Baletti All Stars: Tanssia tähtien kanssa

Lämmittelytanko. Kuva (c) Johanna Aurava.

Seison pimeässä jäähallissa, tuntia ennen ovien avaamista. Tekniikka testaa valoja, värejä, heijastuksia, on ja off. Näen hahmoja kaukana lavalla, tankojen vieressä ja välissä. Taipuvia vartaloita, venyviä, ojentuvia jalkoja, käsiä jotka piirtävät pitkiä kaaria... Kansallisbaletin tanssijat ovat valmistautumassa illan esitykseen puolen tunnin lämmittelytangolla: tutut pliét, tendut, degagét, fonduet, rondit, frappéet, developpéet, tasapainot, omat venytykset, grand battementit. Pianisti Dmitry Pavlov säsestää, balettimestari Jarmo Rastas kulkee hyräillen tankojen välissä. Tunnelma on keskittynyt, lähestulkoon harras - vielä ei ole yleisöä kenelle esiintyä. Vielä on hetki omaa aikaa, ennen kuin tanssijat antavat kaikkensa katsojille.

Passé retiré, tasapaino. Kuva (c) Johanna Aurava.

Saan ottaa kuvia, mutta vaihtuvat valot tekevät kuvaamisesta vähintään haastavan. Missaan useita unelmaotoksia, upeita arabeskeja ja korkeita jalan nostoja. Tangon jälkeen muutama tanssija testailee piruettejaan, varoituksetta tietenkin. Taisi olla amerikkalainen Rebecca King joka pyöräytti yks kaks kutospiruetin (tai seiskan, laskut menivät sekaisin)! Sen kun olisi saanut videolle... Tangon jälkeen ei seuraa balettitunneilta tuttua keskilattiaharjoitusta, vaan tanssijat vetäytyvät lavan taakse ja yleisö alkaa valua sisään. Väkeä on vähemmän kuin Hartwall-areenassa kaksi vuotta sitten, mutta silloin tapahtuma oli ilmainen. Tällä kertaa show maksoi leffalipun verran, kokonaiset 10 euroa! Minusta on mahtavaa että Ooppera vie Kansallisbalettia kaikkien ulottuville ja nähtäville, kiertueille ja ulkolavoille, kouluihin, kauppakeskuksiin ja toreille. Baletti ei ole elitismiä vaan koko kansan kulttuuria!


Lauantai-illassa kolmituhatpäinen kansa lämpenee tosin hieman hitaasti. Aplodit kuulostivat alkuun yllättävän vaimealta, vai sanoisko kohteliaalta. Syy ei kuitenkaan ollut esityksessä, vaan paikassa. Jäähalli on suuri tila, näkyvyys ei ole samaa luokkaa kuin oopperatalolla. Lava on permantoon nähden liian matala, moni näkee tanssijoitten jalkojen sijan toisten katsojien päitä. Konsertissa sillä ei olisi väliä, mutta tanssia pitää voida nähdä päästä varpaisiin asti! Itselläni kävi kuitenkin tuuri: istuin permannon ekalla rivillä. En siis voi valittaa, vaikka harmittaakin muitten puolesta. Illan juontaja Marko Keränen lämmitteli yleisöä tosissaan, ja lopulta tanssijat valloittivat yleisönsä!

Ensimmäinen baletti on katkelma Anandah Konosen koreografiasta Muumipeikko ja pyrstötähti. Se on illan teoksista ainoa mitä en ole aikaisemmin nähnyt. Puvustus on ihana, hahmot ovat mainioita ja Panu Aaltion musiikki kantaa tarinaa. Ja voi miten sulokkaasti Niiskuneiti (Tiina Myllymäki) tanssii valtaisasta muumiasustaan huolimatta!

Toisessa teoksessa lähdetään täysin eri raiteille. Jacopo Godanin Spazio-Tempo on nykybalettia, ja jos en olisi tiennyt paremmin, olisin luullut sitä Forsythen koreografiaksi! Vaikutteista viis, biisi on magneettinen. Alussa ryhmä liikkuu aaltomaisesti kuin yhtenä organismina, ja mieleen tulee kuva vedenalaisesta korallista... Sitten liike on terävämpää, iskevää, jopa agressiivista. Yhden naistanssijan soolo on huikea, mutta en tiedä hänen nimeään. Ohjelmalehtiseen (Helsinki & Oulu samassa) on kirjoitettu vain teosten nimet ja koreografit, mikä on järkevää muutosten varalta - mutta ehkä tiedot tanssijoista voisi löytyä jostain muualta? Toinen ratkaisu olisi ollut heijastaa teosten päätteeksi nimet takaseinälle, ikään kuin televisiossa. Juontaja ei hänkään maininut kuin muutaman tanssijan, Tiina Myllymäen lisäksi Eun-Ji Han ja Michal Krčmářin (heistä lisää alempana).

Nykybaletin jälkeen vaihdamme taas klassiseen: iki-ihana Pähkinäsärkijä ja hiirikuningas. Kiinalaisessa tanssissa nähdään Linda Haakanan taituruutta, ja venäläisessä koristeellista pukuloistoa. Kohokohta on tietenkin suuri pas de deux, jonka tanssivat meille Petia Ilieva ja Sergey Popov. Petia on aina yhtä tyylikäs ja varma, ja Sergey huomaavainen ja salskea partneri. Tšaikovskin musiikki tulee nauhalta, mutta tenhoaa.

Muumipeikko ja pyrstötähti, koreografia Anandah Kononen. Kuvassa Tiina Myllymäki (Niiskuneiti) ja lihansyöjäkasvit. Kuva Mirka Kleemola / Suomen Kansallisbaletti.

Pähkiksen jälkeen Don Quijoten viimeinen näytös ja odotettu pari: Eun-Ji Ha ja Michal Krčmář jälleen yhdessä! Tarina on jo kuuluisa: Eun-Ji oli vapaa-iltanaan katsomassa balettia kun pääroolia tanssinut ballerina loukkasi itsensä aivan esityksen alussa. Eun-Ji oli jo bongattu yleisön joukosta, ja baletin johtaja Kenneth Greve kutsui tätä pelastamaan illan! Eun-Ji kiirehti lavan taakse, hänet puettiin ja meikattiin lennossa, jonka jälkeen pikainen lämmittely ja harjoittelu Michalin kanssa. Se oli ensimmäinen kerta kun tanssivat yhdessä! Itse en ollut paikan päällä, mutta tutut ovat kehuneet esitystä taivaisiin. All Stars yhdistää heidät jälleen, yleisön suureksi iloksi. Michal Krčmář on huimassa vedossa, piruetit ja hypyt saavat haukkomaan henkeä. Eun-Ji Ha on suloinen ja loistokas, vaikka yksi piruetti ei ihan nappiin menekään. Don Quijoten suuri pas de deux on teknisesti huikean vaikea, mutta viime kädessä esiintyjien lavasäteily on se mikä innostaa eniten - ja näillä kahdella sitä on runsain mitoin. Toivottavasti tanssivat jatkossakin yhdessä!

Väliajan skumppailun jälkeen seuraa katkelma Kansallisbaletin viimeisimmästä ensi-illasta: Jorma Elon Kesäyön unelma, ja kohtaus suuresta hääjuhlasta. Mendelssohnin häämarssi ja Elon raikas koreografia antavat tanssijoille siivet, ja tunnelma on katossa.

Häämarssin jälkeen jotain ihan muuta: Tom Waitsin musiikkia, ja iso keltainen sohva näyttämöllä. Itzik Galilin koreografia The Sofa leikittelee sukupuolirooleilla ja parinmuodostamisella, ja tulos on herkullisen hauska, kekseliäs ja pikkutuhma. Linda Haakana, Samuli Poutanen ja Frans Valkama ovat sisäistäneet hahmonsa täydellisesti, ei voi muuta kuin nauttia ja nauraa!

Sohvan jälkeen Valkonen laittaa meidät katsojat liikkumaan yhdessä Muuv-tiimin kanssa. Opettelemme pari yksinkertaista "muuvia", ja koko yleisö on liikkeellä! Jos et ole kuullut Muuvista aiemmin, niin kyseessä on Kenneth Greven alulle panema kaikki liikkeelle - liike, jossa tarkoitus on liikuttaa tanssin avulla älypuhelimissa ja tableteissa kiinni roikkuvia nuoria (ja miksei myös vanhempia). Muuvilla on kattava liikepankki, josta löytyy hip hopin lisäksi myös balettisanastoa.

Muuvsien jälkeen Lumikuningattaren mahtava peikkojen sauna! Olen nähnyt tuon kohtauksen varmaan jo kymmenisen kertaa, mutta aina se toimii. Ja kun jäähiutaleet liikkuvat keskikäytävällä yhtenä aaltona, saan edelleen kylmiä väreitä... Michal Krčmář oli jälleen vauhdissa Lapin velhona. Tiina Myllymäki on kaikista lumikuningattarista vaikuttavin: yhtä aikaa viettelevä ja jäätävä.

Jacopo Godani: Spazio-Tempo. Kuvassa Kansallisbaletin tanssijoita, kuva Sakari Viika / SKB.

Illan päätteeksi kestosuosikki: Ohad Naharinin koreografia Minus 7. Sama teos (katkelma) päätti illan myös Hartwall-areenalla kaksi vuotta sitten, ja onpa se nähty useassa gaala-illassa. Teos on tavallaan aina uusi: kun tanssijat hakevat yleisön joukosta pareja itselleen, ei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Tälläkin kertaa nähtiin yllättäviä parkettien partaveitsiä, karismaattisia ja omaleimaisia tanssijoita. Yleisö kannusti ja hurrasi mukana: All Stars on todellakin "all stars" - tähtiä voimme olla kaikki!

Kesäkiertue

Helsingissä Kansallisbaletti esiintyy seuraavan kerran vasta elokuussa, mutta muu Suomi pääsee nauttimaan vielä ensi viikolla alkavasta kesäkiertueesta. Baletti lähtee liikkeelle torstaina 28.5. ikiomalla balettijunalla (meikä kyydissä Tampereelle asti), ja All Stars nähdään Ouluhallissa 29.5. klo 18. Liput All Stars:iin maksavat 10 euroa, mutta varsinaiseen kesäkiertueseen pääsy on ilmainen (säävarauksella koska ulkolavat).

Kesäkiertuepäivät:

Ke 3.6. klo 18 Vaasa, Kauppatori
To 4.6. klo 18 Turku, Varvintori
Pe 5.6. klo 18 Tampere, Keskustori
Ma 8.6. klo 18 Lahti, satama
Ti 9.6. klo 18 Jyväskylä, Lounaispuiston lava
Ke 10.6. klo 20, Kuopio, Matkustajasataman lava

Ensimmäinen luukku

En ole harrastanut joulukalentereita moneen vuoteen, mutta en voinut vastustaa kimaltavaa Kansallisbaletin Lumikuningatarta! Olin eilen katsomassa balettia, ja kipaisin väliajalla Ooppera Shoppiin. Maksoin kalenterista 18,00 euroa, mikä on aika lailla yhden 90 minuuttisen balettitunnin hinta. Mutta onhan tässä 24 luukkua mitä avata...

Näin Kenneth Greven Lumikuningattaren nyt toistamiseen, ja tykkäsin siitä vieläkin. Helsingin Kauppatorille sijoittuva ensimmäinen suuri joukkotanssikohtaus on hurmaava, iloinen ja vauhdikas. Ja Lumikiteiden/hiutaleitten ensimmäinen esiinmarssi just sopivan hyytävä... Ehdoton suosikkikohtaukseni tapahtuu kuitenkin peikkojen saunassa, missä hurjan näköiset äijät heittävät sellaiset löylyt että oksat pois. Mahtavaa!

Roolijako oli uudistunut viime vuoden enskarista, ja oli kiinnostavaa nähdä erilaisia tulkintoja nyt jo tutuista hahmoista. Maria Baranova on pitkän kuntoutusjakson jälkeen tehnyt vihdoin paluun lavalle, ja olikin hienoa nähdä että hän oli teknisesti täydessä iskussa. Lumikuningattarena hän oli odotetusti viileän kaunis, mutta ehkä hieman etäinen... Kaipasin sitä erityistä säihkettä mitä Baranovalta ollaan totuttu näkemään. Tosin minulla on vielä vahvasti muistissa Tiina Myllymäen tulkinta, joka oli todella hyisen viekotteleva! Mutta tanssijat ovat taiteilijoita eivätkä toistensa klooneja, ja se juuri tekee samasta baletista aina uuden ja upean kokemuksen!

Lauantain esityksessä oli muuten vähän ylimääräistä jännitystä kun esiverho laskettiin yllättäen ennen väliaikaa. Olin kyllä pannut merkille että Kauppatorilta puuttui tausta, mutta tanssin tiimellyksessä unohdin sen saman tien. Kun baletin taiteellinen johtaja nousi lavalle kertomaan että heillä on teknisiä ongelmia shown kanssa, ja että korjaavat asiaa parhaillaan, olin oikeasti hämmästynyt! En usko että kukaan joka ei ollut nähnyt esitystä aiemmin, olisi kokenut jäävänsä jostain paitsi. Mutta yhtälailla on todettava että erikoistehosteet ovat oleellinen osa näyttämökuvaa ja juonenkulkua. Ja yleisö on tietenkin oikeutettu näkemään koko komeuden. Onneksi ongelma saatiin korjattua, ja jouduimme odottamaan vain kymmenisen minuuttia.

Seuraavana aamuna avasin ensimmäisen luukun, ja läksin aamupäivän balettitunnille. Tunti oli tosi vauhdikas, ja teknisesti melkoisen haastava. Sähelsin keskilattialla tavallistakin enemmän, mutta koin myös mukavia onnistumisen hetkiä. Paras tunti on oikeastaan sellainen jossa jonkin sarjan kohdalla voi vain nauraa että onko tuo edes mahdollista - ja sitten sitä kuitenkin yrittää pilke silmäkulmassa.. Onnistui tai ei. Ai niin, yleensä siinä oppii myös jotain uutta. Tunnin jälkeen hyppäsin ratikkaan ja kävin Tanssitarvikkeessa sovittamassa uusia kärkitossuja. Olen jo pitkään halunut kokeilla mun vakiomallia Balance Europeania puoli numeroa pienempänä, ja nyt sitä oli vihdoin myymälässä erikseen tilaamatta. Tossu osoittautui napakaksi, muttei liian pieneksi - joten ostin mukaani. Näihin tossuihin ei mahdu ouch pouchit, mutta olen viime aikoina totutellut tekemään vähemmällä toppauksella. Saas nähdä miten toimivat tunnilla.

P.S. Mun piti ehtiä avata jo kolmas luukku, ja kirjoittaa lisää mutta olen taas myöhässä... Tulevana pitkänä viikonloppuna postaan lisää! 

Lumikuningattaren pauloissa

Tiina Myllymäki, Wilfried Jacobs. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Nyt se on nähty. Kansallisbaletin uusi ja huikea spektaakkeli Lumikuningatar, taiteellisen johtajan Kenneth Greven tanssillinen tulkinta H.C. Andersenin klassikkosadusta. Greve kertoi että hän oli aina nähnyt mielessään Lumikuningatteren sijoittuvan juuri tänne Pohjolan perukoille, Lapin lumisiin maisemiin. Baletti onkin kunnianosoitus Suomelle, sen jenkalle, saunalle ja omille myyttisille tarinoille. Vai tiedättekö toista balettia jossa saunovat maahiset tanssivat lavalle? Tuo kohtaus on muuten yksi baletin vahvimpia ja saikin ansaitusti yksi illan parhaita aplodeja. Miestanssijat käyttävät siinä omaa vartaloaan lyömäsoittimena, tapa jolla on vahvat perinteet kansantanssissa. Mahtavaa. Jos et ole vielä nähnyt baletin traileria, niin se löytyy Oopperakanavalla. Mutta palataan alkuun, eli 1800-1900 luvun Helsinkiin...

Kain ja Kertun tarina alkaa Kertun syntymäpäiväjuhlista. Kai on tehnyt parhaalle ystävälleen ihmeellisen lasipallon, joka alkaa loistaa kun Kerttu ottaa lahjan vastaan. Lasipallo symbolisoi kauniisti sitä hetkeä jolloin lapsuuden ystävyys alkaa muuttua orastavaksi rakkaudeksi. Saammekin kuulla että pallo loistaa niin kauan kun tuo nuori rakkaus elää ja yhdistää... Nyt joku saattaa ihmetellä: miten niin saamme kuulla? Balettihan ei ole puheteatteria, vaan tarinat tavataan kertoa liikekielellä. Mutta Kenneth Greve onkin lähtenyt hakemaan toisenlaista ratkaisua. Tässä baletissa ei tukeuduta pelkästään koreografiseen kerrontaan, vaan tarinan kertojaan - ikään kuin lasten satuhetkessä. Kertun isöäiti on se joka johdattaa katsojat sadun maailmaan. Jos ymmärsin oikein, Greve on  halunut varmistaa ettei kukaan (lapsi-)katsojista putoa kärryiltä, sen verran mutkikkaasta tarinasta on kyse. Paikoin se toimiikin oikein hyvin, mutta joissain kohdin kerronta on mielestäni liian alleviivaavaa. Koreografi olisi voinut luottaa enemmänkin tanssin ilmaisuvoimaan ja lasten kykyyn tulkita liikekieltä! Ensi-illassa nuori ja kaunis näyttelijä Krista Kosonen eläytyi vanhemman naisen rooliin, ja isoäidistä tuli ehkä himpun verran liian nuorekas (harmaasta peruukista huolimatta). Olisi ollut mielenkiintoista nähdä Minna Tervamäki samassa roolissa, ainakin kenraalista kantautui vain hyviä arvioita. Eikä siksi että hän on Kososta vanhempi, vaan siksi että hän on tanssijana tanssjoitten joukossa.

Mutta takaisin tarinaan. Kain ja Kertun onni katkeaa Lumikuningattaren taikapeiliin, joka on päätynyt mutkien kautta isoäidin omistukseen. Kuningatar saa peilin olinpaikan selville ja lähettää maahisensa ja noitansa noutamaan peilin takaisin. Taikapeili kuitenkin rikkoutuu ja yksi sirpaleista lentää Kain silmään. Sen seurauksena Lumikuningattaren kylmyys tarttuu Kaihin, ja muuttaa tämän tapaa nähdä ja kokea maailmaa. Kai näyttää menettäneen kykynsä rakastaa ja hylkää hätääntyneen Kertun. Lumikuningatar saa tietää että Kai on taitava lasinpuhaltaja ja päättää kaapata tämän mukaan valtakuntaansa korjaamaan peilin entiseen loistoon.

Tiina Myllymäki, Samuli Poutanen, Wilfried Jacobs, Salla Eerola (sängyssä). Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Kerttu jää yksin, muttei toimeettomaksi. Vaikka hän ei tiedä minne Kai on viety, päättää hän lähteä maailman ääreen löytäkseen rakkaansa. Matkallaan Kerttu kohtaa erilaisia kulttuureja, maahisia myöten, ja oppii samalla olemaan pelkäämättä erilaisuutta. Lopussa Kerttu pelastaa Kain kylmän Kuningattaren jäisestä otteesta sekä maahisten että kaiken voittavan rakkautensa avulla. Tässä tarina tiivistetysti. Jos joku tuntee alkuperäisen sadun erittäin hyvin, kannattaa muistaa että baletti on Greven oma tulkinta. Taitelijan vapaus ja silleen...

Parasta Lumikuningattaressa on kokonaisuus, se on enemmän kuin hienojen osiensa summa. Paljosta on kiittäminen huippuammattilaisten muodostamaa työryhmää: Erika Turusen loistokas puvustus (ja osittain myös lavastus), Mikki Kuntun huikaiseva lavastus ja valaistus, ja Pekka Helysen mainio naamiointi. Lumikuningattaren palatsista tuli mieleen Hollywoodin varhaiset musikaalit suurine portaineen. Oli todella hyvä keksintö tehdä baletin lavasta monikerroksinen, se tuo jotain uutta muuten niin tuttuun lattiatilaan... Tuomas Kantelisen musiikki on ihan oma lukunsa. Kantelinen on säveltänyt paljon elokuvamusiikkia, ja se kuuluu. Tosin nauhalta, mikä oli monille pienoinen pettymys - vaikka musiikki onkin äänitetty talon omalla orkesterilla. Nauhoite perusteltiin sillä että orkesterimonttu haluttiin peittoon ja koko tila lavan käyttöön. Tanssijat tulevatkin lähemmäs kuin koskaan ennen baletissa! Mutta musiikki on upeata, ja tukee vahvasti tarinaa. En ole muusikko, joten en osaa kuvailla sitä sen paremmin. Kylmiä väreitä tuli kuitenkin. Mahtavaa.

Erika Turusen suunnittelemia ja oopperan ompelimossa valmistettuja upeita pukuja. Vasemmalla japanilaishenkinen asu ja oikealla "venäläinen" puku. Puvut eivät ole tarkkoja kopioita mistään alkuperäisistä asuista, vaan Turunen kertoi että hän sunnitteli puvut omien mieltymysten mukaan. Viitteet Japaniin ja Venäjälle ovat kuitenkin katsojallekin selvät. Kuva: Johannan Balettikassi.

Koreografi Greve on yhdistänyt nykytanssia klassiseen balettiin, ja lopputulos on raikas - ja erittäin toiminnallinen! Välillä lavalla tapahtuu jopa niin paljon että pelkäsin katsovani jonkun hienon kohtauksen vierestä. Ensimmäinen suuri tanssikohtaus Helsingin kauppatorilla alkoi mainiosti lasten vetämällä jenkalla - ja päättyy lennokkaasti aikuisten tanssijoitten vapaamuotoiseen baletti-iloitteluun. Kaikki lapsiesiintyjät suoriutuivat ensi-illasta erittäin hienosti, etupäässä Rasmus Ahlgren pikku-Kaina ja Rosa Säilynoja pikku-Kerttuna. Heidän yhteinen pas de deux oli herkkä ja teknisesti hallittu. Kauppatorilla tanssitussa jenkassa oli myös yksi mainio omenavaras, nuori tyttö joka olisi kyllä ansainnut saada nimensä ohjelmalehtiseen!

Tiina Myllymäen Lumikuningatar. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Illan suurin tähti oli kuitenkin Tiina Myllymäen tanssima Lumikuningatar. Olen jo pidempään ihaillut Myllymäen puhdasta tekniikkaa ja kauniita linjoja, mutta viime aikoina hän on huimasti kypsynyt taiteilijana. Tanssissa on uusia sävyjä ja ulottuvuuksia, ja olemus on yhtä aikaa sekä herkkä että vahva. Tiina Myllymäen kuningatar oli elegantti, uljas ja jäätävän puoleensavetävä - oli helppo nähdä miksi hän sai kaikki pauloihinsa. Kuka tahansa ei saa näyttämään segwayllä (kyllä!) ajelun noin coolilta. Olisin toivonnut että häntä olisi nähty vielä enemmän lavalla, välillä Tiina jäi melkein kuoron alle. Baletin kuorolla olikin hurjasti tanssittavaa, suuria grand jetéitä kaanonissa liikuvien rivien välistä - kuviot vaihtuivat kirjaimellisesti lennossa. Yksi pieni mutta näkyvä liike mistä pidin erityisesti oli Lumikuningattaren ja hänen Lumihiutaleitten käsien asento. Siinä on viitettä suomalaisten rakastamaan heavy metalliin! Ehkä tahattomasti, en mene sanomaan. Kuvissa se korostuu enemmän, ei niinkään käsien ollessa liikkeessä.

Illan toinen tähti oli tietenkin Salla Eerola. En tiedä ketään toista joka voisi sopia niin hyvin Kertun rooliin. Sallassa on lämpöä, ja hän on täysin uskottava viattomana Kerttuna joka kokee rakkauden eheyttävän voiman. Sallan ja manion Samuli Poutasen tanssima pas de deux oli yksi baletin kohokohtia. Muista tanssijoista on vielä mainittava karismaattinen Wilfried Jacobs Lapin Velhona ja hienostunut Elena Ilyina Lapin Seitana.

Salla Eerola ja Samuli Poutanen. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Kaikkea en tohdi tässä paljastaa, saatikaan analysoida puhki... Baletissa oli muutama kohta joka olisi kaivannut syvällisempää työstöä, etenkin Kertun kohtaamiset vieraitten kultturien kanssa. Olin odottanut enemmän, koska tarinan keskeinen opetus on juuri tuo suvaitsevaisuus ja erilaisuuden ymmärtäminen. Sen sijan saamme nähdä Pähkinäsärkijämäisen kavalkadin etnisiä ja eksottisia kansantanssiryhmiä. Vieraat kulttturit on baletissa helppoa esittää kansantanssin keinoin, mutta miksi persialainen tanssi näytti siltä kuin se olisi tipahtanut Las Vegaksen show-lavoilta? Ja mitä Kerttu teki ylipäätään Japanissa asti? Kun ottaa huomioon että satu on sijoitettu 1800-1900 luvun Suomeen, Ruotsi ja Venäjä olisivat olleet jo tarpeeksi kaukaisia matkakohteita nuorelle Kertulle. Vieraitten kulttuurien kohtaaminen typistyi nätiksi välinumeroksi josta tosin puuttui muuten niin upea lavastus. Mutta onneksi Kerttu löytää tiensä takaisin Suomeen, Lappiin, maahisten ja Lapin Seidan valtakuntaan ja lopulta Lumikuningattaren palatsiin. Siinä kohtaa baletti heräsi jälleen huimaan eloon, ja pystyin jättämään sisäisen kriitikkoni sivuun. Loppuhuipennus ei pettänyt odotuksia, ja voin sanoa varmuudella että Kansallisbaletilla on käsissään hitti myös tuleville kausille! Ja näin lopuksi, paljastamatta onnellista loppua: Kaikki ei ole aina sitä miltä se näyttää...

Edessä Tiina Myllymäki. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

P.S. Kaikki kuvat Suomen Kansallisbaletin luvalla ellei toisin mainittu. Kuvien käyttöoikeus rajoittuu tähän blogiin, joten ethän kopioi eteenpäin. Kiitos!

Tutunnelmia...

Tunnustan sen tässä ja nyt. Pitkäaikainen altistuminen baletille on aiheuttanut minussa erikoisen halun pukeutua tutuun. Olen tästä kirjoittanut ennenkin, mutta silloin olin vasta kallistumassa myönteiselle tutu-kannalle. Nyt olen sata vakuuttunut että balettikokemukseni ei ole täydellinen ennen kuin tyllihörhelö on puettu edes kerran päälle. Ja siinä pitää tietenkin myös tanssia, ei riitä että käyn kääntymässä jossain sovituskopissa. Luulen että sitä eläytyisi ihan uudella tavalla balleriinan rooliin. Viime keväänä mulla olisi ollut vihdoin tilaisuus pukeutua tunnilla baletin harjoitustutuun, mutta samaan aikaan oli näytösharkat toisaalla joten sekin balleriinahetki meni ohi. Ehkä vielä tulevaisuudessa?

Olin tänään Oopperalla seuraamassa Lumikuningattaren harkkoja, ja otin jälkeenpäin kuvia lämpiöön esille laitetuista tutuista. Kyllä meillä osataan! Erika Turunen ja Anna Kontek ovat suunnitelleet todella upeita luomuksia Kansallisbaletille. Ja Oopperan ompelimossa on huikean taitavia tekijöitä, siellä osataan tehdä tarvittaessa ihan kaikki alusta lähtien. Harmi vaan että budjetit eivät salli uusia puvustuksia jokaiseen balettiin. Nykyään kun talot lainaavat pakon edestä toisiltaan jopa kokonaisia tuotantoja, lavasteita ja tutuja myöten. Eikä tutujen tekeminen ole mitään nopeata ketjutuotantoa, yhden tutun valmistamiseen voi mennä ammattilaiselta monta viikkoa. Pääsin kerran katsomaan miten tutu kasataan, ja yllätyin miten monta työvaihetta siihen tarvitaan! Huvitti myös millaisiin mummokalsareihin tyllikerrokset ommellaan. Tutun ensivaiheet eivät ehkä ole kovin hohdokkaat, mutta lopputulos on sitten sitäkin sadunomaisempi... Kaunis kiitos vielä Oopperan ompelimon huippuammattilaisille vieraanvaraisuudesta ja kärsivällisyydestä!

Alussa ovat harsomaiset kalsarit.. Näihin merkataan poikittaissuunnassa viivoja,
sen mukaan kuinka monta kerrosta tyllejä ommellaan.

Ompelu vaati tarkkaa silmää ja pitkää pinnaa...

Glitterihileet kimmeltävät lavalla upeasti, mutta ne myös leviävät ompelimossa joka
paikkaan... Tämä tutu on muuten osa Lumikuningattaren puvustoa.

Tässä näkyvät hyvin "jääkukat". Pitää muistaa että valmis tutu nähdään kauempaa ja eri valoissa.
Suunnittelu: Erika Turunen.

Varastoon odottamaan...

Millaisia tutukokemuksia teillä on ollut? Luulen että nuoremmat lukijat ja ek-luokkalaiset tuntevat tutun jo omakseen, mutta mites aikuiset harrastajat? Tuntuuko tutu ihan kreisiltä vaatteelta, vai onko se sittenkin (salainen) tutunelma? Ja laittaakaa te tutukonkarit myös palautetta!

Kolmas luukku: Lumikuningatar

Lunta ei ole vielä satanut, mutta ei anneta sen häiritä Joulunalusajan nautintoja.. Tänään paistaa ainakin Helsingissä aurinko, ja kiitos siitä! Ajattelin nyt viikonloppuna taiteilla joulukortteja, leipoa jotain hyviä pähkinäisiä keksejä ja ommella nauhat uusiin kärkitossuihin. Ihan kivaa puuhastelua. :)

Kolmannen luukun joulubaletti on edelleen Pähkinänsärkijästä, tällä kertaa Lumikuningattaren esiintulo. Pääosan tanssii Yuan Yuan Tan, ja tuotanto on San Francisco Baletin. Luntakin sataa!