19.7.11

Kadonneen kärkitossun metsästys

Viimeinen lomaviikko alkoi lupaavasti.. tavattiin tyttöjen kanssa lounalla Cafe Engelissä - jokirapusalaattia yksille ja sitruunamarenkikakkua toisille - ja vaihdettiin tanssikuulumisia. Mitä kukin on milläkin tunnilla tehnyt, mikä baletissa on just niin ihanaa ja vaikeaa, ja miksi ilman ei voi olla. Kaikkea sitä mistä ei-tanssivien ihmisten kanssa ei oikein viitsi puhua. Vaikka meillä kaikilla on erilaiset taustat, ja tasotkin ovat aloittelijasta konkariin, niin kokemukset ovat kuitenkin yhteiset. Saman huomaan yhä uudestaan myös facebookin ja twitterin laajoissa tanssiyhteisöissä. Tanssi on todella universaali kieli! 

Engelistä suuntasimme Espalle, ja auringon polttamalle terassille. Jatkoimme keskustelua eri tanssikouluista (Tampereelta Helsinkiin) ja opettajista, ja siitä miten hyödyllistä on aina välillä kokeilla uusia ja erilaisia tyylejä. Meidän kesäsijainen Silvia oli yhdelle ennestään tuttu, ja hän oli kovin utelias kuulemaan mitä me muut pidämme hänestä. Ja me siis tykkäämme paljon! Itse olen ehtinyt käydä nyt kolmisen viikkoa, neljä tuntia per viikko ( 3 x jatko2 + 1 x perustaso kärjillä). Silvian tanko on huolellinen mutta hieman lyhkäisempi kuin mihin olen yleensä tottunut, ja tekisin osan sarjoista mieluusti kahdesti. Olen sen verran hitaasti lämpenevää sorttia. No, välillä kun ollaan menty ihan metsään, sarjoja on kuiteskin toistettu. :) Hän myös korjaa tangossa vähemmän, ja kaipaankin hieman sitä oman open (Gabriella) henkilökohtaista hands-on viilausta. Kaikille annettu palaute - ennen ja jälkeen sarjojen - on kuitenkin ollut ihan nappiin. Ja keskilattia on todella hyvä!

Sarjat ovat liikkuvia, tyylissä on amerikkalaista, kuubalaista ja ranskalaistakin. Hengittävää ja tanssillista. Silvia kiinnittää erityisen paljon huomiota siihen että tanssiminen ei olisi latteaa poseerausta, stoppia ja starttia asennosta toiseen, vaan että se on sujuvaa, soljuvaa ja musikaalista. Ei enää pelkkää tekniikkaa (vaikka ilman ei tietenkään toimi), vaan myös musiikin fiilistelyä! Hän seuraa hyvin tarkkaan mitä teemme, ja antaa oikeasti oivaltavia ohjeita ja korjauksia. Yksi tärkeä huomio, erityisesti mulle, on sopivan rentouden löytäminen tanssiessa. Kun relaa, kaikki sujuu paljon helpommin, myös todella nopeat sarjat. Se ei tarkoita että saa löysäillä. Päin vastoin, pitää olla rentoutta jotta voi heittäytyä.

Sekin on ollut kivaa, että verrattain simppelin tangon jälkeen keskilattialla riittää haastetta ja uusia, tai harvinaisia askeleita - esim emboité en tournant hyppysarjan päätteeksi sous tenusta fouetté piruetti attitude devant. Tai italialaista changementia (katso video kohdasta 0:43),  taikka saut de chattia.. ja paljon muuta hauskaa :) Ai niin, adagiot ovat olleet todella kauniita. Ei ehkä teknisesti kovin vaikeita, mutta kun ne tehdään ikään kuin lavalla, ja eläytyen täysillä musiikkiin.. Ihanaa!



Nyt joku lukija varmaan mietti että miten postauksen otsikko liittyy tähän mitenkään? Katsokaas, kun eilen päätimme vielä lähteä porukalla Piruettiin, poistuimme nimittäin kaikki sieltä tyhjin käsin ja paljain jaloin (kuvaannollisesti). Olen etsinyt uusia tossuja nyt jo kolmesta liikkeestä, mutta alkaa tuntua että on todennäköisempää törmätä Baryshnikoviin (joka siis todella harjoittelee Helsingissä). Piruetissa oli siis Blochin malleista pelkästään Serenadea ja Suprimaa. Grishkoista löytyi Majaa, Eliteä ja 2007:aa. Lisäksi oli jokunen Gamba ja muutama Sansha. Serenadet mulla on nyt käytössä, mutta haen siis sopivampaa mallia. Kerroin myyjälle että haluan leveähköä ja lyhyttä boksia ja melko pehmeätä pohjallista. Hän otti yhden parin kerralla hyllystä, sen sijan että olisi napannut saman tien useamman mallin sovitettavaksi. Valitettavasti mitkään malleista ei toiminut mun jalkaan.
P.S. Piruetissa vaativat elokuun alusta ajanvarausta kärkitossujen sovituksiin.
Sansha: Gloria

Jatkoimme Piruetista vielä Footlightin liikkeeseen Fredalla. Sovitin Capezion tossuja, myös mallistoon palannutta Arialia. Tämä tossu oli ihan outo. Sen kärkiosa istui mulle täydellisesti, mutta pohja vääntyi heti sivuun. En tajua. Periaatteessa se voisi toimia jos pohjan saa muokattua, mutta yleensä tossun pitäisi istua jo sovituksessa paremmin. Blochin malleista oli valitettavasti vain muutama hajakoko jäljellä, ja pieleen nekin. Jostain syystä liike on luopumassa Blochista vaikka maailmalla tossujen suosio kasvaa koko ajan. Blochilla on kuitenkin mallistossa noin 30 eri mallia, luulis jokaiselle löytyvän sopiva! Voi kun pääsiskin jonnekin missä olisi kaikkien tossujen kaikki mallit. Footlightin myyjä oli kuitenkin hyvin avulias, ystävällinen ja tiesi mistä puhui.

Bloch: Balance European

Lopputulos: vanhoilla tossuilla mennään edelleen. Toivottavasti ne eivät kuole kesken tunnin ennen kun ehdin löytää uudet tilalle! Saatan vielä palata Kallioon (Suomen Tanssitarvike) ja sovittaa ne Blochin European Balancet uudestaan. Ja kun Grishkon liike aukeaa, sinne seuraavaksi. Ja ehkä sitten lähdetään jo porukalla Pietarin ristelylle ja haetaan tossut sieltä!

Grishko: Triumph

13 comments:

  1. Pietari ehdottomasti, mä oon mukana! Tai no, eka pitää maksaa syksyn tunnit :)

    Mä muuten unohdin täysin ne lyhyet miehet... :(

    ReplyDelete
  2. Hahahhaa :D

    En ensin hokannut mistä lyhyistä miehistä puhuit! Tietenkin, silmät auki jos Baryshnikov sattuis tuleen vastaan :)

    Mäkin sain just laskut syksyn tunneille, huh.. Sillä rahalla sais jo monta risteilyä. Mutta ilman tanssia kun ei voi olla!

    ReplyDelete
  3. Huh, kun kuulostaa vaikealta tuo kärkitossujen ostaminen, jännittää jo etukäteen miten itelle käy kun niiden aika tulee. Monesta lähteestä kuulee samaa, että sopivien tossujen löytäminen on kuin etsisi sitä neulaa heinäsuovasta.

    Mitä mieltä olet, kannattaisiko liikkeeseen soittaa etukäteen ja varmistaa että sieltä löytyy asiansa osaava sovittaja, vai voiko olettaa että myyjät tietävät mitä ovat myymässä? Siis kun on menossa ostamaan niitä elämänsä ekoja tossuja, ja on pihalla kuin lumiukko. Kerran itsellä ainakin tuolla Suomen tanssitarvikkeessa tuntui myyjä olevan aika kokematon, ja olin sentää ostamassa vain pehmeitä tossuja.

    Olisi kyllä kiva jossain vaiheessa kokeilla kärkitossulla treenaamista, mutta kun nyt jo näen painajaisia tossujen hankkimisesta, niin mitenköhän käy kun pitäisi ryhtyä tositoimiin...

    m

    ReplyDelete
  4. Mä varmaan vaan tuijottaisin silmät lautasina, jos Mr Tanssijan sattuisin näkemään :D

    Ääni Pietarille, hihi... Saakohan muuten Tallinnasta tai Tukholmasta miten tossuja?

    ReplyDelete
  5. Hei m!

    Kannattaa varata aika, itse asiassa Piruetissa vaativat sitä elokuun alusta (nähtiin se ilmoitus kun käytiin siellä). Tanssitarvikkeesta on parempi ostaa jos tiedät jo tossuista tai jos sulla on joku kokenut mukana auttamassa. Tyttö joka meitä palveli oli tosi mukava, muttei asiantuntija.

    Keskity nyt vaan treenaamiseen, ja sit jos/kun tulee aika kärkitossuille, juttele ensin opettajasi kanssa. Hän voi jo neuvoa mitä malleja kannattais miettiä.. Ja osaava sovittaja auttaa kyllä, kunhan kokoja ja malleja löytyy. Ei siis huolta! :)

    ReplyDelete
  6. Iepukka, mä varmaan niiaisin niin kuin balettitunnin lopuksi :D

    Tukholmasta olen ostanut aikanaan vain pehmeitä, mutta tiedän kyllä pari liikettä. Tallinnassa en tiedä yhtään, mutta pakkohan siellä jotain olla. Olis se hauskaa yhdistää hupi ja hupi-hyöty!

    ReplyDelete
  7. Jeh, kiitos vinkeistä, ja kyllä, koitan keskittyä vielä treenaamiseen... :) Onneksi on vielä vähän kesää jäljellä, ja lomaa, ja kesän balettitunteja!

    Kiitos myös taas kivoista teksteistä joita oot ihanan usein julkaissut täällä.

    m

    ReplyDelete
  8. Toi kärkkäreiden "huoliminen" on myös asennekysymys. Ihailen suuresti moista viitseliäisyyttä,että kunnolla todella etsii itselleen sopivaa tossua,mutta ajattelin kertoa oman kärkkärinhankkimismetodini,ettei kenenkään tarvitse nähdä asiasta painajaisia.

    Kun opettaja sanoi,että voisin alkaa tehdä varvastossuilla ja kun sanoin,ettei minulla vielä ole tossuparia,hän kaivoi esiin tanssikoulun "kirppiksen" eli korin,jossa olivat muiden oppilaiden myynnissä olevat käytetyt tossut. Suurin osa lähes käyttämättömiä,jonkun tekemiä virheostoksia esim. Sieltä valitsin parhaiten mun jalkaan sopivat,jotka ei tietty olleet aivan täydelliset,mutta aloitin niillä kärkkäritreenit suhteellisen menestyksekkäästi kuitenkin. Jonkin ajan kuluttua eräs tunnillani oleva nainen mainitsi että omat tossunsa ovat vähän liian pienet,minun taas olivat isonpuoleiset. Joten sitten vaihdoimme tossuja keskenämme ja sama tossupari mulla on vieläkin käytössä. :D
    Ja oon tanssinut niillä variaatiokurssillakin(enemmän tosin pehmeillä sillä kurssilla).
    Mitä enemmän kärkkäreitä käyttää,sitä tärkeempi että ne on omaan jalkaan täydelliset,mutta jos esim. käy 1-2 krt viikossa tunnilla,jolla tehdään 15 min kärjillä,niin sillon riittää,että ne pysyy jalassa. Anteeksi,jos joku on eri mieltä,mutta haluan vain sanoa,että kun ostaa ekat kärkkärit niin se ei oikeasti ole niin vaikeaa ja varmasti joka liikkeestä löytyy sopiva pari. Sitten kun tanssii kärjillä koko treenin niinkun Johanna,niin asia on jo aivan eri,mutta siinä vaiheessa on jo itsellä tietoa tossuista ja kärkkäreiden metsästämisestä tulee myös hauskaa ajanvietettä.
    t:Ananas

    ReplyDelete
  9. Meillä on saatavilla yhden kansallisbalettilaisen vanhoja tossuja, niillä vissiin suurin osa meidän ryhmästä tekeekin. Mulle ne ei harmi kyllä mahtuneet... Mutta kiva mahdollisuus kuitenkin :) Löysin kyseisten tossujen seasta itselleni kaksi tossupussia kuitenkin käyttöön :D

    ReplyDelete
  10. Olispa mullakin noin mukautuvat jalat ja noin hyvä tuuri! Mun opettaja Marie-Pierre itse asiassa toi käyttämättömiä tossujaan tunnille, josko ne sattuisivat mahtumaan. Meillä on suht sama koko, ja mulle olisivat kelvannut loistavasti, mutta M-P oli sopivuudesta kuitenkin eri mieltä.

    Olin silloin harjoitellut kärjillä vasta 2 kuukautta, eli ihan aloittelija. Ja mun ensimmäiset tossuni eivät todellakaan olleet parhasta päästä, ja silti vedin niillä joten kuten. Molemmat opettajani kehoittivat kuitenkin vaihtamaan mallia mahdollisimman pian!

    On ihan tavallista että sen täydellisen "oman" parin löytämiseen voi menä jopa vuosia. Se on ihan jalasta ja tuuristakin kiinni. Myös taitojen kasvaessa tarpeet muuttuvat. Se ei tarkoita että jää ilman tossuja, ja vähän huonompiakin malleja voi muokata jonkun verran sopivammiksi. Kunhan tossu on suht mukava ja tukee jalkaa oikein!

    Mulla nyt vaan sattuu olemaan yksi hankala oikea jalka. Se on edestä leveä, ja sen kaari matalahko, kun taas vasen on kapeampi ja paljon vahvempi. Varpaat ovat tosi lyhyet, joten mulle ei vaan käy pitkät kotelot. Ja koska mulla ei ole erityisen taipuisa nilkka, pohja ei sais olla liian kova. Kyse on siis vain huonosta tuurista tämän hetkisten valikoimien suhteen.

    Nyrkkisääntönä voidaan pitää tätä:

    Pitkille varpaille pitkä kotelo,
    lyhkäisille lyhyempi. Leveälle jalkaterälle leveähkö boksi jne.. Varpaiden linjaus vaikuttaa myös istuvuuteen. Vahva ja taipuisa nilkka vaatii vahvemman pohjallisen. Varpaiden pitää olla tossussa pitkinä kun tehään grand plié tokassa. Ja tossun pitää tukea ettei varpaat mene mutkalle.

    Asiantuntevassa liikkeessä myös aloittelija saa opastusta ja varmasti alkuun sopivat kärkitossut.

    ReplyDelete
  11. Moi.

    Oon ilmottautunu Footlightiin baletin alkeistunneille. Kysyisin vain, että ei kai tunneilla käytetä ollenkaan kärkitossuja?
    Tehdäänkö niin että vaikka viimeiset 15 min on kärkkäreillä?
    Ja onko alkeistunneilla esityksiä?
    Ja milloin aloitetaan esittäminen?
    Kiitti!

    T: LotsOfQuestions

    ReplyDelete
  12. Hei!

    Ei missään nimessä, kärkitossut eivät kuulu alkeistasolle, ei edes 15 min tunnin lopuksi. Footlightissa tehdään kärjillä ainoastaan pointe-tunneilla, ja esim Gabriella vaatii noin kolmen vuoden baletin opinnot välittömästi ennen kärkiteknikan aloittamista.

    Ihan alkeistasolla ei baletissa ole esityksiä, mutta perustason kälkeisellä J1-tasolla kyllä. Riippuu vähän opettajista ja ryhmistä. Footlightissa on kevätnäytökset toukokuun lopussa, ja harjoitukset alkavat joskus keväällä. Jos otat baletin lisäksi jotain muuta lajia, voit toki päästä jo mukaan :)

    ReplyDelete
  13. Moi,
    onko teillä tietoa mistä päin Tukholmaa voisi löytää Grishkon tossuja? Miesten kokoja.
    -A-

    ReplyDelete