6.5.12

Tanssinopettajien työtaistelu

Neuvottelut työnantajien ja opettajien välillä eivät ole tuottaneet toivottua tulosta, joten STTL (Suomen Tanssitaiteilijain liitto) on päättänyt julistaa lisää lakkopäiviä:

To 10.5. - la 12.5.
Ma 14.5. - ti 15.5.
Pe 18.5. - la 19.5.

Lakko koskee siis kaikkia yksityisiä kouluja ja kaikkia niitä töitä ja työtehtäviä mitä tanssinopettajalla voi olla. Sillä ei ole merkitystä kuuluuko liittoon vai ei, koska kaikki työ on lakonalaista. Tämä on muuten ensimmäinen kerta kun tanssinopet lähtevät lakkoon, eikä siihen ole todellakaan ryhdytty kevyin perustein. Kyse on palkankorotusten tasosta ja työvelvoitteiden laajentamisesta. Uuden työehtosopimuksen mukaan opettajia voitaisiin mm. velvoittaa myymään pääsylippuja tai ompelemaan pukuja - ilman korvausta. Mietipä jos sinun pomosi antaisi sinulle tehtäväksi siivota toimisto omalla ajallasi ja palkatta, tai farkkukauppa antaisi lyhennettävät housut työntekijälle mukaan kotiin. Ilman korvausta. Tai jos tuntipalkkasi olisi sitä luokkaa että joutuisit tekemään kahta työtä tullaksesi edes jotenkuten toimeen.

Tanssinopettajan työ ei ole harrastus, tai sivubisnes. Se voi olla kutsumus, mutta pelkällä tanssilla ja pyhällä hengellä ei elä. Opettajat ovat korkeakoulutettuja ammattilaisia, ja sen pitäisi heijastua myös palkoissa. Vaikka työ tiedetäänkin matalapalkkaiseksi, sen ei pidä tarkoittaa että opettajat voidaan kyykyttää ikuiseen palkkakuoppaan ja antamaan kaikkensa pelkkää hyvätahtoisuuttaan. Jokaisen ammattitaitoisen ja työtään rakastavan ihmisen pitää voida elää työstään ja tuntea olevansa arvostettu. En mene sanomaan etteikö Suomessa olisi tanssikouluja jossa kaikki on niin kuin pitää ollakin. Varmasti löytyy läjäpäin rehtoreita jotka vaalivat ja arvostavat työntekijöitään. Varmasti löytyy myös monia opettajia jotka ovat kaikesta huolimatta onnellisia ja melko tyytyväisiä työssään. Mutta lakkoon ei olisi lähdetty ellei siihen olisi aidosti perusteita. Suosittelen lukemaan myös Toimihenkilöliitto ERTON puheenjohtajan Juri Aaltosen blogikirjoitusta lakosta: Lakkoon pakotetut.

Miten tämä sitten vaikuttaa meihin harrastajiin? Jos koulu järjestää sijaiset, onko sillä loppujen lopuksi niin väliä? Emme kuitenkaan voi vaikuttaa päätöksentekoon.. Vai voimmeko sittenkin? Miettikää millaisen viestin annamme jos lähdemme lakosta huolimatta sijaisen, siis rikkurin tunnille. "Kunhan nyt joku pitää tunnin, ihan sama vaikka se olisikin yksi edistyneistä harrastajista. Kai sitä pärjää parit tunnit ilman ammattitaitoista opettajaa.." Varmasti pärjääkin, mutta miten käy jos meidän työlleen omistautuneet ja innokkaat opemme eivät jaksa enää innostua? Kuka huolehtii heidän motivaatiostaan ja työssä jaksamisestaan? Hyvällä opetuksella kun on väliä, paljonkin.

Jos lakko laajenee, minulta jää huomattava määrä tunteja väliin, vähintään kymmenen kertaa. Ehtisin käydä vielä ensi tiistaina, mutta koska en pääse keskiviikkona, taukoa tulisi sen jälkeen kuusi päivää: 15.5. asti. Keskiviikkona 16.5. on yksi lakkovapaa päivä, joten rientäisin äkkiä tunnille, mutta sen jälkeen onkin jo helatorstai ja perjantai-lauantai taas lakko. Kolmen viikon päästä meillä on jo kevätnäytös. Harjoitukset voidaan siirtää sunnuntaipäiville, mutta ilman tekniikkatunteja ei ole kiva lähteä lavalle. Meidän oman opettajan tunteja olisi huomisen jälkeen seuraavan kerran mahdollisesti vasta kahden viikon päästä. Lakko tuntuisi minulla myös rahallisesti. Tanssin ns. anytime-kortilla, eikä koulu ole velvoitettu pidentämään käyttöaikaa, kunhan se järjestää sijaiset kaikille tunneille. Jos haluan tukea opettajien työtaistelua se menee siis omaan piikkiin. Mutta teen sen siitä huolimatta.

Arvostan opettajiani, ja haluan tukea myös ammattiin opiskelijoita - tulevia opettajia. Haluan että opetuksen taso pysyy yhtä korkealla kuin se on ollut tähän asti. Haluan että myös valtio, kaupunki ja kunnat ymmärtäisivät tanssin ja taiteenopetuksen merkityksen, viimeistään silloin kun päätökset jaettavista tuista tehdään. Toivon että osapuolet pääsevät sopuun.

Ammattitaitoinen ja työnsä rakastava tanssinopettaja on parasta mitä tanssia harrastavalle tai opiskelevalle voi sattua. Hän katsoo ja näkee, opettaa, korjaa, koutsaa, kannustaa, motivoi ja inspiroi. Loisto-ope voi ohjata eksyneen nuoren uuteen alkuun, ja herättää orastavan taiteilijan - mutta myös tavallinen harrastaja hyötyy ja iloitsee laadukkaasta opetuksesta. Minulla on ollut aina mahdottoman hyvä onni opettajieni kanssa, en olisi sama tanssija ilman heidän mahtavaa opastustaan ja tukeaan. En kirjoittaisi tätä blogia, enkä kokisi niitä ihania tanssillisia elämyksiä tunnista toiseen. Tuskinpa olisin edes sama ihminen. Joten on sillä väliä. Paljonkin.

10 comments:

  1. Äh, sinänsä todella häiritseviä, sillä meillä osuu nuo lakot juurikin tanssin päivän esityksen (14.5.) ja toisen kevätnäytöspäivän + yläkaupungin yön ( molemmat 19.5.) päälle! Voi ei! Nykärin opettaja sanoi kylläkin jo, että ehkä se on vähän pakko tulla teatterille katsomaan valot, mutta jos hän ei varsinaisesti työtä tekisi. Mutta ei hän kyllä saisi tulla sinne teatterille ollenkaan. Mutta miten me oppilaat pystyisimme kaiken tekemään? Käykö yhtäkkiä niin, että esitykset perutaan? Liian paljon muttia ja kysymysmerkkejä minulle, stressaavaa muutenkin! Tuli kyllä huonoon saumaan vaikka ihan hyvää asiaa ajavatkin...

    ReplyDelete
  2. Hei Vilja,

    olen kuullut muilta ja muista kouluista että esityksiä kuitenkin pidetään. Jopa balettioppilaitos, jonka opet ovat myös lakossa, pitää oppilaittensa kevätnäytöksen ohjelmassa. Lakkoileva ope voi olla periaattessa teatterilla, mutta hän ei varmaan sais enää harjoittaa oppilaitaan tai fiksailla valoja tms. Tosin se on vähän hämärää aluetta, koska opet eivät saa näytöksistä korvausta muutenkaan (en ole ainakaan kuullut, paitsi varmaan Baolin opet). Jos ovat siis vapaaehtoisesti hommissa, niin onko se lakonalaista työtä vai ei? Luulen kuitenkin että harva ope jättää oppilaansa yksin näytöspäivänä.

    Stressaava tämä lakko kyllä on, opettajille ja meille! Ja vaikka nuo näytökset saadaan hoidettua, pitää sitä kuitenkin myös treenata. Mä taidankin pitää itselleni omat tunnit..

    Toivotaan kuitenkin että sopu syntyy vielä ajoissa!

    ReplyDelete
  3. Ihana blogikirjoitus, upeaa että tuot esiin oppilaan näkökulman asiaan! Kiitos!

    Keväisin tanssiterveisin
    Meera

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Meera!

      Toivon että koulut ymmärtäisivät miten korkealle oppilaat arvostavat hyvää opetusta. Ja että opettajien asema ja kohtelu ei ole meille suinkaan yhdentekevää! Sen sijan että pahoittelevat meille lakosta aiheutuvaa mahdollista mielipahaa, sietäisivät parantaa ensin opettajien huonoja työehtoja!

      Delete
  4. Todella hyvin kirjoitettu! MUTTA haluaisin tuoda tähän aiheeseen myös toisenlaisen näkökannan. Sillä, että oppilaat ns. hyväksyvät lakon (eli eivät vaadi tunteja pidettäväksi, eivät mene sijaisen tunneille) on myös toinen puoli; nimittäin tanssikoulut saavat säästöjä, kun eivät joudu maksamaan opettajien palkkoja, saleissa ei pala valot, eivätkä soi musiikit, mutta oppilaat joutuvat silti maksamaan tuntinsa. Itse saan kyllä korvata lakon aikana menettämäni tunnit, mutta se ei aiheuta ylimääräisiä kuluja tanssikoululle, kun korvaus tapahtuu tunnilla mikä pyörii normaalisti lukujärjestyksen mukaan (meidän koulussa opettajat nimittäin eivät saa mitään lisää siitä montako oppilasta tunnilla on ollut!). Ja monikaan ei varmasti ehdi näitä kaikkia tunteja korvata, jos kaikki lakkopäivät toteutuvat. Ymmärsin, että sinä et pysty korvaamaan lakonaikana olevia tunteja ollenkaan?

    Kun vertaa tanssinopettajien lakkoa esim. helsingissä järjestettyihin bussiliikenteen lakkoihin, ovat bussien käyttäjät heti vaatimassa rahoja kuukauslipuista takaisin sekä sitä, että kuljetukset pitää hoitaa lakosta huolimatta jotenkin. Tämä sama ilmiö koskee myös pankkilakkoja, ja varsinkin jos peruskoulujen opettajat uhkaavat hiemankaan lakolla nousee vastustus todella voimakkaasti esille. Tiedän, että nämä ovat (hieman) eriasia kuin tanssinopettajien lakko ja toivottavasti tekstistäni ei saa sitä kuvaa, etten kannattaisi opettajien lakkoa. Minun mielestäni on väärin, että opettajat (tai ylipäänsä kukaan mukaan) joutuisivat tekemään ilmaista työtä. Lakko on siis mielestäni oikeutettu, mutta meidän maksavien asiakkaiden ei pidä hiljaisesti hyväksyä tuntien perumista ja rahojemme menetystä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, todella hyvä näkökulma asiaan.

      Mun tanssikoulu on kyllä noin muuten asiakasystävällinen mitä tulee tuntien korvaus-systeemiin. Tunnit jotka osuvat pyhille ovat tietenkin automaattisesti korvauskelpoisia, ja omia poissaoloja voi ottaa kiinni koko lukukauden ajan. Ainoastaan tuo anytime-kortti joka antaa mahdollisuuden käydä rajattomasti tunneilla esim. 4 viikon ajan, on tästä poikkeus. Lääkärintodistuksella siihen saa kyllä jatkoa, mutta jos tunteja jää välistä pois muista OMISTA syistä niin sitten ei..

      Jos koulu ei pystyisi järjestämään lainkaan korvaavaa opetusta, uskon kuitenkin että silloin myös kyseiseen anytime-korttiin saisi pidennystä. Ehkäpä meidän asiakkaiden pitäis kuitenkin vaatia että tunnit jatkuvat kuten tähänkin asti, ja koulut hoitakoot epäkohdat kuntoon!

      Koulujen pitäis myös muistaa että vakiotunnit valitaan hyvin usein tietyn opettajan takia. En maksa siis pelkästään treenistä, vaan juuri sen tietyn opettajan opetuksesta. Jos ope on lomalla tai sairaana, sijainen on ilman muuta ookoo. Muuten koulujen kuuluu huolehtia siitä että heidän asiakkaansa saavat juuri sitä opetusta mistä ovat halunneet alunperinkin maksaa. Kun se ei ole todellakaan yhdentekevää.

      Delete
  5. Asiasta kukkaruukkuun, mutta tiedoksi johannalle ja muulle balettiväelle: Yle areenassa näkyy vielä kuuden päivän ajan(?) menestyksen hinta -sarjan jakso jossa minna tervamäki puhuu urastaan ja elämästään. Suosittelen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Ansku!

      Kiitos vinkistä. Kiva jakso ja oli hienoa nähdä MT treenisalissakin. On se vaan niin upea nainen ja tanssija!

      Tässä suora linkki: http://areena-beta.yle.fi/ng/areena/tv/1479138

      Näkyy vielä 5 päivää (11.5. tai 12.5. asti)

      Delete
  6. Hyvä kirjoitus! Olikos ensimmäinen lakkopäivä jo 2.5.? Meidän tanssikoululla oli tuolloin ilmoitus, ettei lakko koske tanssikoulua. Luulenpa, etteivät nämä uudetkaan lakkopäivät toteudu täällä. Taitaa olla pienen koulun haittoja, kun muutamalla vakiopettajalla on niin tiivis yhteys työnantajaansa, jonka kasvatteja he ovat. On varmasti haasteensa siirtyä opettaja-oppilassuhteesta työnantaja-työntekijäsuhteeseen, ja taistella oikeuksiensa puolesta. Sitä en toki tiedä, kuuluuko meidän opettajat edes liittoon.

    - Miisa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Miisa!

      Kyllä, 2.5. oli jo eka lakkopäivä. Pienissä kouluissa lakko ei välttämättä tunnu tai näy jos esim rehtori(yrittäjä) pitää itsekin tunteja, ja voi sijaistaa muitten opetukset. Ja ymmärrän hyvin miten mahdottomalta lakkoilu voi tuntua jos on samaisen koulun kasvatti, etenkin jos ei ole kokenut mitään kielteistä työehdoissa..

      Se että kuuluuko itse liitton vai ei, ei ole ratkaisevaa. Uusi työehtosopimus kun koskee kaikkia opettajia. Ja olisi tietenkin toivottavaa että kaikki ainakin tietäisivät mitä oikeuksia heillä lain edessä on.

      Kiitos kommentistasi - on tärkeää katsoa asioita myösn pienen koulun oppilaan näkökulmasta.

      Delete