä, että sen oman juttunsa voi löytää vielä näin aikuisenakin :)

    -Nina

    ReplyDelete