28.9.11

Tripla-setti

Eilen tein jotain mitä en ole harrastanut yli 10 vuoteen, nimittäin kolme balettituntia yhteen putkeen. Aloitin perustasosta, jatkoin siitä edistyneitten jatkotasolle ja päätin illan pointe-tuntiin. Hullun hommaa! Mutta perustasolla halusin keskittyä nimenomaan perusasioihin, mikä mulla nyt just tarkoittaa suurempaa aukiertoa tendun loppuvaiheessa ja yläselän pidentämistä. Tai kuten Madame sen sanoo: More. More! Mietin etukäteen että kun tunti on täynnä, eikä taso ole mun oma, saisin tehdä aikalailla rauhassa "omaa juttuani". Siis ilman opettajan korjauksia ja huomiota. Niin että tunti olisi lähinnä sellainen mukava ja itseeni keskittynyt lämppäri loppu-illaksi. Hah!

Ensimmäiseksi Madame kysyi hivenen tiukkaan sävyyn että "what are you doing here?" Kun en halunnut siinä ruveta selittelemään, vastasin vaan että "warm-up". Mutta toisin kuin olin aatellut, treeni ei ollut mitään laittia lämppäriä. M-P tuli korjaamaan yhtä paljon kuin muulloinkin, ja oli itse asiassa vielä tiukempi. Kun tehtiin venytykset tangolla (developpé ja jalka tangolle toiseen asentoon) jäin kaiken lisäksi kiinni fuskaamisesta! Meillä oli nimittäin käytössä ylimääräinen leikkikehä-tanko joka on tavallista vielä vähän korkeampi. Oikealla jalalla en vaan pysty tekemään siistiä developpeeta niin korkealle ilman pliétä. Joten tein jotain sinnepäin - ajatuksena vain ja ainoastaan saada se kirottu jalka sille kirotun korkealle tangolle.

Hyvin ylettyy.. Kuva: Dane Shitagi / Ballerina Project.

 Madame oli tietenkin just sillä hetkellä mun selän takana. Yritin siinä selittää etten ylety jäykemällä koivella, mutten ehtinyt edes puhua loppuun. "No excuses", oli open yksiselitteinen kommentti. Ei muuta kuin uudestaan ja alusta. Madame halusi että vien developpeen aikana vastapuolen ylävartalon hieman sivulle (katse myös) tehden näin "tilaa" jalalle. Tein siinä sitten parhaani ja kopautin kuiteskin varpaat puiseen kehikkoon kun en ihan ylettynyt. Mutta aloitus oli kuulemma nyt hyvä. Tytöt, niin se vain on ettei saa luovuttaa ennen kuin on edes yrittänytkään - ja vaikka ei onnistuisi, sinne päin tekemällä ei kehity laisinkaan!

Muuten Marie-Pierren perustaso oli yllättävän haastava. Kun oma tunti alkoi olin jo siinä rajalla että jaksanko?  M-P tarjoskin meille tiukkaa settiä. Nopeita tenduita ja degagéita, isosti liikkuvaa port de bras:ta, lisää killeri-venytyksiä, ja palautettakin oikein vauhdilla. Koko ajan pitäisi hakea enemmän pituutta, venyvyyttä, aukikiertoa (oma maksimaalinen, ei mitään väkisin väännettyä) - ja siihen päälle vielä lisätä jotain "omaa". Madame nimittäin kammoksuu "balettikoulu-robotteja" (hänen sanansa, ei mun). Se ei tarkoita että saadaan tehdä omaa koreografiaa, mutta joissain käsien vienneissä on hyppysellisen verran enemmän vapautta tulkita musiikin fraasit oman mieltymyksen mukaan. Aika nopeasti siinä mennään kyllä ihan metsään. ;) Keskilattian petit allegroissa taas piti olla nopeaa ja näppärää ja tanssillista. Mä sähläsin tyylikkäästi joka ikisen sarjan. Aina ei voi onnistua.



Tässä videossa on sama alku kun meidän tankosarjassa, tosin me tehtiin se puolet nopeammalla tempolla. Marie-Pierre "lauloi" meille koko askelkuvion ranskaksi: dessus - dessous, dessous - dessus jne.. eli pas de bourreet over ja under.

Illan tripla-setin päättävä pointe-tunti sujui onneksi paremmin. Tajusin vihdoin sen viimeviikkoisen keskilattiasarjan - näköjään mulla toimii kaikki vähintään viikon viiveellä - ja tasapainotkaan eivät olleet niin heiluvia. Tangossa meillä oli yksi vähän hurjanpuoleinen venytys: relevé kärjille, developpé, jalka toiseen asentoon tangolle, ja tavalliset venytykset molemmille sivuille. Sitten nilkasta kiinni ja jalka ylös kohti kattoa. Hienoinen kallistus ja katse toiseen suuntaan. Kärjillä. Ei ollut ihan helppoa saada otetta tossun kovasta pohjasta - ja se kärjillä olo teki koko homman tosi haastavaksi! Vasemmalle onnistuin, ja oikealle - no, arvaatte jo varmaan.. Vedin kuitenkin kaikki kolme tuntia täysillä! Tämän ja huomisen päivän loikoilen ihan taatusti sohvalla. :)

3 comments:

  1. Olipas hauska teksti! Osaan kuvitella, kuinka opettajasi hiostaa ja vahtii selän takana oikein ekstra tiukkana;).

    Mulla on myös kaksi kolmen tunnin tanssipäivää ja pakko sanoa, että niiden jälkeen tuntee antaneensa kaikkensa. Tiistai on ehkä rankin, kun mulla on kaksi balettia, joissa tehdään myös kärjillä, sekä vielä nykäri siihen päälle. Kaikki 75 minuutin tunteja.

    Tein juuri saman "virheen" valitessani helpomman tason tunnin ennen omaa tuntiani. Tarkoituksena oli siis vain hieman heräillä ja lämmitellä ja kuinkas kävikään! Ope onkin koko ajan niskassa hiostamassa ja vaatii enemmän kuin koko muulta luokalta yhteensä.. Vaikka sarjat ovat suhteellisen helppoja, opettaja pitää huolen siitä, että tunti on taatusti enemmän kuin pelkkää lämmittelyä. No, mutta hyvä juttuhan se vain on! :)

    ReplyDelete
  2. Hei Maria!

    Huh, on sulla tosiaan rankka treenisetti - onneksi tanssi antaa niin paljon takaisin :)

    Sehän on vaan hyvä että ope pistää tekemään töitä, silloinkin kun sitä ei odottanut.. Varmasti sait siitä tunnista vielä enemmän irti! Eikä baletti oikeastaan ole ikinä helppoa, vaatimukset vain muuttuvat.

    Meidän oliskin pitänyt mennä aluksi vaikeammalle tasolle - siellä ope olis antanut enemmän armoa! :)

    Ja mä olin vähän hölmö kun sanoin M-P:lle että tulin lämmitteleen. Mun olis pitänyt sanoa "I want to work on my back and my turn-out". Mutta kun tunti alkaaa, multa aina katoaa puhekyky. Osaan vain nyökätä ;)

    ReplyDelete
  3. Tykkään tosta pas de bourrée-videosta (niinkun niistä kaikista, hihi) :D Sitä vaan jäin miettimään, kun siinä on kaikki "esimerkit" suorin polvin. Siis tietysti sitä tehdään, mutta miksei yhtään sillä toisella tyylillä? Siis cou-de-pied... Yksi ope halusi myös joskus, että nostetaan Tosi korkealle, melkeinpä retire asti. Vaan oli miten oli, noi videot on ihanan sulavia ja vaivattomia <3

    ReplyDelete