2.10.11

Jännitystä elämään!

Variaatioiden harjoittelu on jännittävää puuhaa. Sen verran jännää että jännitän helposti liikaa! Jos joku on lukenut mun englanninkielisen postauksen tästä (Princess Diary, Part 1), niin tietää jo miksi se on muka niin ihmeellistä. Olen tanssinut tosi kauan, se tiedetään. Mutta olen harjoitellut melkein pelkästään tekniikkaa! Kun aloitin baletin, ei edes ollut näytöksiä aikuisille baletin harrastajille. Lavalla olen ollut todellakin vasta kuusi kertaa, mikä on kieltämättä aika köyhää tuhansien tanssituntien jälkeen. Mutta hei - parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Tässä videossa on meidän vuoden 2010 kevätnäytöksen musiikki, eli Pas de Trois Joutsenlammen ekasta näytöksestä. G käytti samaa liikemateriaalia sovellettuna, mutta numero oli vähän lyhyempi (noin 4 min). Tämä on perinteisesti pas de trois, sen sijan meitä oli lavalla 12 tanssijaa. Oli erilaisia sisääntuloja, kuviota ja vaikeutta. Meidän paras tyttö veti myös fouetté-piruetit loppu-huipennukseksi. Yleisökin taisi tykätä. Huvittaa kyllä ajatus että olen tanssinut "Joutsenlampea" lavalla! :D



Nyt harjoitellaan pointe-tunnilla jo osia soolo-variaatioista. En olisi ikinä ajatellut enkä uskonut enkä edes uskaltanut toivoa että tähän vielä päästään! Kun menin ekalle pointe-tunnille vuosi sitten, kuvittelin että tehdään perustekniikkaa vuosiksi eteenpäin. Variaatiot olisivat edistyneille ja hyville tytöille. En ollut edes kateelliinen, kun tiedän miten vaikeata baletti on ilmankin kärkitossuja! Syksyn alussa opettajamme kuitenkin ujutti sen Sinilinnun varkan (YouTube) tunnille. Tosin pelkästään alun ja hivenen helpotettuna, mutta tunnisti kyllä mistä baletista oli kyse.

Mulle iski paniikki. Ekalla tunnilla en edes yrittänyt! En voinut uskoa että opettaja oli tarkoittanut saman variaation myös mulle opeteltavaksi! Jep, vakava puute mun baletti-itseluottamuksessa.  Piti huovata asiaa oikein kunnolla, vuodattaa tanssi-kamuille turhautumiset ja pelot ja lopulta myös paljastaa opelle mikäs siinä niin hermostuttaa  - ja sitten tokenin siitä. Kun variaatiota pilkottiin pienempiin osiin, mikään ei ollutkaan mahdotonta. Ja kun harjoittelin koreota itsekseni, uskaltauduin myös jo vähän eläytyä rooliin. Olen ennenkin löytänyt nautintoa pelkästään tekniikan treenaamisesta, ei kai tämä voisi olla niin erilaista?



Opettajani on siitä ekasta kerrasta oppinut ovelammaksi. Sen sijan että hän kertoisi (mulle) etukäteen mitä ollaan harjoittelemassa, hän vain näyttää tehtävät askeleet ja laittaa sitten musiikin soimaan. Ihan niin kuin muutenkin tunneilla. Viime perjantaina musiikki oli tuttuakin tutumpi, mutta olin niin keskittynyt askeleisiin etten tajunnut mitä oltiin tekemässä. Vasta kun olimme jo lopettaneet, ope kertoi että kyseessä oli Grand Pas Classique:n variaatio. Ei tietenkään kokonaan, vain ekat 16 laskua ja ilman attitude relevétä (muistakaa että olen tehnyt vasta yhden vuoden kärjillä, kerran viikossa) - mutta silti! Olen aina ihaillut Elisabeth Platelin puhdasta ja tyylikästä tanssimista. Jos olisin tiennyt ennakkoon että harjoitellaan osa hänen variaatiostaan, olisin luultavasti jänistänyt! Onneksi en kuitenkaan  luovuttanut, se oli nimittäin ihanaa!

Oikea pätkä löytyy yllä olevasta videosta, kohdasta 06:25 ja ensimmäiset 16 laskua, joista 8 ekaa toistettuna. Ensi kerralla aion kysyä saisko kokeilla myös sitä relevé attitudea. M-P:n tunneilla ollan nimittäin harjoiteltu tangossa vastaavaa relevétä yhdelle jalalle ja kaikkiin suuntiin. Degagé, siis irtoava jalka on ollut suorana, mutta sen ei pitäis olla helpompaa kuin attitude. Sain siitä myös harvinaista kehua, joten lienen oikeilla jäjillä. :)

Mites mieltä te olette variaatioiden harjoittelusta? Tiedän että nuorena aloittaneilla tanssijoilla on todennäköisesti enemmän kokemusta, ja olisi kiva kuulla lisää. Mutta muiltakin toivon palautetta: onko haaveissa joku tietty variaatio vai oletteko jo ihan tyytyväisiä ilmankin?

Tanssillisin terveisin,   

Johanna

11 comments:

  1. Oisihan se ihana tanssia jokin variaatio ja kiva tutkailla niitä youtubesta sillä silmällä, mutta tällä hetkellä se tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että joskus olisin niin pitkällä ja osaisin sellaisen tanssia.

    ReplyDelete
  2. Anni, eihän sulla ole kiirettä?

    Mä en olis ikinä uskonut että voisin vielä joskus harjoitella näitä, mutta totuus on että kaikki tuntiharjoitukset valmistavat just siihen!

    Varkoissa on yhtä lailla tenduita, degagéta, piqueitä, pirouetteja, ynm... Tietenkin vie aikansa ennen kuin kärkitekniikka on lähimainkaan sitä luokkaa, mutta voi sitä harjoitella myös pehmeillä tossuilla.

    Katso vain jatkossakin sillä silmällä, ja pane muistiin erityisesti sellaisia yksityiskohtia kuten ylävartalon käyttöä, katseen suunnat, ja musiikin fraseeraus. Siitä on joka tapauksessa hyötyä!

    Tsemppiä Anni :)

    ReplyDelete
  3. Kiitos Johanna!
    Pitäisi muistaa juurikin tuo että kaikki valmistaa siihen tanssimiseen. Mulla on nyt jokin tuskastuminen päällä, ei tunneilla käyntiin, vaan siihen hitauteen. Tekisi mieli sanoa opeille, että päästäkää mut hyppimän grand jeteitä! Lauantain piruetit auttoivat onneksi vähän, ne oli niin tuttuja ja turvallisia :)

    ReplyDelete
  4. Variaatiot on mun suuri haave! Vaikka mä olenkin esiintynyt kohtalaisen paljon, koreografiat on yleensä olleet opettajan omaa käsialaa. Haluaisin ihan hirmuisesti harjoitella jotain tosi klassikkoa, vaikka sitten sitä ei ikinä pääsisi edes esittämään...
    Ota vaan kaikki ilo irti siitä että pääset tekemään oikeasti palasia baletin historiasta!

    ReplyDelete
  5. Viikko sitten kärkitunnillamme opettaja näytti meille uuden sarjan. Vaikka opettaja ei kertonut, mikä variaatio on meneillään, kaikki tunnilla olijat tunnistivat sen heti ja voi kun meitä jännitti! :D Kyseessä oli siis variaatio Joutsenlammen kuolevasta joutsenesta! Unohdin melkein oman tanssimiseni kokonaan, koska ihastelin vain opettajani upeaa tanssia. Variaatioita olen päässyt kokeilemaan (vaihtelevalla menestyksellä) muitakin. Esimerkiksi tästä tätä on tullut tanssittua:

    http://www.youtube.com/watch?v=ZB3sd2BAxys

    Ja kevätnäytöksessä tätä:
    http://www.youtube.com/watch?v=NzSGBGWO3r4

    ReplyDelete
  6. Tulipas tässä vaan mieleen, että perinteisesti Kuoleva Joutsen on ihan oma variaationsa, musiikki on Saint-Saëns'n Eläinten karnevaaleista (Joutsen)... Onko Joutsenlammessa myös joku ns. virallinen kuolevan joutsenen varkka?

    Me aloitettiin viime vuonna Auroran variaatiota Ruususen 1. näytöksestä, mutta ei tehty kuin vissiin 2 kertana eikä kovin pitkälle. Olis kyllä kivaa päästä tekemään enemmänkin :)

    ReplyDelete
  7. Aija - olen vähän kateellinen! Musta olisi ihanaa päästä esittämään myös opettajien omaa koreografiaa. Kunhan pääsis lavalle.. :)

    Oletko kysynyt koskaan sun opelta? Sulla on jo esiintymiskokemusta ja harjoittelette kärjillä - kyllä joku klassinen variaatio olisi jo paikallaan!

    ReplyDelete
  8. Hei Iepukka!

    Lisää samanlaista vain kehiin.. Pyytäkää opelta!

    Mulle toi Ruususen varkka ei olisi ominta. En mitenkään pysty samaistumaan teiniprinsessaan. Se on vain liian sievä tanssi. Mutta toi Grand pas Classique sitä vastoin on tyylikkäälle naiselle, kuningattarelle.. ;)

    ReplyDelete
  9. Hei Maria!

    Ihanaa - ja taidat tarkoittaa Fokinen Kuolevaa Joutsenta, Camille Saint-Saëns musiikkiin (Eläinten karnevaaliit)? Iepukka jo huomaskin (hän on meidän muusikko täällä). Aika yleisesti se mielletään Joutsenlampeen kuuluvaksi.

    Uliana Lopatkina on tässä roolissa muuten ihan omaa luokkaansa:

    http://youtu.be/i6829uWfH-g

    Katsoin noita sun muitakin linkkejä. Se Romeo ja Julian musiikki antaa mulle aina kylmiä väreitä. Olisi mahtavaa päästä tanssimaan mitä tahansa tähän. Jos sais olla joku noista pitkiin mekkoihin puetuista naisista, olisin jo onnellinen!

    Ja se Venäläinen tanssi on tosi vikkelä jaloistaan!

    Jännittäminen on alussa ihan normaalia. Sitä ainakin yritän itselleni selittää. Pitää vain opetella askeleet, kuunnella musiikki ja heittäytyä! :)

    ReplyDelete
  10. Kiitos korjauksesta tuon kuolevan joutsenen kanssa, iepukka! :)

    ReplyDelete
  11. Tulipas muuten mieleen, että oonhan mä päässyt tekemään Pähkinänsärkijästä kiinalaista tanssia (lapsena, eli Hieman erilainen koreografia kuin millään seurueilla :D) ja R&J:sta tehtiin joskus Liljatyttöjen tanssi (jota ei läheskään aina ole mukana teoksissa, siis välttämättä koko musiikkia). Mut niitä ei ehkä lasketakaan variaatioiksi :P

    ReplyDelete