Lumikuningattaren pauloissa

Tiina Myllymäki, Wilfried Jacobs. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Nyt se on nähty. Kansallisbaletin uusi ja huikea spektaakkeli Lumikuningatar, taiteellisen johtajan Kenneth Greven tanssillinen tulkinta H.C. Andersenin klassikkosadusta. Greve kertoi että hän oli aina nähnyt mielessään Lumikuningatteren sijoittuvan juuri tänne Pohjolan perukoille, Lapin lumisiin maisemiin. Baletti onkin kunnianosoitus Suomelle, sen jenkalle, saunalle ja omille myyttisille tarinoille. Vai tiedättekö toista balettia jossa saunovat maahiset tanssivat lavalle? Tuo kohtaus on muuten yksi baletin vahvimpia ja saikin ansaitusti yksi illan parhaita aplodeja. Miestanssijat käyttävät siinä omaa vartaloaan lyömäsoittimena, tapa jolla on vahvat perinteet kansantanssissa. Mahtavaa. Jos et ole vielä nähnyt baletin traileria, niin se löytyy Oopperakanavalla. Mutta palataan alkuun, eli 1800-1900 luvun Helsinkiin...

Kain ja Kertun tarina alkaa Kertun syntymäpäiväjuhlista. Kai on tehnyt parhaalle ystävälleen ihmeellisen lasipallon, joka alkaa loistaa kun Kerttu ottaa lahjan vastaan. Lasipallo symbolisoi kauniisti sitä hetkeä jolloin lapsuuden ystävyys alkaa muuttua orastavaksi rakkaudeksi. Saammekin kuulla että pallo loistaa niin kauan kun tuo nuori rakkaus elää ja yhdistää... Nyt joku saattaa ihmetellä: miten niin saamme kuulla? Balettihan ei ole puheteatteria, vaan tarinat tavataan kertoa liikekielellä. Mutta Kenneth Greve onkin lähtenyt hakemaan toisenlaista ratkaisua. Tässä baletissa ei tukeuduta pelkästään koreografiseen kerrontaan, vaan tarinan kertojaan - ikään kuin lasten satuhetkessä. Kertun isöäiti on se joka johdattaa katsojat sadun maailmaan. Jos ymmärsin oikein, Greve on  halunut varmistaa ettei kukaan (lapsi-)katsojista putoa kärryiltä, sen verran mutkikkaasta tarinasta on kyse. Paikoin se toimiikin oikein hyvin, mutta joissain kohdin kerronta on mielestäni liian alleviivaavaa. Koreografi olisi voinut luottaa enemmänkin tanssin ilmaisuvoimaan ja lasten kykyyn tulkita liikekieltä! Ensi-illassa nuori ja kaunis näyttelijä Krista Kosonen eläytyi vanhemman naisen rooliin, ja isoäidistä tuli ehkä himpun verran liian nuorekas (harmaasta peruukista huolimatta). Olisi ollut mielenkiintoista nähdä Minna Tervamäki samassa roolissa, ainakin kenraalista kantautui vain hyviä arvioita. Eikä siksi että hän on Kososta vanhempi, vaan siksi että hän on tanssijana tanssjoitten joukossa.

Mutta takaisin tarinaan. Kain ja Kertun onni katkeaa Lumikuningattaren taikapeiliin, joka on päätynyt mutkien kautta isoäidin omistukseen. Kuningatar saa peilin olinpaikan selville ja lähettää maahisensa ja noitansa noutamaan peilin takaisin. Taikapeili kuitenkin rikkoutuu ja yksi sirpaleista lentää Kain silmään. Sen seurauksena Lumikuningattaren kylmyys tarttuu Kaihin, ja muuttaa tämän tapaa nähdä ja kokea maailmaa. Kai näyttää menettäneen kykynsä rakastaa ja hylkää hätääntyneen Kertun. Lumikuningatar saa tietää että Kai on taitava lasinpuhaltaja ja päättää kaapata tämän mukaan valtakuntaansa korjaamaan peilin entiseen loistoon.

Tiina Myllymäki, Samuli Poutanen, Wilfried Jacobs, Salla Eerola (sängyssä). Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Kerttu jää yksin, muttei toimeettomaksi. Vaikka hän ei tiedä minne Kai on viety, päättää hän lähteä maailman ääreen löytäkseen rakkaansa. Matkallaan Kerttu kohtaa erilaisia kulttuureja, maahisia myöten, ja oppii samalla olemaan pelkäämättä erilaisuutta. Lopussa Kerttu pelastaa Kain kylmän Kuningattaren jäisestä otteesta sekä maahisten että kaiken voittavan rakkautensa avulla. Tässä tarina tiivistetysti. Jos joku tuntee alkuperäisen sadun erittäin hyvin, kannattaa muistaa että baletti on Greven oma tulkinta. Taitelijan vapaus ja silleen...

Parasta Lumikuningattaressa on kokonaisuus, se on enemmän kuin hienojen osiensa summa. Paljosta on kiittäminen huippuammattilaisten muodostamaa työryhmää: Erika Turusen loistokas puvustus (ja osittain myös lavastus), Mikki Kuntun huikaiseva lavastus ja valaistus, ja Pekka Helysen mainio naamiointi. Lumikuningattaren palatsista tuli mieleen Hollywoodin varhaiset musikaalit suurine portaineen. Oli todella hyvä keksintö tehdä baletin lavasta monikerroksinen, se tuo jotain uutta muuten niin tuttuun lattiatilaan... Tuomas Kantelisen musiikki on ihan oma lukunsa. Kantelinen on säveltänyt paljon elokuvamusiikkia, ja se kuuluu. Tosin nauhalta, mikä oli monille pienoinen pettymys - vaikka musiikki onkin äänitetty talon omalla orkesterilla. Nauhoite perusteltiin sillä että orkesterimonttu haluttiin peittoon ja koko tila lavan käyttöön. Tanssijat tulevatkin lähemmäs kuin koskaan ennen baletissa! Mutta musiikki on upeata, ja tukee vahvasti tarinaa. En ole muusikko, joten en osaa kuvailla sitä sen paremmin. Kylmiä väreitä tuli kuitenkin. Mahtavaa.

Erika Turusen suunnittelemia ja oopperan ompelimossa valmistettuja upeita pukuja. Vasemmalla japanilaishenkinen asu ja oikealla "venäläinen" puku. Puvut eivät ole tarkkoja kopioita mistään alkuperäisistä asuista, vaan Turunen kertoi että hän sunnitteli puvut omien mieltymysten mukaan. Viitteet Japaniin ja Venäjälle ovat kuitenkin katsojallekin selvät. Kuva: Johannan Balettikassi.

Koreografi Greve on yhdistänyt nykytanssia klassiseen balettiin, ja lopputulos on raikas - ja erittäin toiminnallinen! Välillä lavalla tapahtuu jopa niin paljon että pelkäsin katsovani jonkun hienon kohtauksen vierestä. Ensimmäinen suuri tanssikohtaus Helsingin kauppatorilla alkoi mainiosti lasten vetämällä jenkalla - ja päättyy lennokkaasti aikuisten tanssijoitten vapaamuotoiseen baletti-iloitteluun. Kaikki lapsiesiintyjät suoriutuivat ensi-illasta erittäin hienosti, etupäässä Rasmus Ahlgren pikku-Kaina ja Rosa Säilynoja pikku-Kerttuna. Heidän yhteinen pas de deux oli herkkä ja teknisesti hallittu. Kauppatorilla tanssitussa jenkassa oli myös yksi mainio omenavaras, nuori tyttö joka olisi kyllä ansainnut saada nimensä ohjelmalehtiseen!

Tiina Myllymäen Lumikuningatar. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Illan suurin tähti oli kuitenkin Tiina Myllymäen tanssima Lumikuningatar. Olen jo pidempään ihaillut Myllymäen puhdasta tekniikkaa ja kauniita linjoja, mutta viime aikoina hän on huimasti kypsynyt taiteilijana. Tanssissa on uusia sävyjä ja ulottuvuuksia, ja olemus on yhtä aikaa sekä herkkä että vahva. Tiina Myllymäen kuningatar oli elegantti, uljas ja jäätävän puoleensavetävä - oli helppo nähdä miksi hän sai kaikki pauloihinsa. Kuka tahansa ei saa näyttämään segwayllä (kyllä!) ajelun noin coolilta. Olisin toivonnut että häntä olisi nähty vielä enemmän lavalla, välillä Tiina jäi melkein kuoron alle. Baletin kuorolla olikin hurjasti tanssittavaa, suuria grand jetéitä kaanonissa liikuvien rivien välistä - kuviot vaihtuivat kirjaimellisesti lennossa. Yksi pieni mutta näkyvä liike mistä pidin erityisesti oli Lumikuningattaren ja hänen Lumihiutaleitten käsien asento. Siinä on viitettä suomalaisten rakastamaan heavy metalliin! Ehkä tahattomasti, en mene sanomaan. Kuvissa se korostuu enemmän, ei niinkään käsien ollessa liikkeessä.

Illan toinen tähti oli tietenkin Salla Eerola. En tiedä ketään toista joka voisi sopia niin hyvin Kertun rooliin. Sallassa on lämpöä, ja hän on täysin uskottava viattomana Kerttuna joka kokee rakkauden eheyttävän voiman. Sallan ja manion Samuli Poutasen tanssima pas de deux oli yksi baletin kohokohtia. Muista tanssijoista on vielä mainittava karismaattinen Wilfried Jacobs Lapin Velhona ja hienostunut Elena Ilyina Lapin Seitana.

Salla Eerola ja Samuli Poutanen. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

Kaikkea en tohdi tässä paljastaa, saatikaan analysoida puhki... Baletissa oli muutama kohta joka olisi kaivannut syvällisempää työstöä, etenkin Kertun kohtaamiset vieraitten kultturien kanssa. Olin odottanut enemmän, koska tarinan keskeinen opetus on juuri tuo suvaitsevaisuus ja erilaisuuden ymmärtäminen. Sen sijan saamme nähdä Pähkinäsärkijämäisen kavalkadin etnisiä ja eksottisia kansantanssiryhmiä. Vieraat kulttturit on baletissa helppoa esittää kansantanssin keinoin, mutta miksi persialainen tanssi näytti siltä kuin se olisi tipahtanut Las Vegaksen show-lavoilta? Ja mitä Kerttu teki ylipäätään Japanissa asti? Kun ottaa huomioon että satu on sijoitettu 1800-1900 luvun Suomeen, Ruotsi ja Venäjä olisivat olleet jo tarpeeksi kaukaisia matkakohteita nuorelle Kertulle. Vieraitten kulttuurien kohtaaminen typistyi nätiksi välinumeroksi josta tosin puuttui muuten niin upea lavastus. Mutta onneksi Kerttu löytää tiensä takaisin Suomeen, Lappiin, maahisten ja Lapin Seidan valtakuntaan ja lopulta Lumikuningattaren palatsiin. Siinä kohtaa baletti heräsi jälleen huimaan eloon, ja pystyin jättämään sisäisen kriitikkoni sivuun. Loppuhuipennus ei pettänyt odotuksia, ja voin sanoa varmuudella että Kansallisbaletilla on käsissään hitti myös tuleville kausille! Ja näin lopuksi, paljastamatta onnellista loppua: Kaikki ei ole aina sitä miltä se näyttää...

Edessä Tiina Myllymäki. Kuva Sakari Viika / Suomen Kansallisbaletti.

P.S. Kaikki kuvat Suomen Kansallisbaletin luvalla ellei toisin mainittu. Kuvien käyttöoikeus rajoittuu tähän blogiin, joten ethän kopioi eteenpäin. Kiitos!

Kansallisbaletti kärjillä: Salla Eerola

Tapasin tähtitanssija Salla Eerolan kuukausi sitten Kansallisbaletin aamutunnin jälkeen. Olin saanut baletin johtajalta luvan seurata naisten kärkitossutuntia, jota sinä aamuna opetti vieraileva tanssija Barbora Kohoutková. Tunti alkoi tavallisella mutta suhteellisen nopeatempoisella tangolla, joka kesti vain vajaan puolituntisen. Sen jälkeen tanssijat vaihtoivat kärkitossut jalkaan, ja tunnin varsinainen pointe-osuus alkoi. Harjoituksissa oli paljon tuttuja asioita ja askeleita, mutta eipä mulla olisi ollut mitään toivoakaan pysyä mukana! Oli se vaan ihanaa katsoa vierestä ammattilaisten osaamista. Ja lohdullistakin, koska eivät edes solistitason tanssijat onnistu ihan joka kerta! Treenitunnilla jokunen piruetti voi vielä kaatua tai tasapaino horjua, mutta lavalla nähdään kuitenkin varmaa ja valmista. Mahtavaa.

Salla ja Jaakko Eerola pääparina baletissa Don Quijote.
Kuva: Suomen Kansallisbaletti / Sakari Viika.

Tunnin jälkeen juttelin Sallan kanssa tanssista ja tossuista. Tiesittekö muuten että lavalla on muovimaton alla vielä korkkimatto, jonka tarkoitus on hiljentää tossuista kuuluvaa kopinaa? Periaatteessa se on yleisön kannalta hyvin huomaavaista, mutta samalla se tekee lavasta tanssijalle hieman liian pehmeän. Kun lattia antaa enemmän myöten kuin treenisalissa, on tasapainon kanssa tehtävä enemmän töitä! Myös siitä syystä näkee huomattavan monilla tanssijoilla erikoisia tuunauksia tossun kärjessä (katso alla).

- Salla, mitä tossumerkkiä ja mallia käytät?

Käytän Capezion tossuja. Merkki taisi olla Tendu sillon kun vaihdoin näihin, mutta nykyään kyseistä mallia ei enää tehdä. Tossut tehdäänkin mulle vanhan mallin/mittojen mukaan. Käytän samoja tossuja aina.

- Miten valmistelet tossusi?

Ennen kun teen mitään, vien tossut meidän oopperan suutarille ja hän laittaa kärkeen nahkapalan ja reunaan kengännauhan, mikä saa kärjestä mahdollisimman suoran.  Saatan lisäksi hioa kärkeä vielä koneellisesti saadakseni sen mahdollisimman tasaiseksi ja kulman mulle sopivaksi. Tossut ovat meinaan aika usein joko pyöreitä kärjestään tai kallellaan jompaan kumpaan suuntaan. Tai tossulla ei pääse tarpeeksi jalan päälle ja tuntuma jää jollain tapaa vajaaksi tai muuten vaan oudoksi.

Tässä näkyy hyvin sekä kärkeä kehystävä kengännauha että tasaiseksi viilattu pohja.
Kuva: Johannan Balettikassi.

Sen jälkeen pehmittelen tossua vähän kädessä, eli taivuttelen sitä mulle sopivista kohdista. Laitan kärkitossut jalkaan balettitunnille (en koskaan suoraan harkkoihin, saatika näytökseen), kastelen lämpimällä vedellä kantapäät ja vielä tossun päältä. Toinen mulle ihan ehdoton juttu on zap pikaliima, se sama mitä Mirakin käyttää (ja varmaan puoli ryhmää). Laitan sitä tossun sisäpuolelle kärkeen jo ennen ensimmäistä kertaa ja lisäilen sitä vielä muutaman kerran käyttöjen jälkeen. Kovin montaa kertaa tossun kärki ei pysty sitä imemään, sen jälkeen liima ei enää auta. Sitten pidän tossuja todennäköisesti ainakin pari kertaa tunnilla jalassa ennen kun laitan harkkoihin. Jos ne osoittautuvat käytössä hyväksi pariksi, niin laitan ne sivuun esitystossuiksi.

- Minkälaisia pehmusteita käytät?

Pehmusteina käytän sellaista microfoam-nimistä teippiä iso- ja pikkuvarpaaseen ja laitan vielä varpaiden ympärille sellaista ohutta teippiä (teipissä ei ole liimaa). Sitä taidetaan yleensä käyttää muun teippauksen alla pehmentämään ihon ärsytystä -  teippi voi kuitenkin olla aika kovantuntuista ja se estää myös teipin liimaa tarrautumasta ihoon kiinni. Ja tossun sisälle kärkeen laitan myös ihan vähän lampaanvillaa.

Aamutunnin jälkeen. Teippausten päällä Salla käyttää sukkahousuista leikattua teräosaa.
Kuva: Johannan Balettikassi.

- Miten hoidat mahdolliset rakot ja hiertymät?

Rakkoja ei kyllä juurikaan tule. Joskus voi tulla esimerkiksi kesän jälkeen, mutta en kyllä muista koska olisi tullut.. Mun teippaus estää aika hyvin kaikki hiertymät. Tosin itselläni kynnet, erityisesti isovarpaan kynsi tulee joskus tosi araksi. Sillon laitan hieman extra pehmustetta kyseisen kynnen päälle, siis lampaanvillaa ja yritän pitää mahdollisimman vähän kärkitossuja jalassa päivän parin ajan, jos se vaan on mahdollista.

- Kuinka nopeasti kulutat tossuparin?

Vaikea sanoa.. Tossuparin elinkaari on kyllä yleensä aika pitkä kokonaisuudessaan. Ensin pehmittelen niitä tunneilla ja harkoissa. Sen jälkeen, jos pari on hyvä, käytän parina-kolmena näytöksenä jalassa esimerkiksi jossain Gran pas de deux:ssa. Sen jälkeen siirtyvät johonkin vähän "helpompaan" kohtaan esitystä. Jos teen pääroolia, käytän yleensä noin kolmea eri paria illan aikana. Esityksen jälkeen tossut siirtyvät yleensä takaisin harjoitustossuiksi ja lopulta takaisin aamutunneille ja sen jälkeen ne ovatkin aikalailla loppuun ajetut!

Pidän usein myös aamutunneilla kärkitossuja. Se kuinka usein ja kuinka kauan, riippuu paljon siitä kuinka paljon ja kuinka rankkoja harjoituksia on vaikkapa viikon aikana. Jos varpaat ovat tosi arat tai nilkat kipeät, en laita tossuja kuitenkaan väkisin joka päivä jalkaan. En tee koskaan tankoa kovat jalassa.


- Salla Eerola

Kiitos Sallalle vastauksista! On tosi mielenkiintoista nähdä miten erilaisia tossujen tuunaustapoja tanssijoilla on.. Jokainen balleriina onkin omien tossujensa paras asiantuntija!

Bajadeeri: kenraaliharjoitus

Salla ja Jaakko Eerola, kuva Sakari Viika.

Pääsin viime keskiviikkona katsomaan Kansallisbaletin kenraaliharjoitusta - ja mikä tuuri että kyseessä oli juuri Bajadeerin ykkösmiehitys! Kenraaleissa on muutenkin aina oma jännä tunnelmansa, näyttämömiehet ravaavat edestakaisin kuulokkeet ja mikit päässä, orkesterin johtaja antaa muusikoille ohjeita, baletin johtaja tarkastaa rivejä ja antaa tanssijoille ohjeita.. Jopa loppukiitosten koreografiaa harjoitellaan moneen kertaan. Ja joskus on hauskojakin yllätyksiä, kuten tällä kertaa kahden eri Pronssijumalan tanssi!

Salla ja Jaakko Eerola tanssivat Nikiyan ja Solorin pääroolit ja olivat varsin vakuuttavia! En tiedä onko sillä tanssimisen kannalta suurta merkitystä että ovat he ovat aviopari, mutta Solorin ja Nikiyan välinen rakkaus oli käsin kosketeltavaa ja uskottavaa. Sallan pehmeä sulokkuus yhdistettynä varmaan tekniikkaan tekevät katsomisesta nautinnon. Suuren vaikutuksen tekivät myös hänen ilmavat ja kevyet hyppynsä. Jaakko Eerola on Solorin roolissa sekä karismaattinen että vahva tanssija - hypyt, piruetit ja partnerointi eivät jätä mitään toivomisen varaa.

Yksi baletin kohokohdista on sykähdyttävän kaunis Varjojen sisääntulo. Varjot ovat kuolleen Nikiyan monenkertaisia ilmestyksiä, jotka surun murtama Solor näkee oopiumin aiheuttamassa hallusinaatiossaan. Kaksikymmentäneljä valkoisiin tutuihin puettua balleriinaa laskeutuvat lavalle kuin kuun siltaa pitkin, yksi hypnoottinen arabeski toisensa jälkeen. Onnekas ensimmäinen tanssija saa tehdä niitä jopa 39 kertaa! Sen jälkeen jokaisella tanssijalla on yksi vähemmän kunnes viimeinen joutuu enää tekemään kuusitoista arabeskia. Kaiken kukkuraksi arabeskit tulevat koko ajan samalle jalalle, ja se kyllä tuntuu kropassa.. Olen muutaman kerran päässyt huvin vuoksi harjoittelemaan tuota Varjojen sisääntuloa (pehmeissä tossuissa), aina siihen saakka kunnes ryhmä muodostaa "blokin" keskelle ja asettuu lopulta kahteen riviin lavan oikealla ja vasemmalle laidalle. Vaatii mielettömän paljon harjoittelua jotta kaikki tapahtuisi samanaikaisesti ja yhteneväisesti. Mutta kun se toimii, niin se on todella upeata nähtävää - ja Kansallisbaletin corps de ballet kyllä osaa!

Muuten, Areenalla on juuri nyt nähtävissä tanssija Charlotte Schaumanin haastattelu. Hän esittää Bajadeerissa yhtä Varjoista, ja kertoo valmistautumisestaan rooliin ja baletin monista haasteista. Esimerkiksi se "kuun silta" mitä kuvailin tuossa aiemmin? Se on kalteva ja liukas ramppi - ei mitenkään paras mahdollinen alusta arabeskissa tasapainoilulle! Charlotte paljastaa myös mikä saa jatkamaan rankassa ammatissa, silloinkin kun on väsynyt, epävarma ja tekisi mieli luovuttaa. Se on tietenkin rakkaus tanssiin!

Haastattelu löytyy täältä, 20 minuuttia ohjelman alusta: Areena: Pixel.

Ruusuilla tanssimista

Joskus elämä on ruusuilla tanssimista, ainakin hetkittäin.. Silloin tuntuu siltä että tähdet ja kuu ovat vihdoin oikeassa asemassa, ja tanssin jumalatar Terpsichore on hyvällä mielellä. Triplapiruetti vaikean sarjan keskellä, pitkä tasapaino kärjellä, tiukka korjaus ja siitä syntynyt oivallus, merkittävä kehu tärkeältä opettajalta, onnistumisen tunne, baletti-eliksiiriä.. Ehei, ei siinä tarvita mitään yliluonnollisia voimia - vain ja ainoastaan paljon työtä, sopivasti nöyryyttä ja runsain mitoin rakkauta tanssiin! Ja ehkä ihan vähäsen onneakin ;) 

Onni on ollut matkassa kun tajusin palata balettiin, ja kun löysin luotto-opettajani joka tiukalla ja kannustavalla komennollaan puski minua eteenpäin. Onni oli taas pelissä kun ihana ranskalainen prima-balleriina tuli opettamaan meitä ja löysin itsestäni aivan uusia puolia, sekä teknisesti että ilmaisullisesti. Onni oli mukana kun tapasin balettituntien ja blogien kautta yhtälailla hurahtaneita harrastajia, ja meistä tuli ystäviä. Ja onnekas sattuma johdatti myös Kansallisbaletin kulissien taakse!

Vinkkasin siitä jo aiemmin, mutta olen siis todellakin kirjoittamassa pientä sarjaa SKB:n tanssijoitten arkisista jutuista. Kuten esimerkiksi kärkitossujen valmistelusta. Juuri nyt työn alla on Mira Ollilan ja Salla Eerolan haastattelut heidän tossu-tuunauksistaan. Lisäksi vilkaistaan Kansallisbaletin "tossulaan", eli kärkitossujen aarrekammioon. Kävin myös baletin aamutunnilla, siitä voikin lukea jo PTYD:n blogissa: Behind the Scenes at FNB: Company Class.

Eilen olin seuraamassa Bajadeerin harjoituksia, ja lauantaina menen katsomaan Minna "Minttu" Tervamäen jäähyväisnäytöstä. Jännittävää ja samalla niin haikeata.. Kirjoitan molemmista näytöksistä vielä oman postauksen. Eilen olivat päärooleissa Salla ja Jaakko Eerola - ja upea suoritus molemmilta! Sallan ilmavat ja korkeat hypyt etenkin tekivät suuren vaikutuksen, samoin hänen tyyni varmuutensa ja sensuelli pehmeytensä kaikissa liikkeissä. Mutta siitä lisää myöhemmin! Samalla reissulla otin kuvia Prinsessa Ruususen tutuista, nämä olivat esillä suuressa lämpiössä. Puvut ovat Erika Turusen käsialaa, ja itsessään jo taideteoksia. Näissä kun pääsisi tanssimaan, olisi kyllä todella ruusuinen fiilis!