16.10.11

Tuhkimo - traaginen kertomus

Olen viettänyt tällä viikolla syyslomaa, mikä on tarkoittanut ensisijaisesti irtiottoa töistä ja sitä kautta enemmän aikaa tanssille! Se on niin ihanaa kun ei tarvitse kiirehtiä myöhäisistä treeneistä kotiin ja saa nukkua pitkään ja palautua rauhassa.. Ja ehtii tehdä kaikkea muutakin kivaa! Kuten käydä katsomassa tanssia, tanssimisen lisäksi. :) Torstaina oli Kansallisbaletin uuden Tuhkimon kenraaliharjoitus puolilta päivin, ja onnistuin saamaan mutkan kautta kahdet liput (kiitos!). Löytyi tanssikamu jolla oli sopivasti vapaata ja lähdimme suurella mielenkiinnolla katsomaan tätä Terence Kohlerin modernia versiota.. Ja tykkäsimme! 



Tämä Tuhkimo ei kuitenkaan ole mikään kimmalteleva Disney-satu, vaan todellakin tummanpuhuva ja traaginen kertomus menetyksestä, rakkauden kaipuusta - ja rakkauden parantavasta voimasta! Toteutus on erilainen kuin mihin ollaan Tuhkimossa totuttu. Päähenkilöiden valintoja pohditaan myös psykologisesta näkökulmasta, mikään ei ole täysin yksiselitteistä. Terence Kohlerin kerrontatapa on jännälla tavalla elokuvallinen, musiikkia myöten. Paikoin liikutaan tanssiteatterin ja jopa mykkäfilmin maastossa, muttei klassisen baletin liikekieltä unohtamatta. Itse asiassa kärkitossuilla on oma merkityksellinen rooli tässä tarinassa.

Baletti on jo alkanut kun yleisö vielä valuu istumaan. Taustalla on impressionistinen maalaus kesäisestä kukkakedosta, edessä kolme valkoista puutarhatuolia ja pöytä. Äiti, isä ja tytär ovat viettämässä yhteistä onnellista aikaa. Mutta Tuhkimon elämä on jo ottamassa uuden suunnan, äiti yskii keuhkotautisena, ja uusi äitipuoli vaanii isää kuin heikkenevää riistaa. Äiti kuolee, isä jää yksin ja ajautuu surun murtamana uuden naisensa jäätävään syleilyyn. Unohtaen tyttärensä tuskan, ja näkemättä tämän hätää uudessa perheessään.


Kuvassa Samuli Poutanen, Maki Nakagawa, Nicholas Ziegler
Kuva Sakari Viika

Myös alkuperäisessä sadussa Tuhkimo jää vaille rakkautta ja turvaa, ja valitettavasti vastaavaa ei tarvitse oikeassa elämässä hakemalla hakea. Tuhkimo kärsii äitipuolen henkisestä ja fyysisestäkin väkivallasta ja on uusien siskojensa hylkäämä. Siinä missä siskokset ovat seurapiireihin kasvatettuja hienohelmoja, Tuhkimo on viaton luonnonlapsi, tyttö joka on vasta naiseuden kynnyksellä. Tietyllä tavalla Tuhkimo ja hänen isänsä ovat tarinan passiivisempia hahmoja. Isä ajautuu epätasapainoiseen suhteeseen, ja tyttärellä ei ole konsteja puolustautua. Vasta tanssiaiset tuovat mahdollisuuden irroittautua ikävästä todellisuudesta ja kasvaa naiseksi.

En tohdi paljastaa kaikkia yksityiskohtia, vaikka Tuhkimon tarina onkin kaikille tuttu. Sanotaan nyt näin, että Kohlerin maailmassa kaikki ei ole musta-valkoista ja että muutama yllätys on luvassa. Sisarpuolet ja poissaoleva isä vievät tarinaa eteenpäin ihan uudella tavalla.

Tarina on traaginen, mutta Tuhkimo ei jää ilman prinssiään. Yhteinen pas de deux katulamppujen loisteessa oli mulle yksi baletin kohokohdista. Samoin kohtaus jossa Tuhkimo saapuu tanssiaisiin, ja kävelee ja tanssii ensimmäistä kertaa kärkitossuissa. Siitä tuli mieleen paitsi omat ensiaskeleeni, myös Pieni Merenneito joka astui ihmisten maalle jalat vertaa vuotavana.. Tuhkimon debyytti seurapiireissä ei kuitenkaan ole se taianomainen hetki johon satu yleensä yhdistetään. Hän on seurapiirien ulkopuolinen, sopeutumaton. Mutta kaikkeen kyllästynyt prinssi tunnistaa Tuhkimossa kuitenkin oman pelastuksensa! Rakkaus voittaa..

Kuvassa Eun-Ji Ha, Ilja Bolotov
Kuva Sakari Viika


Olin lopulta hyvin positiivisesti yllättänyt tästä Kohlerin uudesta sovituksesta. Muutamassa kohtauksessa oli vähän liikaa häslinkiä ja tanssiaispukujen stailaus-kohtaus tuntui päälleliimatun teko-hauskalta. Stylistin kliseinen kuvaus ei ollut mielestäni onnistunut. Lavastus oli kuitenkin vaikuttava, asut harmaudessaankin kauniita ja Lera Auerbachin musiikki tuki tarinaa hienosti. Tanssijat suoriutuivat upeasti, Maki Nakagawa oli osassaan uskottava ja varsinaisessa ensi-illassa löytyy varmasti vielä lisää intensiteettiä. Nicholas Ziegler oli julmana äitipuolena juuri niin uhkaavan oloinen kuin pitääkin, ja Kare Länsivuori tulkitsi hyvin surevaa isää. Prinssinä tanssiva Samuli Poutanen jäi vähän varjoon.. Suuremman vaikutuksen teki toinen sisarpuolista, tällä kertaa Johanna Nuutinen. Mielenkiintoista on se, että äitipuolta esittävät sekä mies- että naistanssija - muttei samassa baletissa! Me näimme ns transvestiitti-version, mikä toi äitipuolen rooliin pelottavaa lisäjännitettä. Mutta haluaisin todella nähdä myös Minna Tervamäen tulkinnan samasta hahmosta.

Kaiken kaikkiaan voin vain suositella, menkää ihmeessä katsomaan!

7 comments:

  1. Olisi mahtavaa nähdä tuo! Vaikutti juttusi mukaan tosi mielenkiintoiselta!

    ReplyDelete
  2. Hei Vilja!

    Kyllä kannattaa, myös ystäväni piti. Samoin kaksi tuttua baletin opettajaa jotka bongasimme yleisöstä! Terence Kohlerin Tuhkimosta on sanottu että se tulee jakaan mielipiteitä, mutta ellei ole omasta mielestä menossa katsomaan jotain muuta versiota, en näe syytä miksi.

    Toivottavasti pääset :)

    ReplyDelete
  3. Hitsit, itsekin olen katsellut tuota. Pitänee varmaan hommata liput, kunhan saisi jonkun lähtemään kaveriksi. :)

    ReplyDelete
  4. Hei! Kävin vihdoin viimein katsomassa Tuhkimon (viimeinen mahdollinen näytös)! Jotenkin aluksi en oikein syttynyt, pidän niin paljon enemmän täysin klassisesta liikekielestä. Kuitenkin kolmas näytös oli hätkähdyttävä, pas de deux katulamppujen loisteessa oli minunkin lempparikohtaukseni ja tunnelataus koko ajan vain kasvoi loppua kohden. Loppujen lopuksi olin aivan haltioissani teoksesta koko loppuillan! En ole koskaan vielä nähnyt Don Quijotea kokonaan, en malta odottaa että pääsen katsomaan sen kohta!

    Ihan toisesta asiasta vielä kysäisen: minulla on hyvä tasapaino, voin seistä lähes kuinka pitkään vaan puolivarpailla toinen jalka retireessä tai arabeskissa tai attitudessa, mutta silti piruetit tuottavat aivan uskomatonta vaikeutta. Pyörin siististi vain yhden tai kaksi kierrosta. Miten saisin hyvän tasapainon "valjastetuksi" hyödyksi myös pirueteissa?
    :)
    -S

    ReplyDelete
  5. Hei!

    Hyvä tasapaino ei tarkoita automaattisesti hyvää pirtsaa, olenpa sen itsekin todennut. :)

    - spottaus on super tärkeä, jos pää on liian hidas tai et spottaa laisinkaan, paraskaan tasapaino ei auta

    - ole tarkkana että tukijalka on pyörimisen aikana auki ja demi-pointe korkein mahdollinen.

    - älä ota liikaa vauhtia

    - muista aina syvä plie ennen kuin nouset piruettiin

    - ojenna tukijalka kunnolla ja heti

    - ajattele että painat jalalla alas, samalla kun joku vetää sua päänupista ylös.

    - harjoittele piruetti-tasapainoja siten että teet aina yhden plié alle. Eli plié - tasapaino (laske vaikka neljään) ja uudestaan. Ja uudestaan.. Mene mahdollisimman nopeasti asentoon. Venytä itsesi pidäksi, tunne sun keskipiste.

    Harjoittele! :)

    ReplyDelete
  6. Hei,

    Kävin myös katsomassa Tuhkimon, ja vaikka on kiva nähdä uusia koreografioita, ei teos noussut varsinaisesti suosikikseni. Balettia harrastavana harmitti myös naisten pitkät hameet. Ok, helmat hulmusivat kivasti, mutta olisin mieluummin nähnyt hienon jalkatyöskentelyn kunnolla :)

    Nyt kun näytökset ovat ainakin tällä erää ohi, eikä huolta "juonipaljastuksista", niin miten ymmärsit viimeisen näytöksen tapahtumat? Itseäni ärsytti, ettei käsiohjelmassa selitetty loppua kunnolla, osittain sen takia olin kuitenkin sen ostanut.

    Ilmeisesti toinen sisarpuoli tuli hulluksi ja/tai suljettiin yhteisön ulkopuolelle? Entä miten tulkitsit maskien poispyyhkimisen, henkilöt eivät siitä huolimatta luopuneet rooleistaan, siis koreilusta ym. yläluokkaisesta pönötyksestään? Lopussa oli myös joku flashback alkuun, kun Tuhkimon äiti palasi kuvioihin, vai? Olisi hauska kuulla jonkun muun tulkinta juonesta.

    ReplyDelete
  7. Tosiaan traagista. Minä muistan muitakin tarinoita: Tuhkimon juhlapäivä, Tuhkimo ja tornilinnut ja Tuhkimon turvonnut jalka. Lisäksi muistan peruskoulussa katsoneeni koulukavereiden näytelmää Tuhkimo ja Jason Donovan.

    ReplyDelete